Arvoisa herra puhemies! Harmaa talous on hyvinvointivaltion vihollinen numero yksi. [Hälinää] Harmaa talous rapauttaa hyvinvointipalveluiden rahoitusta ja yhteiskunnan moraalia. Harmaan talouden aiheuttamien veromenetysten tarkka arviointi on mahdotonta, mutta on selvää, että ne ovat merkittävät. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan raportissa vuodelta 2010 esitetty karkea arvio veromenetyksistä vuoden 2008 tasossa oli 2,5—3,5 miljardia euroa vuodessa. Osa asiantuntijoista arvioi summan vieläkin suuremmaksi. [Hälinää — Puhemies koputtaa]
Ensimmäinen varapuhemies Mauri Pekkarinen
:Arvoisat edustajat! Te olette siellä ja käytte omia keskusteluja, mutta edustaja Myllykoski on täällä, siinä paikassa, missä eduskunnassa pidetään puheet. Toivon, että kunnioitatte sitä oikeutta, mikä hänellä on, saada kaikessa rauhassa pitää puheenvuoronsa.
Kiitoksia, arvoisa puhemies! Yksi osa harmaata taloutta on pimeä työ eli verotuksen ulkopuolella tehtävä työ. Työ voi olla joko kokonaan tai osittain verotuksen ulkopuolella. Palkkatyöhön liittyvää harmaata taloutta on myös alipalkkaus ja lakisääteisten maksujen laiminlyönti. Esimerkiksi edellä mainitussa tarkastusvaliokunnan raportissa arvioitiin kertymättä jääneiden sosiaaliturvamaksujen osuudeksi useita satoja miljoonia euroja. Tämä raha on pois meidän yhteisen sosiaaliturvamme rahoituksesta. Näihin tapauksiin, alipalkkaukseen, yleensä vielä liittyy työsyrjintärikoksia.
Palkkatyöhön liittyvään harmaaseen talouteen meillä on toimiva resepti. Rakennusalalla otettiin vuoden 2012 aikana käyttöön veronumero. Jokaisella työntekijällä tulee olla näkyvillä veronumeron sisältävä henkilötunniste, jonka avulla kuka tahansa voi tarkistaa työntekijän kuulumisen veronumerorekisteriin. Veronumerorekisteri on verkossa kaikkien käytettävissä, ja syöttämällä siihen veronumeron voi tarkistaa työntekijän kuulumisen rekisteriin.
Arvoisa puhemies! Rakennusalan veronumero on ollut hyvä uudistus. Veronumerorekisteriin kuuluvien henkilöiden määrä on noussut yli miljoonaan. Verohallinnossa tehtiin alkuvuodesta 2015 selvitys veronumeromenettelyn käytön hyödyistä. Verohallinnon varovaisen arvion mukaan menettelyn käyttöönotolla saavutetaan vuosittain noin 50 miljoonan veroeuron verohyöty. Veronumeron käyttöönoton myötä rakennusalan palkkasumma kasvoi vuonna 2012 6,9 prosenttia, vaikka rakentamisen määrä samaan aikaan laski 4,8 prosenttia. Seuraavana vuonna palkkasumma nousi vielä 0,2 prosenttia, vaikka rakentamisen määrä laski vielä 2,7 prosenttia.
Rakennusalalla työskenteli vuonna 2012 Tilastokeskuksen mukaan 133 000 palkansaajaa. Metallijalostuksen sekä koneiden ja laitteiden valmistuksessa työskenteli 2016 samaisen tilaston mukaan yhteensä 148 palkansaajaa. On aivan selvää, että eri aloilla työskentelevien määrien tilastot ovat meidän kaikkien käytettävissä, mutta valitettavasti tiedämme, että näilläkin aloilla on paljon pimeää työvoimaa ja alipalkattua työvoimaa. Valitettavasti siitä huolimatta, että mallikas ja itsekin omia menetelmiään kehittänyt Meyerin telakka tavoittaessaan alipalkkaa maksavan yrityksen ei ota enää tätä alihankkijaa omille tilauksilleen eikä anna alihankintatöitä, aluehallintoviranomainen totesi telakalla olevassa alihankintaverkossa maksettavan 2—3 euron tuntipalkkoja. On selvää, että näillä palkanmaksuilla ei suomalainen yrittäjä ole kilpailukykyinen ulkolaisen yrittäjän kanssa.
Onkin tärkeää, että puolustaaksemme suomalaista yrittäjyyttä ja suomalaisten mahdollisuuksia työllistyä otamme tämän veronumeron käyttöön välittömästi. Meillä on jo riittävän pitkä kokemus siitä ja sen hyödyistä rakennusalalla, joten hallituksen ei tulisi viivytellä tämän keinovalikoiman käyttöön ottamisen kanssa. Erityisen tärkeänä pidän sitä, että kun meidän verokertymät ovat tällä haavaa huonot ja hallitus joutuu leikkaamaan, niin sen arviolta noin sadan miljoonan avulla, mitä tällä veronumerolla näille palvelaloille, majoitus ja ravitsemus, kiinteistönhuolto, ja teknologiateollisuus voitaisiin saada, monta leikkausta voitaisiin sosiaalipuolelta, koulutuksesta, lasten esiopetuksesta poistaa ja sitä kautta tämä talkoo on todella terveellinen.
Arvoisa puhemies! Toivon, että viesti tavoittaa hallituksen ja ministeri Orpon.