Arvoisa herra puhemies! Edustaja Heikkinen, kysyitte tässä äsken, miksi juuri nyt pitäisi äänestää tämä kansanäänestys EU:sta eroamiseksi. No, voin vastata vain omalta osaltani, mutta yritän parhaani mukaan valottaa sitä näkökulmaa, miksi se olisi tärkeätä.
Nyt on ollut näitä asenne- ja arvotutkimuksia, näitä on ollut hirveän erilaisia eri suuntiin. Pääsääntöisesti kuitenkin voi sanoa niin, että siellä on ollut EU-kannattajilla selkeästi enemmistö. Me olemme nähneet tämän EU-propagandan, joka on jatkunut nyt jo hetken aikaa, vuodesta toiseen. Kun itse käytän aika paljon Facebookia, niin voin sanoa, että aika useana viikkona on tullut vastaan Euroopan unionin, Euroopan parlamentin ja kaikkien erilaisten instituutiotahojen osalta erilaisia päivityksiä, jotka ovat tulleet vastaan sponsorointina, jossa EU on itse promonnut itseään. Sen lisäksi olen huomannut sen, kun olen oppikirjasisältöjä katsonut, millä tavalla esimerkiksi Euroopan unionista puhutaan jatkuvasti. Ei sinänsä ole mikään hirveän ihmeellinen asia enkä ihmettele, kun vaikka nuorten parissa, jotka lukevat näitä asioita mutta jotka eivät ole eläneet sitä aikaa, mikä oli ennen EU:ta, ei ole koskaan ollut mitään vertailukohtaa, että sitten vain mennään sen pohjalta, mitä oppikirjoissa sanotaan ja mitä sosiaalisessa mediassa buustataan ja mitä Yle Kioskit ja muut vastaavat jatkuvasti esimerkiksi valtamedioitten puolelta buustaavat. Myöskin voi sanoa, että mediakenttä aika pitkälti on ollut tässä takana yksi pääpiru, jopa ihan siitä lähtien, kun liityttiin Euroopan unioniin. Varmaan jokainen meistä on nähnyt sen Helsingin Sanomien etusivun, jossa lukee, että ”tänään äänestetään ’kyllä’”. Siis media EU-äänestyksessä sanoo, että ”tänään äänestetään ’kyllä’”. Tällä, että tämmöinen propaganda on saanut jatkua vuosia, on varmasti aika iso vaikutuksensa.
Mutta siitä huolimatta, miksi juuri nyt? Silloin kun on aika toimia, niin silloin pitää toimia. Tällä hetkellä juurikin tästä hivuttamisesta puhuttiin, ja meillä on tämmöinen koronaelvytyspaketti, jolla ei ole niinkään liian paljon tekemistä koronan kanssa vaan monien muitten rakenteellisten asioitten kanssa. Kun sitä ollaan tuomassa läpi erilaisissa eurooppalaisissa parlamenteissa ja sitä kautta alkaa syntymään tämmöinen velkaunioni, että alettaisiin vastaamaan toisten veloista, niin se yksiselitteisesti on vastaan sitä EU:n perusideaa, mikä meillä on ollut, ja rikkoo meidän yhteisiä sopimuksia räikeästi. Tätä kautta avataan portti aivan uudenlaiselle Euroopan unionille, ja näin ollen tässä on erityisesti semmoinen kohta, miksi tätä asiaa kannattaisi kysyä kansalta.
Sitten tämän kysymyksen voi kääntää niinkin päin, miksi tämän kansanäänestyksen puolella ei sitten voida olla. Jos kerta tavallaan kokoomuskin on hyvin federalistinen, EU-myönteinen puolue, niin jos te koette, että te olisitte voittamassa tässä äänestyksessä selkeästi, niin miksi se olisi ongelma, niin kuin edustaja Turtiainen omassa puheenvuorossaan sanoi, että sitoudutaan sitten siihen tulokseen, mikä onkaan? Eikö tämä olisi teille nimenomaan voittava strategia, jos te tukisitte tätä edustaja Turtiaisen lakialoitetta? Tätä voi kysyä myöskin tällä tavalla.
Mutta loppupeleissä politiikassa on kyse siitä, että toimitaan sillä tavalla kuin pitää, toimitaan niitten arvojen pohjalta, ja nyt kun EU on siinä tilanteessa, että sitä ollaan muuttamassa radikaalilla tavalla ja rikkomassa perussopimuksia, niin silloin täytyy toimia. Siihen kansanäänestykseen kuitenkin olisi aikaa, ja siinä lähtisivät käyntiin erilaiset keskustelut, missä pystyttäisiin valottamaan EU:n hyötypuolia ja EU:n haittapuolia, ja kansalaiset saisivat sitten itse tehdä sitä punnintaa.
Mutta se siitä vastauksesta, kun kysyitte, omalta osaltani.
No sitten, arvoisa herra puhemies, tässä aikaisemmin pidin puheenvuoron, jossa puhuin siitä, kuinka olisi tärkeätä saada tämä EU-kansanäänestys järjestettyä. Sen jälkeen salin ulkopuolella sosiaalisessa mediassa eräs edustaja, joka on myöskin ollut täällä Eduskuntatalossa läsnä ja tuli sen jälkeen vielä puhumaankin, mutta eri aiheesta — tämän edustajan, joka tämän tviitin laittoi, nimi on Mikko Kärnä — totesi tällä tavalla: ”Nyt siviilipalvelusmies Sebastian Tynkkynen puhuu ihailevasti itsenäisyydestä ja esivanhempiemme uhrista sen eteen. EU:sta pitäisi siksi päästä irti. Saatan olla vanhakantainen, mutta tällaiset puheet siviilipalvelusmieheltä eivät ole oikein uskottavia. Anteeksi vain.” Näin kirjoittaa tosiaan keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä.
Olen todella pahoillani siitä, että vuodesta toiseen jatkuu tämä keskustelu, että siviilipalvelusmiehiä tällä tavalla mollataan, heitä aletaan määrittämään tietynlaiseen nurkkaan siinä, kuinka uskottavia he ovat puhumaan mistäkin asiasta milloinkin. Omasta näkökulmastani tällainen puhe ei ole edustajalta soveliasta, ja tahdon sanoa jokaiselle siviilipalvelusmiehelle, että EU-politiikkaan ja Suomen itsenäisyyteen voi ottaa kantaa aivan samalla tavalla kuin sellainen henkilö, joka on käynyt armeijan, ja se aseen kantaminen ei tarkoita sitä, pystyykö näihin asioihin ottamaan kantaa. Armeijan voi suorittaa myöskin aseettomana, ja silloinkaan sitä asetta ei käytetä. Toisaalta myöskin naisilla on tänä päivänä mahdollisuus tehdä se valinta, että he lähtevät kantamaan sitä asetta. Myöskin nainen pystyy suorittamaan armeijan, ja siitä huolimatta, jos nainen tätä päätöstä ei tee, se ei tarkoita sitä, että nainen ei voisi olla isänmaallinen tai hän ei voisi ottaa kantaa keskusteluun siitä, pitäisikö Suomessa järjestää EU-kansanäänestys tai mikä tahansa politiikan teema se ikinä olisi. Mutta toivoisin, että nämä keskustelut voitaisiin käydä suoraan täällä salissa, ja ensinnäkin lopetettaisiin tämä siviilipalveluksesta syyllistäminen. Meillä on hienoja ihmisiä, menestyneitä ihmisiä tässäkin yhteiskunnassa, ja se ei katso sitä, [Puhemies koputtaa] onko suorittanut siviilipalveluksen vai armeijan. — Kiitoksia.