Arvoisa puhemies! Tämä esillä oleva laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä oli jo viime viikolla ensimmäisessä käsittelyssä, ja käytin jo silloin puheenvuoron mutta halusin tulla nyt vielä puhumaan tästä, koska pidän tätä lakia äärimmäisen tärkeänä ja olen huolestunut siitä, että ne poikkeukset, mitä viime viikolla tähän ehdotimme ja mistä äänestimme, eivät menneet läpi.
Niin kuin tässä on edellä tullut esille, tällä lailla viedään vesipuitedirektiiviä meidän kansalliseen lainsäädäntöön, mutta sitä viedään nyt tavalla, joka mielestäni ei huomioi riittävästi meidän vesiluonnon herkkyyksiä, ja sen takia valitettavasti en voi tätä lainsäädäntöä nyt kannattaa tällaisenaan ja esitänkin näiden lakien hylkäämistä. Vihreät todellakin olisivat halunneet näitä muutoksia tämän lainsäädännön pykäliin niin, että todella varmistaisimme, että silloin, kun näitä poikkeuksia mahdollisesti otettaisiin käyttöön, tehtäisiin kansallista harkintaa, mikä tässä on poissuljettu, ja myös varmistettaisiin, että näiden hankkeiden, jotka mahdollisen poikkeuksen saisivat, täytyy noudattaa tätä ei merkittävää haittaa -periaatetta.
Sen lisäksi olisimme halunneet, että silloin kun hankkeelle myönnetään poikkeus heikentää erinomaista ekologista vesientilaa niin, että se laskee hyvään, niin tämmöinen muutos saisi olla vain väliaikainen, jolloin se olisi mahdollistanut esimerkiksi tietyt ennallistamishankkeet, jotka sitten väliaikaisesti olisivat voineet sitä ekologista laatua heikentää mutta sitten pidemmällä tähtäimellä sitä parantaa.
Nyt todellakin hallitus on valinnut sen tien, että on otettu kaikki direktiivin mahdollistamat poikkeukset käyttöön täysimääräisesti ilman kansallista harkintaa, ja kun tiedämme, että meillä Suomessa puhtaat vedet ovat monin tavoin merkityksellisempiä kuin muualla Euroopassa, niin en pidä mitenkään perusteltuna, että Suomi ottaisi nämä kaikki poikkeukset täysimääräisesti käyttöön.
Samanaikaisesti tiedämme, että erilaisia puhtaan siirtymän hankkeita tarvitaan, ja nyt EU-lainsäädännöstä tulee paljon suoraan määritelmiä siitä, että tällaiset erilaiset puhtaan siirtymän hankkeet ovat erittäin tärkeän yleisen edun mukaisia. Nyt jos me otamme tämän erittäin tärkeän yleisen edun suoraan käyttöön niin, että emme sisällytä siihen kansallista harkintaa näitten poikkeuksien osalta, niin me emme riittävästi huolehdi vesistämme.
Silloin, kun kriittisten mineraalien asetuksesta EU:ssa keskusteltiin viime syksynä, itse asiassa aika moni esitystä puoltanut meppi oli sitä mieltä, että siitä huolimatta, että he sitä asetusta puolsivat, heidän perustelunaan oli, että sitten kansallisesti voisimme viime kädessä laittaa ehtoja siihen, milloin näille kriittisten mineraalien asetuksen mukaisille hankkeille annetaan lupa. No, nyt on se hetki, kun niitä ehtoja pitäisi laittaa. Elikkä nyt meidän pitäisi laittaa tähän lainsäädäntöön ehdot, että kun esimerkiksi tämmöinen erittäin tärkeä etu kriittisten mineraalien asetuksen mukaisesti näille kaivoshankkeille annetaan haettaessa, niin silloin me samanaikaisesti kuitenkin varmistaisimme, että nämä hankkeet eivät aiheuta enempi haittaa kuin hyötyä, mutta tällaistakaan pykälämuutosehdotusta hallitus ei ollut valmis ottamaan tähän lakiesitykseen.
No, toisekseen me emme tällä asetuksella kuitenkaan vie lainsäädäntöön täysin sitä vesipuitedirektiivin vaatimusta. Suomihan on paraikaa rikkomismenettelyssä EU:n suhteen siitä, että emme ole saavuttaneet tätä vesien hyvää tilaa, ja yksi syy, miksi emme ole sitä saavuttaneet, on se, että meiltä puuttuu lainsäädäntö siitä, että pystyisimme päivittämään vanhoja ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisia lupia erilaisista päästörajoituksista, mitä vesiin aiheutuu. Meidän olisi nyt pitänyt tällä samalla hankkeella, kun tätä lainsäädäntöä muutettiin vesipuitedirektiivin vaatimusten mukaiseksi, tehdä myös ne muutokset, että nämä päivitykset olisivat jatkossa mahdollisia. Sen takia lausumissa olemmekin esittäneet, että hallitus tuo viipymättä esityksen, jolla ympäristönsuojelulaki ja vesilaki päivitetään vesipuitedirektiivin mukaisiksi siten, että ympäristö- ja vesilupien päivittäminen on mahdollista. Lisäksi olemme vastalauseessamme esittäneet toista lausumaa, jolla edellytetään, että ekologisen kompensaation lainsäädäntöä kehitetään niin, että se tulee osaksi ympäristö- ja vesilupia.
Näin ollen nyt sitten ehdotankin näitä vastalauseen mukaisia lausumiamme ja sen lisäksi esitän näiden lakien, mitä tämä esitys koskee, hylkäämistä.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Kivelä, olkaa hyvä.