Arvoisa puhemies! Kuten edustaja Modig totesi, silloin kun on kiitoksen aika, pitää kiittää, ja tänään olemmekin oikein, voi sanoa, koko päivän hallitusta kiitelleet.
Joten jatkan oikeastaan siitä, miten ja kuinka me saisimme tätä pääomaköyhän Suomen sijoituspääomaa liikkeelle. Tässä nyt hallitus näyttää mallia siitä, miten sitä voimme tehdä. Suomessahan makaa pankkitileillä, voi sanoa, jopa aivan liikaa euroja, kun ajattelee, mitä niillä voi tehdä, kun ne pistää sijoittumaan ja sitä kautta luomaan uutta työtä ja tekemistä.
Suomessa oli vuoden 2014 lopussa vain noin 13 joukkorahoitusta tarjoavaa tai välittävää palvelualustaa. Se on todella vähän, ja tätä kehitystähän tällä esityksellä nyt halutaan nopeuttaa. Joukkorahoitus antaa paljon mahdollisuuksia siemen‑, kasvu- sekä pk-yrityksille mutta samalla myös luovan alan hankkeille, jos ajatellaan vaikka musiikin, elokuvan, kulttuurin mahdollisuuksia, ja tätäkin työtä Suomessa on jo hyvällä mallilla.
Suomen ongelma on ollut kuitenkin kaiken kaikkiaan tämä toteutuneiden sijoitusten lukumäärä. Miten me saamme vauhtia tähän koneeseen? Se on laajempi asia, ja sitä ei pelkästään tämä laki nyt tällä istumalla ratkaise.
Mutta kuten sanottu, työtä pitää tehdä, ja tämä voi olla myös yksi malli, miten kotimaista elintarvikealaa ja tämän tyylisiä ratkaisuja (Puhemies koputtaa) kehitetään edelleen.