Arvoisa herra puhemies! Muutama arkinen asia vielä liittyen siihen, kun puhutaan tästä hallituksen hyvästä esityksestä, joka tuolta EU:sta on saanut potkua ja pontta tähän hallitukseen, ja sitä kautta se on täällä meidän eduskunnan käsittelyssä, ja varmasti tulemme sen täällä hyväksymään ilman soraääniä.
Mutta mitä tapahtuu meillä tässä arjessa: En sano, että se on nyt edustaja Raatikaisen työryhmä, vaan se on eduskunnan asettama työryhmä, jonka puheenjohtajaksi on edustaja Raatikainen nimetty. On hyvä, että tämmöinen parlamentaarinen seurantaryhmä onkin. Tässä oikeastaan edellä edustaja Kiuru rakentavasti toi esille, mitä voitaisiin seurantaryhmänkin toimesta tavallaan tehdä. Mielestäni ne meidän terrorismin rahoittamiseen liittyvät ongelmat ovat meillä olevia nykylainsäädännön mukaisia mahdollisuuksia, joihinka ei ole puututtu. Ja ei tietenkään ole sitten seurantaryhmän tehtävä — mahdollisesti, jos tämmöisiä seurantoja tehdään — toimia pelkästään sen olemassa olevan hallituksen lainsäädäntötyön osalta tai mitä ollaan aiemmin tehty, vaan nyt olisi hyvä tehdä semmoista vertailua.
Nostan vaikkapa yhden esimerkin siitä, että meillä tässä maassa on lakia säätävällä ja valmistelevalla oikeusministeriöllä erilainen näkemys kuin valtakunnansyyttäjällä siitä, onko alipalkkaus rikos vai ei ja onko alipalkkauksen kriminalisointi yleensäkään tarpeellista tässä maassa. Viime eduskuntakaudella edustaja Lindtman teki kyseisen lakialoitteen, ja muistelisin, että edustaja Tolppanenkin oli aktiivinen tässä asiassa. Se ei nyt ole sen kummemmin matkalla edennyt, ja nyt siitä on edelleen tänään hallintovaliokuntaan tuotu lakialoite, joka totta kai tiedoksi merkittiin. Mutta toivotaan, että tähän voitaisiin puuttua.
Jos otamme esimerkkinä vaikkapa Olkiluoto-työmaan, missä on puolalaisia työntekijöitä: Työsuojeluviranomaisten toimesta todettiin, että heille on työehtosopimuksen mukaisesti maksettu liian alhaista palkkaa. Tästä tehtiin tutkinta, ja syyttäjäviranomainen teki syyttämättäjättämispäätöksen. Tästä edelleen vietiin prosessia eteenpäin, ja kun tämä tuli sitten siihen pisteeseen, että tämä kyseinen asia oli valtakunnansyyttäjän pöydällä, niin valtakunnansyyttäjä totesi syyttäjäviranomaisen toimineen oikein, koska hän perusteluissaan totesi, että työoikeuden professori Koskinen oli todennut, että kun tasavertaisesti kaikkia puolalaisia oli syrjitty, niin se ei olekaan työsyrjintää eikä työsyrjinnän veroista kiskontaa.
Me luomme täällä omilla mahdollisuuksillamme sitä, että meillä tässä kohtaa nimenomaan on mahdollisuuksia välttää veroja sillä, että jokin kansanosa tai meille tulevia työntekijöitä on alipalkalla tai joillakin muilla huonoilla työn ehdoilla ja saadaan sitä verotonta tuloa, ja se tarkoittaa, että se luo aukon rikollisjärjestöille tai sitten niille tahoille, jotka haluavat rahoittaa vaikkapa terroristijärjestöä.
Toistan vielä, mitä edustaja Ihalainen tässä luetteli, mikä varmasti on siellä sosialidemokraattien varjobudjetin 21 kohdan sisällä, ja niitä vasemmistoliiton eduskuntaryhmä on ponnekkaasti yhtä lailla tuonut esille sen suhteen, mitä meidän pitäisi tässä kotimaisessa lainsäädännössä tehdä.
On keinoja, joilla me pystymme toimimaan: Me olemme nähneet rakennusalalla, kuinka hyvä järjestelmä on tähän maahan jo luotu. Nyt me olemme sen tosiasian edessä, että meille muutama kuukausi sitten paljastui juuri, että ansiokas ja omilla toimillaan edistyksellinen Turun telakka, omistajana Meyer, on pyrkinyt omin toimin siihen, että siellä alipalkkausta ei syntyisi vaan siihen puututaan, ja tämmöinen yritys, joka uudelleen yrittää tulla sinne työpaikalle, on poissuljettu tämän rikkeensä takia. Mutta nyt tämä prosessi, jossa näitä ketjutuksia on niin paljon, tarvitsee tuekseen samanlaisen lainsäädännön kuin mikä turvaa rakennusalalla tätä problematiikkaa, veronumeron, ja siellä pitää tilaajavastuulakia kehittää. Meidän metalli- ja teknologiateollisuudessa on paljon pitkiä prosesseja, joissa projektien hallinta on alihankintaketjutuksen vuoksi aika mahdotonta ilman, että me kehitämme omaa lainsäädäntöä.
Siinä mielessä toivon, että tässä keskustelussa terrorismin rahoituksesta me huomaamme, että meillä on täällä se kotikutoinen ongelma, jolla me avaamme portin ilman, että tarvitsee suurta mielikuvitusta käyttää. Mistä se mahdollisuus syntyy? Meillä on iso joukko liiketoimintakiellossa olevia yrittäjiä, jotka eivät toimi Suomessa, koska ovat liiketoimintakiellossa, mutta työskentelevät jonkun muun kautta, pöytälaatikosta, tähän maahan. Se on ihan tätä päivää. On arvioitu, että tuolla joissakin naapurimaissa on useita tuhansia yrityksiä — no, puhutaan satojen ja tuhansien väliltä — meillä on liiketoiminnassa olevia yrittäjiä, jotka toimivat jostakin muualta käsin tänne. Me olemme saaneet lukea kuittikaupasta, sanotaan, liivijengien osalta, jotka harjoittavat tällaista kuittikauppaa, joka mahdollistaa verojen maksamattomuuden.
Tässäkään suurta mielikuvitusta ei edustajalta tarvita, kun osaa laskea, että jos me haluamme rahoittaa terrorismijärjestöjä, niin ne ovat ne meidän tässä lähellä olevat mahdollisuudet, jotka ovat se houkutus, ja koska ne ovat siellä harmaalla alueella, me emme pääse niihin tarttumaan.
Arvoisa puhemies! Näillä muutamilla esimerkeillä haluan, että ministeri ainakin myönteisellä hyminällään sieltä paikalta voisi todeta, että no, puhuttiin ainakin asiaa ja katsotaan, mitä tehdään.