Arvoisa puhemies! Käsittelyssä olevassa lakiesityksessä lisättäisiin hyvinvointialueiden yleiskatteiseen rahoitukseen vuoden 2024 alusta uusi määräytymistekijä, yliopistosairaalalisä. Tätä esitystä on odotettu pitkään, ja tilanne kertoo hallituksen aluehallintouudistuksesta. Se vietiin eteenpäin keskeneräisenä, ja erityinen huoli valtiovarainvaliokunnassa oli tästä rahoitusmallista, joka oli THL:nkin mukaan aivan keskeneräinen. Sitä pitää kehittää. Mutta on todella suuri vahinko, että vasta tässä vaiheessa pohditaan, miten meidän kruununjalokivien, yliopistollisten sairaaloiden, rahoitus voidaan turvata. Sen sanon, että yliopistollisuuden kustannusten kompensointi on asiana erittäin kannatettava ja aivan välttämätön tutkimuksen ja opetuksen turvaamiseksi. Tämä lakiesitys on tervetullut.
Sitten tästä rahoituksen tasosta. Täällä puhuttiin siitä, miten tämä raha kohdennetaan. Se on eduskunnan arvioitava, mutta kyllä tämä rahoituksen taso, 116 miljoonaa euroa, on tarkkaan arvioitava, perusteltava tätä määrää, koska aikaisempien tutkimusten mukaan THL on arvioinut, että nuo toimintakulujen kustannukset olisivat noin kymmenen prosenttia suurempia yliopistollisissa sairaaloissa, ja se summa on silloin 600 miljoonaa. Eli tarkkaan on pohdittava tämän rahoituksen määrä ja se, mitä tällainen summa tulee merkitsemään meidän yliopistollisissa sairaaloissa, saatikka sitten se, että tämä tulee vasta portaittain voimaan.
Nostan esille oman alueeni, HUSin, lausunnosta asioita, joita toivon, että valiokunta pohtii, kun tätä lakiesitystä käsitellään, esimerkiksi juuri sitä, että tuo kustannusten kompensointi ei toteudu täysimääräisesti, vaan se tulee portaittain. Pitäisi pohtia sitä, että se tulisi aiemmin, koska potilaita pitää hoitaa tässä ja nyt. Yliopistollisuuden kustannusten kompensointi: on pohdittava, tulisiko se irrottaa valtion yleiskatteellisesta sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen rahoituksesta ja pitäisikö sen perustua paremminkin tuohon TKKIO-toimintojen volyymiin. Yliopistolliset sairaalat ovat hyvin erilaisia. Näitä esitän pohdittavaksi. Yliopistollisuuden kustannusten kompensointi, tulisiko se kohdentaa läpinäkyvästi suoraan yliopistosairaaloille? Tätä pitää pohtia. Yliopistosairaalalisän ja siirtymätasauksen porrastuksen taloudelliset vaikutukset, ne olisi pitänyt esittää näissä VM:n laskelmissa erillisinä, ja on tärkeää, että eduskunta niitä käy läpi.
Eduskuntaryhmämme mielestä ja omasta mielestäni on todella tärkeää, että tätä rahoitusta muutetaan todellakin siten, että hyvinvointialueiden saamassa rahoituksessa huomioidaan yliopistosairaalaa ylläpitävien alueiden muita alueita korkeammat kustannukset. Totean vielä sen, että nämä kustannukset on todella todettu THL:n tuoreessa tutkimuksessa Olosuhdetekijät sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksessa, ja tutkimuksen mukaan yliopistosairaaloissa yksikkökustannukset todellakin ovat kymmenen prosenttia korkeammat. Ja kun puhutaan tutkimukseen perustuvasta päätöksenteosta ja määrärahojen allokoinnista, niin tämä on kyllä tarkkaan katsottava. Nämä rahat eli nämä kustannukset ovat aikaisemmin päätyneet yliopistosairaanhoitopiirien jäsenkuntien maksettaviksi. Se tässä jo todettiinkin.
Arvoisa puhemies! Olen erittäin huolissani siitä, että jos tämä rahoituksen taso jää liian alhaiseksi, niin mitä se sitten tarkoittaa. Sote-uudistusta lähdettiin tekemään sen takia, että meillä on kansainvälisesti OECD-maiden kesken verrattuna eriarvoinen perusterveydenhuolto, ja sitä lähdettiin korjaamaan. Kansainvälisesti vertaillen meillä on erittäin huippuhyvä erikoissairaanhoito. HUS on meidän valtakunnan helmi, ja nyt me olemme tilanteessa, jossa me olemme vaarassa vaarantaa HUSin toiminnan. Jos rahoitus tulee asteittain ja se on liian vähäinen, on iso riski, että nuo TKKIO-toiminnat vaurioituvat pysyvästi. Yliopistosairaaloiden kulujen korvaamatta jättäminen, jos korvaaminen on vähäistä, on vaarassa pysäyttää hoitojen kehittämisen, alentaa palvelutehokkuutta ja romuttaa yliopistosairaaloiden vetovoiman. Meillähän on iso työvoimapula jopa HUSissa. Meillä on tuo tehohoidon ongelma juuri sen takia, kun meillä ei ole hoitajia. Tämä saattaa lisätä aivovientiä ja heikentää opetuksen laatua. Ja vaikka sitten tätä tilannetta myöhemmin yritettäisiin korjata, niin moni asia voi jo olla mennyttä.
Eli sen takia on erittäin tärkeää, että nyt eduskunta tarkkaan arvioi tämän välttämättömän ja tärkeän lakiesityksen. Meidän on löydettävä malli, joka todellakin turvaa sen, että suomalainen erikoissairaanhoito, meidän yliopistosairaalat — ja korostan tässä valtakunnallista vastuuta kantavan HUSin toimintaa — eivät vaarannu. Eli rahoitusta tarvitaan tässä ja nyt. Me haluamme HUSissa ja tällä alueella hoitaa potilaat hyvin, ja valtakunnallista vastuuta kannetaan, joten erityisesti tämä HUSin asema on koko eduskunnan asia.
Kiitos, että tämä lakiesitys on tullut. Käsittelemme tämän huolella.
Puhemies Matti Vanhanen
:Edustaja Guzenina.