Arvoisa puhemies! Merimiespalvelutoimiston saamasta kokonaisrahoituksesta ollaan vähentämässä yli puolet nykyisen olemassa olevan rahoituksen tasosta. Näin suuri rahoituksen leikkaaminen tulee olemaan todella merkittävä heikennys Merimiespalvelutoimiston tuottamien palveluiden osalta. Jatkossa merimiehille tarjottavat palvelut tulevat siten olemaan hyvin vaatimattomia. Merimiespalvelutoimisto joutuu mahdollisesti lopettamaan lakisääteisiä palveluitaan tai ainakin modifioimaan niitä rajusti.
Palveluiden heikentäminen haastaa työssäjaksamista ja työhyvinvointia aluksilla, joilla Merimiespalvelutoimisto on järjestänyt sosiaalista toimintaa eri tavoin. Merimiesten työ on fyysisesti ja henkisesti poikkeuksellisen raskasta, ja rekrytointiongelmia esiintyy kiihtyvällä vauhdilla.
Suomi on käytännössä saarivaltio, ja Suomen merikuljetusten on toimittava tilanteessa kuin tilanteessa. Noin 96 prosenttia viennistä ja tuonnista tapahtuu laivoilla. Suomalaiset merimiehet ja Suomen lipun alla purjehtivat alukset turvaavat Suomen tuonti- ja vientikuljetuksia. Suomalaisen miehistön määrä on siten turvattava ja saatava kasvuun, jotta pystymme ylläpitämään Suomen merikuljetusten huoltovarmuutta. Jokainen merimies, joka laivalla työskentelee, on maallemme elintärkeä erikoisammattilainen.
Merimiehet ovat jatkuvasti pitkiä aikoja poissa maista ja yhteiskunnan palveluiden piiristä. Suomen lipun alla purjehtivalla kuivarahtilaivalla työjakso saattaa kestää jopa kuusi viikkoa. Lakimuutos koskettaa myös vapaajaksolla saatavilla olevien palveluiden tarjontaa, niitä, jotka ovat tukeneet merillä työskentelevien palautumista, muun muassa liikuntamahdollisuuksin. Vapaa-ajan liikunnan merkitystä ei voi liikaa korostaa. Aluksilla ollessa liikuntamahdollisuudet ovat usein erittäin rajalliset johtuen työpäivien pituudesta ja tilojen puuttumisesta.
Merimiespalvelulaki edellyttää Merimiespalvelutoimiston tuottavan merimiehille laissa säädettyjä tehtäviä ja palveluita. Valtio on sitoutunut noudattamaan allekirjoittamiaan kansainvälisiä sopimuksia. Palveluiden toteuttaminen käyttäjäkunnalle nykylaajuudessa tulee tulevaisuudessa olemaan mahdotonta, ja se haastaa siten näiden sopimusten ylläpitämistä.
Merimiesten laivalla tekemä merityö ei saa ajaa merimiestä yhteiskunnan ulkopuolelle. Asiaa säädellään Kansainvälisen työjärjestön, ILOn, merityötä koskevalla yleissopimuksella. Merityöyleissopimuksen mukaan jäsenvaltion on varmistettava, että merenkulkijoiden sosiaaliset oikeudet pannaan täytäntöön yleissopimuksen mukaisesti. Jäsenvaltion vastuulla on järjestää, että merimiespalvelut ovat yhdenvertaisesti kaikkien merenkulkijoiden käytettävissä kansallisuudesta riippumatta. Suomen satamiin purjehtii myös vieraan lipun alla olevia aluksia, joiden miehistölle Merimiespalvelutoimiston tarjoamat palvelut ovat ainoat kontaktit ulkomaailmaan pitkän, jopa kuukausia kestävän työjakson aikana.
Merimiespalvelutoiminta tukee merenkulkijoiden työhyvinvointia, ja merellä työskentelevien terveysvaatimukset ja kahden vuoden välein tehtävät terveystarkastukset ovat tiukkoja. Tämä lakiesitys on ristiriidassa työkyvyn ylläpitämisen kanssa.
Arvoisa puhemies! Suomen satamiin saapuu Tullin tilastojen perusteella noin 600 alusta joka viikko. Alusten miehistöt, joiden koot vaihtelevat muutamasta henkilöstä useaan sataan henkilöön, ovat kaikki Merimiespalvelutoimiston asiakkaita. Merityöyleissopimus on rakennettu suojaamaan näiden henkilöiden työkykyä, terveyttä ja hyvinvointia.
Merellä työskentelevän poissaolo hyvinvointipalveluiden piiristä lisää yleistä merenkulun turvallisuusriskiä sekä nostaa kustannuksia kuljetusketjussa. Se myös vähentää hyvinvointia ja terveyttä kokonaisvaltaisesti. Tämä asia vaikuttaa osaltaan myös huoltovarmuuteen.
Edellä olevien seikkojen perusteella ajattelisin, että tilanne kannattaisi arvioida uudelleen Suomen tuonnin ja viennin edellytysten sekä huoltovarmuuden turvaamisen vuoksi. Miljoonan euron säästötavoite merimiespalvelutoiminnasta on mielestäni väärä säästökohde. Suomen merikuljetusten huoltovarmuus on turvattava. Suomalaiset merimiehet ovat ammattiryhmä, jonka työkyvystä ja kunnosta on pidettävä huolta nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Ja ministerille enintään kaksi minuuttia.