Arvoisa rouva puhemies! Käsittelyssä on siis hallituksen esitys ulosottokaaresta ja velan vanhentumisesta annetusta laista. Esityksen tarkoituksena on muuttaa ulosottokaarta siten, että postiosoitteen sijasta ulosoton tiedoksiannot tapahtuvat tulevaisuudessa sähköisesti. Tämä on se, johon tässä puheessani keskityn.
Tämä koskee siis vain niitä henkilöitä, jotka ovat ottaneet sähköisen asiointijärjestelmän käyttöön. Henkilö voi myös kieltää sähköisten tiedoksiantojen toimittamisen ulosotosta asiointitilille samoin kuin lopettaa asiointitilin käytön milloin tahansa, silloin tieto kulkee kirjeitse.
Olin viime kaudella lakivaliokunnan jäsenenä, jolloin jo keskusteltiin usein sähköisten järjestelmien kehittämisestä. On hyvä asia, että näissä asioissa on edetty näin pitkälle. Lainsäädännön on seurattava yhteiskuntakehitystä, ja mieluummin sen kehitystä on pystyttävä ennakoimaan. Juuri tätä ulosottokaaren muuttaminen nyt tekee.
Haluan tähdentää esityksen myönteisiä taloudellisia vaikutuksia. Ehdotuksen myötä aikaansaatavien säästöjen on arvioitu olevan 900 000 euroa vuositasolla vuodesta 2019. Ehdotus on osa hallituksen kärkihanketta eli julkisten palvelujen digitalisointia. Sähköisen asiointijärjestelmän käyttö laajenee tulevaisuudessa myös muuhun julkishallintoon, kuten Verohallintoon ja Kansaneläkelaitokseen. On toivottavaa, että asiointijärjestelmä tulee kansalaisille tutuksi ja siitä tiedotetaan, neuvotaan ja ohjeistetaan myös hyvin.
Arvoisa puhemies! Tähän hallituksen esitykseen sisältyy kuitenkin myös mahdollisia kysymyksiä, esimerkiksi se, käyvätkö asiakkaat eli niin sanotusti tilin omistajat lukemassa heille saapuneita viestejä asiointijärjestelmästä. Tiedonkulun turvaaminen on tärkeä asia, ja tämän takia on toivottavaa, että uudistuksesta tiedotetaan ihmisille. On myös muistettava se, että kaikilla ei ole edellytyksiä sähköisten tietojärjestelmien käyttämiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi osa ikääntyneistä ihmisistä ja ne, joilla ei ole käytettävissä tietokoneita tai mobiililaitteita vaan jotka joutuvat käymään esimerkiksi kirjastoissa hoitamassa asioitaan. Lopulta kirje on kuitenkin helpompi avata ja se tulee kotiin, ja se tulee muistaa tämän asian eteenpäinviemisessä.
Me olemme uusien asioiden edessä, ja sen takia on hyvä seurata, miten tämä lakimuutos tulee tulevaisuudessa myös toimimaan.