Arvoisa puhemies! Kiitos jälleen hyvästä keskustelusta. — Todella kyseessä on laajasti lapsiperheille suuntautuva toimi, jolla pyritään tukemaan lapsiperheiden toimeentuloa hintojen nousun keskellä. Kuten täällä on todettu, esimerkiksi ruuan hinnannousu vaikuttaa erityisen paljon nimenomaan lapsiperheisiin.
On totta, että lapsilisien ostovoima on jäänyt jälkeen vuosikymmenten saatossa, ja selkeä syy tähän on se, että lapsilisät eivät ole indeksisidonnainen etuus, toisin kuin lähes kaikki muut sosiaalietuutemme. Tämä kertakorotus paikkaa tätä tuen tason jälkeenjääneisyyttä tässä vaikeassa tilanteessa, jossa kustannukset ja elinkustannukset nousevat.
Näen itse, että pitkällä tähtäimellä lapsilisien indeksointi olisi paras tapa huolehtia siitä, että lapsilisät eivät jatkuvasti jäisi jälkeen — se olisi parempi kuin mitkään kertakorotukset — mutta kuten ymmärrämme, kyseessä on iso hallitusohjelmatasoinen päätös, jolla on merkittävä ja kauaskantoinen talousvaikutus.
Näen kyllä myös, että lapsilisien rakennetarkastelua on tehtävä, ja tämä on siellä sosiaaliturvauudistuksen parlamentaarisessa ryhmässä myös yhtenä teemana. Esimerkiksi tämä 17-vuotiaiden kysymys ansaitsee huomiota. Kuitenkin myös itse toivon, että universalismista pidetään lapsilisäjärjestelmässä kiinni, kuten myös edustaja Räsänen tästä puhui.
Kuten täällä on todettu, tämä hintojen laaja-alainen nousu uhkaa tiputtaa lapsiperheitä köyhyyteen, ja lapsiperheköyhyyden varjo ihmisen elämässä on usein pitkä, joten on tärkeää, että me pyrimme näillä erilaisilla täsmätoimilla ehkäisemään köyhyyden lisääntymistä ja pitkittymistä, ja myös toimeentulotukea saavat, kaikista pienituloisimmat perheet on tässä esityksessä huomioitu.
Maksupäivästä sanon, että lapsilisää maksetaan aina 26. päivä tai ennen sitä, mikäli se sattuu pyhälle, eli nyt se maksetaan 23. päivä. Tätä maksupäivää ei voida mitenkään helposti muuttaa, ja on paras, että me ajetaan tämmöiset lisätuet sisään meidän normaaliin tukeen, etteivät maksatus ja tietojärjestelmät vain häiriinny. [Sari Sarkomaa: Juuri näin!]
Toivon, että eduskunta käsittelee esityksen ripeästi, jotta Kela pääsee myös valmistautumaan toimeenpanoon. — Kiitos.