Arvoisa rouva puhemies! Tässä hallituksen esityksessä muutettaisiin siis mielenterveyslakia niin, että potilaan psyykkisen sairauden lääkehoidon toteuttaminen edellyttäisi erillistä hallintopäätöstä, jos hoitoa ei onnistuta toteuttamaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa, toisin sanoen jos potilas vastustaa hoitoa tai hänen kannastaan ei saada täyttä selvyyttä. Potilaalla olisi tämän hallintopäätöksen jälkeen mahdollisuus hakea muutosta päätökseen hallinto-oikeudesta, [Kimmo Kiljunen: Muuten joudumme mustalle listalle!] mutta tuo hoito toki voitaisiin aloittaa ennen päätöksen saamista eli muutoksenhausta huolimatta. Lisäksi nämä päätökset tulee käsitellä hallinto-oikeudessa kiireellisenä, mikä on luonnollista.
Tässä kävi jo ilmi myös se, että tämän lakiesityksen tulemista tänne saliin on vauhdittanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tuomio Suomea vastaan, jossa todellakin tällaisesta tilanteesta kanneltiin. Sääntely on siis tarpeen myös tämän linjauksen toteuttamiseksi ja toki myös kansallisen oikeuskäytännön yhtenäisyyden turvaamiseksi.
Näistä tilanteista tulee ainakin itselleni aika paljon yhteydenottoja, ehkäpä lääkäritaustani vuoksi saan viestejä. Viimeksi viime viikolla sain viestin psykiatrisesta sairaalasta henkilöltä, joka toivoi, että lääkäritaustaisena kansanedustajana puuttuisin jollakin tavalla siihen tilanteeseen, jossa hän mielestään ei saa asianmukaista hoitoa. Näitä pyyntöjä voi tulla myös tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisen vuoksi mutta myös lääkehoitotilanteista. On toki asianmukaista, että kun potilaalla näissä tilanteissa monesti sairauden tunto saattaa itseltä puuttua ja henkilö on todellakin hämmentynyt siitä, mitä varten hänelle lääkkeitä annetaan — kenties pahassa tarkoituksessa hänen oman kokemuksensa ja ajatustensa mukaan — niin hänellä olisi asianmukaiset keinot ottaa yhteyttä ja valittaa tilanteesta, koska kansanedustajalla ei tietenkään ole mahdollisuuksia näihin tilanteisiin puuttua.
Pidän tätä ehdotettua lakimuutosta ainakin pääosin hyvin perusteltuna tahdonvastaisessa hoidossa olevien potilaiden oikeusturvan parantamisen, myös kansallisen oikeusvarmuuden saamisen ja myös näiden kansainvälisten ihmisoikeussopimusten velvoitteiden täyttämisen näkökulmasta. On myös tärkeää, että lääkehoitoa koskeva kirjallinen päätös ja valitusoikeus rajataan todellakin hyvin suppeisiin tilanteisiin, niihin tilanteisiin, joissa potilas vastustaa lääkitystä tai joissa potilaan tahdosta ei saada selvyyttä. Ja täytyy muistaa, että pääsääntö on toki potilaan ja lääkärin välinen suhde, jossa on tärkeää, että yhteisymmärryksessä näitä tilanteita hoidetaan. Jos ajatellaan lääketieteellisiä hoitoratkaisuja, niin nehän itse asiassa jo ovat tosiasiallista hallintotoimintaa, vaikka hallintopäätöksiä niistä ei tehdä. Tästä hallintotoiminnasta ei voi valittaa kuin todellakin näissä erikseen säädetyissä poikkeustilanteissa, ja pidän potilas—lääkäri-suhteenkin kannalta tärkeänä, että nämä poikkeukset pysyvät hyvin harvalukuisina.
On myös huolehdittava siitä ja tarkkailtava sitä, että kynnys tarpeellisen lääkehoidon määräämiseen ei nousisi, toisin sanoen että lääkärit jatkossakin uskaltaisivat toimia potilaan parhaaksi näissä tilanteissa.
Todellakin tähän hallituksen esitykseen sisältyy myös kohta, jota mielestäni täytyy valiokunnassa pohtia. Nimittäin siinä todetaan, että hallintopäätös on annettava myös muutoin potilaan pyynnöstä. Tämä tarkoittaa sitä, että vaikka potilas suostuisi psyykkisen sairautensa lääkehoitoon, niin hänellä olisi halutessaan oikeus saada asiasta hallintopäätös. Mietin, onko tämä oikeasti tarpeen, siis mielestäni nämä tulisi rajata niihin tilanteisiin, joissa potilas vastustaa tai joissa jotenkin hänen tahtonsa on epäselvä, mutta jos potilas hyväksyy hoidon yhteisymmärryksessä lääkärin kanssa, niin en oikein ymmärrä sitä, miksi niistäkin tilanteista tällainen hallintopäätös tulisi tehdä ja kenties sitten sinne hallinto-oikeuksiinkin pystyä valittamaan.
On myös huomioitava, että tämä muutoksenhakuoikeuden laajennus lisää hallinto-oikeuden työmäärää, sekä lainkäyttö‑ että kansliahenkilöstön työmäärää. Jos hallinto-oikeuksia ei resursoitaisi asianmukaisesti, niin muutos pidentäisi sitten muiden käsiteltävien asioiden jo nykyisen pitkiä käsittelyaikoja entisestään. Hallinto-oikeuksissa tulisi olla myös riittävä määrä mielenterveyden asiantuntijajäseniä, mikä on tälläkin hetkellä ollut puutteena.
Näillä saatesanoilla, arvoisa puhemies, pidän ainakin pääosin kannatettavana ja hyvänä tätä lakiesitystä. Varmasti tätä on syytä huolellisesti sosiaali‑ ja terveysvaliokunnassa käydä läpi.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Seuraavaksi edustaja Reijonen.