Arvoisa rouva puhemies! Voimassa olevan ampuma-aselain säännökset edellyttävät hyväksytyn turvakaapin hankkimista kymmenelletuhannelle luvanhaltijalle. Nyt hallituksen uudessa lakiesityksessä tiukennetaan säilyttämistä koskevaa sääntelyä niin, että sekä erityisen vaaralliset ampuma-aseet että enemmän kuin viisi ampuma-asetta on säilytettävä sisäministeriön asetuksen mukaisessa turvakaapissa tai poliisin erikseen hyväksymissä säilytystiloissa.
Arvoisa puhemies! Kun turvakaappien hinnaksi on arvioitu noin 400 euroa per kaappi, niin tämä tarkoittaa noin 24 miljoonan euron kokonaiskustannusta. Kun kyse on näinkin mittavista kustannuksista, olisi syytä varmistaa, että hallituksen koordinaatit ja kriteerit olisivat kunnossa. Epäilen, että näin ei ole.
Vuonna 2002, kun turva-alan eräät toimijat selvittivät asiaa, kun käsittelyssä oli myös EN-standardi 14450, niin he saivat siihen Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton seuraavanlaisen kannanoton: "Kyseisen testin mukainen murtosuojaus on niin alhainen, että vakuutusala tuskin tulee huomioimaan ohjeistuksessaan tämän testin mukaisia säilytysyksiköitä. Suhtaudumme varauksin tämän standardiehdotuksen mukaan testattujen tuotteiden käyttökelpoisuuteen. Vertailun vuoksi mainittakoon, että arvosäilytysyksiköille noudatamme standardin SFS-EN 1143-1 -luokituksia siten, että kahden alimman luokan tuotteita ei hyväksytä arvosäilytysyksiköksi."
Tämä standardi SFS 5870 tehtiin aikanaan ruotsalaisen standardin mukaan vastaamaan uuden aselain vaatimuksia vaarallisiksi luokiteltavien aseiden osalta. Kun katsotaan Ruotsin tilannetta, niin heillä näyttää olevan myös edelleen voimassa kansallinen kaappistandardi, joka on SS 3492, ja tämä on "Säkerhetsskåp — Provning och utvärdering av inbrottsskydd". Tämän standardin vastaavuudesta käydyssä keskustelussa Ruotsissa todettiin jo vuonna 2005, että EN 14450 ‑standardi ei vastaa poliisin vaatimuksia asekaapeille.
Arvoisa puhemies! Tähän sanon evästykseksi hallintovaliokunnan jäsenille: ottakaa huomioon nämä eri standardit, että täyttävätkö ne ne kriteerit, mitä todella haetaan. Epäilen vahvasti, että näin ei ole, ja voin sanoa, että minulla on 20 vuoden kokemus turva-alalta.