Arvoisa puhemies! On hyvä, että tämä OIR-operaation jatko antaa mahdollisuuden myös hieman reflektoida koko Irakin tilannetta ja analysoida, millaisessa maassa suomalaiset rauhanturvaajat tällä hetkellä toimivat. Vihreä eduskuntaryhmä kannattaa tätä operaation jatkoa ensi vuodeksi. Kuten täällä on todettu, poliittinen tilanne ja turvallisuustilanne maassa ovat siinä mielessä muuttuneet, että Isil on hyvin pitkälle lyöty ja eletään sellaista taitekohtaa, jossa pitäisi voida ehkä enemmän keskittyä sitten kehityksen muihin edellytyksiin maassa, koulutukseen, nuorten työllistämiseen, naisten asemaan ja niin poispäin.
Täällä keskustelussa on erityisesti mainittu Etelä-Irak ja Basran alue. Tein siellä YK:lle töitä vuonna 2003 Saddam Husseinin kaaduttua, ja oli kiinnostavaa nähdä nämä kuuluisat Mesopotamian suoalueet paitsi ekologisena kokonaisuutena myös tällaisena kulttuurisena alueena. Siellähän asuu tällaisia suoarabeja, jotka veneillä liikkuvat sellaisilta kelluvilta saarilta toisille, ja tämä on hyvin ainutkertainen kulttuurikokonaisuus, jota valitettavasti Saddam Husseinin aikana pyrittiin tuhoamaan, patoamaan joki sillä tavalla, että vedet loppuisivat sieltä suoarabien alueelta, ja syynä oli se, että nämä olivat Saddamin poliittisia vastustajia. Nyt on ikävä huomata, että täällä Basran alueella on toisenlaiset ekologiset ongelmat. Suolan nousu juomaveteen ja kasteluveteen pelloille aiheuttaa ekologisen kriisin ja sitä kautta myöskin yhteiskunnallisen kriisin, ja olen samaa mieltä, että tähän pitäisi kiireesti puuttua. Tässä varmasti yhteistyö YK:n ja YK-järjestöjen kanssa on Suomelle myös tärkeää.
Sellainen asia, jota myöskin on hyvä tässä yhteydessä tarkastella, on koko Irakin nykyinen koheesio. Jos katsoo näitä pohjoisen kurdialueita, peshmerga-joukkoja, joita olemme siellä tukeneet, Irakin keskushallintoa Bagdadissa ja sitten vaikkapa Etelä-Basraa, niin voi tietysti kysyä, että millä eri elementeillä maan koheesio säilytetään, ja tämä koheesio on tietysti hyvin tärkeä turvallisuuden kannalta. Taannoin näimme tilanteen, jossa myöskin peshmerga-joukkojen ja Bagdadin välillä alkoi olla jo sotilaallistakin jännitettä. Sellainen tilanne, jossa Suomi tukee osapuolia, jotka sitten taistelisivat keskenään, ei tietenkään ole millään tavalla mahdollinen.
Ehkä vielä, arvoisa puhemies, sellainen reflektio menneeseen, että tietysti tämä nyt käsillä oleva tilanne antaa myös aiheen kysyä, mitä on tehty väärin Irakissa alkaen sieltä vuodesta 2003 Saddam Husseinin kaatumisesta. Irakissahan kansainvälinen yhteisö, pitkälti tietysti USA:n vetämänä, valitsi sen linjan, että vanhat Saddam Husseinin kannattajat, Baath-puolueen jäsenet, hyvin pitkälle eristetään yhteiskunnasta. He menettivät toimensa, virkansa, armeija puhdistettiin näistä Saddam Husseinin kannattajista. Monet kysyivät sitten sen jälkeen, että mitähän mahtaa tapahtua näille ihmisille. Kun sitä vastausta aikamme odotimme, niin kävi niin, että osa tällaisista vanhoista arabisosialisteista radikalisoitui ja heistä tulikin tämän Isil-liikkeen kannattajia. He tarttuivat aseeseen sitten kokonaan toisenlaisessa kontekstissa. Mielestäni kansainvälinen yhteisö voisi tästä myöskin oppia jotakin siitä, miten ihmisiä konfliktien jälkeen integroidaan järjestelmään ja miten tällainen paise, kun se synnytetään, purkautuu sitten jotakin kautta, jos ihmisistä tulee ikään kuin kelvottomia omaan yhteiskuntaansa ja he kokevat siinä olevansa osattomia tai syrjittyjä, oli heidän taustansa mikä tahansa.
Tänä päivänä tietysti, arvoisa puhemies, kun katsoo Irakin vaalin tulosta, miettii, miten esimerkiksi tämä al-Sadrin politiikka sitten nimenomaan suhteessa länteen tulee asettumaan. Hänhän on hyvin lännenvastaisilla teemoilla aikanaan saanut kannatusta, ja tietysti, kun me teemme operaatiota, jossa länsimaat, Suomikin, ovat mukana, täytyy toivoa, että tällaista ylimääräistä vihanpitoa länttä kohtaan ei maassa esiinny. Se loisi meidänkin sotilaillemme ylimääräisen turvallisuusriskin.