Arvoisa puhemies! "Kolmelle vuosi ehdollista Tapanilan joukkoraiskauksesta." "Miehelle ehdollista 14-vuotiaan tytön raiskauksesta." "Väkivaltaisesta raiskauksesta tuomittu vuoden ehdollinen pysyi hovioikeudessa." "Raiskasi ja löi naista, tuomio 6 kuukautta ehdollista."
Tässä muutamia otsikoita maassamme langetetuista raiskaustuomioista. Aiheellisesti on kysytty, ovatko nämä yleisen oikeustajun mukaisia. Voi myös hyvin kysyä, suojataanko meillä jopa tavaraa enemmän kuin ihmistä. Näin kävi, kun vertaa Ajankohtaisen Kakkosen keväällä esille nostamaa raiskaustapausta ja Hämeessä tapahtunutta olutvarkautta. Raiskaajaa rangaistiin ehdollisella rangaistuksella, koska miehellä oli vakituinen työpaikka ja hän oli ensikertalainen. Vastaavan rangaistuksen sai olutta riihimäkeläisestä liikkeestä vienyt nainen. Voisi hyvin kysyä oikeuslaitokselta: miten meni niin kuin omasta mielestä?
Seksuaalirikosten rangaistuksia on toki viime aikoina kiristetty. Alkuvuonna säädimme lain, minkä mukaan alaikäiseen kohdistunut raiskaus määritellään aina törkeäksi raiskaukseksi. Vähimmäisrangaistus nousi näin kahteen vuoteen vankeutta maksimin pysyessä 10 vuodessa. Samalla rikoslakiin tuli pykälä seksuaalisesta häirinnästä ja kaikki aikuisiinkin kohdistuvat seksuaalirikokset siirrettiin virallisen syytteen alaisiksi.
Lupasin jokin aika sitten, että teen eduskunnan syyskauden alussa muutosesityksen rikoslakiin koskien raiskauksia. Liian usein julkisuuteen tulee uutisia tuomioista, missä raiskauksesta on tuomittu vain lyhyt ehdollinen tuomio. Kesällä esimerkiksi uutisoitiin tuo tapaus, missä syyttäjä syytti yhtä 18-vuotiasta miestä ja neljää alle 18-vuotiasta poikaa törkeästä raiskauksesta. Osa tekijöistä vapautettiin kokonaan ja rikokseen tuomituista yksi sai yhden vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomion ja kaksi muuta yhden vuoden vankeustuomion. Kaikki vankeusrangaistukset olivat ehdollisia. Asian käsittely on tällä hetkellä ymmärtääkseni kesken.
Heinäkuussa uutisoitiin, että Itä-Suomen hovioikeus alensi kahden miehen tuomioita, jotka Etelä-Savon käräjäoikeus oli langettanut 15-vuotiaan tytön raiskauksesta. Hovioikeus perusteli julkisuudessa olleiden tietojen mukaan päätöstä niin sanotulla yleisellä rangaistuskäytännöllä. Toisen miehen tuomion alentamisperusteena hovissa pidettiin sitä, että mies oli aiemmin jo tuomittu kahdeksi vuodeksi vankilaan muun muassa ryöstöstä. Raiskaus siis meni siinä sivussa. Miehet olivat antaneet raiskauksen uhriksi joutuneelle tytölle rauhoittavia lääkkeitä, minkä jälkeen hänet oli raiskattu.
Satakunnan Kansa käsitteli raiskaustuomioita pääkirjoituksessaan heittäen pallon meille poliitikoille: "Kansalaiskeskustelun vauhdittamana poliitikkojen pitäisi nyt herätä pohtimaan, onko nykyinen rangaistuskäytäntö linjassa sen kanssa, mitä nykyisin tiedämme raiskausten ja muiden seksuaalirikosten seurauksista ja niiden uhrien kärsimyksestä. Onko esimerkiksi raiskauksen kesto uhrin näkökulmasta millään tavalla merkittävä tekijä teon vakavuutta arvioitaessa?" Minusta ei, ja minusta raiskauksesta tulisikin aina tuomita ehdoton vankeusrangaistus.
Siksi tänään käsittelemmekin eduskunnan täysistunnossa jättämääni lakialoitetta liittyen rikoslain 20 luvun 1 §:n muuttamiseksi kuulumaan niin, että "joka pakottaa toisen sukupuoliyhteyteen käyttämällä henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai uhkaamalla käyttää sellaista väkivaltaa, on tuomittava raiskauksesta ehdottomaan vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi."
Samalla esitän tässä lakialoitteessani törkeän raiskauksen kriteeristöstä niin sanotun lisävaatimuksen poistamista, että raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Minusta riittää määrittämään raiskauksen törkeäksi, jos muun muassa aiheuttaa toiselle vaikean ruumiinvamman, hengenvaarallisen tilan tai kohteena on 18:aa vuotta nuorempi lapsi, rikoksen tekevät useat henkilöt ja niin edelleen. Sen jälkeen ei minusta enää tarvitse käyttää minkäänlaista harkintaa teon törkeydestä.
Arvoisa puhemies! Nykylakiin siis kaksi muutosta. Nykyisin raiskauksesta voidaan tuomita lain mukaan vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi. Tämä 1 § muuttuisi muotoon "ehdottomaan vankeuteen vähintään kahdeksi vuodeksi". Ja sitten toinen muutos: törkeän raiskauksen luettelossa on viisi kohtaa ja sen jälkeen toteamus "raiskaus on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä". Tästä vaateesta luovutaan, eli niin kuin edellä kuvasin, riittää se, että näistä viidestä kohdasta jokin täyttyy.
Arvoisa puhemies! Toivon, että eduskunta ottaa tämän lakialoitteeni käsittelyyn, ja sen käsittely sopisi hyvin vaikkapa käsittelyssä olevan kansalaisaloitteen yhteydessä.