Arvoisa puhemies! Tässä salissa on vuosien saatossa puhuttu useaan otteeseen Carunasta, siitä, että luonnollisen monopolin myyminen yksityiseksi monopoliksi oli katkera virhe. Sitä se oli, ja siksi vasemmistoliitto sitä vastusti. Mutta on puhuttu paljon myös Carunan veronmaksumoraalista. Caruna tekee nyt voittoa luonnollisella sähkönsiirtomonopolilla mutta ei maksa voitoistaan asiaankuuluvia veroja. Nyt eduskunnalla olisi, tai olisi ollut, mahdollisuus tukkia aggressiivisen verosuunnittelun mahdollistavan lain porsaanreiät, joita myös Caruna käyttää verokikkailuun.
Tämän korkovähennyksiä koskevan lain uudistuksen yhteydessä Suomella olisi mahdollisuus ratkaisevasti hillitä korkovähennyskikkailun avulla harjoitettavaa aggressiivista verosuunnittelua, mutta tässä hallituksen esityksessä se mahdollisuus jätetään käyttämättä, ja siinä iso merkitys on tällä tasevapautuksella, mutta on muitakin ongelmallisia yksityiskohtia. Tasevapautussäännön nojalla Suomessa oleva yhtiö saa vähentää verotuksessa kaikki korkokulunsa, jos se osoittaa, että koko kansainvälinen konserni on yhtä velkainen kuin se itse. Tähän tilanteeseen on mahdollista päätyä myös täysin keinotekoisen velkarakenteen avulla, ja sen avulla voidaan siis minimoida Suomeen maksettavan veron määrä. Suomessa harjoitetun liiketoiminnan voitosta ei siis tule maksettavaksi oikeudenmukaista määrää veroja.
Caruna ei valitettavasti ole ainoa konserni, jossa tällaisen keinotekoisen velkajärjestelyn avulla vältetään veroja. Eli kyse ei ole vain Carunasta, vaikka se nyt on julkisuudessa ja puheissa ollutkin eniten esillä, vaan yleisestä periaatteesta sekä yritysten yhdenvertaisuudesta, sillä suurin osa yrityksistä ei voi vältellä maksamasta veroja Suomeen, vaikka nämä kansainväliset suuryritykset ja konsernit voivatkin sen tehdä.
Suomen hallitus on puheissaan sitoutunut aggressiivisen verosuunnittelun hillitsemiseen. Valitettavasti teot eivät usein vastaa puheita, vaan lakien valmistelussa kuunnellaan herkällä korvalla verosuunnittelua harjoittavien yhtiöiden ja niiden etujärjestöjen kantoja. On harmi, että pykälät, joilla porsaanreiät olisi voitu tukkia, äänestettiin nurin tässä salissa viime viikolla. Se osoittaa, että hallituksen puhe aggressiivisen verosuunnittelun hillitsemisestä on onttoa. Nyt on kuitenkin vielä mahdollisuus hyväksyä lausumat ja osoittaa eduskunnan tahtotila.
Kannatankin edustaja Harakan lausumaesityksiä.