Viimeksi julkaistu 5.6.2021 19.49

Pöytäkirjan asiakohta PTK 125/2018 vp Täysistunto Tiistai 4.12.2018 klo 14.02—20.52

7. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ympäristönsuojelulain ja vesilain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 268/2018 vp
Lähetekeskustelu
Puhemies Paula Risikko
:

Lähetekeskustelua varten esitellään päiväjärjestyksen 7. asia. Puhemiesneuvosto ehdottaa, että asia lähetetään ympäristövaliokuntaan. 

Tähän lähetekeskusteluun varataan niin ikään enintään 30 minuuttia. Asian käsittelyssä noudatetaan aikataulutettujen asioiden osalta sovittuja menettelytapoja. 

Keskustelu
16.53 
Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen 
(esittelypuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Tässä esityksessä muutetaan ympäristönsuojelulakia ja vesilakia sillä tavalla, että sähköinen asiointi olisi jatkossa se ensisijainen asiointimuoto. Nythän meillä on jo tapahtunut muutoksia hallintolaissa, jossa kuulutuslainsäädäntöä on uudistettu sillä tavalla, että sähköinen kuuluttaminen etenee. Kuntien sähköisestä tiedottamisvelvollisuudesta on säädetty kuntalaissa, ja tällä hetkellä ympäristönsuojelulaissa ja vesilaissa olevat säädökset eivät oikeastaan mahdollista siirtymistä laajamittaisesti sujuvaan sähköiseen asioitten käsittelyyn. Sen takia nyt tämä lakiesitys ja -muutos tuodaan. 

Jatkossa siis asiat tapahtuisivat niin, että ympäristönsuojelulain ja vesilain mukaisten asioitten käsittely sähköistyisi ja otettaisiin käyttöön nimenomaan sähköisen käsittelyn ensisijaisuus toimijoille. Asiakirjat toimitettaisiin viranomaisille sähköisessä muodossa. Viranomaisten ja kuntien ylläpitämistä fyysisistä ilmoitustauluista luovuttaisiin ja siirryttäisiin tietoverkossa sähköisesti tapahtuvaan tiedoksiantoon. 

Kuitenkin tässä on tärkeätä huomata se, että kansalaisilla täytyy olla aina mahdollisuus se oma kantansa ilmaista, ei pelkästään sähköisesti vaan myös sitten jatkossakin tämmöisellä paperisella, fyysisellä kommentilla, ja tämä tietenkin tässä lakiuudistuksessa turvataan. Kaiken kaikkiaan kyse on siis siitä, että asiointi olisi mahdollisimman sujuvaa. Nämä velvoitteet koskevat nimenomaan viranomaisia ja toisaalta sitten myös luvanhakijoita, mutta kansalaisilla säilyy mahdollisuus oman kantansa ilmaisemiseen myös paperitse. — Kiitoksia. 

16.56 
Jari Myllykoski vas :

Arvoisa rouva puhemies! Haluan vielä, että ministeri täsmentää: kun esittelypuheenvuorossanne toitte esille sen, että ei olisi enää kuntien ilmoitustauluilla niitä ilmoituksia, niin ymmärsinkö — toivottavasti — väärin, että siitähän ei todellakaan ole kysymys, vaan että niillä ihmisillä, joilla ei ole edellytyksiä ikänsä tai muun syyn perusteella käyttää sähköisiä järjestelmiä, olisi mahdollisuus kuitenkin saada se tieto jollakin tavoin? Se tarkoittaa sitä, että ne kuntien ilmoitustaulut ovat edelleen, varsinkin näihin asioihin liittyvissä kuntien tiedoksiannoissa, aivan se välttämätön kanava. Jos ministeri voisi helpottaa edustaja Myllykosken tuskaa, että näinhän ei varmaan ole tarkoitus. 

