Viimeksi julkaistu 7.2.2023 11.45

Pöytäkirjan asiakohta PTK 121/2022 vp Täysistunto Torstai 10.11.2022 klo 16.03—19.26

12. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tuloverolain väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 204/2022 vp
Valiokunnan mietintöVaVM 27/2022 vp
Ensimmäinen käsittely
Ensimmäinen varapuhemies Antti Rinne
:

Ensimmäiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 12. asia. Käsittelyn pohjana on valtiovarainvaliokunnan mietintö VaVM 27/2022 vp. Nyt päätetään lakiehdotuksen sisällöstä. 

Avaan yleiskeskustelun. — Esittelypuheenvuoro, edustaja Viitanen, olkaa hyvä.  

Keskustelu
19.13 
Pia Viitanen sd 
(esittelypuheenvuoro)
:

No niin, luulen, että tämä menee vielä lyhyemmän kaavan mukaan, nimittäin tavoitteena on kotitalouksien auttaminen siinä vaiheessa, kun sähkölaskut kovasti kasvavat. Eli tässä on kysymys kotitalousvähennysjärjestelmän kautta tehtävästä helpotuksesta sähkölaskuihin, jotka syntyvät aikavälillä ensi vuoden alusta huhtikuun loppuun. 

Tätä on kannatettu laajasti. Myös valiokunta tätä esitystä puoltaa. Sisällöltäänhän tämä tarkoittaa sitä, että vähennys saadaan siltä osin kuin lasku ylittää 2 000 euroa, ja maksimissaan se on 6 000 euroa, ja sitten tältä väliltä, joka siihen oikeuttaa, 60 prosenttia voisi vähentää kotitalousvähennyksen kautta. Samalla täytyy muistaa, että tämä ei ole ainoa näistä toimenpiteistä, millä pystytään ja yritetään nyt parhain päin tukea kotitalouksia, vaan samaan aikaan toisaalla eduskunnassa käsitellään sähkötukea niille kotitalouksille, jotka eivät voi esimerkiksi verotettavien tulojen pienen määrän johdosta käyttää tätä vähennystä. Eli siinä mielessä tässä on monta meneillään. Toteamme tässä mietinnössä myös sen, että tässähän ei voi saada molempia näitä tukimuotoja, vaan nimenomaisesti on niin, että jompaakumpaa voi käyttää, mutta yhtä aikaa näitä ei voi käyttää.  

Tämä säätelymalli herättää jonkin verran kysymyksiä. Tässähän on kysymys jo olemassa olevasta kotitalousvähennyksestä ja sen yhteydessä tehtävästä muutoksesta, mutta paitsi että tämä piti pystyä tekemään nopeasti, tämä oli myös keino siihen, että tämän kautta pystytään varmistamaan, että jo kuluvan, tulevan vuoden aikana pystytään tätä veroetua hyödyntämään, eli on mahdollista saada se apu tässä ja nyt lähempänä kuin että myöhemmin, vasta joskus pitkän ajan kuluttua. Kaiken kaikkiaan on haluttu nimenomaisesti sitä, että jo verovuoden aikana tätä hyötyä voidaan saada. 

Kaiken kaikkiaan tällä on kustannuksia. Vaikutukset verotuloihin ovat noin 265 miljoonaa, josta 16 miljoonaa olisi kuntien menetyksiä, ja toteamme myös, että kunnille tämä kompensoidaan valtionosuusjärjestelmän kautta. — Täytyy sittenkin varmasti tulla sinne, kolme minuuttia täyttyy. [Puhuja siirtyy puhujakorokkeelle]  

No niin. — Eli kuten sanoin, valiokunta puoltaa tätä ja esittää pientä täsmennystä, joka on teknisluonteinen, ja tämä apu kohdistuu kaiken kaikkiaan niihin kotitalouksiin, jotka kuluttavat paljon sähköä, jotka asuvat usein sähkölämmitteisissä asunnoissa ja joilla on kallis sähkösopimus. Toteamme myös sen, minkä aiemmin jo sanoin, että aika huonosti tämä kotitalousjärjestelmä sinänsä sopii tällaiseen, mutta korostamme valiokuntana, että tämä on perusteltua tässä poikkeustilanteessa. Koska on toimittava heti, nopeasti, ei voitu tehdä sellaista ihan ihka uutta mallia, jossa esimerkiksi tulorajoja otettaisiin huomioon, koska on myös selvää, että tietynlaisen ominaisuutensa kautta tämähän kohdistuu selkeästi enemmän sinne ylempiin tulodesiileihin.  

Toteamme valiokuntana myös tärkeän seikan tässä mietinnössä, joka on se, että varmasti se ihan tavallinen kuluttaja, joka nyt tietää, että erilaisia tukia on saatavilla, voi olla hieman hämillään siitä, mitä tukea voisi saada ja mistä ja voiko näitä saada yhtä aikaa. Näitä kysymyksiä herää paljon, ja siksi alleviivaamme sitä, että on hyvin tärkeää, että tästä asiasta pyritään mahdollisimman selkeästi tiedottamaan ja lisäämään sitä, että ihmiset pysyvät niin sanotusti kärryillä siitä, mitkä ovat oikeudet näitten tukien saamiseen.  

Tässä, puheenjohtaja. Tämä on yksimielinen.  

Yleiskeskustelu päättyi.  

Eduskunta hyväksyi hallituksen esitykseen HE 204/2022 vp sisältyvän lakiehdotuksen sisällön mietinnön mukaisena. Lakiehdotuksen ensimmäinen käsittely päättyi.