Arvoisa puhemies! Vuonna 2003 voimaan tulleen uskonnonvapauslain uudistamisen yhteydessä oppilaiden tunnustuksellisesta uskonnonopetuksesta siirryttiin oppilaiden oman uskonnon opetukseen. Uudistuksessa ei muutettu uskonnonopetuksen sisältöä. Edelleen uskonnonopetuksessamme sisältö jää liiaksi oman uskonnon perusteiden varaan. 

Vuonna 2003 säädetyn perusopetuslain muutoksen mukaan perusopetuksen järjestäjän on järjestettävä oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnonopetusta. Elämänkatsomustiedon opiskelu on mahdollista ainoastaan uskontokuntiin kuulumattomille oppilaille sekä vähemmistöuskontoihin kuuluville, mikäli heidän oman uskontonsa opetusta ei ole järjestetty. Mikäli kunnan alueella on kolme samaan uskontokuntaan kuuluvaa oppilasta, on kunnan järjestettävä heille heidän oman uskontonsa mukaista opetusta, jos oppilaiden vanhemmat tai huoltajat sitä vaativat ja kyseiselle opetukselle on laadittu Opetushallituksen hyväksymät opetuksen perusteet. 

Arvoisa puhemies! Uskonnot muodostavat yhden ehkä kaikkein laajimmalle levinneistä maailman hahmottamisen muodoista. Uskontojen merkitys yhteiskunnan ja kulttuurin ymmärtämiselle onkin keskeinen tämän päivän maailmassa, jossa globalisaatio sekä kansainvälinen liikkuvuus ja vuorovaikutus koko ajan lisääntyvät. Euroopan näkyvästi monikulttuurisissa valtioissa on havahduttu siihen tosiasiaan, että monikulttuurisuuden hallinta edellyttää aktiivisia toimenpiteitä valtiovallalta. Vaikka moninaistuminen nähdään periaatteessa positiivisena asiana, samalla siitä ollaan oltu enenevässä määrin huolestuneita. Useassa Euroopan valtiossa onkin jouduttu toteamaan, ettei maahanmuuttajan integroituminen ole onnistunut odotetusti. Etenkin kantaväestön ennakkoluulot ovat olleet integroitumisen esteenä. Eräänä ratkaisuna tilanteen parantamiseksi on ollut lisätä koulujen opinto-ohjelmiin kulttuurien välistä ymmärrystä edistäviä sisältöjä. Uskonnonopetuksella on katsottu olevan suvaitsevaisuuden ja ymmärryksen lisäämisessä keskeinen rooli. On tärkeää, että koulu tarjoaa oppilaille mahdollisuuden ymmärtää niin omaa kuin muitakin uskontoja ja elämänkatsomuksia suhteessa toisiinsa sekä laajemmin suhteessa kulttuuriin ja yhteiskuntaan. 

Selvää on myös, että oman uskon syvällinen ymmärtäminen edellyttää mahdollisuutta tarkastella sitä suhteessa erilaisiin läheisiin ja kaukaisempiinkin maailmankatsomuksiin. Tämä on erityisen tärkeää myös lasten ja nuorten suvaitsevaisuuden kehittymisen näkökulmasta katsottuna. Nykyistä järjestelmäämme ei edellä mainitussa valossa voidakaan enää pitää tarkoituksenmukaisena. Siksi peruskouluissa tulisikin siirtyä kaikille uskontokunnasta riippumatta yhteiseen uskontotiedon ja etiikan oppiaineen opetukseen, uskonto- ja katsomustiedon oppiaineeseen, jossa käsitellään laajasti eri maailmankatsomuksia ja uskontoja sekä opiskelijoiden omasta elämästä nousevia uskontoon, suvaitsevaisuuteen ja ymmärrykseen kytkeytyviä sisältöjä. Tähän uskonto- ja katsomustiedon oppiaineeseen kuuluisivat arvokasvatuksen ja etiikan osa-alueiden lisäksi eri uskonnot ja maailmankatsomukset, painopisteenä oma valtauskontomme evankelisluterilainen kristinusko. Tällaista lähestymistapaa sovelletaan Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Englannissa sekä osassa Saksan osavaltioita. 

