Herra puhemies! Nyt meillä käsittelyssä on uusi lainsäädäntö eduskunnalle määräaikaisista maatalouden ja vesiviljelyn kustannustuista. Kysymyksessä on tämän hallituksen viimeinen akuutti kriisitoimi Venäjän laittoman hyökkäyssodan aiheuttamassa kustannuskriisissä maataloudelle.
Koko Euroopassa maatalous‑ ja elintarvikesektori ovat joutuneet kriisiin ja sekaisin tämän Ukrainan tilanteen vuoksi, ja myös Suomessa olemme tehneet jo aikaisemmin useita kriisitoimia, ja nyt sitten tämä kustannustuki, aivan uudenlainen tukielementti, jota tänään käsitellään, on se viimeinen tukitoimi. Toki jaan myös tuottajajärjestö MTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan ajatuksen tuosta alkuvuodelta, että tämä saisi olla kyllä viimeinen kriisipaketti muutenkin, ja toivottavasti pystymme saamaan suomalaisen maatalouden ja elintarvikesektorin kestävämmälle uralle noin muutoinkin markkinoiden toiminnan kautta ja tuottavuuden ja reilun kaupan kautta.
Arvoisa puhemies! Kotimaisen ja turvallisen ruuan saatavuus on välttämätön tavoite päättäjille täytettäväksi. Emme voi ajatella kokonaisturvallisuutta ja maanpuolustusta, jos emme voi huolehtia oman väestömme ruokaturvasta. Ei Natokaan meitä auta, jos meillä ei ole omaa elintarvikeomavaraisuutta. Siksi joudumme tekemään myös akuutteja kriisitoimia, että takaamme ruuan huoltovarmuuden Suomessa.
Energian hinnannousu on vaikuttanut keskeisten tuotantopanosten hintojen nousuun. Tuotantohintojen nousu on vain osittain kattanut näiden kustannusten nousun. Nyt ehdotettava uusi kustannustuki on EU:n Ukrainan kriisipuitteiden mukainen toimenpide. Kyse on tuesta, joka voidaan maksaa sellaisille toiminnanharjoittajille, joiden tuotantotoimintaan Ukrainan sota, EU:n tai sen kansainvälisten kumppaneiden asettamat pakotteet ja esimerkiksi Venäjän toteuttamat vastatoimenpiteet ovat aiheuttaneet vakavan talouden häiriön suoraan tai välillisesti tai joiden maksuvalmius on muuten heikentynyt.
Tarkoituksena tällä uudella kustannustuella on tukea maatalouden alkutuotantoa ja vesiviljelyä tuotannon jatkuvuuden ja huoltovarmuuden turvaamiseksi tässä tilanteessa, jossa tuotannon kannattavuus ja yritysten maksuvalmius ovat heikentyneet lannoitteiden ja sähkön hintojen nousun seurauksena. Aivan keskeisten aktiivimaatilojen tuotantopanosten, sähkön ja lannoitteiden hinnan, seurauksia tällä pyritään hoitamaan. Tavoitteena tulee olla se, että yksikään elinkelpoinen tila ei lopeta tuotantoa sen vuoksi, että tänä talvena, talvena 22—23, ovat sähkön hinta ja lannoitteiden hinta nousseet poikkeuksellisesti.
Puhemies! Haluan peräänkuuluttaa, että tämä on tuki, jota ei saa jokainen tila ja jokainen yrittäjä, vaan tämä on tuki, joka kohdentuu vain tiloille, jotka ovat joutuneet ennalta arvaamattomaan, yllättävään vaikeaan tilanteeseen sähkön ja lannoitteiden hinnannousun vuoksi.
Tuen kustannusvaikutus on noin 96 miljoonaa euroa valtiontaloudelle, ja lisäksi 5 miljoonaa euroa kohdennetaan Valtiokonttorille, joka tämän tuen toimeenpanee ja toteuttaa.
Kuka sitten saa tätä kustannustukea? Vaaditaan ammattimaista maatalouden harjoittamista niin, että on muun muassa maataloustukien saannin piirissä, niin on mahdollista sitä saada, tai täytyy olla ammattimainen vesiviljelijä, eli puhumme kalankasvatuksesta.
Sitten, minkäkokoinen tämä kustannustuki on? Sähkön osalta korvataan ajalta 1.10.22—31.3.23 sähkön hinta, jos se on ylittänyt 13 senttiä kilowattitunnilta 40 senttiin kilowattitunnilta. Tästä vaihteluvälistä korvataan 40 prosenttia, ja alaraja, pienin summa, mitä korvataan, on 500 euroa, ja sitten suurin summa, joka korvataan, on 50 000 euroa.
Lannoitteiden osalta ajalta 1. kesäkuuta 22 — 30. huhtikuuta 23 korvataan tonnihinnan 500 euroa — 800 euroa per tonni väliltä 35 prosenttia. Tämän osalta pienin maksettava määrä on 500 euroa ja suurin on 35 000 euroa.
Tältä osin lannoitteilla tarkoitetaan tässä uudessa esityksessä maatalous‑ ja puutarhakasvien avomaan peltoviljelyssä käytettäviä teollisia epäorgaanisia lannoitteita, orgaanisia kivennäislannoitteita tai orgaanisia lannoitteita, mitkä sisältävät myös luomutuotantoon soveltuvat lannoitteet, kuten nestemäiset lannoitteet. Erityisesti halusimme huolehtia, että myös luomulannoitteet tässä ovat huomioituina.
Sitten, puhemies, loppuun totean sen, mitä totesin aikaisemminkin, että tässä Valtiokonttori toimii valtionapuviranomaisena. Tätä tukea täytyy hakea viimeistään 31. päivä heinäkuuta 23 mennessä. Tuki myönnetään tämän vuoden loppuun mennessä, ja kun kysymys on maatalouden... [Puhujan mikrofoni sulkeutuu] ...sitten Euroopan unionissa, mutta maa‑ ja metsätalousministeriön tietojen mukaan notifioinnille ei pitäisi olla erityisiä ongelmia.
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:Kiitoksia esittelystä. — Edustaja Aittakumpu, olkaa hyvä.