Arvoisa puhemies! Ensinnäkin täytyy todeta, että tämän keskustelun perusteella tulee mieleen, onko meidän maahanmuuttolainsäädäntömme silloin hyvää, kun se tehdään löperöin ehdoin ja väärinkäytökset mahdollistaen. Siltä tämä nyt kuulostaa.
Ja sitten on heti todettava se, että tämä keskustelu meni hyvin nopeasti työperäiseen maahanmuuttoon ja siihen, että heitä ei nyt tule. Mutta voin teille vakuuttaa, että sellaista ehtoa ja edellytystä ei ulkomaalaislaissa ole, että pitäisi olla Suomen kansalaisuus siinä kohtaa, kun työhön tullaan. Ja tähän liittyen on todettava myöskin se, että ei Suomen kansalaisuuden saaminen — nyt varsinkaan, mutta myös ei jatkossakaan — ole niille paljon peräänkuulutetuille osaajille, huippuosaajille, laisinkaan ongelmallista. He varmasti täyttävät kielitaitovaatimukset, asumisaikavaatimukset, nuhteettomuusvaatimukset, pystyvät tekemään kansalaisuuskokeen, todistamaan henkilöllisyytensä. He pystyvät varmasti myöskin täyttämään jatkossa edellytykseksi tulevan riittävän toimeentulotulon edellytyksen, eli siinä mielessä en näe tätä ongelmana.
Sen sijaan näen ongelmana tämänpäiväisen lainsäädännön, kansalaisuuslain — joka on siis yli 20 vuotta ollut voimassa ja jota ei muuten ole tällä välin kunnolla päivitetty, ei edes tämän turvallisuusympäristön muutoksen aikana — ja sen, että kyllä meillä nämä ehdot ovat olleet varsin löperöt. Vaikka siellä edellytetään kielitaitoa, niin tästä edellytyksestä voi kyllä vapautua esimerkiksi osoittamalla erilaisia todistuksia, jotka eivät ole välttämättä kuitenkaan todiste kielitaidosta. Ja toisekseen tähän kyseiseen riittävän toimeentulon vaateeseen, joka tällä hetkellä laissa on, riittää se, että toimittaa Maahanmuuttovirastoon Kelalta etuuspaperit. Ei tarvitse olla mitään sen kummallisempaa.
Sitten totean muutaman asian täältä. Tämä liittyy turvallisuuteen. On luonnollista se, että jos on pidempi asumisaika, niin on myöskin pidempi seuranta-aika — pystyykö henkilö olemaan tekemättä sellaisia rikoksia, jotka ovat vaarallisia esimerkiksi toisen hengelle ja terveydelle. [Timo Harakan välihuuto] Sen lisäksi pidän hyvin kummallisena sellaista argumenttia, joka täällä esitettiin, että nyt rikollisuus ja nuorisorikollisuus ja katujengit lisääntyvät, jos ei saa kansalaisuutta. Ei kai se nyt sentään kansalaisuudesta ole kiinni? [Sofia Virran välihuuto]
Se viesti, minkä hallitus tässä lähettää tulijoille, on selkeästi se, että opettele kieli, osallistu ja opettele suomalaisen yhteiskunnan säännöt, tee työtä ja elä ihmisiksi, silloin sen kansalaisuuden saa. Ja kuten tässä on todettu, mehän viemme meidän maahanmuuttopolitiikkaamme yleispohjoismaiselle tasolle, ja jos katsomme nyt tätä asumisaikaedellytystä, niin se on juuri sitä, mitä kaikki muut Pohjoismaat tekevät.
On todettava se, että ei tämä yksin tietenkään riitä, vaan koko hallitusohjelman maahanmuuttopoliittinen osio on kokonaisuus — kokonaisuus, jolla pyritään siihen, että turvapaikkamekanismia saadaan alemmaksi, väärinkäytökset estetään. Osaajien tulo on edelleenkin sallittua. Mutta täytyy kyllä todeta se, että aika vähän tässäkään salissa tilastoja luetaan, nimittäin vaikka ei ole tehty mitään muutoksia, niin nämä erityisasiantuntijoiden sekä EU:n sinisen kortin oleskeluluvat ovat olleet kyllä todella pieniä — myös silloin, kun näitä muutoksia ei ole edes esitetty. Eli nämä eivät ole niitä merkityksellisiä asioita esimerkiksi korkean osaamisen ihmisille. Heille on merkityksellistä Suomen palkkataso, Suomen verotus, suomalaiset palvelut — muun muassa koulutuspalvelut lapsille — sekä turvallisuus. Ja nyt se turvallisuus on yksi semmoinen meidän selkeä kilpailuvaltti, mutta siitä on pidettävä huolta ihan joka päivä, ja sisäiseen turvallisuuteen liittyy olennaisena osana myöskin maahanmuutto, jossa on syytä katsoa, että me emme siellä tee sellaista lainsäädäntöä, joka mahdollistaa turvallisuusuhkien lisääntymisen Suomessa.
Ja täällä todella kysyttiin, että eikö nyt kuitenkin pitäisi tehdä jotain muuta, esimerkiksi turvapaikkaprosessiin. Kyllä, sitä pitää lyhentää, sitä pitää tehostaa. Sen lisäksi uusintahakemuksiin pitää puuttua, ne täytyy saada pois sellaisenaan kuin ne tällä hetkellä ovat. Meidän täytyy saada vastaanottolaistamme houkutustekijät pois, mennä siihen yleispohjoismaalaiselle tasolle. Kielteisen päätöksen saaneiden tulee palata tai heidät palautetaan. Ja kun kysyttiin, millä tämä maksetaan, niin millä maksetaan se, jos meillä ei nämä järjestelmät toimi ja meidän maahanmuuttopolitiikka ei ole tiukka ja reilu? Millä se maksetaan, että maahan vain tullaan mutta täältä ei lähdetä tai maahan tullaan ja ollaan. [Timo Harakka: Paljonko se maksaa?] — Se maksaa aika paljon se. [Timo Harakka: Paljonko? — Perussuomalaisten ryhmästä: Aika paljon!]
Arvoisa puhemies! Ehkä tähän loppuun. Tuntuu siltä, että jos tässä on monessa puheenvuorossa todettu, että täällä näkyy perussuomalainen ideologia, niin ei, täällä näkyy hyvin pragmaattinen, yleiseurooppalainen ja yleispohjoismaalainen linja.