Arvoisa puhemies! On myös huomattava, ettei suomalainen järjestelmä vastaa Euroopan neuvoston 2000-luvulla antamaa suositusta, jonka mukaan uskonnonopetuksen tulisi olla lähtökohdiltaan akateemista. Euroopan neuvoston kannan taustalla on ajatus siitä, että tieto ja ymmärrys maailman uskonnoista ja katsomuksista osaltaan ehkäisevät kulttuurien välisten konfliktien syntyä. Samalla uskonnon opiskelun uskotaan tukevan historiallista ja kulttuurista lukutaitoa. 

Kaikille yhteinen uskonto- ja katsomustiedon opetus toisi mukanaan monenlaisia hyötyjä. Tässä oppiaineessa olisi uskontokunnista riippumatta sama kohtelu kaikilla opiskelijoilla, mikä edistäisi opetuksen tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tällä hetkellähän kaikkien oppilaiden oman uskonnon opetusta ei voida edes järjestää. Nykytilanteessa myös paineet opetettavien uskontojen määrän lisäämiseen kasvavat jatkuvasti, esimerkkeinä bahai, mandealaisuus ja buddhalaisuus. Tamili-hindulaiset ovat juuri ilmaisseet halunsa omaan uskonnonopetukseen, sillä Vantaan kaupungin tarjoama Krishna-opetus ei vastaa heidän tarpeitaan. Samoin helluntaikirkko on ajoittain ollut kiinnostunut oman uskonnon mukaisen opetussuunnitelman laadinnasta. Samalla ongelmat opettajien saatavuuden ja pätevyyden suhteen tulevat aiempaa vaikeammiksi. Kaikille yhteisessä uskonto- ja katsomustiedon opetuksessa ei tarvitsisi enää turvautua koulun ulkopuolisiin opettajiin. 

Arvoisa puhemies! Nykytilanteessa muiden uskontojen opetus on myös opettajalle erittäin haastavaa: miten määritellä vaikkapa yleis-islam. Se myös aiheuttaa huoltajien keskuudessa voimakkaita tunteita, jotka toisinaan näkyvät opettajan työrauhan häirintänä tai mahdollisesti jopa hyökkäyksenä koko järjestelmää vastaan. Suomen 70 000—75 000 islamilaista muodostavat harvinaisen heterogeenisen ryhmän. Asiaa on tutkittu monikulttuurisessa lähiössä Turun Varissuolla, josta tutkimuksen mukaan löytyvät sunnit, šiiat ja liberalisoituneet. Näin ollen nykyinen yleis-islamin opetus ei sovi kaikille lasten erilaisen uskonnollisen taustan vuoksi. Myös venäläiset ortodoksit ovat esittäneet, että heidän pitäisi saada Venäjän patriarkaatin mukaista opetusta. Osa Suomessa asuvista Venäjän patriarkaattiin kuuluvista ortodokseista on ottanut lapsensa pois suomalaisesta ortodoksisesta uskonnonopetuksesta. 

Kaikille yhteinen oppiaine vähentäisi myös opetuksen sirpalemaisuutta ja helpottaisi työjärjestysten laadintaa kouluissa. Samoin opetussuunnitelmien laatiminen yksinkertaistuisi, kun tarvittaisiin vain yksi opetussuunnitelma. Lisäksi oppimateriaalikysymykset olisi helppo hoitaa koulukohtaisesti muiden oppiaineiden tavoin. Kaikille yhteinen uskomus- ja katsomustiedon opetus voidaan järjestää opiskelijan omassa koulussa kullekin vuosiluokalle erikseen tarkoituksenmukaisissa ryhmissä, mikä tuo selkeän parannuksen nykytilaan. Nykyiset opetusryhmät ovat joissakin uskonnoissa ja elämänkatsomustiedossa myös pedagogisesti toimimattomia, kun eri koulujen oppilaat kootaan samaan opetustilaan esimerkiksi perusopetuksen vuosiluokilla 1—6. 

