Arvoisa puhemies! Käytinkin jo sotilastiedusteluun liittyen oman puheenvuoron tuossa edellisessä pykälässä, kun puhuimme tästä tiedustelulakien kokonaisuudistuksesta, mutta käytän myös tässä kohdassa puheenvuoron siltä osin, että nyt puhumme erityisesti sotilastiedustelun osalta.
Kun käsittelimme tätä puolustusvaliokunnassa, niin erityisen tärkeä oli juurikin se huomio, että meidän kumppanimaamme kuitenkin tekevät jo tätä tiedustelua myös Suomen osalta. Esimerkiksi Ruotsissa puolustusministeriön alainen signaalitiedustelu FRA, Försvarets radioanstalt, voi seurata suomalaista tietoliikennevirtaa, mutta Suomessa tämä ei ole ollut mahdollista. On todella tärkeää, että meillä on oma tiedustelu ja valvonta myös tältä osin, minkälaista tiedustelua kohdistuu meidän maahamme, niin että pystytään sitten saamaan ajoissa tieto viranomaisille, miten voimme ennaltaehkäistä mutta ennen kaikkea sitten puuttua tähän rikolliseen toimintaan ja kansallista turvallisuutta uhkaavaan toimintaan. Turvallisuusympäristömme on todellakin muuttunut, ja meidän pitää olla valveutuneita ja meillä pitää olla kykyä vastata näihin nykyaikaisiin uhkiin.
Erityisesti tässä sotilastiedustelua koskevassa laissa ehdotetaan säädettäväksi sotilastiedustelun kohteista ja tiedustelutoiminnassa noudatettavista periaatteista, toiminnan ohjauksesta sekä valvonnasta puolustushallinnossa. Meidän sotilastiedusteluviranomaisiamme olisivat Puolustusvoimien pääesikunta ja Puolustusvoimien tiedustelulaitos.
Niin kuin tuossa aikaisemmassa puheenvuorossa kävi ilmi, tiedustelutoimintaa on toki tehty aikaisemminkin, mutta on tärkeää, että meille tulee nyt sitten myös selkeä lainsäädäntö tähän asiaan liittyen ja myöskin tietyt ihmisoikeudet pystytään varmistamaan tältä osin, että meillä ei jää siitä epäselvyyttä, miten viranomaiset sitten toimivat tietoliikenteen seuraamisessa. Ennen kaikkea on ollut todella tärkeää se, että massavalvontaa ei synny vaan tämä toiminta on kohdennettua. Tosiaan resurssit meillä eivät riittäisikään mihinkään massavalvontaan, kun tällaista pelkoa on ollut, ja on tärkeää, että meillä on hyvin tarkka ja hyvin vahva valvonta myös sen osalta, miten tätä toimintaa Suomessa tehdään. On erittäin tärkeää, että tämä lainsäädäntö nyt vihdoinkin toteutetaan ja meidän viranomaisemme ja erityisesti sotilasviranomaisemme saavat toimintaohjeet tämän toiminnan suhteen. Kiitän myös hallitusta tämän hyvän lainsäädännön eteenpäinviemisestä.