Arvoisa rouva puhemies! Edustaja Heinäluoma nosti erittäin tärkeän asian esiin. Nyt kun meillä on vielä nämä ilmastotavoitteet ja paljon kohdistuu vaatimuksia siltä puolelta ja sitten samaan aikaan me näemme, että meillä lähti, oikeastaan voi sanoa, Äänekosken laukauksesta uudelleen — ja aikaisemminkin jo — investoinnit käyntiin, niin metsien käyttöön kohdistuu paljon odotuksia. Ja juuri tässä tilanteessa on tärkeää kaksi asiaa.
Ensimmäinen on se, juuri näin kuin tässä edellä edustajat totesivat, että meidän pitää panostaa kaikkein korkeimman jalostusarvon tuotteisiin. Sen periaatteen, kun tukijärjestelmiäkin rakennetaan, pitää olla se, että ei tukkeja kattilaan, arvoisa puhemies. "Ei tukkeja kattilaan" pitää olla se periaate, ja pitää nähdä niin, että Suomi elää vain korkeimman jalostusasteen tuotteista.
No, sitten toinen tärkeä asia on se, että kestävään metsätalouteen kuuluu — ja Suomi on onnistunut tässä — se, että meillä on Suomessa ollut pitkään metsärauha. On tärkeää, että tämä säilyy, jotta teollisuudella ja tällä alalla on näkymää. Ja tässähän suhteessa viime vuoden lopulla nähtiin aika poikkeuksellinen tilanne, jossa jopa Metsäteollisuus vetosi hallitukseen, että tämän metsärauhan nimissä hallituksen pitäisi lisätä näitä Metso-metsänsuojelumäärärahoja. On tärkeää, että me Suomessa hoidamme metsiä kestävästi, niitä käytetään vastuullisesti ja kestävästi, ja samaan aikaan on tärkeää, että me pystymme suojelemaan arvokkaita metsiä. Ja kun, voi sanoa, koko ala Metsäteollisuudesta MTK:hon on vedonnut siihen, että hallitus pohtisi uudelleen näitä Metso-ohjelman leikkauksia, niin tässä, arvoisa puhemies, olisi kyllä vinkkiä sinne hallituspuolueen edustaja Lepälle, että tässä olisi kyllä, voisi sanoa, paikka arvioida tätä uudelleen. Ei välttämättä koko päätöstä tarvitse perua mutta ainakin osa siitä.