Arvoisa puhemies, hyvät edustajat, hyvät miehet ja naiset! Tämä nikotiinipusseja koskeva lakiesitys on ehkä oikean suuntainen, mutta tämä on mielestäni riittämätön. Ja haluan perustella sitä seuraavasti:
Kuulun niihin syntisiin, jotka käyttävät nuuskaa, ja viime kaudella tein toimenpidealoitteen siitä, että Suomessa nuuskan myynti sallittaisiin. Tällä hetkellähän laki käsittääkseni on sallinut tämän erivapauden ainoastaan Ruotsille, siis Euroopan unionin ja Ruotsin välinen sopimus, mutta tiedän, että nuuskaa myydään monessa muussa maassa ja sitä myydään purutupakan alanimikkeellä, elikkä siellä ruotsalaiseen nuuskapurkkiin on pantu oman maan kielellä ohjeet, että pure varovasti ja aseta huulen alle, suurin piirtein näin.
Minä en kenellekään suosittele tupakkaa, en nikotiinia, en mitään vapejuttuja. Olen pitänyt tätä vapea sellaisena, että se saattaa olla jopa pahempaa kuin tupakka. Siitähän ei ole kovin pitkäaikaista näyttöä eikä tutkimusta vielä. Samalla tavalla minä ajattelen myös tämän nikotiinipussin ja nuuskan välillä, että minä olen luomuihmisiä ja minä käytän perinteistä nuuskaa.
Tämä nuuskahan on ollut aika lailla ongelmallinen sillä tavalla, että Suomen markkinoille sitä on haettu Ruotsista. Minä olen itse hakenut nuuskaa Haaparannasta ja Vaasasta, ja näin minä aion toimia jatkossakin ja sitä käytän. Ruotsissa nuuskalla on monta eri makua ja erilaisia valmistajia, ja kukin ostaa sitten sitä, mitä itse haluaa.
Nyt tämä lakiesitys on uudelleen tullut käsiteltäväksi. Ensimmäisellä kertaa taisi olla niin, että siinä oli vain yhden valmistajan makuja tarjolla, ja se ei ollut oikein kunniaksi tälle eduskunnalle, että tällainen esitys tänne lipsahti. Nyt sitä on muutettu, ja siellä on vain kahta makua.
Edustaja Wallinheimo äsken toi esiin, että siitä on tullut Suomelle jo 150 miljoonan euron verotulot. Uskon, että jatkossa käy niin, että kun nämä maut rajataan kahteen, niin niitä verotuloja tulee ehkä 30 miljoonaa ja loppu 120 miljoonaa, mitä niistä pitäisi tulla, valuu sinne Ruotsiin elikkä niitä eri makuja haetaan Ruotsista. Minun oma näkökulmani on sellainen, että niitä makuja pitäisi olla tarjolla Suomessa juuri tämän yhteiskunnan taloudellisen näkökulman puolesta. En minä toivo, että niitä kukaan ostaa tai kukaan käyttää. On parempi, mitä vähemmän niitä käytetään, mutta tämä verotulo, joka nuuskankin osalta on kymmeniä vuosia valunut Ruotsiin, on todella merkittävä. Elikkä ne haitat pysyvät Suomessa, mutta valmisteverotulot menevät Ruotsiin nuuskan osalta, ja näin tapahtuu jatkossakin.
Nikotiinipussit on valmistettu joko synteettisestä nikotiinista tai niissä on uutettua tupakkanikotiinia. Uskon... Tai eihän sitä kukaan tiedä vielä, tutkimustulosta ei ole siitä, mutta tämmöisenä luomuihmisenä näen riskejä myöskin tälle kemialliselle nikotiinille, ihan samaten kuin näen siinä vapessa, mitä kemiallisia juttuja siinä nyt onkaan. Muistaakseni siellä oli joissakin jotain propyleeniä tai jotain muuta, mitä ne nestemäiset aineet sisälsivät. En usko, että ne ovat mitenkään turvallisia tai turvallisempia kuin perinteinen tupakka.
Tämä on hankala asia, ja kai minä tähän suovun, mutta jos kokonaistaloudellisesti mietitään valtion etua, niin olisi mielestäni järkevää olla rajaamatta näitä makuja sillä tavalla, että nämä verotulot eivät kierrä Ruotsiin vaan jäävät tänne kotimaahan, ja niillä verotuloilla pystytään sitten maksamaan niitä nikotiinin, myös nikotiinipussien, aiheuttamia haittoja. Todennäköisesti niitäkin vielä meille tulee.
Arvoisa puhemies! Olen kantani ilmaissut, ja toivoisin, että tätä harkitaan. Tuossa kun yksi päivä kävelin rautatieasemalta tänne eduskuntaan, niin huomasin, että siinä on semmoinen koju, jossa oli myyjä sisällä, ja siellä oli näitä nikotiinipusseja, ja arvioin, että niitä makuja oli varmaan 20:tä erilaista. Jos tämä näihin kahteen makuun rajoitetaan, niin minä luulen, että sekin kioski poistuu siitä ja ne maut haetaan jatkossa Ruotsista. — Kiitoksia.
Puhemies Jussi Halla-aho
: Kiitoksia. — Lähetekeskustelulle tässä vaiheessa varattu aika lähestyy nyt loppuaan, joten annan vastauspuheenvuoron ministerille. Mikäli listalle jää vielä pitämättömiä puheenvuoropyyntöjä, niin sitten keskustelua jatketaan myöhemmin tässä istunnossa. — Ministeri, kolme minuuttia, olkaa hyvä.