Arvoisa puhemies! Käsittelyssä on hallituksen esitys laista vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivan ajoneuvon hankinnan määräaikaisesta tukemisesta. SDP:llä on tähän vastalause, ja tässä perusteluita.
Liikenteen siirtyessä fossiilisista polttoaineista kestäviin on tärkeää pyrkiä säilyttämään teknologianeutraali lähestymistapa. Uuden teknologian yleistymistä auttavat erilaiset tuet muutoksen alkuvaiheessa, kuten esimerkiksi sähköautojen yleistyminen on osoittanut. Raskaan kaluston osalta sähkö-, kaasu- ja vetykäyttöisyys ovat teknologian vielä kehittyessä kokeiluja yrityksille kohti kestävämpiä käyttövoimia. Yhteiskunnan on järkevää tukea puhtaamman energian käyttöönottoa.
Olemassa olevan henkilöautokannan kannalta on tärkeää tarjota kansalaisille mahdollisuuksia kestävämpiin ratkaisuihin matalalla kynnyksellä. Uusi tulkinta etanolikonversioista astui vasta viime kesänä voimaan, mikä mahdollistaa konversiot entistä laajemmalle osalle autokantaa. Aiempi tulkinta rajasi etanolimuunnoksen käytännössä vain vanhempiin autoihin, mikä heikensi muunnon tekemisen kannattavuutta.
Hallituksen toiminta vaihtoehtoisella käyttövoimalla toimivien ajoneuvojen hankintatuessa sekä henkilöautojen muuntotuessa on ollut poukkoilevaa. Viime syksynä hallitus poisti lainsäädännöstä mahdollisuudet kaasu- ja etanolikonversioiden muuntotukiin. Nyt käsittelyssä olevassa esityksessä tämä mahdollisuus palautetaan eduskunnan antaman velvoittavan lausuman johdosta, tosin vain puolen vuoden määräajalla.
Poukkoilevalla politiikallaan hallitus vesittää ja jopa vaarantaa vaihtoehtoisten kotimaisten polttoaineiden kehittämisen ja markkinoille pääsemisen edellytyksiä. Hallitus näyttäisikin nojautuvan yhä vahvemmin liikenteen polttoainepolitiikassaan huoltovarmuuden kannalta kyseenalaiseen ulkomaiseen fossiiliseen öljyyn. Kaikilla ei ole varaa hankkia uutta sähköautoa, ja nykyisiä polttomoottoriautoja on mahdollista muuntaa kaasu- tai etanoliautoiksi, jotka toimivat kotimaisilla vähäpäästöisemmillä polttoaineilla.
Hallitus esittää paketti- ja kuorma-autojen vaihtoehtoisen käyttövoiman hankintatuen viimeiseksi hakupäiväksi 31.12. tänä vuonna sekä ajoneuvojen muuntotukien hakemisessa 15.12. tänä vuonna, joiden jälkeen niitä ei voisi hakea enää lainkaan. Käytännössä hallituksen esitykseen kirjatut hakuajat tarkoittaisivat, että laki olisi voimassa kuluvan vuoden loppuun saakka eli ainoastaan noin puoli vuotta.
Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden mukaan hakuaika on aivan liian lyhyt. Hakuajan pidennystä puoltavat ajoneuvokannan uudistumisen tärkeys, raskaan liikenteen käyttövoimamurroksen liikkeelle saaminen, yritysten investointivarmuus ja se, että tukiin jo aiemmin myönnetyt kolmivuotiset siirtomäärärahat saataisiin käytettyä täysimääräisesti.
Rahoituksesta: Hallituksen esityksen perusteella vuodesta 2018 lähtien eduskunta on tehnyt päätökset yhteensä 38 miljoonan euron rahoituksesta muuntotukiin sisältäen myös täyssähköautojen hankintatuet. Täyssähköautojen hankintatukiin tai muuntotukiin ei ole osoitettu lisärahoitusta vuosille 23—24.
Aiemmin budjetoidusta määrärahasta on Liikenne- ja viestintäviraston arvion mukaan yhä käyttämättä noin 2,4 miljoonaa euroa. Kyseessä on vuonna 2022 myönnetty kolmivuotinen siirtomääräraha täyssähköautojen hankintatukiin sisältäen myös kaasu- ja etanolikonversioiden tuet, joten muuntotukia voitaisiin tukea yhä vuoden 2022 talousarviopäätösten puitteissa.
Emme hyväksy hallituksen ilmiselvää tavoitetta, että vuoden 2022 valtion talousarviossa myönnettyä kolmivuotista siirtomäärärahaa muunto- ja hankintatukiin käytettäisiin mahdollisimman vähän, jonka puolesta puhuu liian lyhyt määräaika hakea tukea. Katsomme, että määräraha olisi käytettävä kokonaan eduskunnan aikoinaan sille päättämiin tarkoituksiin.
Hallituksen esityksessä etanoliautoksi konvertoinnin muuntotuen taso on pidetty edellisen lain mukaisessa 200 eurossa. Valiokuntakuulemisten perusteella sääntely kuitenkin on muuttunut olennaisesti niistä ajoista kalliimmaksi. Uusi määräys edellyttää muun muassa juuri kyseiseen ajoneuvoon annettavaa yhteensopivuustodistusta, jonka antaa muuntosarjan valmistaja. Autoissa yleistynyt suoraruiskutusteknologia on myös tehnyt muuntamisesta teknisesti vaativamman ja kalliimman. Todelliset kustannukset muunnosta ovat tällä hetkellä 800—1 000 euroa. Näillä perusteilla esitämme etanoliautoksi konvertoinnin muuntotuen korottamista 350 euroon.
Näillä perusteilla ehdotamme, että lakiehdotus hyväksytään muutoin valiokunnan mietinnön mukaisena paitsi 1 §:n 2 momentin 1—3 kohta ja 7 § muutettuina vastalauseemme mukaisiksi ja hyväksytään myöskin yksi lausuma, joka kuuluu näin, arvoisa puhemies: ”Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto tarvittaessa uudistaa talousarvion yhteydessä jo aiemmin myönnetyt siirtomäärärahat hankinta- ja muuntotuille tukien maksamista varten, jos varattua määrärahaa on vielä jäljellä kyseiselle tuelle, samalla huomioiden Liikenne- ja viestintäviraston aikatarpeet tuen maksamisen päättyessä.”
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Furuholm.