Arvoisa puhemies! Keskustan valiokuntaryhmä kannattaa nykyistä vaikuttavampaa, kustannustehokkaampaa ja velvoittavampaa kotouttamista. Kun yhteiskunta on järjestänyt kotouttamispalveluja, tulee kotoutujan myös käyttää niitä. Onnistunut kotoutuminen on niin maahanmuuttajan kuin koko suomalaisen yhteiskunnan etu.
Toisin kuin hallitus, emme tekisi uudistusta leikkaamalla kotouttamisen kuntakorvauksia ja rapauttamalla kotouttamispalveluja. Sen sijaan panostaisimme kotouttamisen sisällön aitoon uudistamiseen. Käytännössä se vaatisi huolellista lainvalmistelua esiselvityksineen ennen lainsäädäntömuutoksia.
Edellä mainittujen tavoitteiden kannalta hallituksen esitys on ongelmallinen. Se on valtiontalouden säästölaki kustannuksista piittaamatta. Esityksessä jopa myönnetään, että kotoutuja-asiakkaiden palvelujen rahoituksesta leikkaamisella olisi pidemmällä aikavälillä julkisen talouden menoja kasvattavia ja tuloja vähentäviä vaikutuksia. Esimerkiksi laskennallisen korvauksen enimmäiskeston lyhentäminen on johtamassa tehostumisen sijasta palvelujen supistumiseen. Laskennallisen kuntakorvauksen enimmäiskeston lyhentämisellä voisi olla myös pidemmällä aikavälillä julkisen talouden menoja kasvattava ja tuloja vähentävä vaikutus.
Hallintovaliokunnan kuulemisissa useat suuret kaupungit, kunnat ja hyvinvointialueet lausuivat yhdensuuntaisesti, että tulossa olevat muutokset kotouttamislakiin eivät vähennä kotouttamisesta aiheutuvia kustannuksia. Esimerkiksi lakiehdotukseen kirjattu sakkomaksu peruuttamatta jääneestä palveluajasta, joka olisi aina kotoutujaa velvoittava elementti tässä esityksessä, on merkitykseltään pieni ja aiheuttaisi kunnille vain lisää kustannuksia. Yhdessä muiden kotouttamiseen suunnattavien, hallitusohjelmaan kirjattujen määrärahaleikkauksien sekä hallituksen hiljattain kehysriihessä päättämien lisäleikkausten kanssa on käymässä niin, että kotouttamisen rahoitusvastuuta sälytetään entistä enemmän kunnille ja hyvinvointialueille. Kotouttamispalveluiden pistemäinen karsiminen rapauttaisi kotouttamisen onnistumista ja olisi näin omiaan vaikeuttamaan maahanmuuttajien kotoutumista ja työllistymistä, jolloin vaikutukset julkiselle taloudelle olisivat jopa negatiivisia.
Edellä mainituista syistä katsomme, että puheena oleva hallituksen esitys on monilta kohdin epäonnistunut. Tämä esitys ei ole hallitusohjelmassa luvattu kotouttamisen uudistus, vaan se ensisijaisesti toteuttaa hallitusohjelman linjaa kiristää kaikenlaista maahanmuuttoa, jopa työperäistä. Esitys on myös hätäisesti valmisteltu valtiontalouden säästölaki, jossa hallitus sälyttää valtion kustannusvastuuta kunnille ja edelleen hyvinvointialueille. Siksi hallituksen tulisikin valmistella uudelleen maahanmuuttajien kotouttamisen aito uudistus, joka tehostaisi kotoutumista ja vahvistaisi koko julkista taloutta. Myös tämän lakiesityksen vaikutuksia tulee seurata, koska Suomella ei ole varaa harjoittaa sellaista kotouttamispolitiikkaa, joka kävisi julkiselle taloudelle entistäkin kalliimmaksi.
Arvoisa puhemies! Teimme tämän lain ensimmäisessä käsittelyssä käsittelyn pohjaesityksessämme pykälämuutosesityksiä, mitkä eivät menneet äänestyksessä läpi. Jäljelle jäi vain kunnille ja hyvinvointialueille kalliita muutoksia, jotka lisäksi rapauttaisivat kotouttamispalveluita. Tästä syystä esitänkin, että mietintöön kirjatut lakiehdotukset 1—4 hylätään.
Lisäksi esitän, että hyväksytään jo vastalauseessamme olleet kaksi lausumaehdotusta, jotka ovat seuraavanlaiset:
”1) Eduskunta edellyttää, että kotouttamispalveluiden rapauttamisen sekä kuntien ja hyvinvointialueiden rahoitusvastuiden lisäämisen sijasta hallitus valmistelee aidon kotouttamisen uudistuksen, jossa uudistetaan kotouttamispalveluiden sisältöjä vaikuttavammiksi, kustannustehokkaammiksi ja velvoittavammiksi.”
”2) Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa eduskunnan hallintovaliokunnalle selvityksen vuoden 2026 loppuun mennessä kotouttamislain uudistuksen vaikutuksista kotoutumisen onnistumiseen, kuntien ja hyvinvointialueiden talouksiin sekä julkiselle taloudelle.”
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Peltonen, olkaa hyvä.