Arvoisa herra puhemies! Suomen hallitus perussuomalaisten johdolla on kiristänyt ja muuttanut suomalaista maahanmuuttopolitiikkaa merkittävällä tavalla. Tällaista muutosta ei tässä maassa ole nähty, ja nyt sitä todellakin toimeenpannaan kaikilla maahanmuuton eri aloilla. Niin humanitäärisen maahanmuuton puolella, ja esimerkiksi kansalaisuuteen tulee kiristyksiä kolmessa eri vaiheessa — nyt on tulossa toinen vaihe eduskunnan käsittelyyn, ja ensimmäinen vaihe on jo takana —, samaten säilöönottoa vahvistetaan, jotta saadaan laittomasti maassa oleskelevat pois tästä maasta, on kiristetty katujengeihin kohdistuvia rangaistuksia, on vähennetty pakolaiskiintiö puolella säästötoimena, sillä totta kai meidän pitää säästää myös maahanmuuton puolelta, pysyviin oleskelulupiin tulee muutoksia, ja näin poispäin. On tehty lukuisia erilaisia toimia.
Mutta sitten on tämä työperäisen maahanmuuton kokonaisuus. Siinähän me ollaan päästy jo hyvälle vauhdille ja eteenpäin korjaamaan pahimpia virheitä, mitä tässä maassa on ollut, esimerkiksi se, että nyt asetettiin tiukempi tuloraja sille, kuinka paljon maahanmuuttajan pitää tässä maassa tienata, eli minimitaso on 1 600 euroa tai työehtosopimuksen minimi. Miksi? Siksi, että kun Suomeen tullaan töihin, niin ensisijaisesti maahanmuuttajan pitää tulla toimeen sillä palkalla, millä hän täällä maassa työskentelee, eikä niin, kuten tähän asti on tapahtunut, että tänne raahataan elinkeinoelämän toimesta kolmansista maista ihmisiä töihin alipalkattuna liian pienillä tunneilla, minkä seurauksena veronmaksaja on joutunut kompensoimaan tämän puuttuvan palkanosan erilaisina tulonsiirtoina. Tämä on kestämätöntä maahanmuuttopolitiikkaa, ja tällaiseen Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa, ja nyt tätä on muutettu.
Tässä esityksessä, jota tänään käsittelemme ja josta kohta päästään äänestämäänkin, on kyse siitä, että kun työperäinen maahanmuuttaja tulee Suomeen työluvalla, niin hän saa tehdä täällä töitä jatkossakin, kuten kuuluukin, mutta jos joutuu työttömäksi, niin perusduunarilla on kolme kuukautta aikaa löytää uusi työ, eli kolme kuukautta jatkossa, ja sitten asiantuntijatehtävissä on kuusi kuukautta aikaa, johtuen siitä, että heidän rekryprosessinsa ovat hieman pidempiä. Eli toisin sanoen kolme kuukautta on aikaa etsiä töitä, ja jos ei kerta kaikkiaan löydy, niin sitten lähdetään pois maasta. Ei ole mikään universaali ihmisoikeus elää suomalaisten veronmaksajien maksamana täällä sosiaaliturvan varassa. Jos ei ole töitä, niin sitten lähdetään takaisin sinne, mistä on tultu.
Tämä on reilu uudistus, ja ihmettelen, että tässä istuntosalissa, Suomen eduskunnassa, sosiaalidemokraateilla pääargumenttina tätä esitystä vastaan on se, että Elinkeinoelämän keskusliitto vastustaa tätä uudistusta. Siis hetkonen, me ollaan kuultu täällä kaksi vuotta, kuinka hallitus on täysin elinkeinoelämän talutusnuorassa eikä hallitus kuuntele mitään muuta kuin elinkeinoelämää, ja nyt te tulette tänne toteamaan, että elinkeinoelämä vastustaa tätä esitystä. Totta kai elinkeinoelämä vastustaa tätä esitystä. Eihän elinkeinoelämä haluaisi minkäännäköisiä rajoituksia työperäiselle maahanmuutolle, koska heidän näkökulmastaan on totta kai tervetullutta sellainen maahanmuutto, joka nojaa esimerkiksi suomalaisen veronmaksajan tukemaan sosiaaliturvaan, jolla voidaan kompensoida sitä palkkaa, jotta voidaan pitää palkkakustannukset alhaalla. Tietenkin se on elinkeinoelämän etu, ja tietenkin on elinkeinoelämän etu, että meillä on mahdollisimman laaja reservi työttömiä odottamassa, josta voidaan rekrytoida, mikä jälleen kerran vähentää sitä palkannousun kustannusta ja todennäköisyyttä, koska siellä on odottamassa kasapäin työttömiä, jotka sitten lähtevät kilpailemaan näistä työpaikoista. Totta kai tuollainen politiikka on elinkeinoelämän etu, mutta se ei ole Suomen etu, eikä se ole suomalaisen veronmaksajan etu. Toivon, että sosiaalidemokraatit muuttavat linjaansa ja ymmärtävät puolustaa suomalaista työntekijää, suomalaista duunaria ja suomalaista veronmaksajaa, joka tämän lystin on tässä maassa kustantanut nyt ja tulee jatkossakin kustantamaan. Ei ole vastuullista kuunnella tässä elinkeinoelämän torvia, jotka kyllä varmasti pyrkivät ajamaan oman toimialansa ja yrittäjäkentän etua.
Totta kai Suomessa on myös vastuullisia yrittäjiä, jotka ymmärtävät sen, että tällaisilla kysymyksillä on laajempiakin vaikutuksia kuin yksittäisen yrityksen tuloksentekokyky. Sillä on vaikutuksia siihen, miten meidän yhteiskunnan julkinen talous tulee kestämään ja mitä vaikutuksia sillä on esimerkiksi meidän kaupungeissa turvallisuuden kautta. Ei ole Suomella varaa siihen, että tänne raahataan kymmeniätuhansia työttömiä ihmisiä vuodesta toiseen ja sitten alkaa tulla niitä negatiivisia lieveilmiöitä, joita me ollaan jo nähty Suomessa ja joita me nähdään yhä laajemmissa määrin niin Ruotsissa kuin ympäri Eurooppaa.
Nyt muutoksen tuulet puhaltavat niin Suomessa kuin laajemminkin Euroopassa. Maahanmuuttopolitiikkaa kiristetään jokaisessa paikassa, ja tässä meidän pitää olla mukana. Me ei voida jäädä mihinkään pussinperälle ihmettelemään ja toitottelemaan näitä elinkeinoelämän ja yhdenvertaisuusvaltuutetun viisauksia, joissa suomalaisen veronmaksajan tehtävänä on toimia jonain koko maailman sosiaalitoimistona. Ei, tällaiseen ei ole varaa enää, ja nyt muuttuu suunta. Tämä on järkevää politiikkaa, ja toivon, että sosiaalidemokraatit vielä kerran harkitsevat, haluatteko te todella kuunnella tässä asiassa Eteläranta kymppiä. — Kiitos. [Mauri Peltokangas: Erinomainen puheenvuoro!]
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Pyysikö edustaja Polvinen vastauspuheenvuoroa hetki sitten, vai seisoitteko muuten vain?