16.57 
Riitta Myller sd :

Arvoisa puhemies! Haluan minäkin kiinnittää huomiota siihen, että kansalaisilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet edelleenkin toimia ja saada tietoa. On kuitenkin erinomaisen hyvä asia, että nykyaikaista teknologiaa, digitalisaatiomahdollisuuksia käytetään hyväksi, koska siinä on paljon etuja. On samalla tietysti myös huolehdittava siitä, että viranomaisella on riittävän hyvät digitaaliset palvelut ja ne pidetään myöskin ajan tasalla. On myös huomattava, että kunnilla on hyvin erilaisia käytänteitä ja ne ovat hyvin erilaisissa tilanteissa sähköisten ja digitaalisten palvelujen osalta, joten tässä varmasti tarvitaan myöskin sitten hieman yhdenmukaistamista ja sen varmistamista, että ollaan samalla viivalla. Mutta aivan erityisesti olen huolissani siitä, että kaikilla kansalaisilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet myös tulevaisuudessa. 

16.58 
Eeva-Maria Maijala kesk :

Arvoisa puhemies! Kiitän ministeriä ja ministeriötä tämän asian eteenpäinviemisestä, sillä tämä on todella hyvä esimerkki siitä, miten me saamme digitalisaatiota kehitettyä kaikilla alueilla eteenpäin. 

Ympäristöministeriö on muuten tällä vaalikaudella muutenkin ollut se ministeriö, missä ovat kaikki uudistumisasiat edistyneet kaikkein nopeimmalla tavalla: ihan tämmöinen paperipuolesta luopuminen ja sitten moni tämmöinen byrokratianpurkuasia on tapahtunut siellä todella hyvin. Tosiaan kun vain muistetaan huolehtia jatkossa siitä, että sellainenkin väestö, joka ei niitä tietokoneasioita niin hyvin hallitse, pystyisi kuitenkin nämä asiat jatkossa hoitamaan. 

Sen verran vielä positiivisena asiana, että jatkossa ei enää tarvitse olla huolissaan siitä, kulkeeko posti varmasti, ja nämä asiat pystyy hoitamaan ihan mistä päin maailmaa tahansa ihan siinä hetkessä ja ajassa. 

Puhemies Paula Risikko
:

Haluaako ministeri tähän? — Olkaa hyvä, 3 minuuttia paikalta. 

16.59 
Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen :

Kiitos, arvoisa puhemies! Tämä edustaja Myllykosken esille nostama kysymys, että onko nyt niin, että niistä ilmoitustauluista luovutaan: Itse asiassa hallintolaissa, missä näistä kuulutuksista säädetään, ja sitten kuntalaissa on jo menty ikään kuin tähän suuntaan. Mutta viranomaisella on velvollisuus huolehtia siitä, että vaikka kansalaisella ei ole omaa tietokonetta tai älypuhelinta tai tablettia, niin hänellä on oltava mahdollisuus perehtyä tähän. Käytännössä luovutaan niistä ilmoitustauluista, mihin fyysisiä papereita nastalla tai nepparilla naulaillaan, mutta kunnilla on oltava tarjolla kaikille kansalaisille päätelaitteet, mistä pystyy — ja tarvittaessa myös opastus — tutustumaan näihin sähköisiin asiakirjoihin. Mutta todellakin niistä paperisista kuulutuksista nyt luovutaan. Nämä muutokset on tehty hallintolaissa ja kuntalaissa jo aiemmin, nyt nämä otetaan koskemaan myös ympäristönsuojelulakia ja vesilakia. 

17.00 
Jari Myllykoski vas 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa rouva puhemies! Varmasti näin, mutta kysymys ei olekaan siitä, etteikö kunta voi tarjota vaikkapa kirjastoissa mahdollisuutta tutustua. Kysymykseni liittyi siihen, mitenkä kuntalainen saa tiedon, niin että hän voi lähteä hakemaan jotakin, mikä häntä kiinnostaa — kysymys on siitä, että ollaan tekemässä jotakin ja se tulee kansalaiselle, kuntalaiselle, tiedoksi. Aivan oikein ministeri tuo esille sen, että pitää velvoittaa kunta tuomaan ja tuottamaan niitä palveluita, niin että näin voi olla. Mutta jos kuntalainen tai kansalainen ei saakaan tietoa siitä, että häntä koskee joku asia, niin eihän hän osaa mennä sinne kirjastoon kysymään, missä on se minun päätteeni, että voin tutustua tähän asiaan. 

Keskustelu päättyi. 

Asia lähetettiin ympäristövaliokuntaan.