Arvoisa puhemies! Tulin sivistysvaliokunnan puheenjohtajana esittelemään tämän mietinnön. — Tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta annettua lakia. Laissa tarkennettaisiin Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen tiedonsaantioikeuksia. Kansalliselle koulutuksen arviointikeskukselle säädettäisiin oikeus saada lakisääteisten arviointitehtäviensä hoitamiseksi välttämättömiä tietoja maksutta ja salassapitosäännösten estämättä. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus tarvitsee lakisääteisten tehtäviensä hoitamiseen tietoa muun muassa oppilaiden ja opiskelijoiden erityistä tukea koskevista päätöksistä, jotka sisältävät salassa pidettävää tietoa. Arviointiviranomaiselle on välttämätöntä voida luovuttaa salassa pidettäviä tietoja muun muassa oppimistulosten arvioimiseksi.
Kansallinen koulutuksen arviointikeskus, josta jäljempänä käytetään käsitettä ”arviointikeskus”, on itsenäinen ja riippumaton koulutuksen arviointiviranomainen, joka toimii Opetushallituksen erillisyksikkönä. Arviointikeskus tuottaa arviointiin perustuvaa tietoa koulutuspoliittista päätöksentekoa ja koulutuksen ja varhaiskasvatuksen kehittämistä varten. Arviointikeskuksen lakisääteisenä tehtävänä on Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta annetun lain mukaan toteuttaa koulutukseen ja varhaiskasvatukseen sekä varhaiskasvatuksen, opetuksen ja koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen toimintaan liittyviä arviointeja laissa säädetyn, määräajoin tehtävän arviointisuunnitelman mukaisesti.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan hyväksyttäväksi uusi säännös, 6 §, arviointikeskuksen tietojensaantioikeudesta. Ehdotuksen mukaan arviointikeskuksella on oikeus saada arviointinsa kohteena olevilta varhaiskasvatuksen järjestäjiltä ja tuottajilta, opetuksen ja koulutuksen järjestäjiltä sekä Opetushallitukselta välttämättömät tiedot lakisääteisten arviointitehtäviensä hoitamiseksi maksutta ja salassapitosäännösten estämättä. Oikeus saada salassa pidettäviä tietoja ei koske korkeakoulujen arviointia.
Hallituksen esityksen perusteluissa ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella sivistysvaliokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta ehdottaa hallituksen esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä muutettuna.
Muutama sana ensin tiedon tarpeesta:
Hallituksen esityksen mukaan arviointikeskus tarvitsee muun muassa lakisääteiseen oppimistulosten arviointiin kouluista ja oppilaitoksista tietoja oppilaiden ja opiskelijoiden erityisestä tuesta ja vastaavista oppimisen ja opetuksen arvioinnin kannalta välttämättömistä tiedoista, kuten esimerkiksi sijoittumisesta erityisoppilaitokseen tai erityisryhmään taikka opiskelusta yksilöllistetyn oppimäärän mukaan. Uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppimistulosten arviointi edellyttää myös tietoa uskonnosta, jonka opetukseen oppilas osallistuu. Voimassa olevat perusopetuslain ja lukiolain ja varhaiskasvatuslain säännökset sisältävät velvoitteen toimittaa tietoa arviointikeskukselle. Arviointikeskusta koskevassa laissa ei kuitenkaan säädetä keskuksen oikeudesta saada salassapitosäännösten estämättä tietoa arviointitehtävän suorittamiseksi.
Sivistysvaliokunta korostaa, että arviointikeskus tuottaa merkittävää arviointiin perustuvaa tietoa koulutuspoliittista päätöksentekoa ja varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kehittämistä varten. Hallituksen esityksen mukaan arviointikeskuksen arviointien yksi keskeinen tavoite on osaltaan lisätä erilaisten oppijoiden tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja lapsen edun toteutumista. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että tuen tarpeessa olevien oppilaiden, esimerkiksi vammaisten lasten ja nuorten, opetusjärjestelyt ja oppimistulokset voidaan asianmukaisesti arvioida.
Mietinnössä — jos joku haluaa näitä tarkemmin katsoa — puhutaan henkilötietojen käsittelyn perusteista, ja tässä yhteydessä sivistysvaliokunta arvioi, että arviointikeskuksen lakisääteisten tehtävien suorittamisen mahdollistaminen on hyväksyttävä ja välttämätön peruste luovuttaa keskukselle salassa pidettäviä arkaluontoisia tietoja. Tuen tarpeessa olevien oppilaiden ja esimerkiksi vammaisten lasten ja nuorten opetusjärjestelyt ja oppimistulokset tulee voida asianmukaisesti arvioida, eikä arviointeja voida toteuttaa ilman erityisten henkilötietoryhmiin kuuluvien tietojen käsittelyä. Lakisääteisen arviointitehtävän alkuvaiheessa tulee kuitenkin aina arvioida, onko arkaluontoisten tietojen käsittelylle riittävän painavat, välttämättömät perusteet, onko tietojen käsittely oikeassa suhteessa rekisteröityjen oikeuksiin ja ovatko käytössä riittävät laissa tarkoitetut suojatoimet. — Näin toteamme mietinnössä.
Vielä muutama sana tästä itse laista, kun me tätä jo muokkasimme jonkin verran asiantuntijakuulemisen perusteella:
Hallituksen esityksessä salassapitosäännökset murtava tiedonsaantioikeus on sidottu lakisääteisten arviointitehtävien kannalta välttämättömiin lapsen, oppilaan tai opiskelijan saamaa varhaiskasvatusta, opetusta, koulutusta ja koulutus- ja varhaiskasvatuslainsäädännössä tarkoitetun tuen järjestämistä koskeviin tietoihin. Esityksen mukaan se, mitä välttämättömiin tietoihin laissa säädettyjen koulutuksen ja varhaiskasvatuksen arviointitehtävien hoitamiseksi kuuluu, on pääsääntöisesti vakiintunut. Tietoja luovuttavalla opetuksen, koulutuksen tai varhaiskasvatuksen järjestäjällä taikka tietoja valtakunnallisista opetuksen ja varhaiskasvatuksen tietovarannoista luovuttavalla Opetushallituksella voidaan hallituksen esityksen mukaan katsoa olevan mahdollisuudet riittävällä tavalla arvioida tietopyyntöjä luovuttamisen laillisten edellytysten kannalta.
