Arvoisa rouva puhemies! Pääministeri Juha Sipilän hallituksen yksi tärkeä kärkihanke on byrokratian poistaminen, ja sille tielle toivon erittäin ruusuista tulevaisuutta ja parhainta menestystä. Sitten mitä tulee tähän nyt käsittelyssä olevaan lakiin rantarakentamisen poikkeamislupien siirtämisestä kuntien päätettäväksi, sitäkin lämpimästi tuen. Pitää muistaa, että kun rantakaavat on laadittu, ne on laadittu olemassa olevien sääntöjen mukaan. Kaikessa kaavoituksessa, esimerkiksi rantakaavoituksessa, kuten muussakin kaavoituksessa, on se erinomainen puoli, että kaikkien maanomistajien ja edunsaajien rakennusoikeus tarkastellaan puolueettomasti olemassa olevien hyväksyttyjen sääntöjen mukaan. Se on aivan normaalia menettelyä. Elikkä siinä ei ole mitään sen kummempaa mörköä, siinäkään asiassa.
Toinen asia, mitä tulee sitten näihin poikkeamislupiin. Esimerkiksi jos joku ihminen haluaa eläkepäivänsä viettää vaikka siellä Ilomantsin kesämökillä ja jopa rakentaa, muuttaa sen kesäasuttavan hyvän kesämökkinsä omakotitaloksi, laittaa sinne asianmukaiset jätevesijärjestelmät kuntoon, mikä on nykyisellä tekniikalla täysin hoidettavissa, mikä siinä heikkenee? Ei siinä heikkene mikään, kaikki menee ihan oikein.
Pelko siitä, kyttääkö naapuri, kuten edellisessä puheenvuorossa saimme kuunnella edustaja Hassia, että onko se naapuri niin valveutunut, että osaa valittaa: Tämäpä se on juuri se tie, että kyllä se isoveli valvoo. Mistähän edustaja Hassi on tuonkin mallin löytänyt? En jaksa oikein kuvitella.
Mutta joka tapauksessa, arvoisa rouva puhemies, jos tämä maa todella haluaa nousta tästä laman suosta ylös, niin meillä pitää saada rakentaminen liikkeelle. Meillä seisovat miljardien hankkeet erilaisten valitusten takia hallinto-oikeuksissa odottamassa lupaa, ja samaan aikaan meillä on heti 500 000 työtöntä — ei ole tietenkään vielä 500 000:ta, mutta kun huomioidaan kaikki ne, jotka ovat tuettuna tai jossakin koulutuksessa tai lomautettuna tai jotain muuta, niin ei paljon puolesta miljoonasta enää puutu — ja valtionvelan määrä kasvaa kohinalla. Kyllä tämä tie on kuljettu, hyvät ystävät, loppuun. Jos tässä maassa joku haluaa investoida edelleen, mikä on erittäin positiivinen asia, niin minun mielestäni niille hankkeille pitää antaa lupa mahdollisimman äkkiä. Tällainen turhanaikainen pelleily siitä, että joku viranomainen tietää jossakin Ilomatsissa tai Utsjoella taikka Pelkosenniemellä tai peräti Hankoniemellä sen, minne sen mökin saa rakentaa, kun kaavat ovat kunnossa — aivan turhaa viisastelua ja ajan tappamista. Siellä odottaa valtava määrä investointeja, suomalaisia rakennustarpeita menisi kaupaksi, tulisi työtä, tulisi valtiolle verotuloa, arvonlisäveroa ynnä muuta.
Otan yhden esimerkin, tai oikeastaan kaksi esimerkkiä, edellä kuulluissa puheenvuoroissa mainitusta viranomaisluotettavuudesta. Silloin kun Ilomantsiin, Suomeen, suunniteltiin tätä Natura-aluetta, nämä Satu Hassin mainitsemat hengenheimolaiset, viranomaiset, suunnittelivat erittäin korkeatasoisia suunnitelmia. Ystäväni tilalla väitettiin olevan avosuo, vaikka sillä kyseisellä tontilla kasvoi 250 hehtaaria parasta mäntytukkia. Ei ollut vaivauduttu käymään edes paikalla katsomassa, mitä siellä oli. Samoin kesämökkini vieressä olevasta alueesta papereissa luki, että se on erinomainen luonnontilainen, harjuinen, havumetsäinen alue. Kysymyksessä oli Enso-Gutzeitin hakkaama, juuri auraama ja kylvämä alue. Kyllä siellä meikäläinen vielä kipeillä jaloilla jotenkuten eteenpäin pääsi, mutta luonnontilaisesta metsästä tuskin voi puhua, kun avohakkuu oli käynyt edellisellä viikolla. Sitten sen jälkeen tietenkin heti oli laikutettu, että pääsee uusi metsä kasvamaan. No, metsä sinne on kasvanut, mutta mitä tulee tähän viranomaisuskottavuuteen, niin nämä esimerkit kertokoot sitten, mitä se viranomaisuskottavuus on, jos avosuota ei eroteta 250 mottihehtaarin metsiköstä. Pikkuisen epäilen tätä menettelytapaa.
Mutta jos me todella tässä maassa haluamme, että alamme pikkuhiljaa maksaa velkojamme — ja se tiehän meidän on pakko käydä, muuta tietähän meillä ei ole — niin tällaiset turhat byrokratiat on todella purettava. Ei yhtäkään virkamiestä tällaiseen tehtävään enää tarvita. Kunnissa osataan samalla keinoin piirustukset katsoa, kaavat lukea ja niin edelleen, ei se ole mitään rakettitiedettä, ja jos joku viranomainen jossakin epäilee moista, niin käyköön itse katsomassa, mikä se tilanne siellä on, jos niin paljon aikaa on, mutta älköön siitä kenellekään palkkaa maksettako, koska jos me haluamme tämän maan tästä suosta ylös, niin meidän on pikkuhiljaa ruvettava töihin.
Arvoisa rouva puhemies! Lopuksi haluan sanoa vielä sen, että kun todellakin Suomessa on miljardien investoinnit odottamassa lupakäsittelyä, niin onhan se nyt kummallista touhua, että esimerkiksi Ilomantsissa, kun valokuitua rakennettiin kahdeksan kuukautta — edustaja Heinäluoma, erikoisesti teille tämän haluan sanoa, ja edustaja Myllerille myös — eli kun Ilomantsi teki valokuituhanketta, niin meidän luvat, ne paperit, siitä, että saamme valtion teiden alitse porata ne tunnelit, joista kaapelit menevät, kahdeksan kuukautta seisoivat Tampereen ely-keskuksen pöydällä. Nuori naisinsinööri, joka ei ole koskaan, ikinä, käynytkään Ilomantsissa, odotutti kahdeksan kuukautta. Miehet ja koneet odottivat lupaa päästä töihin. Tämäkö on teidän mielestänne sitä hyvää byrokratiaa, kysyn vain. (Riitta Myller: Ei todellakaan!)