Arvoisa herra puhemies! Kannatan edustaja Räsäsen esittämiä vastalauseen 3 neljää lausumaehdotusta.
Ihan muutamalla sanalla haluan nostaa esiin tässä vielä tuon omaishoidon tuen, ja todella esitämme sitä — jo viime kaudella siitä oli nostoja, ja varmaan ehkä jo aiemminkin — että sen tulisi olla verovapaata tuloa.
Omaishoitohan on kaiken kaikkiaan monissa tapauksissa sekä hoidettavalle että hoitajalle inhimillisin ja paras hoitomuoto. Jos ajattelemme yhteiskunnallisesti tässä tilanteessa, niin se on kaikista taloudellisin myös yhteiskunnan kannalta, ja omaishoidon tekemisen tulee olla yksi keskeisimmistä laitoshoidon vähentämiseen tähtäävistä toimenpiteistä.
Meillä on monenlaista hoitovajetta: meillä on ikääntyvä väestö, meillä on pulaa hoitajista ja niin edelleen, ja omaishoitajat ovat kyllä kautta vuosien, vuosikymmenten, olleet erittäin tärkeä osa meidän terveydenhuoltoamme ja sairaanhoitoamme. He tekevät työtä monta kertaa itseään säästämättä. Näihin esityksiin on leivottu joitakin vapaapäiviä ja tietyllä tavalla omaishoitoa tukevia palveluja, mutta ne ovat kuitenkin varsin vähäisiä verrattuna siihen työmäärään, mitä he tekevät. Tosiasia on, kun asia suoraan sanotaan, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ei selviäisi tänä päivänä ilman meidän omaishoitajiamme, ja sen vuoksi toivoisin, että paitsi että tämän omaishoidon tuen verovapaus todellakin toteutuisi, niin jatkossa edelleenkin, vaikka pikkuhiljaa tätä omaishoitajien tukea ja apua on lisätty, vielä näitä vapaapäiviä katsottaisiin — niitä tulisi olla ainakin jonkun verran enemmän — ja myös tätä omaishoitoa tukevia palveluja. Kyllä he ansaitsevat ja tarvitsisivat siinäkin suhteessa parempaa.
Ja sitten vielä muutama sana tästä lapsivähennyksestä: Todellakin esitämme, että vähennyksen määrä on 100 euroa jokaisesta huollettavasta alaikäisestä lapsesta, ja verosta siis saadaan vähentää tuo lapsivähennys. Meillä puhutaan paljon siitä, että lapsia syntyy niin tavattoman vähän, suunnilleen samaa luokkaa kuin nälkävuosina aikoja sitten. Monet nuoret perheet miettivät taloudellista pärjäämistä ja monia haasteita tänä aikana. Tämä lapsivähennys, mikä alun alkaen tuli todellakin kompensoimaan lapsilisien leikkauksia, on yhteiskunnalta varsin pieni satsaus, mutta itse lapsiperheille, huoltajille, kuitenkin varsin merkittävä. — Kiitos.