Arvoisat kansanedustajat! Velmyšanovna pani Posol! Tulevana maanantaina on kulunut kolme vuotta siitä päivästä, jona Venäjä aloitti suurhyökkäyksensä Ukrainaan. Meistä jokainen varmasti muistaa, mitä teki ja missä oli helmikuun 24:ntenä päivänä vuonna 2022, koska sinä päivänä viimeistään kaikille valkeni, että uusi ja pahempi aikakausi on alkanut Euroopassa. 

Muu maailma on kolmen vuoden aikana tehnyt Ukrainan hyväksi enemmän kuin useimmat uskalsivat odottaa helmikuussa 2022, mutta kuitenkin vähemmän kuin olisi ollut tarpeen sodan lopettamiseksi. Tämä johtuu osaksi siitä, että siinä, missä venäläiset aliarvioivat ukrainalaisten halun ja kyvyn tehdä vastarintaa, me aliarvioimme venäläisten kyvyn sietää poliittisia, taloudellisia, materiaalisia ja inhimillisiä tappioita. 

Ukrainan suurimman aseistajan Yhdysvaltain muuttunut linja, joka tosin on vielä epäselvä, merkitsee jälleen yhden vaiheen päättymistä ja toisen alkamista. On kuitenkin turhaa murehtia asioita, jotka eivät ole meidän käsissämme, vaan on syytä keskittyä siihen, mistä voimme itse päättää. Jos Yhdysvaltain rooli pienenee, se ei saa olla eurooppalaisille veruke pienentää omaansa. Päinvastoin Euroopan on tehtävä enemmän. Meidän ei liioin kannata murehtia sitä, kutsutaanko meidät neuvottelupöytään, vaan sitä, mitä annettavaa meillä siihen pöytään on. 

Suomi on koko sodan ajan ollut kokoonsa suhteutettuna yksi Ukrainan suurimmista materiaalisista tukijoista, ja tämän on tehnyt mahdolliseksi laaja yhteisymmärrys eduskunnassa ja koko yhteiskunnassa. Tämän konsensuksen rapistumisesta ei ole merkkejä. Mitä tahansa tapahtuukin, me teemme oman osamme kestävän ja oikeudenmukaisen rauhan saavuttamiseksi. 

Pyydän edustajia ja muita läsnä olevia kunnioittamaan minuutin hiljaisuudella sodassa kuolleita ja siitä muuten kärsineitä ukrainalaisia.