Kiitos, arvoisa puhemies! Täällä on ollut erittäin tärkeitä ja hyviä puheenvuoroja. Nostan muutamia esille, ja tietysti odotan, että ministeri Kurvinen pääsee vastaamaan.
Kun ajatellaan kunnallisen eläinlääkärin tehtäviä, niin tehtävät ovat erittäin tärkeitä: tuotantoeläinten hyvinvointi, lääkitys, auttaminen siellä tiloilla ja myös tämä valvonta. Se on myös erittäin tärkeää, mikä tässä edellisessäkin puheenvuorossa tuli esille. Samaten on esimerkiksi hevospuolella. Se on harrastus, ravihevonen, kilpahevonen, niitäkin on Suomessa noin 74 000. Katsoin, että koiria on ihmisillä noin 700 000. Puhutaan aika isoista massoista. No, ehkäpä aika monilla ihmisillä on varaa viedä yksityisellekin lääkärille, heittää autoon ja lähteä kulkemaan, mutta kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Ehkä olisin pyytänyt ministeri Kurvista arvioimaan, miten tämä on nykytilanteeseen verrattuna. Onko teillä näkemystä siitä, että kun tässä nyt velvoitetaan antamaan palvelut arkipäivisin ainakin virka-aikaan ja sitten kiireellistä hoitoa virka-ajan ulkopuolella, mutta se voidaan toteuttaa myös laajemmalla alueella, mikäli sitä voidaan antaa kohtuullisessa ajassa tai kohtuullisella etäisyydellä, niin miten väljät nämä kriteerit ovat ja miten väljiksi ne jäävät? Mietin yksinäistä ihmistä, jolla ainoa ystävä on ehkä kissa, koira eikä ole rahaa lähteä mihinkään. Tiedämme mikä tilanne nyt on: olemme keskustelleet paljon polttoaineen hinnasta, asumisen kustannuksista, joissa tietysti viisailta ministereiltä odotamme edelleen vastaantuloa. Mutta kun se taloudellinen tilanne on niin heikko monilla, ettei voisi viedä lääkäriin edes sitä lähintä ystäväänsä. Kysyisin tästä, miten tätä tulkitaan. Tähän kokonaisuuteenhan liittyy se, että ainakaan tähän asti toimeentulotuen perusosassa ei ole huomioitu eläimistä aiheutuvia kuluja. Veisin terveiset, että tästä muistakaa keskustella, koska se on syrjäytymiseen, yksinäisyyteen ja toimintakykyyn liittyvä aivan oleellinen asia. Eläin on nykyisin ihmisille, lemmikkieläimet erityisesti, ihan perheenjäsen.
Myös tuosta hintapolitiikasta toisin huoleni. Täällä on lausuntopyynnössä ehdotettu, että lakisääteisiin järjestämisvastuutehtäviin olisi lisätty vielä esimerkiksi koiran keisarinleikkauksia, sterilisaatiota ja koirien päivystysleikkauksia ja iho- ja korvatauteja. Ne ovat hyvin yleisiä, ja saattaa tulla tämmöinen akuutti tilanne. Jos ne ovat tuolla kilpailutuspuolen hinnoittelussa, jos ymmärsin oikein, niin mitä se tarkoittaa? Onko ministeriöllä nyt tarkoitus asettaa joitain hintakattoja? Toki ymmärrän sen huolen, että jos eläinlääkäreitä ei ole, niin me voimme täällä tietysti miten paljon vain tehdä, mutta tätä lääkäriasiaa pitää koulutuksen avulla ja sen työn haluttavuuden avulla parantaa. Se liittyy myös tähän valvontatehtävään, ettei yksinään joudu menemään hyvinkin haasteellisiin ihan eläinrääkkäystilanteisiin vaan että siellä on työkaveri mukana, saa selkänojaa siihen, että myös uskaltaa tehdä niitä pakkokeinopäätöksiä siellä paikan päällä. Se eläin ei odota, se ei ole jääkaappi, jonka voi laittaa kahdeksi kuukaudeksi sivuun, vaan siellä vaaditaan välittömiä toimenpiteitä.
Todellakin toivon, että me saamme tästä laista nyt sellaisen, että ihmiset pääsevät eläintensä kanssa lääkäriin, ja toivon tietysti, että mietintövaliokunta nyt huolellisesti tätä katsoo ja ministeriö on sitten valmis ottamaan ehdotuksia vastaan. Mutta tämä on iso kokonaisuus ja koskee sekä tuotanto- että lemmikkieläimiä, ja tämä on äärettömän tärkeä.
Vielä ehkä sanoisin siitä, kun monesti sanotaan, että syrjäseuduilla on vaikea saada esimerkiksi eläinlääkäripalveluita, että kyllä esimerkiksi hevosten kanssa täällä Uudellamaallakin on ihan haasteellista päivystysaikaan. Monet pienemmät paikat ovat kiinni, ja sitten pitäisi saada kuljetus keskellä yötä esimerkiksi Helsingin Viikkiin, ja ei se nyt esimerkiksi Hyvinkäältä, jossa minä asun, ihan noin vain onnistu keskellä yötä. On tässä tietysti omat haasteensa, että näitä palveluita on riittävästi. Kuten sanoin, esimerkiksi hevosiakin on noin 74 000 Suomessa.
Mutta odotan ministeriltä vastauksia: parantaako tämä eläinlääkäripalveluita ja miten varmistetaan kohtuulliset hinnat.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. — Ja edustaja Pelkonen.