Arvoisa puhemies! Hyvät Suomen kansan edustajat! Ukrainan sodan syttymisestä, Venäjän julmasta, brutaalista hyökkäyssodasta, on kulunut nyt tasan vuosi. Toisin kuin Putin ajatteli vuosi sitten, tänään Kiova on yhä pystyssä. Ukrainalaiset taistelevat urheasti joka päivä, puolustavat kotejansa, puolustavat isänmaatansa, puolustavat oikeuttansa päättää omasta tulevaisuudestaan. Me yhdessä Eurooppana, Suomena, olemme Ukrainan tukena, ja vahva viestimme tänään, kuten tähän asti, on ollut se, että me emme luovuta. Me emme hylkää Ukrainaa, me emme hylkää Ukrainan kansaa, vaan niin kauan kuin on tarpeen, meidän tukemme tulee jatkumaan. Me seisomme Ukrainan ja ukrainalaisten rinnalla.
On tärkeää, että kansainvälisesti yhdessä Euroopassa, yhdessä kumppaneidemme kanssa ponnistelemme, asetamme yhä kovempia pakotteita, tarjoamme ja annamme yhä vahvempaa aseellista tukea ja apua, humanitääristä tukea ja apua, rahallista, taloudellista tukea ja vastaanotamme Ukrainan kansalaisia omiin maihimme ja pidämme huolta siitä, että kun jälleenrakennuksen aika koittaa, he ovat valmiita ja pystyvät palaamaan koteihinsa. Tämä on meidän yhteinen tehtävämme.
Mutta päävastuun, koko vastuun sodasta ja päävastuun sodan jälleenrakennuksesta, pitää olla Venäjällä. Venäjän pitää maksaa niistä tuhoista, joita se Ukrainassa joka päivä aiheuttaa. Infrastruktuurin tuhoamisesta, energiajärjestelmien tuhoamisesta, vesijakeluhäiriöistä, kaikesta siitä tuhosta, mitä se joka päivä tekee, on Venäjän kannettava vastuu — myös taloudellinen vastuu.
Suomi tukee vahvasti niin kaikkien näiden sotarikosten dokumentointia ja sotarikoksiin syyllistyneiden vastuuseen saattamista kuin sellaisen tuomioistuimen perustamista, joka voisi tuomita Venäjän tästä hyökkäyssodasta, niin että he, jotka todella ovat vastuussa tästä sodasta, presidentti Putin, myös joutuvat vastaamaan [Puhemies koputtaa] oikeudessa näistä rikoksista. Me olemme vahvasti yhdessä muun kansainvälisen yhteisön kanssa sen puolesta, että Ukraina voittaa sodan, rauha tulee ja ukrainalaiset saavat oikeutta.