Arvoisa herra puhemies! Tämä lainsäädäntö on hyvä. On hyvä, että otamme etuottoa siitä, että kun ilmasto muuttuu, tunnistamme riskejä ja koetamme toimia niin, että jos ne toteutuvat, ovat väylät sikseenkin selvät, kuten Huovinenkin kirjoitti.
Kun ennakkokäsittelimme valiokunnassa jo vähän tätä lakia, nousi esille erittäin hyviä huomioita. Meillähän on muutama vuosi sitten tehty tulvariskeistä lainsäädäntö, jossa ohjattiin tätä vakuutuspohjaiseksi, mutta meillä ei itse asiassa ole kovin hyvin tietoa vielä siitä, miten tämä vakuutusjärjestelmä toimii. Siksi on hirveän hyvä, että tämäkin asia nyt selvitetään, niin että kuluttajat voivat vakuuttaa esimerkiksi omia omakotitalojaan.
Sen lisäksi on tärkeää, että kaavoituksessa ja muussa rakentamisessa otamme entistä paremmin huomioon tulvariskin lisääntymisen. Tämä lainsäädäntö ei koske kuitenkaan pelkästään tulvia vaan myös kuivuusjaksoja, jotka täällä useassakin puheenvuorossa ovat jo nousseet esille. Se on asia, josta Suomessa on keskusteltu hyvin vähän. Vedenjakelun varmuus on taattu useissa kunnissa esimerkiksi yhdysvesijohdoin, mutta ihan kaikissa kunnissa tämä asia ei ole hanskassa. Meillä on lopetettu jo monta vuotta sitten tällaisten hankkeitten valtiontuki. Jotenkin pitäisi varmistaa, että vedenjakeluasiat olisivat kunnossa, ettei kävisi kuten esimerkiksi Petäjäveden kunnassa, jossa oli todellinen hätä viime syksynä, kun vettä ei tullut.
Samaan aikaan on hyvä keskustella siitä, miten jatkossakin turvaamme pohjavedet, miten huolehdimme siitä, että arvokkaat vesivaramme eivät ole kansainvälisen kaupan kohteena, ja monista muistakin isoista kysymyksistä.
Monesti parhaat tietäjät ovat paikallisella tai alueellisella tasolla, ja siksi on hyvä, että tällainen elyn järjestäytynyt miettiminen — kuinka toimia, ja mitä asioita pitää ennakolta huomioida — tulee nyt tapahtumaan. Toki järkevällä organisaatiolla — senkin haluamme valiokunnassa aina huomioida, että ei lisää turhaa byrokratiaa.
Mutta kiitoksia, ministeri, tästäkin esityksestä.