Asiantuntijakuulemisessa on esitetty, että säännöstä tulisi pyrkiä täsmentämään joko mahdollisimman täsmällisellä ja tarkkarajaisella luovutettavia arkaluontoisia tietoja koskevalla luetteloinnilla tai muilla soveltuvilla rajauksilla, jotka täsmentäisivät luovutettavien tietojen joukkoa ja luonnetta sekä toisaalta niitä tarkoituksia, joiden toteuttamiseksi erityyppisten tietojen luovuttaminen on välttämätöntä. Asiantuntijoiden mukaan näitä seikkoja on sinänsä kuvattu esityksen perusteluissa mutta ne eivät käy itse säännöksestä esiin.
Asiantuntijakuulemisessa on korostettu, että mitä täsmällisemmin tietojensaantioikeus kytketään säännöksissä asiallisiin edellytyksiin, sitä epätodennäköisemmin yksittäistä tietojensaantipyyntöä joudutaan käytännössä perustelemaan. Täsmällinen säännös antaa tietojen luovuttajalle paremman mahdollisuuden arvioida pyyntöä luovuttamisen laillisten edellytysten kannalta. Tietojen luovuttaja voi lisäksi kieltäytymällä tosiasiallisesti tietojen antamisesta saada aikaan tilanteen, jossa tietojen luovuttamisvelvollisuus saattaa tulla ulkopuolisen viranomaisen tutkittavaksi. Tämä mahdollisuus on tärkeä tiedonsaannin ja salassapitointressin yhteensovittamiseksi.
Perustuslakivaliokunta on lausuntokäytännössään kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, että arkaluontoisten tietojen käsittely on syytä rajata täsmällisillä ja tarkkarajaisilla säännöksillä vain välttämättömään. Sivistysvaliokunta ehdottaakin, että säännöstä täsmennetään luettelolla niistä asioista, joita koskevia tietoja arviointikeskuksella on oikeus saada. Näitä ovat henkilön tiedot osallistumisesta varhaiskasvatukseen tai opetukseen, tiedot varhaiskasvatuksen tai opetuksen laajuudesta ja järjestämistavoista, tiedot perusopetuslain 22 §:ssä, ammatillisesta koulutuksesta annetun lain 53 §:ssä, lukiolain 37 §:ssä ja taiteen perusopetuksesta annetun lain 8 §:ssä tarkoitetun oppilaan tai opiskelijan oppimisen tai osaamisen arvioinnin tuloksista, tiedot kasvatusta tai opetusta varten laadituista päätöksistä ja suunnitelmista sekä tiedot varhaiskasvatuslaissa, perusopetuslaissa, lukiolaissa ja ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun tuen saamisesta ja sen järjestämistavoista.
Ehdotettu luettelo ei kuitenkaan voi olla täysin kattava, sillä se perustuu vain vallitsevaan näkemykseen arvioinnin tarpeesta ja arvioinnin kohteista. Nämä arvioinnin tarpeet voivat lyhyenkin ajan sisällä muuttua, ja siksi tänne jätettiin myöskin väljyyttä. Lisäksi voi yksittäisen arvioinnin yhteydessä nousta esiin välttämätön tarve saada sellaista tietoa, jota ei ole arviointia suunniteltaessa osattu ennakoida. Tämän vuoksi valiokunta ehdottaa, että arviointikeskus voi saada myös muita annettuun varhaiskasvatukseen, opetukseen tai tukeen liittyviä tietoja. Näiden täytyy kuitenkin olla arviointitehtävän suorittamiseksi välttämättömiä, ja luonteeltaan niiden tulee rinnastua edellä luettelossa tarkoitettuihin tietoihin.
Hallituksen esityksen perusteluissa on useammassa kohdassa tarkennettu, että arviointikeskukselle ehdotettu oikeus saada henkilöä koskevia salassa pidettäviä tietoja ei mahdollista tietojen saamista esimerkiksi tuen järjestämisen taustalla olevista lääketieteellisistä arvioista. Tämä koskee esityksen mukaan myös psykologisia arviointeja, terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilöiden asiakirjoja taikka muita oppilashuollon palveluiden asiakirjoja. Sivistysvaliokunta pitää tätä rajausta välttämättömänä ja tärkeänä ja ehdottaa pykälään lisättäväksi sitä koskevan uuden 2 momentin. Sen mukaan arviointikeskuksella ei ole oikeutta saada tietoa varhaiskasvatuksessa olevaa lasta, oppilasta tai opiskelijaa koskevista lääketieteellisistä tai psykologisista arvioinneista, terveydenhuollon tai sosiaalihuollon ammattihenkilöiden asiakirjoista taikka muista vastaavista salassa pidettävistä opiskeluhuollon palveluiden asiakirjoista.
Eri asiantuntijalausuntojen perusteella ovat opetus- ja kulttuuriministeriö, sivistysvaliokunta ja oikeusministeriö yhdessä sitten muokanneet uusiksi tätä 6 §:ää. Sivistysvaliokunta ehdottaa siis pykälän otsikkoonkin muutosta mutta ennen kaikkea sen sisältöön, ja se voidaan tästä mietinnöstä sitten saada selville. — Kiitos.