Arvoisa herra puhemies! Koko kansanedustajan työni ajan, kuluneet kahdeksan vuotta, olen koettanut vaihtuville perhe- ja peruspalveluministereille ja myös sosiaali- ja terveysministeriön virkakunnalle selventää, mikä Kemin alueen ja Savonlinnan alueen ihmisiä hiertää tässä terveydenhuoltolaissa ja siinä muutoksessa, jota kulloisessakin sote-uudistuksessa on esitetty. Ja nyt sitten, kun viime vuodenvaihteessa sairaanhoitopiirit lopulta katosivat lainsäädännöllisesti ja astuttiin uuteen hyvinvointialueiden aikakauteen, meidän sairaanhoitopiirijakohan noudattelee hyvinvointialueita pääasiallisesti, pois lukien tietenkin Uudenmaan erillisratkaisu ja sitten Etelä-Savo ja Lappi. Koko tämän sote-uudistuksen ajan se perustavoitehan on ollut se, että turvataan ihmisten sosiaali- ja peruspalvelut ja koetetaan enemmänkin huolehtia siitä, että palveluita voitaisiin tulevaisuudessa myös parantaa eikä niin, että ne vähän keskittyvät ja näivettyvät, niin kuin tähän asti se paine on ollut, kun ei sitä uudistusta ole saatu aikaiseksi. Kaikkialla muualla sairaanhoitopiirit katosivat ja muuttuivat hyvinvointialueiksi, mutta Lapissa ja Etelä-Savossa se on tarkoittanut siis sitä, että Itä-Savo ja Länsi-Pohja sairaanhoitopiireinä ovat kadonneet myös niin, että niitä vastaavia hyvinvointialueita ei enää ole olemassa, vaan Etelä-Savossa ja Lapissa kaksi sairaanhoitopiiriä ovat yhdistyneet yhdeksi hyvinvointialueeksi.
Ongelma juontaa terveydenhuoltolakiin, jossa aikanaan siis jokaisella sairaanhoitopiirillä oli yksi keskussairaala, yksi ympäri vuorokauden päivystävä niin perus- kuin erikoissairaanhoidon tason palvelupäivystystä tarjoava yksikkö, pois lukien yliopistosairaanhoitopiirit, joilla on ollut oikeus aivan perustellusti, niin kuin täällä edelliset puhujat toivat esiin Raahen tilannetta ja aikaisemmin Oulaskankaalla ollutta tilannetta. Ja se on ihan perusteltua, totta kai. Mutta kun nykytilanne on ollut sen kaltainen, kuten tuossa äsken kävin läpi Etelä-Savon ja Lapin osalta, niin eihän tietenkään sote-uudistuksen tarkoitus ja tavoite ole voinut myöskään olla se, että näiden kahden Suomen pienimpien sairaanhoitopiirien alueiden palvelut jotenkin dramaattisesti heikkenisivät, ja niinhän olisi käynyt lopulta tämän kymmenen vuoden määräaikaisen siirtymäajan jälkeen, jos tätä lakiesitystä ei nyt eduskuntaan olisi saatu tuotua.
Toki on harmillista, että tätä asiaa ei pystytty hoitamaan jo silloin sen ison sote-uudistuksen kokonaisuudessa, mutta hyvä, että eduskunnassa siihen asiaan pystyttiin edes lausuman verran puuttumaan. Toki tunnustan realiteetit, että lausumia annetaan satoja vuosittain ja niistä lopulta hyvin harva etenee lainsäädännöksi, mutta arvostan suuresti sitä, että tämä nyt etenee. Ja vaikka olemme vaalikauden viimeisellä etapilla — kiire tulee olemaan — niin kiitän tietenkin ministeriä siitä, että hän piti sanansa tässä asiassa ja me saadaan nyt käsitellä tätä asiaa eduskunnassa, ja toivon tietenkin sosiaali- ja terveysvaliokunnalle ripeyttä saada tämä asia myös sieltä valiokunnasta ulos täysistunnon käsittelyyn ja hyväksyttäväksi.
Se, mistä lähdin liikkeelle, oli, että sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa on ollut varmasti tarkoitus se, että pyritään parantamaan palveluita. Näille alueillehan — Kemin alueelle, Savonlinnan seudulle — se olisi näyttäytynyt niin, että siellä kyllä palvelut tulevat radikaalisti ja dramaattisesti heikkenemään, jos siellä jatkossa ei enää olekaan erikoissairaanhoidon päivystystä, niin kuin niissä keskussairaaloissa tänä päivänä on. Se ei ole voinut olla missään vaiheessa sote-uudistuksen tarve, että tämmöisenä täsmäohjuksena, hallinnollisella uudistuksella, Kemin alueen ja Savonlinnan alueen palveluita heikennettäisiin, joten tämä terveydenhuoltolain muutos on todella väistämätön, koska nämä kaksi maakuntaa, hyvinvointialuetta, Etelä-Savo ja Lappi, ovat sikäli poikkeuksellisia, että ne ovat ne ainoat alueet, joissa kaksi sairaanhoitopiiriä yhdistyy yhdelle hyvinvointialueelle. Siksi on aivan perusteltua, että tämä laki nyt tänne on tuotu.
Eikä tässä ole kysymys mistään lisästä vaan siitä, että nykytila saadaan pidettyä ja säilytettyä. Siksi en ole missään vaiheessa ymmärtänyt myöskään sitä huhua tai perustuslainmukaisuuden kritiikkiä, jota on esitetty, että tämä olisi jollain lailla perustuslainmukaisuuden kannalta epäoikeudenmukainen muun maan palveluiden suhteen. Ei pidä paikkaansa, kun pidetään huolta ainoastaan siitä, että palvelutaso pysyy nykyisellään, ja perustuslainmukaisuuden kannaltahan se olisi ollut ennen kaikkea epäyhdenmukaista Kemin alueen ja Savonlinnan alueen ihmisiä kohtaan, jos siellä myös tulevaisuudessa ei voisi olla vastaavanlainen erikoissairaanhoidon palvelutaso keskussairaaloissa kuin mitä siellä on tänä päivänä.
Ja tietenkin odotamme, että myös se rahoitusosuus sitten tähän vielä tämän lyhyen kevätistuntokauden aikana saataisiin ja myös eduskunnasta läpi vietyä.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Juvonen.