Arvoisa rouva puhemies! Tämä hallituksen esitys tarttuu aivan oikein päivänpolitiikan kuumimpaan asiaan, kustannusten nousuun tässä maassa ja nimenomaan asumiskustannusten nousuun. Asumiskustannukset nousevat — aivan oikea huomio sinänsä — ja siinä sitten asumiskustannusten nousun myötä nousevat myös asumistuet, ja siihen asumistukien nousuun tässä puututaan. Se on nimenomaan aivan ajankohtainen tarttuminen tähän suureen epäkohtaan, joka Suomessa tällä hetkellä on menossa.
Asumismenot ehdotetaan sidottaviksi vuokraindeksin sijasta elinkustannusindeksiin, mikä on aivan oikein, koska vuokraindeksillä näköjään on tapana lähteä karkaamaan aina, ja sitä kauttahan luodaan kustannusautomaatti, jota ei edes valtio pysty enää koskaan maksamaan. Ja on syytä muistaa myös oppositiossa, että meillä on 107 miljardia velkaa jo nyt ja 3 miljardia vielä ensi vuonnakin joudutaan ottamaan lisää, että pystytään kulumme maksamaan — että ei tässä nyt kannata henkseleitä läiskytellä sillä, että meillä on varaa tähän.
Alun perinhän asumistuki luotiin tähän maahan sitä varten, että vähävaraisilla ihmisillä olisi mahdollisuus tasokkaaseen asumiseen tässä maassa. Periaate on hyvä, ja siitä periaatteesta pitää pitää kiinni, mutta oli kyllä vaikea kuulla ja piti ihan korvia höristellä tuossa äskeisten kuulemieni oppositiopuheenvuorojen aikana, että täällä vasemmisto on tukemassa ökyrikkaiden sijoitusbisnesten tuottoa. Kyllä minä kaikkea muuta luulen kuulevani vielä tässä salissa, mutta en sitä, että täällä tuetaan vaikka ruotsalaista monimiljardööriä Erik Seliniä, joka omistaa pääkaupunkiseudulla muistamani mukaan noin 4 000 asuntoa. Hän saa siis asunnoista nostaa kymmenien miljoonien asumistuet vuodessa. [Silvia Modigin välihuuto] — Mutta näinhän on, näin tapahtuu joka päivä, ja näitä selinejä on tässä maassa muitakin. Omassa tuttavapiirissänikin on monta henkilöä, jotka pelkillä asumisvuokrilla elävät ja pitävät asumiskustannukset hinnaltaan aivan tapissa asti, ja sitten yhteiskunta maksaa siitä asumistuen, ja nämä kyseiset asuntojen omistajat elävät sitten sillä saamallaan tuotolla, jonka yhteiskunta maksaa. — Jos tämä on oikein teidän mielestänne, niin minä olen sitten hieman väärin ymmärtänyt tuon teidän vasemmistoaatteenne syvimmän ytimen. Jos olen väärässä, niin pyydän oikaisua vaikka tuolla kahvilassa, koska en tätä teidän matematiikkaanne ymmärrä.
Arvoisa puhemies! Sitten vielä lisäksi muutamia huomioita.
Asumistuki on noussut kahden vuoden aikajaksolla 2014—2016 lähes 50 prosenttia. Tätä menoa jos jatketaan, niin meillä on käsissä tilanne, että valtiontalous on syöksymässä taas sille karmealle tielle, mikä teidän edellisen hallituksenne aikana tapahtui, ja siihen meillä ei ole kerta kaikkiaan varaa. Tällä kustannusautomaatilla, mikä on luotu, suomalainen kilpailukyky romuttuu viidessä vuodessa aivan varmasti. Parasta tämän maan politiikassa olisi se, että pystyisimme hajauttamaan tätä järjestelmää mahdollisimman paljon: kustannustaso laskisi. Työtä olisi joka puolella Suomessa tarjolla.
