Arvoisa herra puhemies! Kiitos ministeri Harakalle tästä lakiesityksen esittelystä. Liikenneturvallisuus myöskin merenkulussa on äärettömän tärkeä asia, ja meille tietysti tuo Itämeri on erittäin tärkeä, kuten myöskin esimerkiksi Saimaan alue, mihin tässä nyt myöskin sitä luotsausta ulotetaan edelleen, vaikka Saimaan kanava ei tällä hetkellä kovin vilkkaassa liikenteessä olekaan — taisi olla, että männä kesänä kaksi alusta siitä kulki läpi. Kuitenkin saattaa olla tulevaisuudessa, että sielläkin on liikennettä, ja on hyvä, että myöskin Saimaan luotsaus on tässä mukana.
Tätä nykyistä luotsauslakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että aluksen päällikkö on vastuussa aluksensa ohjailusta myös luotsauksen aikana, ja nykyistä päällikön tiedonantovelvollisuutta ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että se koskisi yksiselitteisesti myös aikaa ennen luotsauksen alkamista, ja päällikkö olisi siten velvollinen sekä ennen luotsauksen alkamista että luotsauksen aikana ilmoittamaan luotsille kaikki ne tiedot, joilla on merkitystä luotsaukselle.
Meillähän tällä hetkellä käytännössä taitaa olla ruotsin tai suomen kielen taito luotsille, ja nytten tässä lakiesityksessä esitetään, että lisäksi tulisi myöskin englannin kielen taito luotsille. Kysyn arvoisalta ministeriltä: Miten te koette tämän nykyisen luotsauslain? Onko tässä ollut ongelmia tai haasteita siitä, että ei ole ollut luotsilla tätä englannin kielen taitoa? Ja sitten: onhan nyt niin, että ne yhtiöt, jotka ovat tälläkin hetkellä pystyneet toimimaan Suomen vesistöillä, pystyvät tämänkin jälkeen toimimaan esimerkiksi tässä rannikon läheisyydessä?
Tietysti on hyvää se, että suomalainen luotsaustoiminta säilyy myöskin tulevaisuudessa, se on myöskin meidän omavaraisuuttamme. Ja itse tietysti toivon, että meillä on ennen kaikkea suomalaisia luotseja täällä, ettei luotsaus mene ulkomaisiin käsiin tulevaisuudessa.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia. — Edustaja Ovaska, olkaa hyvä.