Arvoisa rouva puhemies! Heti aluksi haluan kannattaa edustaja Huovisen lausumaa.
Pidän tätä aika suurena puutteena, että näin merkittävä asia jostain syystä, jota ei edes perustella tässä mitenkään, on päätetty poistaa näistä avustuskohteista, mikä oli oikeastaan aika merkittävä tekijä sille, että monessa talossa käynnistettiin remontteja.
Eräs toinen kohta, johon haluan tässä ihan erityisesti kiinnittää huomiota, on se, että kun koko tässä uudistuksessa on iso painopiste esteettömyydellä, niin samalla kun tätä hakemismenettelyä kehitetään ja parannetaan ja sujuvoitetaan, niin sitten tässä on tapahtunut joitakin sellaisia asioita, joihin ei ole kiinnitetty huomiota, vaikka ne on itse asiassa täällä tekstissä mainittu.
Täällä todetaan muun muassa näin: "Asuinrakennusten esteettömyydellä on periaatepäätöksen mukaan suuri merkitys iäkkäiden kotona asumisen mahdollistajana. Esteelliset rakennukset ja lähiympäristöt heikentävät iäkkäiden arjessa selviytymistä ja lisäävät tapaturmia." — Siis esteelliset rakennukset. Sitten sanotaan näin: "Vanhojen kerrostalojen suurimmat haasteet esteettömyyden kannalta liittyvät periaatepäätöksen mukaan hissien puutteeseen tai olemassa olevien hissien pieneen kokoon."
Tämä hissien pieni koko on itse asiassa erittäin suuri esteettömyystekijä. Nyt tässä on kokonaan jätetty huomiotta sellainen tosiseikka, että meillä on 60- ja 70-luvun alussa rakennettuja kerrostaloja, joissa oli erittäin pieniä hissejä, joihin on lähes mahdotonta rollaattorin kanssa mahtua. Sen lisäksi ne ovat vielä tällaisia puolikerroshissejä, joissa siihen kerrokseen, josta varsinainen sisäänkäynti kerrostaloon tapahtuu, ei hissillä edes pääse vaan joutuu menemään puoli kerrosta portaita pitkin. Nyt tähän tarjotaan sitten tämmöistä porrasseinähissimallia ikään kuin vastaukseksi. Mutta se ei välttämättä helpota sitä tilannetta ollenkaan, kun sen rollaattorin kanssa ei mahdu sinne hissiin ja joutuu olemaan selkä ovea vasten siellä hississä, jos sinne ylipäätänsä mahtuu.
Tästä olin yhteydessä ministeriöön viime vuoden puolella ja myös ARAan ja selitin hyvin juurta jaksain tätä tilannetta. Sen takia ihmetykseni on vielä suurempi: kun itse tekstissä todetaan nämä pienet kerrostalohissit, niin tähän avustusohjelmaan ei ole sisällytetty niitä. Se olisi ollut erityisen helppoa laittaa tähän, lisätä. Kun näiden avustusten kohteena ovat jälkiasennushissit, niin olisi voinut sitten laittaa, että myös esteettömyyttä poistavien vanhojen hissien päivittämiseen olisi voinut hakea tätä avustusta.
Valitettavasti itselleni kävi niin hassusti, että huomasin tämän esityksen vasta tänään. Olisin halunnut tehdä tähän ponnen, mutta se olisi pitänyt jättää ennen kello 12:ta, joten kävi tämmöinen lapsus. Mutta toivon, että tähän voitaisiin asetuksella tai jollain muulla tavalla nyt nopeasti saada korjaus, koska näitä taloja on todella paljon. Monet iäkkäät ihmiset joutuvat muuttamaan palvelutaloon, vaikka muuten voisivat asua omassa asunnossaan, koska tämä liikkuminen tulee heille mahdottomaksi. Kun tämän lakiuudistuksen tarkoitus on ollut nimenomaan se, että mahdollisimman moni voisi asua kotona, niin itse asiassa tämä pieni asia on aika iso asia sitten loppujen lopuksi.
Arvoisa puhemies! Toivon, että jos joku ministeriöstä tästä puheesta referaattia saa, niin tähän sitten voitaisiin tarttua.