Meillähän Suomessa on aivan riittävästi asuntoja. Ei asunnoista ole pulaa. Mutta nyt, kun tietoisesti näiden suurkapitalistien kelkkaan haluaa näköjään oppositiokin nousta, tänne pitää näitä pieniä hunajakennoja rakentaa, joita asunnoiksi sanotaan täällä päin. Millä oikeudella te, hyvät opposition edustajat, kuvittelette, että perhe voi asua pienessä yksiössä, joka on niin pieni, että joka kerran, kun lähdet kävelemään, jalkasi särjet johonkin tuolinjalkaan tai sängynjalkaan? Kyllä kansanedustaja voi siinä pienessä 19 neliön yksiössä elää. Ei se ole ongelma, kun iltakymmeneltä menee ja aamukuudelta lähtee töihin. Sen kahdeksan tuntia kyllä jaksaa nukkua vaikka siivouskomerossa. Mutta kun siellä pitäisi normaalia elämää elää, mitä kansanedustajan työelämä ei sinänsä ole — jos on lapsiperhe tai vaikka nuoripari — niin semmoisessa koirankopissa kun elää, niin kyllä vasemmistoliitto ja vihreät käyvät kettutarhaajien ja minkkitarhaajien ja supitarhaajien kimppuun hurjalla vauhdilla, kun te teette aloitteita siitä, että saataisiin tilavampaa asumista niillekin, mutta ihmiset saadaan ahdistaa sitten tällaiseen pieneen koppiin, josta vielä joutuu maksamaan 700—800 euroa vuokraa. Missä teidän logiikkanne on, hyvä oppositio? [Välihuutoja vasemmalta]
Toivoisin, arvoisat kansanedustajakollegat, että me jonain päivänä kyllä tunnustaisimme, niin kuin edustaja Meri aivan oikein analysoi äskeisessä puheenvuorossaan sitä, millaiseksi koppiasumiseksi asuminen on mennyt. Ja tätä te olette tukemassa! Kyllä meidän pitää tälle mekanismille jotakin tehdä, että saadaan tämä kierre katkaistua. Tämä on vähän sama asia kuin se entisen pojan alkoholikierre, että jos sille kierteelle ei saa katkaisua, niin siitä ei pääse koskaan ulos, ja me olemme nyt katkaisemassa sitä kierrettä. Ei tälläkään paperilla sitä tehdä, hyvät kollegat, ei varmasti tehdä, mutta tämä on pikkuinen askel oikeaan suuntaan.
Esimerkiksi tässä kaupungissa kun katsoo noita, niin parhaimmillaan ovat tehneet sellaisia taloyhtiöitä, että rakennetaan iso kerrostalo, jonka grynderit ostavat suoraan, keskenään käyvät asunnoilla kauppaa, ja kun hinta on saatu hilattua valtavan korkeaksi, niin arvatkaapas, kuka maksaa sen laskun — Suomen eduskunta isoilta osin. Joka ainut kämppä pannaan vuokramarkkinoille. Opiskelijoilta, eläkeläisiltä, pienituloisilta kiskotaan hirvittävä vuokra, ja valtio maksaa. Tätä järjestelmääkö te, arvoisat opposition edustajat, olette tukemassa? Kyllä minä viimeksi luulin, että tällainen pitää minun kuulla demareiden, vasemmistoliiton ja vihreiden edustajilta, mutta näköjään piti tämäkin kuulla. Onhan tässä uusivuosi ja joulu aikaa toipua tästä järkytyksestä. Kyllä minä varmaan toivun siitä — kummempaakin on tullut nähtyä. [Välihuutoja]
Joka tapauksessa, arvoisa puhemies, jos me haluamme tähän maahan muutoksia asumiseen, niin jonain päivänä meidän on tunnustettava se, että tällä menolla ei kerta kaikkiaan voi jatkaa. Meidän on päästävä sellaiseen tilanteeseen, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvoinen asunto, eikä se ole yksiö, jossa pieni lapsiperhe asuu. Kyllä minä siinä yhdessä pienessä yksiössä viihdyn. Tänäkin iltana kun menen sinne nukkumaan, niin heti nukahdan, ei se ole ongelma, mutta jos siinä elää pitäisi, niin olisi se melkein eläinrääkkäystä, tai tällä kertaa ihmisrääkkäystä.
Arvoisa puhemies! Hyväksi lopuksi: Näen, että oppositio on ottanut tästä siipeensä. Tätä minä halusinkin, koska teillä varmaan huono omatunto kolkuttaa, kun tällaiseen tilanteeseen on menty ja tätä te haluatte olla tukemassa sadoilla miljoonilla. Kyllä varmaan Erik Selin mielellään ajelee siellä Caymansaarilla uudella Ferrarillaan. Kuten te tiedätte, niin merivesihän on automaalille erittäin huono asia, ja kyllä joka vuosi uusi Ferrari pitää pystyä ostamaan. Te näköjään niissä talkoissa haluatte olla mukana, mitä kyllä suuresti ihmettelen, kun teidän poliittisen etiikkanne kohtuullisen hyvin tunnen. [Vastauspuheenvuoropyyntöjä]
Puhemies Maria Lohela
: En nyt avaa tästä debattia, kun me emme ihan olleet kovin tarkasti tässä asiassa.