Nykyinen katsomusaineiden valintajärjestelmä on mutkikas, ja lakia jopa kierretään valinnoissa. Toisaalta katsomusainetta myös vaihdetaan hämmästyttävän usein, jopa moneen kertaan opetusjärjestelyjen mieluisuuden mukaan vastoin järjestelmän tarkoitusta. Uskontojen moninaisuuden kasvaessa tarpeet oman uskonnon opetukseen tulevat tulevaisuudessa yhä lisääntymään. Lisäksi voi perustellusti kysyä, missä määrin kuntien ja valtion tulee tukea eri uskontokuntien kasvatustehtävää. 

Nykyinen uskonnonopetuksen toteutustapa ei tue dialogia eri uskontojen parissa elävien lasten välillä, vaikka uskontoihin liittyvät kysymykset tulevat koko ajan tärkeämmiksi yhteiskunnan monikulttuuristuessa etenkin pääkaupunkiseudulla ja suurissa kaupungeissa. Suomessa asuu jo 70 000—75 000 islamilaista, joten heitä on jo enemmän kuin ortodokseja, joita on 61 000. Arvokysymykset korostuvat samalla, kun uskonto näkyy lasten arjessa ja elämänpiirissä yhä enemmän etenkin monikulttuurisimmilla alueilla. Tärkeisiin kysymyksiin, kuten ihmisenä kasvamiseen ja elämänhallinnan pohdintaan yhdessä koko luokan kanssa, on nykyisin liian vähän mahdollisuuksia. Nykytilanteessa luokan oppilaat hajoavat erilleen, kun käsitellään tärkeitä maailmankatsomuksellisia, kasvatuksellisia, moraalisia ja eettisiä kysymyksiä, vaikka niiden pohtiminen olisi hyvä tehdä koko luokan ja kaikkien eri uskontokuntiin kuuluvien oppilaiden kanssa yhdessä kaikille yhteisen oppiaineen tunnilla. 

Lopuksi todettakoon, että tällä hetkellä Suomen Eurooppa-koulussa opetetaan uskontoa yhteisenä oppiaineena, jonka lähtökohta on uskontotieteellinen. Kokemukset tästä ovat olleet erittäin positiivisia. Myös Kulosaaren yhteiskoulussa toteutettu uudistus, missä yläkoulussa opetetaan eri uskontoja ja elämänkatsomustietoa samassa opetusryhmässä, on saanut paljon positiivista palautetta oppilailta ja heidän vanhemmiltaan. 

Arvoisa puhemies! Tämä on erittäin tärkeä asia. Jo aiemmin monta kertaa tätä asiaa on yritetty nostaa esille, että onko aikaisemmin käytössä oleva tunnustuksellinen uskonnonopetus se oikea tapa. Nyt, kun ollaan entistä monikulttuurisempia, meille tulee uutta väkeä, tämä on todella haaste näissä suurissa kaupungeissa, missä on paljon uskontoja, paljon erilaisia ryhmiä. Näiden uskonnonopetusryhmien kokoaminen, järjestäminen on kustannuskysymys, se on järjestelykysymys, ja se myös lokeroi aivan turhaan lapsia, kun tässä tarvittaisiin, niin kuin edustaja Eloranta totesi, ennen kaikkea tällaista yhteistä pohdiskelua, yhteistä kokoontumista, yhteistä maailman hahmottamista ja sellaista yhteistä tietämystä eri uskonnoista. Ja tämä etiikka ja uskontotiede nykyisen järjestelmän tilalle on minusta erittäin kannatettava ajatus. 

Oikeastaan, vuosikymmenten saatossa täältä vasemmalta laidaltahan näitä ehdotuksia tämän järjestelmän muuttamiseksi on tehty, niin ne on aika lailla perinteisin tavoin aina tyrmätty. Kun edustaja Eloranta mainitsi tuossa tuon Kulosaaren kokeilun, niin on aika mielenkiintoista, että Kulosaaren, joka nyt ei ainakaan täällä Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla ole tunnettu minään työväenluokan kaupunginosana, kokeilu tästä opetuksesta on saanut paljon mielenkiintoista huomiota. Toivottavasti tällaisten kokeilujen ja sitten lakimuutosten kautta voitaisiin mennä järkevämpään suuntaan tässä asiassa. 

