Arvoisa puhemies! Tämän lakiehdotuksen ensimmäisessä käsittelyssä käytimme täällä varsin runsaasti perussuomalaisia puheenvuoroja pohjautuen varsin kattavaan ja erinomaiseen vastalauseeseen, jonka valiokunnassa jätimme ja jossa esitimme lain hylkäämistä.
Täytyy vielä sanoa, että pohdittuani niin tätä lakia kuin tällä kaudella tehtyjä lainsäädäntömuutoksia ulkomaalaislakiin tunnen kyllä mielen varsin surulliseksi. Olen ensinnäkin surullinen siitä — ottaen huomioon sen, mitä myös tämä lainsäädäntö tekee suomalaisille työmarkkinoille ja suomalaiselle työntekijälle — mikä on hänen asemansa enää sen jälkeen, kun käytännössä rajattomasti voidaan tuoda kolmansista maista työntekijöitä. Olen siitä kyllä valtavan surullinen.
Täytyy sanoa, että jaksan hämmästellä, että miten voi olla niin, että työväenpuolue SDP on pääministeripuolue ja he tuovat näin kammottavia lakiesityksiä, jotka koskettavat suomalaista duunaria ja suomalaisia työmarkkinoita. Eivät he ole nytkään täällä, ja he ovat muutenkin aika hiljaa. Itse asiassa jopa SAK, jota voidaan pitää kyllä vasemmistopuolueiden ja erityisesti demarien äänitorvena, ei kannattanut tätä työnantajien sertifiointia.
Toisekseen olen erittäin erittäin hämmentynyt siitä, että tämän lain valmistelussa ei ole kuultu kansallisen turvallisuuden viranomaista eli suojelupoliisia. Ei ole arvioitu turvallisuusnäkökulmia, ei ole arvioitu ihmisten työperäisen hyväksikäytön näkökulmia, ei mitään. Tässä ei ole mistään muusta kysymys kuin että Suomeen saadaan mahdollisimman paljon ihmisiä kolmansista maista.
Kuten viimeksi jo sanoin, meille maalattiin valiokunnassa hyvin karu kuva siitä, mitä tällä hetkellä tapahtuu ihmiskaupan, kiskonnan tapaisen työsyrjinnän, riistämisen osalta tässä maassa. Nämä ihmiset tulevat Suomeen maksamalla ensinnäkin kynnysrahaa, ja sen jälkeen heitä riistetään täällä ihan pelkästään sillä varjolla, että se, mikä Suomessa houkuttelee, on meidän elintasomme ja hyvä sosiaaliturva. Nämä ihmiset ostavat itsellensä työperäisiä oleskelulupia Suomeen.
Mutta mikään, mikään ei hätkähdytä täällä. Eilisessä Rikospaikka-ohjelmassa Itä-Uudenmaan poliisin rikoskomisario kertoi, että viime vuonna heille tulleiden rikosepäilyjen määrä ihmiskaupassa ja kiskonnan tapaisessa työsyrjinnässä kolminkertaistui. Tämä kaikki johtuu siitä, että tämä talo ei kykene tekemään sellaista lainsäädäntöä, jolla ei mahdollisteta tätä. Päinvastoin, tämäkin esitys itse asiassa pahentaa tätä ongelmaa.
Jos noin muuten on ideologinen tarve pyrkiä lisäämään Suomeen hinnalla millä hyvänsä ja ideologisin silmälasein maahanmuuttoa, niin kyllä pitäisi jonkun näköinen järki olla edes siinä, kun havaitaan, että he joutuvat rikoksen uhriksi näiden lakiehdotusten myötä.
Arvoisa puhemies! Voisin puhua tästä koko yön, mutta jätän sen nyt tekemättä ja totean vain tähän, että esitän perussuomalaisten vastalauseen mukaisen lakien hylkäysehdotuksen. — Kiitos.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Peltokangas.