Arvoisa rouva puhemies! On aivan hyvä asia sinällään, että tämä ympäristönsuojelulain muuttaminen tehdään sillä tavalla, että estetään suurten ympäristövahinkojen synty. Jos huomataan esimerkiksi joku iso ongelma vaikka nyt jossakin tehtaassa, että nyt on tapahtumassa joku valtava vahinko, niin siihen pystytään puuttumaan. Lainsäädännönhän pitää olla kunnossa totta kai.
Toivoisin kuitenkin, että on selvää, että se toimija, joka teollista toimintaa harjoittaa, on vastuussa aiheuttamistaan ympäristövaaroista. Ja totta kai suomalainen lupaprosessi ja valvonta aiheuttavat sen, että mahdollisuus isolle katastrofille on hyvin turkasen pieni, käytännöllisesti katsoen useimmissa toiminnoissa mahdoton. Esimerkiksi kaivokset tänä päivänä kun toimivat, niin näytteenotot toimivat hyvin. Ja tietysti, jos yritys menee konkurssiin, asia on sitten erikseen, mutta sitäkin vartenhan meillä on tässä maassa menettelytavat. Esimerkiksi vaikka vanhojen huoltoasemien yhteydessä monessa tapauksessa, kun yrittäjä on lopettanut toiminnan tai mennyt konkurssiin, kuten esimerkkitapauksena on monesti mainittu, Öljysuojarahaston kautta on hoidettu pilaantuneet maaperät kuntoon. Sitten, jos tällä itse toimijalla ei ole rahaa maksaa niitä laskuja, se on muistamani mukaan joissakin tapauksissa jäänyt yhteiskunnan lopulliseksi menoksi. Mutta totta kai se vahingonaiheuttaja on se pääasiallinen vastuunkantaja aina. Siitä ei tietenkään pidä tinkiä, ja niinhän vahingonkorvauslakikin sanoo.
Mutta ihmettelen tässä asiassa sitä, kun monissa tapauksissa puhutaan ympäristönsuojelusta, että luin lehdestä kesällä, että esimerkiksi Helsingin jätevedenpuhdistamosta on päästetty valtavia määriä täysin puhdistamatonta jätevettä suoraan Suomenlahteen — valtavat määrät. En muista kuutiomääriä, mutta se oli aivan valtava määrä. En ole huomannut kyllä lehdissä kovin montaa artikkelia siitä. Pitäisikö näihin sitten puuttua? Jos päästetään suoraan Helsingin rannoille valtavat määrät ihan sitä ihteään, suoraan joen kautta tuonne Suomenlahdelle, niin eikö se ole sitten ympäristön pilaamista? Ja pitäisikö siihen jonkun puuttua? En tiedä. Mutta minun mielestäni näissä asioissa kannattaa olla tarkkana, että toisia rangaistaan ja toiset saavat tehdä mitä haluavat. Näissä kannattaa olla hyvin tarkkana.
Ymmärrän toki tämän lain erittäin hyvän tarkoituksen, jota vahvasti tuen. Mutta kun lähdetään määrittelemään, kuka luontoa pilaa, onko se mökin mummo tuolla Ilomantsissa, joka siihen vesivessaansa taas joutuu sijoittamaan 10 000 niihin putkiin, kun täällä voi miljoonia kuutiota työntää jätevettä suoraan Suomenlahteen? Kumpi nyt on se isompi rikollinen tässä asiassa? Näissä asioissa kannattaa olla tarkkana, ettei sitten lähdetä osoittelemaan kepillä semmoisia, jotka ovat syyttömiä, ja hiljaisesti vaieta niistä, jotka ovat syyllisiä, niin ettei niistä edes keskustella.