Arvoisa rouva puhemies! Jotta Suomi kukoistaa muutosten tuulessa, tarvitsemme rohkeaa, eduskunnan alaisena toimivaa tulevaisuustalo Sitraa, jonka tehtävänä on rakentaa huomisen menestyvää Suomea. Suuret kiitokset selkeästä ja ajatuksia herättävästä vuosikertomuksesta, jonka nimi on osuva: ”Sanoista tulevaisuustekoihin”.
Itse tutustuin Sitraan Suomen 100-vuotisjuhlavuoden Ratkaisu 100 ‑haastekilpailun yhteydessä. Osallistuin Haaste.io-tiimin kanssa kilpailun finaaliin, jonka aikana saimme erittäin tasokasta koulutusta ja valmennusta viheliäisten ongelmien ratkomiseen. Hyvin erilaiset tiimit törmäytettiin toisiinsa, saatettiin oppimaan toisiltaan. Vuorovaikutuksessa syntyi aivan uutta. Haastekilpailuja kannattaisi koulutusmielessä järjestää jatkossakin, kunhan idean kanssa aivan alusta lähteville toteutetaan omat sarjat.
Tulevaisuuteen tähtäävä koulutus on yksi Sitran tärkeimmistä tehtävistä, sillä Suomen menestyminen perustuu huippuosaamiseen ja jokaisen suomalaisen elinikäiseen oppimiseen. Tarvitaan myös luottamusta ja kansainvälisyyttä. Sitra on muutoksentekijä, jolla on valta ja vastuu tarttua tulevaisuuden monimutkaisiin haasteisiin. Sen tehtävä on haistella maailmaa muovaavia megatrendejä, kartoittaa Suomen tulevaisuuden suuntia, toimia mahdollisuuksien maahantuojana ja konseptoida uusia mahdollisuuksia ja sysätä uudistuksia vauhtiin.
Minua vakuuttaa erityisesti se, että Sitra yhdistää ajattelun ja tekemisen. Se toimii ajatus- ja toteutuspajana, jonka tekeminen pohjaa tutkittuun tietoon ja näkemykseen. Näin se rakentaa vahvaa perustaa muutoksille. Sitra kouluttaa, rahoittaa, tuo yhteen, kutsuu koolle laajoja verkostoja ja viestii niistä. Kaiken toiminnan ytimessä on yhdessä tekeminen.
Arvoisa puhemies! Sitran esiin nostamat teemat vaihtelevat, ja niiden tuleekin vaihdella trendien mukaan. Teen tästä ansiokkaasta toimintakertomuksesta kaksi nostoa: toinen on toimintatapa, ja toinen laajempi, perustavaa laatua oleva periaate.
Sitra on kehittänyt dialogiin perustuvan Erätauko-menetelmän, joka on toimintamalli rakentavan yhteiskunnallisen keskustelun käymiseen. Sitähän meilläkin on tarkoitus täällä istuntosalissa sivistyneesti harjoittaa. Erätauko on mahdollisuus pysähtyä ja harkita asioita rauhassa. Roolit, tittelit ja oppiarvot heitetään syrjään ja puhutaan tasavertaisesti. Kuka tahansa voi tuoda eri lähtökohdista tulevia ihmisiä kokoon ja keskustelemaan. Mukaan halutaan saada myös sellaisia, joita ei yleensä tavoiteta. Tällainen dialogi vahvistaa demokratiaa ja luo luottamusta. Sitä yhteiskuntamme kaipaa kovasti, juuri nyt.
Toisena asiana nostan esille elinikäisen oppimisen, joka on meille kansalaisoikeus ja myöskin -velvollisuus. Pidetään itsemme ajan tasalla. Ihminen oppii koko elämän ajan, emme tule koskaan valmiiksi. Kyky oppia uutta on elämää ylläpitävä voima. Sen ansiosta voimme onnistua, kehittyä ja iloita saavutuksistamme. Se auttaa vaikka läpi harmaan kiven. Elämänmittaisen oppimisen merkitys korostuu, kun digitalisaatio ja globalisaatio muokkaavat elämäämme, työelämää ja yhteisöjä ennennäkemätöntä vauhtia. Suomen hyvinvointi ja kilpailukyky rakentuvat osaamiselle. Emme saa päästää sitä ruostumaan. Osaamisen uudistaminen on tulevina vuosina yksi yhteiskuntamme keskeinen tehtävä. Uuden oppimisen haaste koskee myös työikäistä väestöä koulutustaustasta riippumatta. Sen takia on tärkeää, että hallitusohjelman mukaisesti jatkuvan oppimisen parlamentaarinen työryhmä aloittaa työnsä mahdollisimman pian. Odotan innolla tätä työskentelyä.
Arvoisa puhemies! Kuten valiokunnan mietinnössä sanotaan, itsenäinen asema edellyttää Sitralta vastuullisuutta ja avointa suhdetta yhteiskuntaan. Tarvitaan toiminnan läpinäkyvyyttä ja arviointia. Tarvitaan toimivaa keskusteluyhteyttä eduskunnan ja Sitran välillä. Tarvitaan yhteistyötä eri toimijoiden kesken.
Vuonna 2018 eduskunta täsmensi Sitran roolia julkisena toimijana. Se oli tarpeen. Sitran kannattaa olla riittävässä määrin jatkossakin oman tien kulkija, joka ottaa myös riskejä. Sitran tulee saada säilyttää itsenäinen, kokeileva ja tulevaisuuteen katsova toimintatapansa. Näin se tuo Suomeen ja päätöksentekoon kokeilevaa kulttuuria ja yrittävää asennetta.