Arvoisa rouva puhemies! Valtiovarainvaliokunnan liikennejaoston puheenjohtajana voin yhtyä ministerille sanottuihin kiitoksiin hyvästä työstä ja hyvästä yhteistyöstä.
Tässä on käyty hyvää keskustelua. Me olemme harvaan asuttu maa, meidän väestö vähenee tällä hetkellä monilla alueilla. Muistan itse, kun tässä salissa olemme vaikkapa postipalveluista oman vajaan 20 kansanedustajavuoteni aikana puhuneet, että aikanaan oli kovaa keskustelua siitä, että pitää varmistaa, että viitenä päivänä joka paikkaan posti jakaa, ja tänä päivänä olemme hyvin erilaisessa tilanteessa. Siinä on tapahtunut teknologista muutosta mutta myös sitä, että paperimateriaalin painaminen on vähentynyt.
Kun valtiovarainvaliokunnan kanssa tapasimme esimerkiksi Kuntaliittoa, niin meillä tulee tulevaisuudessa olemaan isot haasteet siinä, miten me eri palvelut pystymme takaamaan eri puolilla maata asuville suomalaisille. Saattaa olla, että jollain alueella asuu yksi perhe tai yksi pariskunta tai jopa yksi ihminen, ja hänenkin palveluistaan pitää vastata.
Tässä on kyse liikenteen palveluista annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta. Tämä on alueellinen kokeilu, jossa tavoitellaan julkisten liikennepalveluiden yhdistämistä, varmistamista. Niin kuin tässä esille on tullut, me käytämme tällä hetkellä noin miljardin julkisella puolella näihin kuljetuksiin rahaa valtion, hyvinvointialueiden ja kuntien toimesta, ja se summa ei tule tulevaisuudessa vähenemään, vaikka ehkä ihmiset näiden kuljetusten piirissä vähenevätkin. Matkat kuitenkin säilyvät varsin pitkinä.
Tässä on kyse henkilökuljetuksista — Kela-kuljetukset, vammaiskuljetukset — mutta itse toivon, että tämän kokeilun myötä voitaisiin päästä myös pohtimaan sitä, voisiko meillä tulevaisuudessa olla vähän niin kuin kaupunkiseuduilla on: Ei täällä ole eroteltu julkisessa liikenteessä, miten metroa käytetään tai linja-autoa käytetään. Siellä samassa metrossa ja linja-autossa kulkevat niin koululaiset, päiväkotiin menevät, töihin menevät, ikäihmiset kuin monet muut. Silloin meidän kannattaisi miettiä, että me voisimme yhdistää näitä sotekuljetuksia, Kela-kuljetuksia, vammaiskuljetuksia koulukuljetusten kanssa, ikäihmisten palveluliikenteen kanssa, ruokapalveluiden kanssa, jotka esimerkiksi tulevat tulevaisuudessa vaatimaan yhä enempi kuljetuspalveluita. Mutta niin kuin tuossa edellä nostin esiin, esimerkiksi kirjaston, postin ja tämäntyyppisten palveluiden osalta voi olla tulevaisuudessa järkevää miettiä, voisimmeko näitä yhdistää ja taata ja varmistaa sen palvelun sitä kautta.
Tämä on erittäin tervetullut uudistus ja kokeilu, ja tällaisia maamme tarvitsee lisää.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Haluaako ministeri vastata? Olkaa hyvä. Enintään kolme minuuttia.