Arvoisa puhemies! Venyin tässä koko 157-senttimetriseen korkeuteeni, ja tässä sitä ollaan. Taisin jäädä sellaiseen kulmaan, että ette nähnyt. — Tarkoitukseni oli muutamalla ajatuksella tätä mietintöä esitellä. Tässä otetaan siis kantaa Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen kertomukseen viime vuodelta, ja olemme joitakin tärkeitä nostoja tehneet tästä hyvästä valtuutettujen työstä.
Ensinnäkin siis tämän kertomuksen mukaan Kansaneläkelaitoksen hoitaman sosiaaliturvan etuusmenot olivat vuonna 23 yhteensä 16,66 miljardia euroa, mikä on siis 1,8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuotena. Esimerkiksi sairausvakuutusetuuksien menot pienenivät, mutta sosiaaliturvan yleisen yleisrahaston etuusmenot kasvoivat 4,1 prosenttia.
Kansaneläkelaitoksen valtuutetut seurasivat etuuskäsittelyjen läpimenoaikoja sekä palvelutilannetta asiointimäärineen eri palvelukanavissa. Tähän liittyen Kansaneläkelaitoksen valtuutetut ovat myöskin palveluverkon ja asiointipalvelun osalta kertomuksessa ottaneet tähän nykyiseen vuoden 23 tilanteeseen kantaa. On arvioitu palvelupisteiden asiointimääriä, puhelinasiointimääriä sekä itse palveluverkkoa.
Tämän kertomuksen mukaan nimenomaan valtuutetut ovat seuranneet Kansaneläkelaitoksen pitkään jatkunutta työtä etuuspäätösten kielen parantamiseksi, ja siksi myös StV korostaa kertomuksen tavoin, että selkeä viestintä vahvistaa kansalaisten oikeusturvaa.
Kertomuksessa Kansaneläkelaitos on jatkanut myös digitaalisten palveluiden kehittämistä, kuten asiointipalvelu OmaKelaa ja chattirobotteja. Pidämmekin valiokunnassa hyvin myönteisenä sitä, että digitaalisten palveluiden kehittämisen rinnalla myöskin näitä lähipalveluita on yritetty kehittää yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Ja onkin hyvä todeta, että palveluverkon pisteissä, 128 palvelupisteestä noin 60:ssä, toimitaan yhdessä muiden kumppanien kanssa samoissa tiloissa.
Valiokunta pitääkin tärkeänä, että valtuutetut seuraavat myöskin hakemusten läpimenoaikoja. Nämä asetetut etuuskohtaiset tavoiterajat on tärkeää olla myöskin valvottuja, ja siinä valtuutetut ovat tehneet hyvää työtä. Tämän kertomuksen mukaan läpimenoaikatavoitteet saavutettiin Kansaneläkelaitoksessa vuonna 23 pääosin hyvin.
Hyvinvointialueiden osalta Kansaneläkelaitoksen valtuutetut ovat myöskin seuranneet hyvinvointialueiden aloittamista, ja Kela on ollut aktiivisesti tässä aloitustyössä mukana. Tätä sujuvaa yhteistyön tärkeyttä myöskin valiokunta tässä korostaa. On tärkeätä myöskin työvoiman, alkavien uusien kuntien työvoimapalveluiden ja kotouttamispalveluiden osalta olla jatkuvassa vuorovaikutuksessa.
Kansaneläkelaitoksen kuntoutuksen kehittäminen on myöskin puhuttanut, ja siitä muutama sana, arvoisa puhemies.
Valtuutetut ovat tässä kertomuksessa myöskin seuranneet harkinnanvaraisen kuntoutuksen palveluvalikoimauudistusta, ja valiokunta pitääkin palveluvalikoiman uudistamista tärkeänä harkinnanvaraisessa kuntoutuksessa kohdennettavien määrärahojen mahdollisimman vaikuttavan käytännön kannalta.
Valtuutetut ovat seuranneet myöskin kokeilua rekisteröitymismenettelystä kuntoutuspalveluiden järjestämisessä, ja tältä osin myöskin on tärkeätä, että tätä asiaa on valvottu. Valiokunta pitää rekisteröitymismenettelyn käyttöönottoa tärkeänä ja myönteisenä parannuksena palveluiden hankintaan, koska se mahdollistaa myös pienten palvelutuottajien pääsyn palveluntuottajiksi, ja tällä menettelyllä turvataan palvelun jatkuvuus paremmin kuin kilpailuttamalla.
Arvoisa puhemies! Sitten vielä joitakin sanoja tästä lainsäädännön uudistamisesta. Sosiaali- ja terveysvaliokunta on Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen toimintakertomuksia käsitellessään jo toistuvasti ja useaan otteeseen painottanut Kansaneläkelaitoksen valvontaa ja ohjausta sekä Kansaneläkelaitoksen asemaa koskevien muutostarpeiden selvittämistä. Kantoja löytyy aina vuodesta 2018 alkaen.
Parlamentaarinen työryhmä on Kansaneläkelaitoksen valvonnan aseman ja toimivaltasuhteiden sekä Kansaneläkelaitosta koskevien muutostarpeiden selvittämiseksi tehnyt ehdotuksia helmikuussa 22. Näistä työryhmän ehdotuksista ensimmäinen vaihe on nyt jo ollut täällä eduskunnassa käsittelyssä, ja seuraavia vaiheita odotetaan.
Valtuutetut ovat kiinnittäneet erityisesti huomiota siihen, että näitä uudistuksia tarvitaan, ja myöskin on tärkeätä, että tätä uudistustyötä jatketaan. Sosiaali- ja terveysvaliokuntakin on uudistuksia käsitellessään ja erityisesti tätä viimeisintä uudistusta käsitellessään pitänyt tärkeänä, että esitykseen sisältymättömät parlamentaarisen työryhmän ehdotusten toteuttamiseksi tarpeelliset lainsäädäntömuutokset valmistellaan viipymättä ja annetaan mahdollisimman pian eduskunnan käsiteltäväksi, ja tätä seuraavaa vaihetta tässä me jo odotammekin.
Valiokunnan sosiaali- ja terveysministeriöltä saaman tiedon mukaan loput parlamentaarisen työryhmän esityksistä ovat parhaillaan ministeriön valmistelussa ja ne on lainmuutosten osalta suunniteltu tulemaan voimaan alkuvuodesta 26. — Tässä pääpiirteissään tämä kertomus valiokunnan näkökulmasta käsiteltynä. Kiitoksia.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Kiitokset esittelystä. — Sitten mennään keskustelussa eteenpäin. — Edustaja Elomaa.