Arvoisa puhemies! Äkkäseltään vaikuttaa siltä, että tämä esitys on hyvinkin tämmöinen hyvää tarkoittava ja hyvinkin tämmöinen, mitä ministeri tässä kuvaili, mutta itse asiassa tässä muutetaan ihan tätä peruskuviota oikeudesta toimeentulotukeen, kun aikaisemmassa laissa lukee seuraavasti: ”Jokaisella on oikeus saada toimeentulotukea, jos hän on tuen tarpeessa, eikä voi saada toimeentuloa ansiotyöllään, yrittäjätoiminnallaan, toimeentuloa turvaavien muiden etuuksien avulla, muista tuloistaan tai varoistaan, häneen nähden elatusvelvollisen henkilön huolenpidolla tai muulla tavalla.” Mutta nyt tässä laissa tätä sovelletaan: ”Toimeentulotuki myönnetään Suomessa vakinaisesti oleskelevalle hakijalle tai perheelle. Oleskelun tosiasiallinen luonne on selvitettävä yksilöllisesti jokaisen hakijan kohdalla.” ”Jokaisella maassa oleskelevalla henkilöllä on kuitenkin oikeus saada kiireellisessä tilanteessa tukea välttämättömän avun turvaamiseksi siten, ettei hänen oikeutensa välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon vaarannu.” Mielestäni tässä on aika merkittävä ero tämän myöntämisen osalta.
Aiemmin on katsottu niin, että kaikki muut keinot pitäisi katsoa aikaisemmin ja lähtökohta on ollut se, että henkilö asuu maassa, mutta nyt tässä alleviivataan sitä, että riittää, kun oleskelee maassa, ja nähdäkseni tämä on hyvin merkittävä linjanmuutos ja liittynee varmasti tähän samaan asiaan, mistä toissapäivänä tässä salissa ryöpytin teitä, ministeri Lindén, kun toitte laittomasti maassa oleskelevien terveydenhuollon laajennuksen tänne, ja nyt näyttää siltä, että tuottekin tästä toimeentulotuen laajennuksen heti perässä, mikä on kyllä käytännössä kummallista.
Tässähän todetaan, että jokaisen yksilön, joka hakee toimeentulotukea, oleskelun luonnetta tulisi selvittää, mutta lain perusteluosioissa taas todetaan, että eipä, ei tarvitse, jos ei näytä siltä, että olisi selvittämisen tarvetta. Ja täytyy nyt sanoa, että ymmärtääkseni tämä hallitus on velkaantunut sen 40 miljardia tällä kaudella. Meillä sakkaa aika paljon tässä maassa peruspalveluita. Myöskin rahoituspohja alkaa murtua, kun näyttää siltä, että meillä menee enemmän kuin tulee, aivan kuten ensi vuonnakin, ja siltä osin tämäntyyppiset palveluiden laajennukset käytännössä katsoen kenelle hyvänsä, joka Suomeen tulee, ei ole kyllä vastuullista politiikkaa, ei sitten millään tavalla.
Nythän meillä on myöskin tämän toimeentulotuen osalta ollut nimenomaan ulkomaalaisten kanssa ongelma, tai tulee todennäköisemmin ongelma, ja on ollut Kelankin mukaan ongelmaa esimerkiksi kolmansista maista tulevien opiskelijoiden osalta. Heillähän on ollut tämmöinen vuosittainen tuloraja. Heidän pitää osoittaa ne varat elämiseensä opiskelun ajalta, mutta nythän hallitus muutti tätäkin lakia siten, että jatkossa ei tarvitse tätä elämisen rahoittamista osoittaa kuin vuodeksi kerrallaan, ja se on laskettu, että 560 euroa kuukaudessa riittää opiskelijalle. No, kuten tiedämme, se ei riitä, ja me tiedämme myöskin hallintovaliokunnan saamien lausuntojen perusteella sen, että Kelalla on näkemys, että siellä käy niemenomaan kolmansista maista tulevia opiskelijoita toistuvasti toimeentulotukea hakemassa, mutta Migri ei saa näistä tietoa, koska tämän tiedon luovuttaminen ei ole mahdollista. No, nythän tämä sitten vielä lisääntyy, jos me rupeamme myöntämään toimeentulotukea vain oleskelun perusteella, ja en, suoraan sanoen, ministeri Lindén, oikein ymmärrä teitä. Kuten sanoin jo viimeksi, että ymmärrän, että vihreät ja vasemmisto tämäntyyppistä kannattaa, mutta minne on hävinnyt se kuitenkin ennen vanhaan vastuullinen valtionhoitajapuolue, ja puolue, joka kykenee kantamaan vastuuta? Mikä teitä vaivaa, SDP ja keskusta?
Ja tähän yhteyteen on vielä pakko todeta se, että nyt, kun näitä käyttöaloja laajennetaan näin valtavasti, niin miksi te ette tuo samaan aikaan valvontaa? Esimerkiksi tämä toimeentulotuki: katsotaan, että tämä on arkaluonteinen tieto, jota ei voi luovuttaa, ei sen enempää Migrille oleskelulupien valvontaa varten, mutta ei oikein kellekään muullekaan, ja mielestäni tässä kohtaa, jos jotain halutaan jaella sinne sun tänne, niin kyllä nämä täytyisi vähintäänkin tulorekisteriin laittaa, jolloin valvontamahdollisuus helpottuu. Kysymys on kuitenkin — mielestäni kyse ei ole nolosta asiasta — rahasta, jota hyvinvointiyhteiskunnan pitääkin viime kädessä antaa suomalaisille ja kansalaisille, mutta silloin, kun sitä ryhdytään roiskimaan oleskelun perusteella, niin tämä suuntaus ei ole huono, ja totean kyllä sen, että olemme perussuomalaisissa kritisoineet tätä asumisperusteista sosiaaliturvaa. Sen kuuluisi olla kansalaisuusperusteinen, mutta nähtävästi näyttää nyt siltä, että Marinin hallitus menee vielä pidemmälle ja pyrkii luomaan Suomeen oleskeluperusteisen sosiaaliturvan. — Kiitos.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Edustaja al-Taee.