Arvoisa rouva puhemies! Aluksi kiitän kunta- ja terveysjaoston jäseniä erinomaisesta työstä. Tällä jaostollahan on lähes puolet, laskentatavasta riippuen, budjetista käsittelyssään, koska sille kuuluu oikeusministeriön lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö ja valtiovarainministeriön kuntatalous.
Oikeusministeriön hallinnonalan talousarvion loppusumma on runsaat 940 miljoonaa euroa. Ensi vuonna on presidentinvaalit ja maakuntavaalit, näillä näkymin, ja lisäksi valmistaudutaan seuraavan vuoden eduskuntavaaleihin ja saamelaiskäräjävaaleihin muun muassa, ja vaalimenot ovat yhteensä tässä talousarviossa noin 45 miljoonaa euroa. Demokratia vaatii hintansa.
Arvoisa puhemies! Muutoin merkittävimmät muutokset johtuvat taannoisesta turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta. Nyt on siirrytty kielteisistä turvapaikkapäätöksistä tehtyjen valitusten käsittelyvaiheeseen ja kielteisen päätöksen saaneiden maasta poistamiseen. Valitusten käsittelyyn osoitetaan lisäresursseja 2,5 miljoonaa euroa korkeimmalle hallinto-oikeudelle ja hallintotuomioistuimille ruuhkien purkamista varten. Yhdenvertaisuusvaltuutetulle osoitetaan 300 000 euron määräraha maasta poistamisen valvontaan. Frontex-asetus edellyttää, että palautuksissa on saatavilla koulutettuja valvojia. Ilman niitä lennot eivät lähde, eikä Frontex maksa meille korvauksia.
Arvoisa puhemies! Oikeusrekisterikeskuksen rahoitus on nyt valiokunnan saaman tiedon mukaan kunnossa, mutta valiokunta pitää välttämättömänä, että se turvataan pysyvästi luotettavuuden ja toimivuuden varmistamiseksi.
Talous- ja velkaneuvonta siirtyy vuonna 2019 oikeusministeriön hallinnonalalle. Tämän valmisteluun on varattu 4 miljoonan euron määräraha. Riittävä resursointi pysyvästi on tärkeää, jotta myös ennaltaehkäisevään työhön voidaan panostaa.
Tuomioistuinten perusrahoitus alenee, ellei oteta huomioon tuota edellä mainittua turvapaikanhakijoiden valitusten käsittelyyn osoitettua lisämäärärahaa. Valiokunta toteaa, että laajat ja vaativat juttukokonaisuudet sitovat yhä enemmän henkilöstöä ja heijastuvat muun muassa henkilöstön työssäjaksamiseen. Tähän on syytä vakavasti kiinnittää jatkossa huomiota.
Valiokunta pitää tärkeänä käynnissä olevia uudistuksia sekä sähköisten palveluiden ja tietojärjestelmien varmistamista.
Vuoden 2019 alussa tulee voimaan käräjäoikeusuudistus. Valiokunta korostaa oikeusturvan alueellisen saatavuuden varmistamista eduskunnan hyväksymän lausuman mukaisesti.
Syyttäjälaitos saa ensi vuonna 400 000 euron lisäyksen terrorististen rikosten torjumiseksi, mutta rangaistusmääräysmenettelyn laajentamisen johdosta sama summa vähennetään seuraavana vuonna. Valiokunta korostaa, että syyttäjälaitoksen perusrahoituksen riittävyys arvioidaan muun muassa asioiden vaativuuden kasvu huomioon ottaen.
Arvoisa puhemies! Rangaistusten täytäntöönpanon osalta valiokunta toteaa, että Rikosseuraamusviraston määrärahat kasvavat runsaalla miljoonalla eurolla. Nykyinen palvelutaso voidaan saamiemme tietojen mukaan säilyttää, koska pitkään jatkuneet sopeutustoimet on saatu päätökseen.
Vankiloissa panostetaan tehtyjen kokeilujen pohjalta 378 000 euron määrärahalla väkivaltaisen radikalisoitumisen ja ääriliikkeiden toiminnan tunnistamiseen ja ennaltaehkäisyyn.
Valiokunta on edellisinä vuosina kiinnittänyt huomiota Pelson vankilan korjaustarpeisiin muun muassa sisäilmaongelmien johdosta. Valiokunta pitää tärkeänä, että Pohjois-Suomen suljettujen vankipaikkojen pysyvä turvaaminen on selvitettävänä. Oulun ja Pelson vankiloiden toteutusvaihtoehtojen vaikutukset tulee arvioida muun muassa toiminnallisesti, taloudellisesti sekä henkilöstön kannalta ja myös aluetalous huomioon ottaen. — Kiitos.
Puhemies Maria Lohela
: Ministeri Häkkänen, 5 minuuttia.