Edustajat Koponen ja Virta nostivat esille perusihmisoikeuksien toteuttamisen, joka on totta kai aivan poliisin työn keskiössä, ja miten kouluissa erityisesti moniammatillisesti puutumme vaikkapa näihin kiusaamistapauksiin jo ennalta ehkäisevästi. Tässä itse asiassa poliisin Ankkuri-toiminnassa, jossa eri viranomaiset — sosiaalityö, terveystoimi, poliisi, nuorisotoimi — yhteistyössä vaihtavat tietoa, näitä tiedonvaihdon ongelmia on pyritty helpottamaan hallitustyön kautta. On pyritty vahvistamaan monien eri viranomaisten resursseja, jotta todella päästäisiin puuttumaan niihin aiheisiin ennen kuin ne pääsevät kasautumaan ongelmiksi, ja myös sitten niin päin, että jos vaikkapa siellä rikollisessa maailmassa on vietetty pitkän aikaa elämästä, sieltäkin pitää päästä irti, ja harva ihminen pääsee irti siitä maailmasta ilman viranomaisten apua itse asiassa myös siinä tilanteessa. Tämän takia poliisin exit-toiminta on aivan keskeisessä roolissa tässä ja vaikkapa järjestäytyneestä rikollisuudesta irtautumisessa.
Edustajat Eskelinen ja Väätäinen nostivat hyvin esille tämän poliisin virka-apukysymyksen, ja poliisihan tosiaan antaa erittäin paljonkin eri viranomaisille ja toimijoille tässä yhteiskunnassa apua. Olen nyt edistämässä ministeriössä sellaista asetusta, jolla tekisimme lastensuojelulle annettavan virka-avun maksuttomaksi, ja tarkastelemme samalla myös sosiaali- ja kriisipäivystystä osana tätä uudistusta ja muutosta. On nimittäin niin, että yhteiskunnassamme kaikista heikoimmassa asemassa olevat lapset eivät voi jäädä ilman apua sen takia, että poliisi ei vaikkapa pääsisi paikalle.
Ja Harvaturva-kysymykseen edustaja Väätäiselle: itse asiassa juuri nyt, tulevan vuoden budjettiin, sinne Harvaturvaan on erityisesti laitettu ekstrarahaa, ja tällä juuri lisäämme näitä lisäpartioita eri puolille Suomea.
Edustajat Biaudet ja Heinäluoma nostivat tämän ihmiskaupan torjuntayksikön esille, ja se tosiaan perustetaan ensi vuonna. Jo tänä vuonna on tehty Suomen kattava verkosto poliisilaitoksille. Jokaisessa laitoksessa on jo paraikaa kaksi henkilöä, jotka tekevät tätä työtä. Tämä verkosto tulee tukemaan sitten sen perustettavan yksikön toimintaa. Itse olen myös kutsunut koolle muita viranomaisia, jotta saisimme tämän moniviranomaisyhteistyön myös osaksi tätä ihmiskaupan torjuntaa, koska tämähän ei kosketa vain poliisia, tämä on erittäin laajalti vaikkapa työ- ja elinkeinoministeriön alaisten viranomaisten työtä myös, ja tässä on myös monia järjestötoimijoita, joilla on paljon annettavaa tässä kokonaisuudessa.
Edustajat Mäkynen ja Tolvanen, halusin painottaa vielä sitä, että jo tälle vuodelle on lisätty päivittäisrikostorjuntaan ja rikosten tutkintaan sitä rahaa. Tämä on tullut uusina henkilötyövuosina sinne kentälle. Paine on totta kai kova. Tästä on tullut noottia monesta suunnasta, ja tämä on varmasti sellainen asia, että jokainen puolue, joka hallituksessa on ollut, voi tietysti kantaa siitä tällä hetkellä vastuuta, että tässä tilanteessa me olemme. Tämän verran poliiseja meillä on, mutta hallitus on päättänyt poliisien määrää lisätä, ja sillä uralla käyrä on jatkuvasti noususuhdanteinen. Siitä pidämme kiinni, että tämä on jatkossakin näin.
Edustaja Keto-Huoviselle, ehkä ylipäätään salakuljetukseen, huumekauppaan liittyen: Totta kai Suomen tunnettu PTR, poliisin, Tullin ja Rajan yhteistyö, on tässä aivan keskeisessä roolissa. Se, kuinka hyvin nämä viranomaiset kommunikoivat keskenään ja kuinka hyvin vaikkapa kansainvälisiltä toimijoilta Europolin suunnasta ja muualta saadaan tietoa tässä kokonaisuudessa, tulee auttamaan ennalta ehkäisevästi myös erilaisten rikosten torjuntaa tässä kokonaisuudessa.
Edustaja Kaumalle: Luottamus poliisiin — erittäin tärkeä aihe, hyvä, kun nostatte sen. Kysymyshän on siitä, luottamuksessa viranomaisiin ja poliisiin erityisesti, että jokaisessa kohtaamisessahan sitä rakennetaan, ja poliisibarometri on pitkään näyttänyt hyviä tuloksia. Valitettavasti viime aikoina on myös pieni notkahdus siellä, miten vaikkapa vähemmistöryhmät kokevat luottamuksensa poliisiin, ja nyt tässä sisäisen turvallisuuden selontekotyössä tulemme myös erityisesti käymään läpi niitä ihmisryhmiä, jotka kokevat oman turvallisuutensa heikoksi tässä yhteiskunnassa, ja tähän työhön parlamentaarinenkin seurantaryhmä pääsee kommentoimaan.
Edustajat Tynkkynen ja Aittakumpu nostivat tämän eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän uudistamisen, ja uudistushan on todella odotettu. Komissio on sitä vuosia ollut tekemässä ja kuullut tässä matkan varrella jäsenvaltioita sen paketin valmistelussa. Nyt keskeistä Suomen näkökulmasta on tietysti se, että hallitusohjelman mukaisesti perusihmisoikeuksia vahvistetaan siellä turvapaikkaprosesseissa samaan aikaan, kun ulkorajavalvonnasta pidetään huolta. Kuten aikaisemmin olen nostanut täällä, niin pysyvä rajajoukko eurooppalaisittain on uutta ja tulossa, ja lisäresurssit Frontexille tulevat myös vahvistamaan tätä ulkorajavalvontaa kaikkinensa. Ja kyse tietysti tässä on siitä, että ei jätetä yhtäkään jäsenvaltiota yksin, että olisi eurooppalainen maahanmuuttopolitiikka, eurooppalainen turvapaikkapolitiikka. Emme me Suomena tätä ratkaise yksin. [Mauri Peltokankaan välihuuto] Sen takia meidän tarvitsee tässä työskennellä muiden kanssa.
Edustaja Heinäluoma, nostit hyvin tämän hätäkeskuslaitoksen henkilöstön jaksamisen, ja voin sanoa, että pelkästään sisäministeriössä — itsessään ministeriötalossa siis — henkilöstön hyvinvointikysymykset ovat aivan keskeisiä ja olemme pärjänneet erittäin hyvin, ja totta kai tämän haluan levittää kaikkialle hallinnonalallemme, kaikkiin niihin 15 000 työpaikkaan, että ihan jokainen ihminen meidän hallinnonalallamme jaksaa tehdä sitä rankkaa työtä ihan jokaisen meidän arjen turvaamiseksi.
Edustaja Halla-aho, kysyit lopussa tästä, että mikä on ollut sen uudistuksen vaikutus, joka nyt tehtiin osana tätä koronaa, että sinne maatiloille pääsi uusia ihmisiä, turvapaikanhakijoita, työskentelemään. Sitä tietoa minulla ei vielä ole, mutta se voidaan hallintovaliokunnalle toimittaa heti, kun sellainen saadaan. Sitä koontia ei vielä ole tehty.
Edustaja Purra, kysyit ylipäätään tästä ennaltaehkäisystä ja nuoriin kohdistuvista rikoksista. Jo tälle vuodelle lisätyt poliisin lisäresurssit on osittain [Puhemies koputtaa] kohdennettu erityisesti lapsiin ja nuoriin kohdistuviin rikoksiin ja niiden torjuntaan.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Nyt on aika vaihtaa sektoria jälleen, ja kuntaministeri Paatero.