Arvon puhemies! Minun mielestäni edellä käytetyt puheenvuorot ovat perusteltuja, ja nyt tämähän on se hetki, johon pitää tarttua sen takia, että me olemme nyt tavallaan sellaisessa tilanteessa, että meillä on turvapaikanhakijoita 30 000 tässä maassa, ja me tiedämme, että heidänkin erilaiset uskontotaustansa ovat melkoinen kirjo. Tavallaan aivan varmasti sitten heillä, joille turvapaikka myönnetään, tämä asia tulee lisääntymään. 

Minun mielestäni olisi todella hyvä, että tämmöisessä sivistysvaltiossa koetettaisiin sivistää lapsia jo pienestä pitäen, että erilaisia uskontoja on olemassa. Se helpottaisi, niin kuin Eloranta toi hyvin esille, myös tätä opetussuunnitelman suunnittelua, kun meillä lapsille koetettaisiin kertoa, että meillä on erilaisia uskontoja tässä maassa. Se vuorovaikutus siitä, että on erilaisia uskontoja, on erilaisia elämänkatsomuksia, alkaisi jo koulussa. Me rikastuttaisimme niiden meidän omien lastemme kokemuspohjaa, jotka tässä maassa kasvavat, ja he olisivat suvaitsevaisempia toisiaan kohtaan, eikä tällaista erilaista uskontopohjaista, sanotaanko, monesti jopa vihamielisyyteen asti menevää erittelyä tapahtuisi siellä lasten oppiympäristössä, vaan se suvaitsevaisuuden lisääminen olisi tässä maailmantilanteessa erityisen tärkeätä. 

Toivotaan, että tämä aloite voi edetä myönteisissä merkeissä niin, että voimme myönteisesti kasvattaa maailmankatsomukseltaan rikkaampia lapsia kuin me itse olemme ehkä sitä opetusta aikanamme saaneet. 

Arvoisa puhemies! Asia todellakin on mitä ajankohtaisin juuri nyt, kun olemme pohtimassa turvapaikanhakijoiden tilannetta, niin kuin edustaja Myllykoski täällä hyvin sanoi. Voisi sanoa, että tämä muutos uskonnonopetuksen uudistamiseksi on jopa välttämätön, sillä voisin väittää, että kunnat eivät pysty järjestämään esimerkiksi islamin opetusta pakolaislapsille vaikkapa Harjavallassa, jossa on iso pakolaiskeskus. Päteviä opettajia ei välttämättä löydy niin paljon, ja tilanne todennäköisesti pahenee vuodesta vuoteen. 

Niin kuin tuossa puheessani kerroin, niin Vantaalla tosiaankin tamili-hindut harkitsevat parhaillaan uskonnonopetuksen aloittamista, ja heilläkin on tosiaan siihen oikeus, mikäli kunnasta löytyy kolmekin lasta, jolle huoltajat haluavat tätä opetusta järjestää. Onko tämä ihan tätä päivää? 

Arvoisa rouva puhemies! Kauniiksi lopuksi täytyy sanoa vielä tästä ryhmästä, joka nyt tänne tulee, että minulle on piirtynyt sellainen kuva, että heillä on aika vahva uskonnollinen vakaumus, kun he ovat tulleet tänne Suomeen, ja he tuovat sen kyllä mukanaan. Se ristiriitatilanne: jos meillä eri uskontoja sitten opetettaisiin, niin pelkään pahoin, että luterilaisen uskontopohjan omaava opettaja, joka koettaisi opettaa islamin uskontoa, ei välttämättä olisi kelvollinen näitten lasten vanhempien mielestä opettamaan sitä, koska olisi ehkäpä niin sanotusti vääräuskoinen. Sen takia tämä uskonnonopetuksen problematiikka tulee entistä vaikeammaksi järjestää, ja nyt tällä tavallaan on todellakin kiire, että me voimme tuoda Suomessa tätä ajatusta ja kertoa eri uskontokunnille, että me opetamme maailmankatsomuksia ja että kaikki uskonnot ovat siinä mielessä suomalaisessa peruskoulussa tasavertaisessa asemassa. Mitään ei nosteta, kaikista kerrotaan ja lisätään sitä kautta ihmisten tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta.