EDUSKUNNAN KIRJELMÄ 36/2005 vp

EK 36/2005 vp - HE 119/2005 vp HE 201/2005 vp

Tarkistettu 

Hallituksen esitys valtion talousarvioksi vuodelle 2006

Hallituksen esitys vuoden 2006 talousarviota koskevan hallituksen esityksen (HE 119/2005 vp) täydentämisestä

KÄSITTELYTIEDOT

Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen valtion talousarvioksi vuodelle 2006 (HE 119/2005 vp) ja esityksen vuoden 2006 talousarviota koskevan hallituksen esityksen täydentämisestä (HE 201/2005 vp).

Valtiovarainvaliokunta on antanut esityksistä yhteisen mietinnön (VaVM 45/2005 vp).

Eduskunta on hyväksynyt talousarvion 21 päivänä joulukuuta 2005 ja päättänyt, että talousarviota sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2006 alkaen.

EDUSKUNNAN LAUSUMAT

Hyväksyttyään hallituksen esitykset eduskunta on samalla hyväksynyt seuraavat lausumat:

Lausuma 1

Pääluokka 31

Eduskunta edellyttää, että kehysriihen ja vuoden 2007 talousarvion valmistelun yhteydessä hallitus arvioi väyläministerityöryhmän ehdotuksiin kuuluvien, vielä toteuttamatta olevien hankkeiden käynnistämismahdollisuuksia ja tekee tältä pohjalta päätöksiä ensimmäiseen koriin kuuluvien liikennehankkeiden käynnistämisestä vuosina 2007 ja 2008.

Lausuma 2

Luku 33.32

Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää vammaisten ja pitkäaikaissairaiden lasten oikeuden palvelutarpeen arviointiin ja antaa tarvittaessa eduskunnalle asiaa koskevan esityksen vuoden 2006 valtiopäivien aikana.

Valtion talousarvio vuodelle 2006

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan valtion talousarvion vuodelle 2006:

TULOARVIOT

Osasto 11
euroa
11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 33 409 949 000
01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot 12 808 000 000
01. Tulo- ja varallisuusvero 12 153 000 000
02. Korkotulojen lähdevero 165 000 000
03. Perintö- ja lahjavero 490 000 000
04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut 13 173 000 000
01. Arvonlisävero 12 590 000 000
02. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero 460 000 000
03. Apteekkimaksut 123 000 000
08. Valmisteverot 4 636 000 000
01. Tupakkavero 608 000 000
04. Alkoholijuomavero 991 000 000
05. Virvoitusjuomavero 40 000 000
07. Energiaverot 2 979 000 000
08. Juomapakkausten ympäristöohjaukseen liittyvä vero 18 000 000
10. Muut verot 2 683 000 000
03. Autovero 1 400 000 000
05. Varainsiirtovero 535 000 000
06. Arpajaisvero 130 000 000
07. Ajoneuvovero 560 000 000
08. Jätevero 58 000 000
19. Muut veronluonteiset tulot 109 949 000
02. Lästimaksut 953 000
03. Ratavero 18 000 000
04. Viestintämarkkinamaksu, teleurakointimaksu, tietoturvamaksu ja postitoiminnan valvontamaksu 4 532 000
05. Lentoliikenteen valvontamaksu 5 800 000
06. Väylämaksut 76 300 000
08. Öljyjätemaksu 3 364 000
09. Muut verotulot 1 000 000
Osasto 12
12. SEKALAISET TULOT 4 490 873 000
24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala 1 390 000
99. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan tulot 1 390 000
25. Oikeusministeriön hallinnonala 88 470 000
01. Tuomioistuintulot 30 000 000
47. Ulosottomaksut 48 000 000
50. Rangaistusten täytäntöönpanon tulot 10 320 000
99. Oikeusministeriön hallinnonalan muut tulot 150 000
26. Sisäasiainministeriön hallinnonala 129 990 000
98. Euroopan aluekehitysrahastosta saatavat tulot 129 000 000
99. Sisäasiainministeriön hallinnonalan muut tulot 990 000
27. Puolustusministeriön hallinnonala 939 000
20. Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä ja rojaltimaksuista 18 000
22. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot 8 000
99. Puolustusministeriön hallinnonalan muut tulot 913 000
28. Valtiovarainministeriön hallinnonala 1 551 769 000
07. Siirto valtion eläkerahastosta 1 229 104 000
25. Vakuutusmaksut vahingon- ym. korvauksista 24 000 000
28. Kuntien osuudet verotuskustannuksista 114 169 000
29. Kansaneläkelaitoksen osuus verotuskustannuksista 31 137 000
30. Evankelisluterilaisten seurakuntien osuudet verotuskustannuksista 17 422 000
49. Tullilaitoksen tulot 7 537 000
51. Metallirahatulot 22 520 000
63. Muiden eläkelaitosten puolesta maksettujen eläkemenojen hyvitykset 26 000 000
87. Tulot rahoitusmarkkinoiden vakauttamisesta 30 000 000
90. Euroopan unionin perinteisten omien varojen kantopalkkiot 34 800 000
91. Euroopan unionilta saatavat tulot matkakustannusten korvaamiseen 3 700 000
99. Valtiovarainministeriön hallinnonalan muut tulot 11 380 000
29. Opetusministeriön hallinnonala 421 432 000
43. Ylioppilastutkintolautakunnan tulot 8 000
70. Opintotukitoiminnan tulot 23 000 000
88. Valtion osuus veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista 391 424 000
99. Opetusministeriön hallinnonalan muut tulot 7 000 000
30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala 902 962 000
01. EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastosta saatavat tulot 825 110 000
02. EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosastosta saatavat tulot 32 948 000
03. EU:n kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineeltä saatavat tulot 5 096 000
04. EU:lta saatavat muut tulot 845 000
20. Valtion osuus totopeleistä saadusta tulosta 7 700 000
30. Elintarviketurvallisuusviraston tulot 2 400 000
31. Lihantarkastustoiminnan tulot 240 000
32. Kasvinjalostusmaksut 757 000
40. Vesioikeudelliset kalatalousmaksut 2 300 000
41. Tenojoen kalastuslupamaksut 500 000
42. Hirvieläinten metsästysmaksut 4 200 000
43. Viehekalastusmaksut 2 500 000
44. Kalastuksenhoitomaksut 6 500 000
45. Riistanhoitomaksut 7 176 000
60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot 2 000 000
71. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen tulot 460 000
73. Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen tulot 730 000
99. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut tulot 1 500 000
31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala 53 367 000
24. Tiehallinnon tulot 3 000 000
30. Merenkulkulaitoksen tulot 17 000
40. Radanpidon tulot 6 000 000
99. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan muut tulot 44 350 000
32. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonala 15 713 000
10. Rahoitusosuus kauppa- ja teollisuusministeriön sekä työvoima- ja elinkeinokeskusten pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluista 3 300 000
20. Turvatekniikan keskuksen tulot 1 413 000
99. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan muut tulot 11 000 000
33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala 422 464 000
05. Vakuutusvalvontaviraston tulot -
08. Kansanterveyslaitoksen tulot 700 000
09. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen tulot 1 144 000
92. Raha-automaattiyhdistyksen tuotto 400 445 000
98. Valtionapujen palautukset 20 000 000
99. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan muut tulot 175 000
34. Työministeriön hallinnonala 156 877 000
40. Euroopan sosiaalirahastosta saatavat tulot 134 000 000
70. Palkkaturvamaksujen palautukset 21 327 000
99. Työministeriön hallinnonalan muut tulot 1 550 000
35. Ympäristöministeriön hallinnonala 135 800 000
07. Siirto valtion asuntorahastosta 128 000 000
40. Alueellisten ympäristökeskusten tulot 250 000
60. Korvaukset ympäristövahinkojen torjuntatoimista 4 650 000
99. Ympäristöministeriön hallinnonalan muut tulot 2 900 000
39. Muut sekalaiset tulot 609 700 000
01. Sakkorahat 75 000 000
02. Verotukseen liittyvät korkotulot 75 000 000
04. Menorästien ja siirrettyjen määrärahojen peruutukset 35 000 000
07. Valtiolle valtion eläkerahaston ulkopuolella tuloutettavat korvaukset 2 200 000
10. Muut sekalaiset tulot 2 500 000
50. Nettotulot osakemyynnistä 420 000 000
Osasto 13
13. KORKOTULOT JA VOITON TULOUTUKSET 1 005 895 000
01. Korkotulot 154 795 000
04. Korot valtion lainoista liikelaitoksille 83 200 000
05. Korot muista lainoista 9 095 000
07. Korot talletuksista 62 500 000
03. Osinkotulot 650 000 000
01. Osinkotulot 650 000 000
04. Osuus valtion rahalaitosten voitosta 100 000 000
01. Osuus Suomen Pankin voitosta 100 000 000
05. Valtion liikelaitosten voiton tuloutukset 101 100 000
01. Valtion liikelaitosten voiton tuloutukset 101 100 000
Osasto 15
15. LAINAT 674 903 000
01. Valtiolle takaisin maksettavat lainat 228 864 000
02. Takaisinmaksut valtion lainoista liikelaitoksille 90 370 000
04. Muiden lainojen lyhennykset 138 494 000
03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta 446 039 000
01. Nettolainanotto ja velanhallinta 446 039 000
Tuloarvioiden kokonaismäärä: 39 581 620 000

MÄÄRÄRAHAT

Pääluokka 21
euroa
21. EDUSKUNTA 104 480 000
01. Kansanedustajat 20 820 000
21. Kansanedustajien toimintamenot (arviomääräraha) 20 820 000
02. Eduskunnan kanslia 61 254 000
19. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 4 700 000
21. Eduskunnan kanslian toimintamenot (arviomääräraha) 56 554 000
09. Valtiontilintarkastajat 1 737 000
21. Valtiontilintarkastajien toimintamenot (arviomääräraha) 1 737 000
14. Eduskunnan oikeusasiamies 4 545 000
21. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian toimintamenot (arviomääräraha) 4 545 000
40. Valtiontalouden tarkastusvirasto 12 521 000
19. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 428 000
21. Valtiontalouden tarkastusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 12 093 000
99. Eduskunnan muut menot 3 603 000
21. Käyttövarat eduskuntaryhmille ryhmäkanslioita varten (kiinteä määräraha) 3 603 000
Pääluokka 22
22. TASAVALLAN PRESIDENTTI 11 615 000
01. Tasavallan presidentti 305 000
01. Presidentin palkkio ja edustusrahat (kiinteä määräraha) 262 000
21. Presidentin käyttövarat (kiinteä määräraha) 43 000
02. Tasavallan presidentin kanslia 11 310 000
19. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 1 000 000
21. Tasavallan presidentin kanslian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 8 770 000
27. Eläkkeellä olevien presidenttien menot (kiinteä määräraha) 240 000
75. Perusparannukset (siirtomääräraha 3 v) 1 300 000
Pääluokka 23
23. VALTIONEUVOSTO 74 529 000
01. Valtioneuvosto 3 987 000
01. Palkkaukset (arviomääräraha) 3 987 000
02. Valtioneuvoston kanslia 51 120 000
19. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 4 500 000
21. Valtioneuvoston kanslian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 21 250 000
22. EU-puheenjohtajuus (siirtomääräraha 3 v) 25 370 000
03. Oikeuskanslerinvirasto 2 818 000
21. Oikeuskanslerinviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2 818 000
27. Poliittisen toiminnan avustaminen 14 712 000
50. Puoluetoiminnan tukeminen (kiinteä määräraha) 14 712 000
99. Valtioneuvoston muut menot 1 892 000
21. Pääministerin ja hänen avustajiensa matkat (arviomääräraha) 812 000
24. Kunniamerkit (arviomääräraha) 471 000
25. Jatkosodan ihmisluovutukset -tutkimushanke (siirtomääräraha 2 v) 414 000
26. Kemikaaliviraston valmistelumenot (siirtomääräraha 2 v) 120 000
58. Avustus Tammenlehvän perinneliiton toiminnan tukemiseen (siirtomääräraha 3 v) 75 000
Pääluokka 24
24. ULKOASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 895 384 000
01. Ulkoasiainhallinto 199 789 000
19. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 14 800 000
21. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 179 184 000
74. Talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v) 4 805 000
76. Kiinteistöjen ja huoneistojen hankkiminen (siirtomääräraha 3 v) 1 000 000
30. Kansainvälinen kehitysyhteistyö 518 377 000
50. Valtionapu Teollisen yhteistyön rahasto Oy:lle -
66. Varsinainen kehitysyhteistyö (siirtomääräraha 3 v) 516 077 000
67. Taloudellinen, teollinen ja teknologinen yhteistyö kehitysmaiden kanssa (siirtomääräraha 3 v) 2 300 000
50. Lähialueyhteistyö 23 000 000
66. Lähialueyhteistyö (siirtomääräraha 3 v) 23 000 000
99. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot 154 218 000
01. Euroopan parlamentin jäsenten palkkaukset (arviomääräraha) 1 150 000
21. Tilapäinen edustus kansainvälisissä neuvotteluissa (arviomääräraha) 2 213 000
22. Suomalaisten rauhanturvajoukkojen ylläpitomenot (arviomääräraha) 49 119 000
25. Siviilihenkilöstön osallistuminen kriisinhallintaan (arviomäärä- raha) 14 411 000
50. Eräät valtionavut (kiinteä määräraha) 1 383 000
51. Hädänalaisten avustaminen (arviomääräraha) 39 000
66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) 84 886 000
67. Kansainvälisen ilmastosopimuksen alaisen yhteistyön menot (siirtomääräraha 3 v) 1 000 000
95. Kurssivaihtelut (arviomääräraha) 17 000
Pääluokka 25
25. OIKEUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 696 122 000
01. Ministeriö ja sen yhteydessä toimivat viranomaiset 91 212 000
19. Oikeusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 39 000 000
21. Oikeusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 23 969 000
22. Eräiden virastojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 17 143 000
29. Erityismenot (arviomääräraha) 1 000 000
51. Eräät valtion maksamat korvaukset ja avustukset (arviomääräraha) 10 100 000
10. Tuomioistuinlaitos 221 881 000
21. Korkeimman oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 7 000 000
22. Korkeimman hallinto-oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 8 500 000
23. Muiden tuomioistuinten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 199 981 000
29. Erityismenot (arviomääräraha) 6 400 000
30. Oikeudelliset palvelut ja julkinen oikeusapu 56 251 000
21. Oikeusaputoimistojen ja kuluttajavalituslautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 21 851 000
50. Yksityisille oikeusavustajille maksettavat korvaukset (arviomääräraha) 34 400 000
40. Maksuhäiriöt, ulosotto ja konkurssivalvonta 79 000 000
21. Ulosottolaitoksen ja konkurssivalvonnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 79 000 000
50. Rangaistusten täytäntöönpano 195 630 000
21. Rangaistusten täytäntöönpanon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 190 230 000
74. Avolaitostyöt (siirtomääräraha 3 v) 5 400 000
60. Syyttäjälaitos 30 998 000
21. Syyttäjälaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 30 998 000
70. Vaalimenot 21 150 000
21. Vaalimenot (arviomääräraha) 21 150 000
Pääluokka 26
26. SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 551 296 000
01. Sisäasiainministeriö 94 772 000
19. Sisäasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 60 000 000
21. Sisäasiainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 22 457 000
22. Tietohallinnon yhteiset menot (siirtomääräraha 2 v) 5 212 000
23. Sisäasiainhallinnon palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 7 103 000
02. Ulkomaalaisvirasto 12 942 000
21. Ulkomaalaisviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 12 942 000
05. Lääninhallitukset 51 415 000
21. Lääninhallitusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 51 415 000
06. Rekisterihallinto 28 569 000
21. Rekisterihallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 28 569 000
07. Kihlakunnat 43 748 000
21. Kihlakunnanvirastojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 43 748 000
75. Poliisitoimi 571 067 000
21. Poliisitoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 567 567 000
22. Maasta poistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuvat menot (arviomääräraha) 3 500 000
80. Pelastustoimi 66 394 000
21. Pelastustoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 60 594 000
22. Erityismenot (arviomääräraha) 2 090 000
31. Valtionavustukset (siirtomääräraha 2 v) 3 710 000
90. Rajavartiolaitos 197 465 000
21. Rajavartiolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 197 124 000
74. Rakentaminen (kiinteä määräraha) 341 000
97. Avustukset kunnille 254 476 000
31. Kuntien yleinen valtionosuus, verotuloihin perustuvat tasaukset ja siirtymätasaukset (arviomääräraha) 199 676 000
32. Kuntien yhdistymisavustukset ja kuntajako sekä kuntien yhteistoiminnan tukeminen (arviomääräraha) 24 600 000
34. Kuntien harkinnanvarainen rahoitusavustus (kiinteä määräraha) 26 500 000
35. Holhoustoimen edunvalvonta (arviomääräraha) 3 700 000
98. Alueiden kehittäminen 230 448 000
43. Maakunnan kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v) 29 880 000
61. Euroopan aluekehitysrahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin (arviomääräraha) 125 097 000
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sisäasiainministeriön osalta (arviomääräraha) 31 162 000
63. Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v) 44 309 000
Pääluokka 27
27. PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 274 035 000
01. Puolustuspolitiikka ja hallinto 242 189 000
19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 228 022 000
21. Puolustusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 14 167 000
10. Sotilaallinen maanpuolustus 1 973 848 000
16. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 2 v) 643 300 000
21. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 328 898 000
50. Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen (kiinteä määräraha) 1 650 000
30. Sotilaallinen kriisinhallinta 57 998 000
21. Rauhanturvaamistoiminnan kotimaan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 6 242 000
22. Rauhanturvaamistoiminnan kalusto- ja hallintomenot (siirtomääräraha 2 v) 51 746 000
95. Kurssivaihtelut (arviomääräraha) 10 000
Pääluokka 28
28. VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 5 792 275 000
01. Valtiovarainministeriö 81 681 000
19. Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 42 000 000
21. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 30 742 000
22. Valtioneuvoston tietohallintoyksikön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 7 861 000
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus valtiovarainministeriön osalta (arviomääräraha) 237 000
89. Osakkeiden myyntijärjestelyt ja hankinnat (siirtomääräraha 2 v) 841 000
03. Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 3 762 000
21. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 3 762 000
05. Valtiokonttori 41 776 000
21. Valtiokonttorin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 41 408 000
22. Valtion eläkelautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 368 000
07. Valtion maksamat eläkkeet ja korvaukset 3 187 860 000
05. Vakinaiset eläkkeet, perhe-eläkkeet sekä kuntoutustuet (arviomääräraha) 3 072 760 000
06. Ylimääräiset eläkkeet (arviomääräraha) 20 290 000
07. Muut eläkemenot (arviomääräraha) 27 710 000
50. Tapaturmakorvaukset ja muut vahingonkorvaukset (arviomääräraha) 41 000 000
63. Muiden eläkelaitosten vastattavaksi kuuluvat eläkemenot (arviomääräraha) 26 000 000
95. Valtion maksettavaksi tulevat korot liikaa saaduista ennakkotuloista viimeisenä eläkelaitoksena (arviomääräraha) 100 000
18. Verohallinto 347 487 000
21. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 347 487 000
39. Eräät siirrot Ahvenanmaan maakunnalle 200 610 000
30. Ahvenanmaan tasoitusmaksu (arviomääräraha) 176 110 000
31. Verohyvitys (arviomääräraha) 21 000 000
40. Arpajaisveron tuoton palauttaminen Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha) 3 500 000
40. Tullilaitos 129 953 000
21. Tullilaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 129 953 000
52. Tilastokeskus 41 239 000
21. Tilastokeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 41 239 000
80. Hallinnon uudistaminen ja eräät henkilöstöhallinnon tukitoimenpiteet 18 885 000
21. Henkilöstön sopeuttamisen tukeminen (siirtomääräraha 2 v) 169 000
23. Työsuojelun edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 1 096 000
24. Työhyvinvoinnin tuki (siirtomääräraha 2 v) 1 600 000
25. Valtion henkilöstöjärjestelyt (siirtomääräraha 2 v) 410 000
26. EU-puheenjohtajuus (siirtomääräraha 2 v) 15 400 000
60. Valtion maksu Koulutusrahastosta johtuvista menoista (arviomääräraha) 210 000
81. Eräät hallinnonaloittain jakamattomat menot 10 062 000
01. Euroopan unionin kansallisten asiantuntijoiden palkkaukset (arviomääräraha) 1 177 000
02. Eräät muut palkat ja virkasuhteen ehtoja koskevat päätökset (arviomääräraha) 168 000
25. Euroopan unionin osallistuminen matkakustannusten korvauksiin (siirtomääräraha 2 v) 3 700 000
95. Lakiin tai asetukseen perustuvat menot, joita varten talousarvioon ei ole erikseen merkitty määrärahaa (arviomääräraha) 17 000
96. Edeltä arvaamattomat tarpeet (kiinteä määräraha) 5 000 000
82. Korvaukset rahastoille ja rahoituslaitoksille 5 500 000
44. Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille (kiinteä määräraha) 5 500 000
84. Kansainväliset rahoitusosuudet 1 405 000
66. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha) 170 000
68. Suomen maksuosuus Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiön pääomasta (arviomääräraha) 1 235 000
90. Suomen maksuosuudet Euroopan unionille 1 540 000 000
69. Maksut Euroopan unionille (arviomääräraha) 1 540 000 000
99. Muut valtiovarainministeriön hallinnonalan menot 182 055 000
41. Tuki työnantajille (arviomääräraha) 124 000 000
63. Verosta vapautuksen johdosta takaisin maksetut verot (arviomääräraha) 8 000 000
95. Valtion saatavien turvaaminen (arviomääräraha) 55 000
97. Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha) 50 000 000
Pääluokka 29
29. OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 6 470 315 000
01. Opetusministeriö 240 621 000
19. Opetusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 135 000 000
21. Opetusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 22 275 000
22. Kehittämistoiminta (siirtomääräraha 3 v) 3 694 000
26. Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset (siirtomääräraha 2 v) 10 563 000
50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha) 485 000
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus opetusministeriön osalta (arviomääräraha) 68 554 000
70. Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v) 50 000
05. Kirkollisasiat 2 564 000
21. Ortodoksisen kirkollishallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 809 000
50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha) 755 000
07. Opetushallitus 18 827 000
21. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 18 827 000
08. Kansainvälinen yhteistyö 10 615 000
22. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 806 000
25. Kansainvälinen kulttuuriyhteistyö (siirtomääräraha 2 v) 5 966 000
50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha) 1 900 000
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha) 1 943 000
10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 1 360 915 000
21. Yliopistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 258 053 000
22. Yliopistolaitoksen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v) 22 599 000
23. Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 7 931 000
24. Harjoittelukoulujen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 72 332 000
20. Ammattikorkeakouluopetus 365 158 000
22. Ammattikorkeakoululaitoksen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v) 4 386 000
25. Ammattikorkeakoulujen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 2 068 000
30. Valtionosuus ja -avustus kunnallisten ja yksityisten ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 358 704 000
40. Yleissivistävä koulutus 1 969 612 000
21. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 43 202 000
25. Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 4 149 000
30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 1 854 440 000
34. Valtionosuus yleissivistävien ja ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 67 300 000
51. Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha) 521 000
60. Ammatillinen koulutus 639 305 000
21. Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 31 376 000
24. Työpaikalla tapahtuva oppiminen (siirtomääräraha 2 v) 3 026 000
25. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 1 499 000
30. Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 500 397 000
31. Valtionosuus oppisopimuskoulutukseen (arviomääräraha) 101 727 000
76. Kiinteistöjen hankinta (siirtomääräraha 3 v) 1 280 000
69. Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö 331 056 000
21. Opetusalan koulutuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 412 000
22. Opetustoimen henkilöstökoulutus ja eräät muut menot (siirtomääräraha 2 v) 14 004 000
25. Aikuiskoulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 2 927 000
30. Valtionosuus kansalaisopistojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 78 100 000
31. Valtionosuus ja -avustus ammatilliseen lisäkoulutukseen (arviomääräraha) 112 790 000
34. Valtionavustus aikuisten koulutustason kohottamisohjelmaan (siirtomääräraha 3 v) 30 000 000
50. Valtionosuus kansanopistojen käyttökustannuksiin (arviomäärä- raha) 46 847 000
51. Valtionosuus ammatillisten erikoisoppilaitosten käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 18 169 000
52. Valtionosuus ja -avustus aikuiskoulutuksen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v) 2 000 000
53. Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha) 9 358 000
55. Valtionosuus opintokeskusten käyttökustannuksiin (arviomäärä- raha) 11 938 000
56. Valtionosuus kesäyliopistojen käyttökustannuksiin (arviomäärä- raha) 4 511 000
70. Opintotuki 776 765 000
22. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 599 000
52. Opintolainojen valtiontakaus ja korkotuki (arviomääräraha) 27 100 000
55. Opintoraha ja asumislisä (arviomääräraha) 698 700 000
57. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki (arviomääräraha) 20 000 000
58. Avustus vuokrakustannusten korvaamiseen (siirtomääräraha 2 v) 3 866 000
59. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuki (arviomääräraha) 26 500 000
88. Tiede 258 371 000
21. Suomen Akatemian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 31 827 000
22. Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 13 843 000
23. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2 788 000
24. Varastokirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 522 000
25. Eräiden teosten laatiminen ja hankkiminen (siirtomääräraha 2 v) 200 000
50. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (siirtomääräraha 3 v) 120 132 000
53. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen edistämiseen (arviomääräraha) 75 739 000
66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha) 12 320 000
90. Taide ja kulttuuri 361 170 000
21. Taiteen keskustoimikunnan ja taidetoimikuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 3 357 000
22. Valtion taidemuseon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 16 948 000
23. Suomenlinnan hoitokunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 2 407 000
24. Museoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 16 743 000
25. Näkövammaisten kirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 6 178 000
26. Suomen elokuva-arkiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 3 464 000
27. Valtion elokuvatarkastamon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 547 000
30. Valtionosuudet ja -avustukset yleisten kirjastojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 51 274 000
31. Valtionosuus ja -avustus teattereiden ja orkestereiden käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 13 667 000
32. Valtionosuudet ja -avustukset museoille (arviomääräraha) 4 471 000
33. Valtionosuus ja -avustus kuntien kulttuuritoimintaan (arviomääräraha) 5 000 000
34. Valtionosuus yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin (arviomääräraha) 7 000 000
40. Korvaus Suomenlinnan Liikenne Oy:lle (arviomääräraha) 252 000
50. Eräät avustukset (siirtomääräraha 3 v) 8 315 000
51. Apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille (arviomääräraha) 11 062 000
52. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen edistämiseen (arviomääräraha) 186 380 000
53. Valtionavustus tilakustannuksiin (kiinteä määräraha) 16 465 000
54. Valtionavustus Suomen Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokuluihin (kiinteä määräraha) 3 534 000
70. Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v) 1 000 000
72. Valtion taidemuseon kokoelmien kartuttaminen (siirtomääräraha 3 v) 589 000
75. Perusparannukset ja talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v) 2 500 000
95. Kulttuuriympäristön suojelusta aiheutuvat menot (arviomääräraha) 17 000
98. Liikuntatoimi 96 385 000
50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen (arviomääräraha) 95 077 000
52. Valtionosuus liikunnan koulutuskeskuksille (kiinteä määräraha) 1 308 000
99. Nuorisotyö 38 951 000
50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat nuorisotyön edistämiseen (arviomääräraha) 34 228 000
51. Nuorten työpajatoiminta ja ehkäisevä huumetyö (siirtomääräraha 2 v) 4 723 000
Pääluokka 30
30. MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 703 461 000
10. Maaseudun kehittäminen 195 991 000
50. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v) 11 370 000
54. Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion osuutena kertyvillä varoilla (arviomääräraha) 7 532 000
55. Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha) 4 870 000
61. Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha) 70 862 000
62. Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha) 98 834 000
63. Maaseudun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 2 523 000
20. Maatalous 2 071 031 000
21. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 31 929 000
22. Torjunta-ainetarkastukset (arviomääräraha) 437 000
40. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v) 608 620 000
41. EU-tulotuki (arviomääräraha) 543 486 000
42. Satovahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) 3 400 000
43. Maatalouden ympäristötuki (siirtomääräraha 2 v) 264 629 000
44. Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v) 422 673 000
45. Luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki (siirtomääräraha 2 v) 147 000 000
46. Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 4 242 000
47. Laatujärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 1 313 000
48. Puutarhatalouden erityistoimenpiteet (arviomääräraha) 810 000
49. Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha) 26 180 000
60. Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha) 1 600 000
61. Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon (kiinteä määräraha) 14 712 000
30. Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu 31 296 000
21. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 25 668 000
25. Eläinlääkintähuolto (arviomääräraha) 1 680 000
28. Rokotteet ja seerumit (arviomääräraha) 1 330 000
41. Eräät korvaukset (arviomääräraha) 1 945 000
47. Kasvinjalostustoiminnan edistäminen (arviomääräraha) 673 000
40. Kala-, riista- ja porotalous 58 328 000
21. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimintamenot (siirto- määräraha 2 v) 16 597 000
25. Kalakannan hoitovelvoitteet (siirtomääräraha 2 v) 2 300 000
41. Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (arviomäärä- raha) 4 200 000
42. Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomäärä- raha 2 v) 2 300 000
43. Porotalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 1 857 000
50. Metsästyksen ja riistanhoidon edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 7 122 000
51. Kalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 6 128 000
52. Tenojoen kalastuslupamaksut ja viehekalastusmaksut (arviomääräraha) 2 867 000
62. Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 14 200 000
77. Kalataloudelliset rakentamis- ja kunnostushankkeet (siirtomäärä- raha 3 v) 757 000
50. Vesitalous 27 898 000
22. Vesivarojen käytön ja hoidon menot (siirtomääräraha 2 v) 6 459 000
30. Vesihuoltolaitteiden rakentamisen korkotuki (arviomääräraha) 1 200 000
31. Avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin (siirtomääräraha 3 v) 5 590 000
43. Eräät valtion maksettavaksi määrätyt korvaukset (arviomääräraha) 420 000
48. Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v) 841 000
77. Vesistö- ja vesihuoltotyöt (siirtomääräraha 3 v) 13 388 000
60. Metsätalous 157 110 000
21. Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 39 318 000
41. Metsäpuiden siemenhuolto (kiinteä määräraha) 843 000
42. Valtionapu metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaatioille (kiinteä määräraha) 44 179 000
43. Eräät korvaukset (arviomääräraha) 50 000
44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha) 62 880 000
45. Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 7 005 000
50. Eräät metsätalouden valtionavut (siirtomääräraha 2 v) 2 735 000
83. Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (siirtomääräraha 3 v) 100 000
63. Metsähallitus 5 830 000
50. Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v) 5 830 000
70. Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö 54 876 000
21. Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 47 576 000
22. Geodeettisen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 3 300 000
40. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha) 4 000 000
71. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos 7 283 000
21. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 7 283 000
72. Elintarvikevirasto 1 861 000
21. Elintarvikeviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 861 000
73. Kasvintuotannon tarkastuskeskus 3 509 000
21. Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 3 509 000
90. Hallinto 87 720 000
19. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 25 000 000
21. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 35 541 000
22. Tietojärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 4 083 000
23. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 13 857 000
26. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v) 729 000
27. Yhteistutkimukset (siirtomääräraha 3 v) 5 820 000
66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) 2 690 000
91. Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta ja eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta 728 000
21. Lautakuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 728 000
Pääluokka 31
31. LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 752 158 000
01. Liikenne- ja viestintäministeriö 20 640 000
21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 14 790 000
22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 5 850 000
20. Ajoneuvohallintokeskus 10 996 000
21. Ajoneuvohallintokeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 10 996 000
24. Tiehallinto 693 989 000
21. Perustienpito (siirtomääräraha 2 v) 586 243 000
76. Tielain mukaiset maa-alueiden hankinnat ja korvaukset (arviomääräraha) 24 446 000
78. Eräät tiehankkeet (arviomääräraha) 62 200 000
79. Jälkirahoitus-, kokonaisrahoitus- ja elinkaarirahoitushankkeet (siirtomääräraha 3 v) 21 100 000
25. Tienpidon valtionavut 14 000 000
50. Valtionapu yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen (siirtomääräraha 3 v) 14 000 000
30. Merenkulkulaitos 103 224 000
21. Merenkulkulaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 94 674 000
76. Maa- ja vesialueiden hankinta (arviomääräraha) 50 000
77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) -
78. Eräät vesiväylähankkeet (arviomääräraha) 8 500 000
32. Merenkulun ja muun vesiliikenteen edistäminen 67 418 000
41. Ulkomaanliikenteen kauppa-alusluetteloon merkittyjen lastialusten ja kolmansien maiden välillä liikennöivien matkustaja-alusten kilpailuedellytysten turvaaminen (arviomääräraha) 40 985 000
42. Ulkomaanliikenteen matkustaja-alusten ja -autolauttojen kilpailuedellytysten turvaaminen (arviomääräraha) 21 483 000
50. Lästimaksuista suoritettavat avustukset (arviomääräraha) 953 000
51. Luotsauksen hintatuki (siirtomääräraha 2 v) 3 997 000
40. Ratahallintokeskus 355 292 000
21. Perusradanpito (siirtomääräraha 2 v) 291 392 000
76. Rataverkon maa-alueiden hankinnat ja korvaukset (arviomäärä- raha) 1 500 000
77. Rataverkon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v) 6 900 000
78. Eräät ratahankkeet (arviomääräraha) 49 200 000
79. Radioverkon rakentaminen (siirtomääräraha 3 v) 6 300 000
41. Rautatievirasto 1 000 000
21. Rautatieviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 000 000
51. Ilmailuhallinto 6 800 000
21. Ilmailuhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 6 800 000
52. Ilmaliikenteen korvaukset ja valtionavut 1 300 000
41. Valtionapu eräiden lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon (kiinteä määräraha) 1 300 000
60. Joukkoliikenteen palvelujen ostot, korvaukset ja tuet 89 970 000
42. Valtionavustus koulutuksesta (kiinteä määräraha) 841 000
63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 81 075 000
64. Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) 8 054 000
70. Viestintävirasto 5 248 000
21. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 248 000
72. Viestinnän korvaukset ja avustukset 15 614 000
42. Sanomalehdistön tuki (kiinteä määräraha) 13 614 000
43. Poikkeusolojen viestintäverkot (siirtomääräraha 3 v) 2 000 000
80. Ilmatieteen laitos 30 216 000
21. Ilmatieteen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 30 216 000
81. Merentutkimuslaitos 10 280 000
21. Merentutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 10 280 000
99. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan muut menot 326 171 000
19. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 254 740 000
40. Eräät valtionavut (kiinteä määräraha) 942 000
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus liikenne- ja viestintäministeriön osalta (arviomääräraha) 11 284 000
78. Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentaminen (arviomäärä- raha) 58 700 000
88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v) 505 000
Pääluokka 32
32. KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 974 238 000
10. Hallinto 154 294 000
19. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 36 000 000
21. Kauppa- ja teollisuusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 23 401 000
22. Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 78 318 000
24. Tutkimus- ja selvitystoiminta (siirtomääräraha 3 v) 5 458 000
66. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) 7 200 000
92. Korvaus valtion ydinjätehuoltorahastolle (arviomääräraha) 3 907 000
95. Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha) 10 000
20. Teknologia- ja innovaatiopolitiikka 554 999 000
21. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 40 315 000
22. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 69 732 000
23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 9 738 000
24. Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 945 000
25. Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 289 000
26. Teknologian kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 27 991 000
27. Teknologinen tutkimustoiminta (arviomääräraha) 157 917 000
28. Hanke- ja ohjelmatoiminnan selvitys- ja kehittämismenot (siirtomääräraha 2 v) 13 490 000
40. Avustukset teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen (arviomääräraha) 158 419 000
41. Valtionavustus eräille yhteisöille keksintö-, laatu- ja standardisointitoimintojen edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v) 6 663 000
50. Avustus kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen (siirtomääräraha 2 v) 1 000 000
83. Lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen (arviomäärä- raha) 62 500 000
30. Yrityspolitiikka 158 268 000
21. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) 1 189 000
42. Finnvera Oyj:n korkotuet (arviomääräraha) 14 891 000
43. Finnvera Oyj:n tappiokorvaukset (arviomääräraha) 18 700 000
44. Alueellinen kuljetustuki (arviomääräraha) 3 540 000
45. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha) 18 235 000
47. Valtionavustus kehittämispalvelutoimintaan ja eräille yhteisöille (siirtomääräraha 3 v) 4 361 000
48. Korkotuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille (arviomääräraha) 12 600 000
60. Siirrot valtiontakuurahastoon (arviomääräraha) 20 000
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus kauppa- ja teollisuusministeriön osalta (arviomääräraha) 84 732 000
40. Kuluttaja- ja kilpailupolitiikka 15 890 000
21. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 849 000
26. Kilpailuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 057 000
31. Korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä (siirtomääräraha 2 v) 4 311 000
50. Valtionavustus kuluttajajärjestöille (kiinteä määräraha) 673 000
50. Kansainvälistymispolitiikka 57 586 000
21. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 16 334 000
40. Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin (arviomääräraha) 17 156 000
41. Avustus ulkomaankauppaa edistäville järjestöille ja Finpro ry:lle (kiinteä määräraha) 24 096 000
60. Energiapolitiikka 31 819 000
21. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 701 000
27. Energiansäästön ja uusiutuvan energian käytön edistäminen ja energiatiedotus (siirtomääräraha 3 v) 3 400 000
40. Energiatuki (arviomääräraha) 27 318 000
42. Kioton mekanismien käyttö (siirtomääräraha 3 v) 350 000
50. Eräät energiataloudelliset avustukset (siirtomääräraha 3 v) 50 000
70. Omistajapolitiikka 1 382 000
88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v) 1 382 000
Pääluokka 33
33. SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA 11 324 749 000
01. Sosiaali- ja terveysministeriö 68 301 000
19. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 15 000 000
21. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 34 934 000
29. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän edistäminen tietoteknologian avulla sekä siihen tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen (siirtomääräraha 2 v) 2 200 000
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sosiaali- ja terveysministeriön osalta (arviomääräraha) 5 457 000
63. Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v) 6 500 000
67. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (arviomääräraha) 4 210 000
02. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus 22 740 000
21. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 22 740 000
03. Työttömyysturvalautakunta 1 837 000
21. Työttömyysturvalautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 837 000
04. Tarkastuslautakunta 1 964 000
21. Tarkastuslautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 964 000
06. Terveydenhuollon oikeusturvakeskus 5 426 000
21. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 3 226 000
26. Mielentilatutkimustoiminnan menot (arviomääräraha) 2 200 000
07. Työterveyslaitos 40 600 000
50. Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin (siirtomääräraha 2 v) 37 900 000
51. Valtion korvaus työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 2 700 000
08. Kansanterveyslaitos 44 125 000
21. Kansanterveyslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 34 403 000
26. Rokotteiden hankinta (siirtomääräraha 3 v) 9 722 000
09. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus 5 055 000
21. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 5 055 000
10. Säteilyturvakeskus 11 562 000
21. Säteilyturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 11 562 000
11. Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus 2 664 000
21. Lääkelaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 331 000
22. Lääkehoidon kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 1 333 000
12. Valtion koulukodit 588 000
21. Valtion koulukotien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 588 000
13. Työsuojelun piirihallinto 24 310 000
21. Työsuojelupiirien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 24 310 000
14. Valtion mielisairaalat 607 000
21. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 607 000
15. Perhekustannusten tasaus 1 422 600 000
51. Äitiysavustus ja valtion tuki kansainväliseen lapseksiottamiseen (arviomääräraha) 11 200 000
52. Lapsilisät (arviomääräraha) 1 410 400 000
53. Eräät valtion korvattavat perhe-etuudet (arviomääräraha) 1 000 000
16. Yleinen perhe-eläke 38 000 000
60. Yleinen perhe-eläke (arviomääräraha) 38 000 000
17. Työttömyysturva 667 500 000
50. Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha) 542 000 000
51. Työttömyysturvalain mukainen perusturva (arviomääräraha) 59 000 000
53. Valtionosuus koulutuspäivärahasta (arviomääräraha) 11 500 000
54. Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (arviomääräraha) 22 000 000
55. Valtionosuus vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha) 33 000 000
18. Sairausvakuutus 1 107 900 000
60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 1 107 900 000
19. Eläkevakuutus 2 380 400 000
50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista (arviomääräraha) 39 000 000
51. Valtion osuus maatalousyrittäjien eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 435 000 000
52. Valtion osuus yrittäjien eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 73 000 000
53. Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (arviomääräraha) 400 000
60. Valtion osuus kansaneläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha) 1 833 000 000
20. Tapaturmavakuutus 14 500 000
53. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (arviomääräraha) 14 500 000
21. Rintamaveteraanieläkkeet 80 000 000
52. Rintamalisät ja asumistuki (arviomääräraha) 80 000 000
22. Sotilasvammakorvaukset ja eräät kuntoutustoiminnan menot 233 798 000
50. Sotilasvammakorvaukset (arviomääräraha) 230 900 000
56. Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) 2 760 000
57. Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille (siirtomääräraha 2 v) 130 000
59. Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v) 8 000
23. Muu sodista kärsineiden turva 2 400 000
30. Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon (arviomääräraha) 2 400 000
28. Muu toimeentuloturva 68 600 000
50. Sotilasavustus (arviomääräraha) 16 400 000
51. Maahanmuuttajan erityistuki (arviomääräraha) 18 700 000
60. Pitkäaikaisesti työttömien henkilöiden eläketuki (arviomääräraha) 33 500 000
32. Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto 4 449 417 000
30. Valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin (arviomääräraha) 4 021 700 000
32. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain mukaiseen tutkimustoimintaan (kiinteä määräraha) 48 747 000
33. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha) 87 170 000
34. Valtion korvaus kunnille mielentilatutkimuspotilaista sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha) 2 370 000
36. Valtionavustus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeisiin (siirtomääräraha 3 v) 55 230 000
37. Valtionavustus sairaanhoitopiirien kuntayhtymille lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta sekä kuntien mielenterveyspalveluiden kehittämisestä aiheutuviin kustannuksiin (kiinteä määräraha) 4 000 000
38. Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin (arviomääräraha) 227 700 000
39. Valtionavustus sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan (kiinteä määräraha) 2 500 000
33. Eräät sosiaali- ja terveydenhuollon menot 12 050 000
23. Oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen menot (arviomääräraha) 6 200 000
31. Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi (kiinteä määräraha) 600 000
32. Valtion korvaus rikosasioiden sovittelun järjestämisen kustannuksiin (arviomääräraha) 5 250 000
53. Terveyden edistäminen ja terveysvalvonta 9 660 000
23. Terveysvalvonta (siirtomääräraha 2 v) 800 000
24. Tartuntatautien valvonta (siirtomääräraha 2 v) 1 360 000
50. Terveyden edistäminen (siirtomääräraha 2 v) 7 500 000
57. Maatalousyrittäjien lomitustoiminta 207 700 000
40. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin (arviomääräraha) 192 500 000
50. Valtion korvaus Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle ja kunnille maatalousyrittäjien lomituspalvelujen hallintomenoihin (kiinteä määräraha) 15 200 000
92. Raha-automaattiyhdistyksen tuoton käyttö 400 445 000
50. Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (arviomääräraha) 295 500 000
55. Valtion korvaus sotainvalidien laitosten käyttökustannuksiin (siirtomääräraha 2 v) 59 707 000
58. Eräät kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) 2 950 000
59. Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v) 42 288 000
Pääluokka 34
34. TYÖMINISTERIÖN HALLINNONALA 1 965 218 000
01. Työhallinto 59 791 000
19. Työministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 22 000 000
21. Työministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 22 494 000
22. Työvoimaopiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 767 000
23. Työelämäohjelmat ja työpoliittinen tutkimus (siirtomääräraha 3 v) 4 700 000
63. Valtionavustus työelämäohjelmahankkeisiin (siirtomääräraha 3 v) 8 300 000
67. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja maksuosuudet (arviomääräraha) 1 530 000
05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 224 427 000
61. Euroopan sosiaalirahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin (arviomääräraha) 137 242 000
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus työministeriön osalta (arviomääräraha) 87 185 000
06. Työvoimapolitiikan toimeenpano 1 568 404 000
21. Työvoima-asiain paikallishallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 142 826 000
31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha) 6 500 000
50. Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvien opintososiaaliset edut (arviomääräraha) 149 234 000
51. Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (kiinteä määräraha) 506 502 000
52. Työmarkkinatuki (arviomääräraha) 735 971 000
64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha) 27 371 000
07. Pakolais- ja siirtolaisuusasiat 85 978 000
21. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminta valtion osalta (arviomääräraha) 8 826 000
29. Paluumuuttajien muuttovalmennus (arviomääräraha) 900 000
30. Valtion korvaus kunnille eräiden Suomeen muuttavien henkilöiden toimeentulotuen sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannuksiin (arviomääräraha) 9 300 000
31. Syrjinnän vastainen toiminta (siirtomääräraha 3 v) 100 000
63. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha) 66 852 000
99. Työministeriön hallinnonalan muut menot 26 618 000
23. Siviilipalvelus (arviomääräraha) 3 818 000
50. Palkkaturva (arviomääräraha) 22 000 000
51. Eräät merimiespalvelut (arviomääräraha) 800 000
Pääluokka 35
35. YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA 753 745 000
01. Ympäristöministeriö 23 612 000
21. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 23 612 000
10. Ympäristön suojelu 21 081 000
27. Ympäristövahinkojen torjunta (arviomääräraha) 2 467 000
60. Siirto öljysuojarahastoon (siirtomääräraha 3 v) 2 000 000
63. Ympäristönsuojelun edistäminen (siirtomääräraha 3 v) 1 750 000
65. Öljyjätemaksulla rahoitettava öljyjätehuolto (siirtomääräraha 3 v) 1 364 000
67. Ympäristöyhteistyön edistäminen Suomen lähialueen maissa (siirtomääräraha 3 v) 1 600 000
77. Ympäristötyöt (siirtomääräraha 3 v) 11 900 000
20. Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu 68 413 000
22. Eräät luonnonsuojelun menot (siirtomääräraha 3 v) 2 100 000
37. Avustukset kuntien kaavoitukseen ja maankäytön ohjaukseen (siirtomääräraha 3 v) 925 000
52. Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v) 24 038 000
63. Eräät luonnonsuojeluun liittyvät korvaukset (siirtomääräraha 3 v) 14 000 000
64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon (siirtomääräraha 3 v) 2 350 000
76. Luonnonsuojelualueiden hankkiminen (siirtomääräraha 3 v) 25 000 000
30. Asumisen edistäminen 503 500 000
54. Asumistuki (arviomääräraha) 433 500 000
55. Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha 3 v) 70 000 000
60. Siirto valtion asuntorahastoon -
40. Alueelliset ympäristökeskukset 65 426 000
21. Alueellisten ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 65 426 000
50. Ympäristölupavirastot 4 622 000
21. Ympäristölupavirastojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 4 622 000
60. Suomen ympäristökeskus 24 606 000
21. Suomen ympäristökeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 24 606 000
70. Valtion asuntorahasto 4 650 000
21. Asuntorahaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) 4 650 000
99. Ympäristöministeriön hallinnonalan muut menot 37 835 000
19. Ympäristöministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha) 9 000 000
22. Kehittäminen ja suunnittelu (siirtomääräraha 2 v) 12 930 000
26. Eräät korvaukset (siirtomääräraha 2 v) 270 000
62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus ympäristöministeriön osalta (arviomääräraha) 10 135 000
63. EU:n ympäristörahaston osallistuminen ympäristö- ja luonnonsuojeluhankkeisiin (siirtomääräraha 3 v) 2 000 000
65. Eräät avustukset (siirtomääräraha 3 v) 2 000 000
66. Kansainvälisen yhteistyön jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha) 1 500 000
Pääluokka 36
36. VALTIONVELAN KOROT 2 238 000 000
01. Euromääräisen velan korko 2 214 000 000
90. Euromääräisen velan korko (arviomääräraha) 2 214 000 000
03. Valuuttamääräisen velan korko 4 500 000
90. Valuuttamääräisen velan korko (arviomääräraha) 4 500 000
09. Muut menot valtionvelasta 19 500 000
21. Palkkiot ja muut menot valtionvelasta (arviomääräraha) 19 500 000
Määrärahojen kokonaismäärä: 39 581 620 000

YKSITYISKOHTAISET PERUSTELUT

YLEISET MÄÄRÄYKSET

Brutto- ja nettobudjetointi

Valtion talousarviossa noudatetaan pääsääntönä bruttobudjetointia. Nettobudjetointi on talousarviosta annetussa laissa tarkoin rajoitettu poikkeus pääsäännöstä.

Talousarviossa voidaan nettobudjetoida

1) uudet valtionlainat, valtionlainoista saatavat emissiovoitot ja pääomavoitot ja valtionlainojen pääomaa suojaavista johdannaisista kertyvät tulot sekä valtionvelan kuoletukset, valtionlainoihin liittyvät pääomatappiot ja emissiotappiot ja valtionlainojen pääomaa suojaavista johdannaisista aiheutuvat menot;

2) valtionlainoista saatavat korkotulot ja valtionlainojen koronmaksua suojaavista johdannaisista kertyvät tulot sekä valtionlainoista aiheutuvat korkomenot ja valtionlainojen koronmaksua suojaavista johdannaisista aiheutuvat menot;

3) viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvät tulot ja siitä aiheutuvat menot;

4) osakkeiden myynnistä kertyvät tulot sekä myyntiin liittyvät myyntipalkkiot ja valtion ostajan puolesta vastattavaksi ottamat maksuvelvoitteet;

5) eläkelaitokselle lain nojalla maksettava maksuvalmiussuoritus ja suorituksen palautus valtiolle;

6) lakiin perustuva valtionapu kunnalle ja kunnan maksettavaksi valtiolle valtionapujärjestelmän määräytymisperusteiden mukaan tuleva määrä;

7) yliopiston toiminnasta saatavat tulot ja toimialaltaan ja toiminnaltaan yliopistolain (645/1997) 4 §:ssä yliopistojen tehtäväksi säädettyä yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä yliopistojen tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta välittömästi edistävien tai yliopiston koulutus- ja tutkimuspalveluiden kansainvälisessä kaupallisessa hyödyntämisessä tarvittavien, yliopiston yksin tai merkittävällä osuudella yhdessä muiden kanssa perustamien osakeyhtiöiden (yliopistoyhtiö) osakkeiden hallinnoinnista ja myynnistä saatavat tulot sekä yliopiston toiminnasta aiheutuvat menot ja yliopistoyhtiöiden perustamisesta, osakkeiden merkitsemisestä ja muista omistusjärjestelyistä aiheutuvat menot sen mukaan kuin siitä talousarvion asianomaisella momentilla erikseen määrätään.

Toimintamenomomentin vakiosisällön kuvauksessa mainitut virastolle työnantajana maksetut tulot, vakuutus- ja vahingonkorvaukset, työpaikkaruokaloiden käytöstä saadut korvaukset sekä viraston toimitilojen satunnaisesta luovuttamisesta ulkopuolisille yksittäisiä tilaisuuksia varten saadut tulot voidaan viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvinä tuloina nettobudjetoida vähentämällä ne asianomaiselta toimintamenomomentilta, vaikka sille ei olisi momentin perusteluissa merkitty myönnetyn nettomäärärahaa. Toimintamenomäärärahan kanssa saa lisäksi nettouttaa myyntituotot sellaisesta irtaimesta käyttöomaisuudesta, jonka hankinta rahoitetaan toimintamenomäärärahasta. Kiinteän omaisuuden, finanssisijoitusten (esim. osakkeet ym. arvopaperit) ja erillismomenteilta rahoitettavan irtaimen käyttöomaisuuden myyntituottoja ei saa kuitenkaan nettouttaa toimintamenomäärärahan kanssa.

Jos viraston tai laitoksen toimintamenomomentille on momentin perusteluissa merkitty myönnetyn nettomäärärahaa, tai jos viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvien tulojen ja siitä aiheutuvien menojen erotus on otettu nettomääräisenä tuloarviona tulomomentille, kuuluvat nettobudjetoinnin piiriin kaikki viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvät tulot ja siitä aiheutuvat, toimintamenomomentin vakiosisällön kuvauksen ja momentin perusteluiden päätösosan mukaiset menot. Nettobudjetoitavia tuloja ja menoja ovat tällöin muun muassa:

1) maksullista toimintaa harjoittavan viraston toiminnasta tai toiminnan osasta kertyvät tulot ja siitä aiheutuvat menot;

2) viraston tai laitoksen vastuulla toteutettavasta tutkimus- tms. yhteishankkeesta tai yhteisestä toiminnasta tuloina saatavat muiden osapuolten maksuosuudet ja hankkeesta tai toiminnasta aiheutuvat menot;

3) viraston tai laitoksen toimintaan liittyvät EU:lta saatavat tulot ja näihin tuloihin liittyvät menot;

4) viraston tai laitoksen lahjoituksena ja testamentilla saamat varat sekä sponsoreilta saatavat tulot silloin, kun virastolla tai laitoksella on oikeus ottaa ne vastaan eikä kysymys ole viraston tai laitoksen tavanomaiseen toimintaan ja talouteen nähden epätavallisen suurista määristä; ja

5) liiketoimintaa harjoittavan viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvät tulot ja siitä aiheutuvat menot.

Jos viraston tai laitoksen toiminnasta kertyvistä tuloista vain osa on budjetoitu toimintamenomomentille, jolle on momentin perusteluiden päätösosassa merkitty myönnetyn nettomäärärahaa, on asianomaisen momentin perusteluiden päätösosassa lisäksi yksilöity, mitkä tulot on momentille nettoutettu tai mitä tuloja ei ole momentille nettoutettu. Vastaavasti, jos nettobudjetoitaessa arvioitujen tulojen suuremman määrän johdosta nettotuloarviona talousarvioon otettava tulomomentti sisältää vain osan viraston tai laitoksen toiminnasta aiheutuvista menoista, on asianomaisen tulomomentin perusteluiden päätösosassa yksilöity, mitkä menot on momentille nettoutettu taikka mitä menoja ei sille ole nettoutettu.

Nettobudjetoitavia tuloja eivät ole verot, veronluonteiset maksut tai sakkomaksut. Nettobudjetoinnin kohteena eivät myöskään voi olla siirtomenot tai niiden palautukset lukuun ottamatta lain nojalla maksettavaa maksuvalmiussuoritusta eläkelaitokselle ja suorituksen palautusta sekä lakiin perustuvaa valtionapua kunnalle ja kunnan maksettavaksi valtiolle valtionapujärjestelmän määräytymisperusteiden mukaan tulevaa määrää, eivätkä sijoitusmenot tai omaisuuden myyntitulot lukuun ottamatta osakkeiden myyntiä taikka viraston tai laitoksen toimintaan tarkoitetun irtaimen omaisuuden hankintaa tai irtaimen omaisuuden myyntiä.

Nettobudjetoidun toimintamenomomentin menojen vakiosisältöön kuuluvat jäljempänä ilmenevät toimintamenomomenttien vakiosisällön mukaiset menot.

Nettoutetusta toiminnasta kertyviä tuloja saa käyttää tästä toiminnasta aiheutuviin menoihin ilman, että siitä on mainintaa luku- tai momenttiperusteluissa.

Menomomentteja koskevat yleiset määräykset

Menot on jaettu talousarviossa momenteiksi tehtävän tai menojen laadun mukaan.

Tehtävän mukaan budjetoituja määrärahoja ovat jäljempänä käsiteltävät virastojen toimintamenomäärärahat sekä eräät kulutusmenoihin luettavat projektiluonteiset määrärahat. Tehtävän mukaan budjetoitua määrärahaa saa käyttää kaikkiin kyseisestä tehtävästä säännönmukaisesti aiheutuviin menoihin, ellei talousarviosta muuta johdu.

Pääjaotteluna on seuraava menojen laadun mukainen pääryhmitys (suluissa vastaavat momenttien numerotunnukset):

1) kulutusmenot (01-29): menot, joiden välittömänä vastikkeena valtio saa varainhoitovuonna käytettäviä tuotannontekijöitä, kuten työpanosta, tavaroita ja palveluksia,

2) siirtomenot (30-69): menot, joista valtio ei saa välitöntä vastiketta,

3) sijoitusmenot (70-89): menot, joiden välittömänä vastikkeena valtio saa pitkävaikutteisia tuotannontekijöitä tai rahoitusvaateita, joista valtio saa tuloa tai muuta hyötyä useana varainhoitovuonna, ja

4) muut menot (90-99): edellä mainittuihin pääryhmiin kuulumattomat menot, kuten valtionvelan hoitomenot.

Momentin määrärahaa saa käyttää ainoastaan momentin numerotunnuksen osoittaman menoryhmän menoihin. Siten kulutusmenoihin tarkoitettua määrärahaa ei saa käyttää siirtomenoihin eikä siirtomenoihin tarkoitettua määrärahaa kulutusmenoihin, ellei momentin perusteluissa ole määrätty toisin.

Momentilla yksilöityyn käyttötarkoitukseen ei saa käyttää muuta käyttötarkoitukseltaan yleisempää määrärahaa (esim. toimintamenomomentin määrärahaa), vaikka kyseisen yleisemmän määrärahan perusteluissa mainittua yksilöityä käyttötarkoitusta ei olisi suljettu pois. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa, jos momentin perusteluissa on asiaa koskeva maininta.

Määrärahat henkilöstön palkkaamiseen on budjetoitu pääsääntöisesti palkkausmomenteille (01-03) ja toimintamenomomenteille (21-27). Muun momentin määrärahaa saadaan käyttää henkilöstön palkkaamiseen virastoihin ja laitoksiin vain, jos palkkauksesta ja momentin määrärahalla palkattavien henkilöiden enimmäismäärästä ilmaistuna henkilötyövuosina on maininta momentin perustelujen päätösosassa. Virkaan nimitettyjen virkamiesten palkkauksiin ei saa käyttää muita kuin palkkaus- tai toimintamenomomentteja. Milloin määrärahaa saa käyttää palkkoihin tai palkkioihin, sitä käytetään myös näihin liittyviin sosiaaliturva- ja eläkemaksuihin ja muihin henkilösivumenoihin.

Menojen ja tulojen kohdentaminen varainhoitovuoteen kuuluviksi

Määrärahaa saa käyttää vain momentille sovellettavan kohdentamisperusteen mukaan varainhoitovuoteen kohdentuviin menoihin.

Jos asianomaisen momentin perusteluiden päätösosassa ei ole toisin mainittu, on määrärahat ja tuloarviot kohdennettu talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi valtion talousarviosta annetun asetuksen 5 a ja 5 b §:ssä säädetyillä perusteilla.

Vakiosisältöiset menomomentit

Toimintamenomomenteille ja momenteille 70, 74-75, 76 ja 77-79 on määritelty sellaisia vakiosisältöisiä käyttötarkoituksia, joihin ao. momenteille budjetoituja määrärahoja saa käyttää ilman, että siitä on maininta ao. momentin perusteluissa. Toimintamenomomentin vakiosisältöä sovelletaan myös silloin, kun toimintamenot on nettobudjetoinnin johdosta budjetoitu tulopuolelle osaksi nettotuloarviota.

Määrärahoja käytettäessä momenttien perustelut ovat vakiosisältömääritykseen nähden ensisijaisessa asemassa. Siten momentin perusteluissa voidaan poiketa vakiosisällöstä joko sulkemalla osa vakiokäyttötarkoituksista pois tai täydentämällä niitä muilla käyttötarkoituksilla. Jälkimmäisessä tilanteessa käyttötarkoitusten täydentäminen ilmaistaan em. momenteilla "myös"- sanalla esim. seuraavasti: "Momentin määrärahaa saa käyttää myös kunniakonsulien menoihin."

Toimintamenomäärärahat

Viraston toiminnasta aiheutuvat menot budjetoidaan yhtenä määrärahana menomomenteille 21-27. Toimintamenomäärärahaa saa käyttää viraston tai laitoksen laissa tai asetuksessa säädettyjen tehtävien hoidosta aiheutuviin palkkausmenoihin ja muihin kulutusmenoihin, koneiden ja kaluston sekä muun aineellisen tai aineettoman käyttöomaisuuden hankintamenoihin sekä muihin viraston toiminnasta välittömästi aiheutuneisiin menoihin, kuten leasingkorkoihin ym. korkomenoihin ja vahingonkorvauksiin.

Virastot ja laitokset voivat ilman niille talousarvion yhteydessä erikseen myönnettyä valtuutta tehdä lakisääteisten velvoitteidensa täyttämiseksi välttämättä tarvittavia, ehdoiltaan ja laajuudeltaan viraston tai laitoksen talouteen ja toimintaan nähden tavanomaisia sopimuksia ja sitoumuksia, joista voi aiheutua menoja myös tulevina varainhoitovuosina. Tällaiset sopimukset ja sitoumukset voivat koskea kulutusmenon luonteisia eriä, esimerkiksi vuokria ja tarvehankintoja.

Toimintamenomäärärahaa saa käyttää myös vähäisten, viraston tai laitoksen tavanomaiseen jatkuvaan toimintaan liittyvien ennakkomaksujen maksamiseen.

Erillisinä menojen laadun mukaisina määrärahoina on budjetoitu siirtomenot, talonrakennus- ja maa- ja vesirakennusinvestointimenot ja osakkeiden ja osuuksien hankinta- ja lainananto- ym. finanssisijoitusmenot sekä eräät poikkeuksellisen suuret kalustoinvestoinnit. Näihin ei siten saa käyttää toimintamenomäärärahaa, ellei määrärahan perusteluissa ole toisin määrätty.

Ellei tarkoitukseen ole osoitettu muuta määrärahaa, toimintamenomäärärahaa saa käyttää viraston toimialaan kuuluvien, EU:n hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen sekä ao. hankkeiden tarjouksiin osallistumisen edellyttämään rahoitukseen. Siltä osin kuin EU:n tuki kohdistuu arvonlisäveromenoon ja on nettobudjetoitu toimintamenomomentille, maksetaan arvonlisäveromenot toimintamenomäärärahasta asianomaisen viraston ja laitoksen käytössä olevan arvonlisäveromenomomentin sijasta.

Toimintamenomomentille nettobudjetoidaan virastolle työnantajana maksetut, mutta työntekijälle myönnetyt sairausvakuutuksen mukaiset sairaus- ja äitiyspäivärahat, työkyvyttömyyseläke ja kuntoutusraha silloin, kun virasto maksaa työntekijälle palkan sairaus- ja äitiysloman ajalta tahi työkyvyttömyyseläkeajalta tai kuntoutusrahakaudelta sekä saadut korvaukset työterveydenhuollon kustannuksiin. Lisäksi toimintamenomomentille nettobudjetoidaan viraston saamat kohdassa "Brutto- ja nettobudjetointi" tarkoitetut irtaimen käyttöomaisuuden myyntituotot, korvaukset työpaikkaruokaloiden käytöstä ja viraston saamat vakuutus- ja vahingonkorvaukset sekä viraston saamat tulot sen toimitilojen satunnaisesta luovuttamisesta ulkopuolisille yksittäisiä tilaisuuksia varten.

Lisäksi toimintamenomomentin määrärahaa saa käyttää maksullisen toiminnan menoihin, mikäli viraston tai laitoksen maksullista toimintaa ei ole budjetoitu omaksi momentikseen.

Menojen laadun mukaiset momentit

Kulutusmenot (01-29)

Kulutusmenoja ovat menot, joiden välittömänä vastikkeena valtio saa varainhoitovuonna käytettäviä tuotannontekijöitä. Kulutusmenoihin luetaan valtion palveluksessa olevan henkilöstön palkkaukset, muut palkkiot, sosiaaliturvamaksut, eläkemaksut, tavaroiden ja palvelusten ostomenot, puolustusmateriaalin sekä arvoltaan vähäisten tai taloudelliselta pitoajaltaan lyhytikäisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankintamenot sekä muut sellaiset valtion toiminnasta johtuvat tai toimintaan liittyvät menot, mikäli niitä ei ole luettava siirto- tai sijoitusmenoihin.

Kulutusmenoihin luetaan myös EU-ohjelmien vaatima tekninen apu.

Valtion henkilöstön palkkauksiin saa käyttää kulutusmenomomentteja seuraavasti:

a) toimintamenomomentteja ja erityisiä palkkausmomentteja (numerotunnus 01-03) ja

b) muita kulutusmenomomentteja työsopimussuhteisen henkilöstön ja valtion virkamieslain (750/1994) 9 §:n 1 momentissa tarkoitettujen määräaikaiseen virkasuhteeseen nimitettyjen virkamiesten palkkauksiin, jos momentin vakiokäyttötarkoituksessa tai päätösosassa on niin määrätty sekä

c) valtion virkamieslain mukaan valtioneuvoston käytettäväksi asetetun virkamiehen palkkaukseen kyseessä olevan hallinnonalan ministeriön toimintamenomomenttia.

Virkaan nimitettyjen virkamiesten palkkauksia ei saa maksaa muilta kuin toimintameno- ja palkkausmomenteilta.

04-07. Eläkkeet

Momenteille on merkitty lakiin, asetukseen tai valtiota sitovaan sopimukseen perustuvat tai perusteluissa erikseen määritellyt vakinaiset eläkkeet, perhe-eläkkeet, ylimääräiset eläkkeet sekä eräät lähinnä eläkkeen luonteiset avustukset.

16-18. Puolustusmateriaalin hankkiminen

Momenteille on merkitty puolustusmateriaalin hankkimisesta aiheutuvat menot. Lisäksi momentille voidaan vähennyksenä merkitä viraston saamat puolustusmateriaalihankintoihin liittyvät vakuutus- ja vahingonkorvaukset sekä sopimussakot, vaikka tästä ei olisi mainintaa momentin perusteluissa.

19. Arvonlisäveromenot

Momentille on merkitty virastojen ja laitosten kulutus- ja sijoitusmenoihin sisältyvät arvonlisäveromenot.

Siirtomenot (30-69)

Siirtomenoihin luetaan kunnille, muille julkisille yhteisöille, elinkeinoelämälle, kotitalouksille ja yleishyödyllisille yhteisöille maksettavat valtionavut ja valtion välityksellä tapahtuvat varainsiirrot sekä vastikkeetta tapahtuvat varainsiirrot talousarvion ulkopuolella oleviin valtion rahastoihin, kansaneläkelaitokselle ja ulkomaille. Valtio ei saa siirtomenoista välitöntä tai suoranaista aineellista vastiketta, kuten rahaa, tavaraa tai palvelusta siirron saajalta. Välillisesti siirtomenot edistävät valtion tehtävien toteuttamista.

Siirtomenot on yleensä luokiteltu saajan mukaan. Valtionavut rakennustoimintaan sekä koneiden ja kaluston hankintaan on pyritty merkitsemään eri momenteille kuin kulutukseen tai muihin käyttötarkoituksiin menevät valtionavut. Mikäli määräraha koskee useaa siirronsaajaryhmää, on esitetty jaottelu saajaryhmittäin tarvittaessa edelleen jaoteltuna käyttötalouteen ja pääomatalouteen tarkoitettuihin siirtoihin.

Momenteille 30-69 on budjetoitu korvaukset liiketoimintaa harjoittaville yksiköille niiden yleisen edun vuoksi suorittamista tehtävistä, milloin etu koituu muille kuin valtiolle.

Lakisääteisesti määräytyvät ja harkinnanvaraiset siirtomenot on pyritty merkitsemään eri momenteille.

30-39. Valtionavut kunnille ja kuntayhtymille ym.

Momenteille on merkitty kunnille ja kuntayhtymille sekä Ahvenanmaan maakunnalle suoritettavat valtionavut.

40-49. Valtionavut elinkeinoelämälle

Momenteille on merkitty elinkeinoelämän edistämiseksi tarkoitetut valtionavut yrityksille ja yksityisille elinkeinonharjoittajille sekä yrittäjien ja elinkeinonharjoittajien yms. etuja edistäville keskusjärjestöille, yhdistyksille ym.

50-59. Valtionavut kotitalouksille ja yleishyödyllisille yhteisöille

Momenteille on merkitty siirrot kotitalouksille (yksityisille kuluttajille) sekä valtionavut yleishyödyllisille järjestöille, laitoksille, yhdistyksille, seuroille jne. Tällaisia ovat esimerkiksi urheilujärjestöt, yksityiset oppilaitokset, yksityiset sairaalat ja sellaiset yksityiset tutkimuslaitokset, jotka eivät välittömästi palvele liike- tai elinkeinoelämää.

60. Siirrot talousarvion ulkopuolisiin valtion rahastoihin ja kansaneläkelaitokselle

Momentille on merkitty siirrot talousarvion ulkopuolisiin valtion rahastoihin sekä siirrot kansaneläkelaitokselle.

61-62. EU:n rakennerahasto-osuudet ja vastaavat valtion rahoitusosuudet

Momenteille on budjetoitu varainsiirrot Euroopan unionin komission kanssa hyväksyttävien EU:n rakennerahastojen tavoite- ja yhteisöaloiteohjelmien mukaisten valtion omien ja muiden hankkeiden EU:n rahoituksen suorittamiseen. EU:n osallistuminen ohjelmiin on merkitty momentille 61 ja vastaava valtion rahoitus momentille 62. Kalatalouden ohjaamisen rahoitusvälineen rahoitusosuus on poikkeuksellisesti budjetoitu momentille 62 (30.40.62).

63-65. Muut siirrot kotimaahan

Momenteille on merkitty sellaiset erittelemättömät siirrot, joiden jakamista kuntien, elinkeinoelämän ja kotitaloussektorin kesken ei ole voitu edeltäkäsin suorittaa.

66-69. Siirrot ulkomaille

Momenteille on merkitty sellaiset ulkomaille siirrettävät varat, joista ei saada välitöntä vastiketta tai joiden vastike on vähäinen suhteessa menon suuruuteen. Tällaisia ovat esim. kehitysyhteistyötoiminnan puitteissa myönnettävät avustukset sekä kansainvälisten yhteisöjen jäsenmaksut sekä muut sellaiset avustusluonteiset jäsenmaksut, jotka ao. yhteisöt käyttävät toimintansa rahoitukseen tai välittävät edelleen avustuksina kolmansille tahoille.

Sijoitusmenot (70-89)

Sijoitusmenoihin luetaan muut kuin puolustusmateriaalin ja arvoltaan vähäisten tai taloudelliselta pitoajaltaan lyhytikäisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankintamenot, talonrakennusten sekä maa- ja vesirakenteiden rakentamismenot, arvopapereiden, maa-alueiden ja rakennusten hankintamenot sekä lainananto.

Reaalisijoitukset (70-79)

Reaalisijoituksiin luetaan sellaiset valtion käyttöomaisuuden hankinnat, jotka täyttävät jäljempänä eri vakiomomenttiryhmien kohdalla esitetyt tunnusmerkit. Koneiden, laitteiden ja kaluston hankintamenot on merkitty momenteille 70-73. Talonrakennukset on merkitty momenteille 74-75 ja muut rakennustyöt momenteille 77-79. Maa-alueiden, rakennusten ja kiinteistöjen ostomenot on merkitty momentille 76.

70-73. Kaluston hankinta

Mikäli viraston tai laitoksen toimintamenot on budjetoitu toimintamenomomentille (21-27), on tälle yleensä sisällytetty myös määrärahat kaluston ja aineettoman käyttöomaisuuden hankintaan.

Poikkeustapauksissa (hankinnan suuruus, kertaluonteisuus, valtuuden käyttö, poikkeuksellinen hankintamenettely) voidaan momentilla erikseen määriteltävän kaluston hankintamenot budjetoida momentille 70 (Kaluston hankinta), jonka määrärahaa saa käyttää mainitunlaisten, viraston tai laitoksen (tai nimetyn hallinnonalan) toiminnan edellyttämien koneiden, laitteiden ja kaluston hankintamenoihin.

74-75. Talonrakennukset

Momenteille on merkitty ja niiden määrärahoja saa käyttää niiden perusteluiden mukaisista valtion uudisrakennustöistä ja rakennusten perusparannustöistä aiheutuviin tarpeellisiin muun kuin vakinaisesti virkaan nimitetyn henkilöstön palkkausmenoihin ja muihin rakentamismenoihin. Perusparannuksiksi katsotaan sellaiset muutos- tai korjaustyöt, joiden johdosta rakennuksen arvo lisääntyy oleellisesti. Määrärahoja saa käyttää myös rakennusten turva- ja muista teknisistä järjestelmistä aiheutuviin menoihin. Momenttien määrärahoja saa käyttää myös uudisrakennustöiden ja perusparannustöiden suunnittelusta ja siihen liittyvien konsulttipalvelujen ostoista aiheutuviin menoihin, lukuun ottamatta sitä hankkeittain erittelemätöntä suunnittelutyötä, jota vastaavat palkkausmenot on merkitty toimintamenomomentille.

Momenteilla yksilöityjen hankkeiden kustannusarviot vastaavat rakennuskustannusindeksin pistelukua, joka ilmoitetaan kehyspäätöksen yhteydessä. Jos hankkeesta on tehty urakkasopimus, kustannusarvio perustuu sopimukseen. Kustannusarviot eivät sisällä arvonlisäveroa.

76. Maa-alueet, rakennukset ja kiinteistöt

Momentille on merkitty maa-alueiden, rakennusten ja kiinteistöjen ostomenot.

77-79. Maa- ja vesirakennukset

Momenteille on merkitty ja niiden määrärahoja saa käyttää niiden perusteluiden mukaisten muista valtion rakennustöistä kuin talonrakennuksista aiheutuviin muun kuin vakinaisesti virkaan nimitetyn henkilöstön palkkausmenoihin ja muihin menoihin. Tällaisia töitä voivat olla esim. yleisten teiden, rautateiden, satamien, kanavien ja siltojen rakentamis- ja peruskorjaustyöt, maankuivatustyöt, vesi- ja viemärijohtotyöt, koskien ja vesiväylien perkaamis-, uittoväylien rakentamis- sekä pengerrys- ja patoamistyöt. Momenttien määrärahoja saa käyttää myös mainitunlaisten rakennustöiden suunnittelusta ja siihen liittyvien konsulttipalvelujen ostoista aiheutuviin menoihin, lukuun ottamatta sitä hankkeittain erittelemätöntä suunnittelutyötä, jota vastaavat palkkausmenot on merkitty toimintamenomomentille.

Lainat ja muut finanssisijoitukset (80-89)

80-86. Valtion varoista myönnettävät lainat

Momenteille on merkitty valtion varoista myönnettävät lainat.

87-89. Muut finanssisijoitukset

Momenteille on merkitty osakkeiden ja arvopapereiden ostomenot, sijoitukset valtionenemmistöisiin osakeyhtiöihin ym. finanssisijoitukset.

Muut menot (90-99)

Muihin menoihin luetaan valtionvelan korot sekä muut kulutus-, siirto- ja sijoitusmenoihin kuulumattomat menot.

90-92. Valtionvelan korot

Momenteille on merkitty euro- ja valuuttamääräisen velan korot.

93-94. Valtionvelan nettokuoletukset ja velanhallinta

Momenteille on merkitty euro- ja valuuttamääräisen velan nettokuoletukset, pääomatappiot ja emissiotappiot nettoutettuina.

95-99. Muut ja erittelemättömät menot

Momenteille on merkitty edellä luokittelemattomat menot, kuten alijäämän kattamiseen tarkoitetut menot.

TULOARVIOT

Osasto 11

VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT

01. Tulon ja varallisuuden perusteella kannettavat verot

01. Tulo- ja varallisuusvero

Momentille arvioidaan kertyvän 12 153 000 000 euroa.

02. Korkotulojen lähdevero

Momentille arvioidaan kertyvän 165 000 000 euroa.

03. Perintö- ja lahjavero

Momentille arvioidaan kertyvän 490 000 000 euroa.

04. Liikevaihdon perusteella kannettavat verot ja maksut

01. Arvonlisävero

Momentille arvioidaan kertyvän 12 590 000 000 euroa.

02. Eräistä vakuutusmaksuista suoritettava vero

Momentille arvioidaan kertyvän 460 000 000 euroa.

03. Apteekkimaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 123 000 000 euroa.

08. Valmisteverot

01. Tupakkavero

Momentille arvioidaan kertyvän 608 000 000 euroa.

04. Alkoholijuomavero

Momentille arvioidaan kertyvän 991 000 000 euroa.

05. Virvoitusjuomavero

Momentille arvioidaan kertyvän 40 000 000 euroa.

07. Energiaverot

Momentille arvioidaan kertyvän 2 979 000 000 euroa.

08. Juomapakkausten ympäristöohjaukseen liittyvä vero

Momentille arvioidaan kertyvän 18 000 000 euroa.

10. Muut verot

03. Autovero

Momentille arvioidaan kertyvän 1 400 000 000 euroa.

05. Varainsiirtovero

Momentille arvioidaan kertyvän 535 000 000 euroa.

06. Arpajaisvero

Momentille arvioidaan kertyvän 130 000 000 euroa.

07. Ajoneuvovero

Momentille arvioidaan kertyvän 560 000 000 euroa.

08. Jätevero

Momentille arvioidaan kertyvän 58 000 000 euroa.

19. Muut veronluonteiset tulot

02. Lästimaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 953 000 euroa.

03. Ratavero

Momentille arvioidaan kertyvän 18 000 000 euroa. Tuloarvio budjetoidaan suoriteperusteisena.

04. Viestintämarkkinamaksu, teleurakointimaksu, tietoturvamaksu ja postitoiminnan valvontamaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 4 532 000 euroa.

05. Lentoliikenteen valvontamaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 5 800 000 euroa.

06. Väylämaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 76 300 000 euroa.

08. Öljyjätemaksu

Momentille arvioidaan kertyvän 3 364 000 euroa.

09. Muut verotulot

Momentille arvioidaan kertyvän 1 000 000 euroa.

Osasto 12

SEKALAISET TULOT

24. Ulkoasiainministeriön hallinnonala

99. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 1 390 000 euroa.

25. Oikeusministeriön hallinnonala

01. Tuomioistuintulot

Momentille arvioidaan kertyvän 30 000 000 euroa.

47. Ulosottomaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 48 000 000 euroa.

50. Rangaistusten täytäntöönpanon tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 10 320 000 euroa.

99. Oikeusministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 150 000 euroa.

26. Sisäasiainministeriön hallinnonala

98. Euroopan aluekehitysrahastosta saatavat tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 129 000 000 euroa.

99. Sisäasiainministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 990 000 euroa.

27. Puolustusministeriön hallinnonala

20. Tulot irtaimen omaisuuden myynnistä ja rojaltimaksuista

Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 18 000 euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää irtaimen omaisuuden myynnistä aiheutuviin menoihin, kotimaisen puolustusteollisuuden kanssa tehtävistä materiaalin vaihtosopimuksista aiheutuviin menoihin sekä muihin irtaimen omaisuuden hankinta- ja huoltomenoihin.

22. Puolustushallinnon rakennuslaitoksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 8 000 euroa. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää toimintamenomäärärahojen vakiosisällön mukaisiin tarkoituksiin.

99. Puolustusministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 913 000 euroa.

28. Valtiovarainministeriön hallinnonala

07. Siirto valtion eläkerahastosta

Momentille arvioidaan kertyvän 1 229 104 000 euroa. Siirron kuukausittaisen määrän päättää Valtion Eläkerahasto. Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena.

25. Vakuutusmaksut vahingon- ym. korvauksista

Momentille arvioidaan kertyvän 24 000 000 euroa.

28. Kuntien osuudet verotuskustannuksista

Momentille arvioidaan kertyvän 114 169 000 euroa.

29. Kansaneläkelaitoksen osuus verotuskustannuksista

Momentille arvioidaan kertyvän 31 137 000 euroa.

30. Evankelisluterilaisten seurakuntien osuudet verotuskustannuksista

Momentille arvioidaan kertyvän 17 422 000 euroa.

49. Tullilaitoksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 7 537 000 euroa.

51. Metallirahatulot

Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 22 520 000 euroa. Momentille tuloutetaan metallirahojen liikkeeseenlaskusta ja niiden lyöntioikeuksien luovutuksesta syntyvät tulot ja palautuneiden rahojen metalliseosten myynnistä syntyvät tulot. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää metallirahojen valmistuksesta tehtyjen sopimusten mukaisten valmistus-, rahoitus- ja varastointikustannusten maksamiseen sekä metallirahojen takaisinlunastukseen sekä rahojen varastoinnista ja hävityksestä aiheutuviin menoihin. Momentille merkitään myös juhla- sekä keräilyrahoista saatavien tulojen ja niistä aiheutuvien menojen erotus.

63. Muiden eläkelaitosten puolesta maksettujen eläkemenojen hyvitykset

Momentille arvioidaan kertyvän 26 000 000 euroa.

87. Tulot rahoitusmarkkinoiden vakauttamisesta

Momentille arvioidaan kertyvän 30 000 000 euroa.

90. Euroopan unionin perinteisten omien varojen kantopalkkiot

Momentille arvioidaan kertyvän 34 800 000 euroa.

91. Euroopan unionilta saatavat tulot matkakustannusten korvaamiseen

Momentille arvioidaan kertyvän 3 700 000 euroa.

99. Valtiovarainministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 11 380 000 euroa. Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena.

29. Opetusministeriön hallinnonala

43. Ylioppilastutkintolautakunnan tulot

Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 8 000 euroa.

70. Opintotukitoiminnan tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 23 000 000 euroa.

88. Valtion osuus veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista

Momentille arvioidaan kertyvän 391 424 000 euroa.

99. Opetusministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 7 000 000 euroa.

30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala

01. EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastosta saatavat tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 825 110 000 euroa.

02. EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston ohjausosastosta saatavat tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 32 948 000 euroa.

03. EU:n kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineeltä saatavat tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 5 096 000 euroa.

04. EU:lta saatavat muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 845 000 euroa.

20. Valtion osuus totopeleistä saadusta tulosta

Momentille arvioidaan kertyvän 7 700 000 euroa.

30. Elintarviketurvallisuusviraston tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 2 400 000 euroa.

31.  12.30.72Lihantarkastustoiminnan tulot

Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 240 000 euroa. Tulot kertyvät lihantarkastuksesta ja eräiden liha-alan laitosten valvonnasta perittävistä maksuista (830/2001) sekä eräiden kalastustuotteiden ja kalalaitosten valvonnasta perittävistä maksuista (831/2001) annettujen maa- ja metsätalousministeriön asetusten perusteella. Momentille kertyviä tuloja saa käyttää Elintarvikeviraston ja 1.5.2006 lukien perustettavan Elintarviketurvallisuusviraston tehtävänä olevasta lihantarkastuksesta aiheutuviin toimintamenomomentin vakiosisällön mukaisiin tarkoituksiin.

32.  12.30.74Kasvinjalostusmaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 757 000 euroa.

40. Vesioikeudelliset kalatalousmaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 2 300 000 euroa.

41. Tenojoen kalastuslupamaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 500 000 euroa.

42. Hirvieläinten metsästysmaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 4 200 000 euroa.

43. Viehekalastusmaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 2 500 000 euroa.

44. Kalastuksenhoitomaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 6 500 000 euroa.

45. Riistanhoitomaksut

Momentille arvioidaan kertyvän 7 176 000 euroa.

60. Metsäntutkimuslaitoksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 2 000 000 euroa. Tulot kertyvät tutkimusmetsien maksullisesta toiminnasta.

71. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 460 000 euroa.

73. Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 730 000 euroa.

99. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 1 500 000 euroa.

31. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonala

24. Tiehallinnon tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 3 000 000 euroa.

30. Merenkulkulaitoksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 17 000 euroa.

40. Radanpidon tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 6 000 000 euroa.

99. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 44 350 000 euroa.

32. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonala

10. Rahoitusosuus kauppa- ja teollisuusministeriön sekä työvoima- ja elinkeinokeskusten pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluista

Momentille arvioidaan kertyvän 3 300 000 euroa.

20. Turvatekniikan keskuksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 1 413 000 euroa.

99. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 11 000 000 euroa.

33. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonala

05. Vakuutusvalvontaviraston tulot

Momentille ei arvioida kertyvän nettotuloa.

08. Kansanterveyslaitoksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 700 000 euroa.

09. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 1 144 000 euroa.

92. Raha-automaattiyhdistyksen tuotto

Momentille arvioidaan kertyvän 400 445 000 euroa.

98. Valtionapujen palautukset

Momentille arvioidaan kertyvän 20 000 000 euroa.

99. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 175 000 euroa.

34. Työministeriön hallinnonala

40. Euroopan sosiaalirahastosta saatavat tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 134 000 000 euroa.

70. Palkkaturvamaksujen palautukset

Momentille arvioidaan kertyvän 21 327 000 euroa.

99. Työministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 1 550 000 euroa.

35. Ympäristöministeriön hallinnonala

07. Siirto valtion asuntorahastosta

Momentille siirretään 128 000 000 euroa.

40. Alueellisten ympäristökeskusten tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 250 000 euroa.

60. Korvaukset ympäristövahinkojen torjuntatoimista

Momentille arvioidaan kertyvän 4 650 000 euroa.

99. Ympäristöministeriön hallinnonalan muut tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 2 900 000 euroa.

39. Muut sekalaiset tulot

01. Sakkorahat

Momentille arvioidaan kertyvän 75 000 000 euroa.

02. Verotukseen liittyvät korkotulot

Momentille arvioidaan kertyvän 75 000 000 euroa. Tuloarvio budjetoidaan maksuperusteisena.

04. Menorästien ja siirrettyjen määrärahojen peruutukset

Momentille arvioidaan kertyvän 35 000 000 euroa.

07. Valtiolle valtion eläkerahaston ulkopuolella tuloutettavat korvaukset

Momentille arvioidaan kertyvän 2 200 000 euroa.

10. Muut sekalaiset tulot

Momentille arvioidaan kertyvän 2 500 000 euroa.

50. Nettotulot osakemyynnistä

Momentille arvioidaan kertyvän nettotuloa 420 000 000 euroa.

Osasto 13

KORKOTULOT JA VOITON TULOUTUKSET

01. Korkotulot

04. Korot valtion lainoista liikelaitoksille

Momentille arvioidaan kertyvän 83 200 000 euroa.

05. Korot muista lainoista

Momentille arvioidaan kertyvän 9 095 000 euroa.

07. Korot talletuksista

Momentille arvioidaan kertyvän 62 500 000 euroa.

03. Osinkotulot

01. Osinkotulot

Momentille arvioidaan kertyvän 650 000 000 euroa.

04. Osuus valtion rahalaitosten voitosta

01. Osuus Suomen Pankin voitosta

Momentille arvioidaan kertyvän 100 000 000 euroa.

05. Valtion liikelaitosten voiton tuloutukset

01. Valtion liikelaitosten voiton tuloutukset

Momentille arvioidaan kertyvän 101 100 000 euroa.

Osasto 15

LAINAT

01. Valtiolle takaisin maksettavat lainat

Valtion lainasaatavaa hoitavalla viranomaisella on oikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) 78 §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä luopua osasta valtion myöntämän lainan pääomaa ja korkoa.

02. Takaisinmaksut valtion lainoista liikelaitoksille

Momentille arvioidaan kertyvän 90 370 000 euroa.

04. Muiden lainojen lyhennykset

Momentille arvioidaan kertyvän 138 494 000 euroa.

03. Valtion nettolainanotto ja velanhallinta

01. Nettolainanotto ja velanhallinta

Momentille merkitään nettotuloa 446 039 000 euroa. Momentille kertyy nettotuloja uusista valtionlainoista saatavista tuloista vähennettynä velan takaisinmaksuista aiheutuvilla menoilla. Nettotuloon sisällytetään lisäksi lainan ottamista tai takaisinmaksuhintaa suojaavista johdannaissopimuksista aiheutuvat erät.

MÄÄRÄRAHAT

Pääluokka 21

EDUSKUNTA

01 Kansanedustajat

21. Kansanedustajien toimintamenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 20 820 000 euroa.

02 Eduskunnan kanslia

19. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Eduskunnan kanslian toimintamenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 56 554 000 euroa.

09 Valtiontilintarkastajat

21. Valtiontilintarkastajien toimintamenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 737 000 euroa.

14 Eduskunnan oikeusasiamies

21. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian toimintamenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 545 000 euroa.

40 Valtiontalouden tarkastusvirasto

19. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 428 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Valtiontalouden tarkastusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 12 093 000 euroa.

99 Eduskunnan muut menot

21. Käyttövarat eduskuntaryhmille ryhmäkanslioita varten (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 3 603 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ryhmien toiminnalle välttämättömien sihteerien ja muun toimistohenkilökunnan palkkaamiseen sekä ryhmien toiminnasta aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.

Pääluokka 22

TASAVALLAN PRESIDENTTI

01 Tasavallan presidentti

01. Presidentin palkkio ja edustusrahat (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 262 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tasavallan presidentin palkkiosta annetun lain (1032/1999) mukaisten menojen maksamiseen.

21. Presidentin käyttövarat (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 43 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tasavallan presidentin käyttömenojen maksamiseen.

02 Tasavallan presidentin kanslia

19. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Tasavallan presidentin kanslian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 8 770 000 euroa.

27. Eläkkeellä olevien presidenttien menot (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 240 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tasavallan presidentin eläkeoikeudesta annetun lain (930/1999) 1 §:n 2 momentin mukaisten eläkkeellä olevien presidenttien käytettäväksi osoitetuista palveluista aiheutuvien menojen maksamiseen.

75. Perusparannukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Presidentinlinnan, Mäntyniemen virka-asunnon ja Kultarannan huvilatilan tarpeellisiin peruskorjauksiin.

Pääluokka 23

VALTIONEUVOSTO

01 Valtioneuvosto

01. Palkkaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 987 000 euroa.

Henkilöstön määrä on enintään 45, joista 18 valtioneuvoston jäsentä ja 27 erityisavustajaa.

02 Valtioneuvoston kanslia

19. Arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Valtioneuvoston kanslian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 21 250 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää enintään 40 000 euroa Pääministerin parhaat käytännöt -kilpailun 2006 palkintoihin.

22. EU-puheenjohtajuus (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 25 370 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen vuoden 2006 EU-puheenjohtajuuskauden aiheuttamien menojen, mukaan lukien määräaikaisen henkilöstön palkkauksen, maksamiseen.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon neljännen laatukonferenssin ilmoittautumismaksuista saatavat tulot.

03 Oikeuskanslerinvirasto

21. Oikeuskanslerinviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 818 000 euroa.

27 Poliittisen toiminnan avustaminen

50. Puoluetoiminnan tukeminen (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 14 712 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää puoluelain (10/1969) 9 §:n sekä puolueiden toiminnan tukemiseen myönnettävistä avustuksista annetun asetuksen (27/1973) 1 §:n mukaisesti avustuksiin eduskunnassa edustettuina oleville puolueille niiden säännöissä ja yleisohjelmissa määritellyn julkisen toiminnan tukemiseen. Määrärahasta 12 198 700 euroa on tarkoitettu käytettäväksi puolueiden poliittisen toiminnan tukemiseen, mistä kahdeksan prosenttia on tarkoitettu puolueille naisten poliittiseen toimintaan sekä samoin kahdeksan prosenttia puolueille niiden piirijärjestöjen toimintaan samojen perusteiden mukaisesti kuin edellä mainitut avustukset. Lisäksi määrärahasta saa käyttää 61 300 euroa avustuksen suorittamiseen Ahvenanmaan maakuntahallitukselle poliittisen toiminnan tukemiseen Ahvenanmaan maakunnassa sekä 2 452 000 euroa kertaluonteisena menona vuoden 2006 tasavallan presidentin vaaleista aiheutuviin kustannuksiin edellä mainittujen säädösten mukaisesti.

99 Valtioneuvoston muut menot

21. Pääministerin ja hänen avustajiensa matkat (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 812 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Eurooppa-neuvoston kokouksista sekä pääministerin työvierailuista ja muista matkoista aiheutuvien menojen korvaamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös valtioneuvoston kansliassa toimivan muun ministerin valtioneuvoston kanslian toimialasta johtuvien matkustusmenojen korvaamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää pääministeriä välittömästi avustavien henkilöiden ja turvamiesten matkustusmenojen korvaamiseen.

24. Kunniamerkit (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 471 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion virkamiehille ja muille lunastuksetta annettavien kunniamerkkien kustannusten korvaamiseen.

25. Jatkosodan ihmisluovutukset -tutkimushanke (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 414 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tutkimuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään kymmentä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

26. Kemikaaliviraston valmistelumenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 120 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n kemikaaliviraston perustamisesta Helsinkiin aiheutuviin valmistelumenoihin.

Valtioneuvoston kanslia saa tehdä vuonna 2006 EU:n kemikaaliviraston toimitiloja koskevan esivuokrasopimuksen ja varsinaisen vuokrasopimuksen sekä muita toimitiloihin liittyviä sopimuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2006 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 6 500 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2007 loppuun mennessä enintään 2 300 000 euroa, vuoden 2008 loppuun mennessä enintään 4 400 000 euroa ja vuoden 2009 loppuun mennessä yhteensä enintään 6 500 000 euroa.

58. Avustus Tammenlehvän perinneliiton toiminnan tukemiseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 75 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kertaluonteisena avustuksena Tammenlehvän perinneliiton valtakunnallisen perinnetyön tukemiseen.

Pääluokka 24

ULKOASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Ulkoasiainhallinto

19. Ulkoasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 14 800 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen sekä kehitysyhteistyöhön ja lähialueyhteistyöhön käytettyjen ja kotimaasta hankittujen palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäveromenojen maksamiseen.

21. Ulkoasiainhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 179 184 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kunniakonsulien menojen, valtion virastoille maksettavien tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien kulutusmenojen sekä tutkimusapurahojen maksamiseen.

74. Talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 4 805 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös valtiolle vuokrattujen tilojen peruskorjausluonteisten korjaus- ja muutostöiden maksamiseen.

Vuonna 2006 saa tehdä käynnissä oleviin talonrakennushankkeisiin liittyviä sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja vuoden 2006 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 3 000 000 euron arvosta.

Käyttösuunnitelma euroa
Hanke
2. Peruskorjaushankkeet 4 745 000
3. Nimetyille hankkeille jakamaton 60 000
Yhteensä 4 805 000

76. Kiinteistöjen ja huoneistojen hankkiminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rakennusten, huoneistojen ja tonttien ostohinnan sekä kiinteistölainojen korkojen ja kuoletusten maksamiseen.

30 Kansainvälinen kehitysyhteistyö

50. Valtionapu Teollisen yhteistyön rahasto Oy:lle

Momentille ei myönnetä määrärahaa.

Valtioneuvosto voi Teollisen yhteistyön rahasto Oy:stä annetun lain (291/1979) 3 §:n 4 momentin ja 3 a ja 3 b §:n nojalla antaa määräämillään ehdoilla yhtiölle sitoumuksia siitä, että valtio korvaa yhtiölle sen luotonanto- ja takaustoiminnassa mahdollisesti syntyneitä tappioita sekä osake- ja osuussijoitusten menetyksiä ja arvonalennuksia ja valtio maksaa yhtiön ottamasta muusta kuin euromääräisestä lainasta mahdollisesti aiheutuvan kurssitappion. Sitoumuksia saa antaa siten, että niiden piiriin kuuluvien maksettujen luottojen, osake- ja osuussijoitusten ja takausten yhteinen pääomamäärä saa olla vasta-arvoltaan enintään 168 187 926 euroa ja nostettujen muiden kuin euromääräisten lainojen yhteinen pääoma enintään 100 000 000 euroa.

66. Varsinainen kehitysyhteistyö (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 516 077 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää käyttösuunnitelmassa yksilöidyistä käyttötarkoituksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää aikaisemmin myönnettyjen valtuuksien nojalla tapahtuviin maksatuksiin ja vuoden 2006 kuluessa sovittavien maksujärjestelyjen aiheuttamiin menoihin.

Määrärahaa saa käyttää myös kehitysyhteistyöhallinnon menojen maksamiseen, kun ne aiheutuvat henkilökunnan koulutuksesta, kohdemaihin ja kohdemaissa tehtävistä kehitysyhteistyöhallinnon virkamatkoista, toimistoautomatiikan hankinnasta sekä kehitysyhteistyöhankkeisiin liittyvien asiantuntijapalkkioiden maksamisesta. Humanitaariseen apuun tarkoitettuja määrärahoja saa käyttää myös muiden kuin kehitysmaiden avustamiseen. Momentin määrärahoista veloitetaan valtion virastojen ja laitosten osallistumisesta kehitysyhteistyöhön annetussa laissa (382/1989) tarkoitetuista kehitysyhteistyötehtävistä virastolle tai laitokselle aiheutuvat kustannukset. Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta sekä maksaa valtuuksien käytöstä aiheutuviin menoihin liittyviä ennakkomaksuja enintään 1 000 000 euroa.

Käyttösuunnitelma euroa
1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 141 470 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 181 157 000
3. Euroopan kehitysrahasto 45 750 000
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 14 600 000
5. Humanitaarinen apu 52 500 000
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 6 800 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus 1 000 000
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa) ja kehitysyhteis- työtiedotukselle 66 800 000
9. Korkotuki 6 000 000
Yhteensä 516 077 000

Vuoden 2006 aikana saa tehdä uusia kehitysyhteistyösopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2006 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 500 000 000 euron ja korkotukiluottoja myöntää enintään 80 000 000 euron arvosta. Korkotuen osuus on 28 000 000 euroa.

Myöntö- ja sopimusvaltuuksien jakautuminen euroa
1. Monenkeskinen kehitysyhteistyö 150 000 000
2. Maa- ja aluekohtainen kehitysyhteistyö 240 000 000
3. Euroopan kehitysrahasto -
4. Maittain kohdentamaton kehitysyhteistyö 15 100 000
5. Humanitaarinen apu -
6. Kehitysyhteistyön suunnittelu ja tukitoiminnot sekä kehityspoliittinen tiedotus 1 500 000
7. Kehitysyhteistyön evaluointi ja sisäinen tarkastus -
8. Tuki kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyölle, Kehitysyhteistyön Palvelukeskukselle (KePa) ja kehitysyhteis- työtiedotukselle 65 400 000
9. Korkotuki 28 000 000
Yhteensä 500 000 000

67. Taloudellinen, teollinen ja teknologinen yhteistyö kehitysmaiden kanssa (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää taloudelliseen, teolliseen ja teknologiseen yhteistyöhön kehitysmaiden kanssa. Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta.

50 Lähialueyhteistyö

66. Lähialueyhteistyö (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 23 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ensisijaisesti ympäristö-, maa- ja metsätalous-, sosiaali- ja terveydenhuollon, hallinnon kehittämisen, energia-, ydinturvallisuus- sekä kansalaisyhteiskuntaa tukeviin hankkeisiin. Lähialueyhteistyön kehittämisluonteen huomioiden hankkeet toteutetaan useampivuotisina toimialakohtaisina ohjelmina. Hankkeiden suunnittelussa huomioidaan tasa-arvo- ja vähemmistökysymykset, ympäristönäkökohdat sekä korruption vastainen toiminta.

Määrärahaa saa käyttää lähialuestrategian mukaisiin kahdenvälisten ja monenkeskisten hankkeiden suunnittelun, toteutuksen ja arvioinnin rahoittamiseen Venäjän federaatiossa ja kotimaisten sekä kansainvälisten rahoituslaitosten ja järjestöjen yhteydessä toimivien Suomen lähialuestrategian yhteistyömaiden kehitystä tukevien investointi-, teknisen avun ja muiden rahastojen tukemiseen sekä näiden rahastojen toteuttamien hankkeiden rahoittamiseen. Määrärahaa saa käyttää tapauskohtaisesti Euroopan unionin uusissa itäisissä naapurimaissa, erityisesti Ukrainassa ja tapauskohtaisesti Valko-Venäjällä toteutettaviin hankkeisiin sekä vielä vuonna 2004 tai aikaisemmin tehtyjen sitoumusten täyttämiseen Baltian maissa toteutettavissa hankkeissa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisissä järjestöissä ja rahoituslaitoksissa sekä kohdemaissa toimivien asiantuntijoiden rahoittamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös edellä mainittuun toimintaan liittyvien valtion kulutusmenojen maksamiseen sekä muille valtion virastoille maksettavien lähialuehankkeista aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen määräaikaiseen työsopimussuhteeseen lähialueyhteistyön koordinointiin, hankevalmisteluun, yhteisrahoitukseen, arviointiin ja hallintoon sekä sen kehittämiseen liittyviin asiantuntijatehtäviin. Momentilta voidaan myöntää valtionavustusta.

Vuoden 2006 aikana saa tehdä lähialueyhteistyötä koskevia sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2006 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 5 000 000 euron arvosta.

99 Ulkoasiainministeriön hallinnonalan muut menot

01. Euroopan parlamentin jäsenten palkkaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 150 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan parlamentin Suomen edustajien palkkausmenojen maksamiseen.

21. Tilapäinen edustus kansainvälisissä neuvotteluissa (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 213 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtio- ja ministerivierailuista aiheutuvien menojen maksamiseen Suomessa ja ulkomailla. Määrärahaa saa käyttää myös valtio- ja ministerivierailuihin liittyvän tilapäisen työvoiman palkkioiden ja työnantajamaksujen maksamiseen.

22. Suomalaisten rauhanturvajoukkojen ylläpitomenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 49 119 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rauhanturvaamislaissa (514/1984) tarkoitetun rauhanturvaamishenkilöstön palkkaus-, päiväraha-, muonanparannusraha- ja koulutusmenojen sekä valtion eläkemaksun ja rauhanturvaamishenkilöstölle palvelusajaksi otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisen rauhanturvaamisyhteistyön puitteissa annettavaan koulutukseen ja sen materiaalikuluihin sekä kansainvälisen kriisinhallintatyön puitteissa yksittäisille maille annettavaan tukeen puolustussektorilla ja vakauttamistehtäviin konfliktien jälkeen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää sellaisten kansainvälisten rauhanturvaamisoperaatioiden taloudelliseen tukemiseen, joihin Suomi ei lähetä henkilöstöä tai muutoin osallistu.

Siinä tapauksessa, että Suomelle esitetään pyyntö uuden rauhanturvajoukon lähettämisestä kansainvälisiin rauhanturvaamistehtäviin, ja Suomi päättää rauhanturvajoukon asettamisesta tai että Suomi päättää jatkaa osallistumistaan jo käynnissä olevan operaation seuraavaan vaiheeseen, saa näihin menoihin käyttää tälle momentille myönnettyjä määrärahoja.

Käyttösuunnitelma euroa
01. EU:n taisteluosastojen koulutus- ja valmiusmenot 5 483 000
03. Liberian rauhanturvaoperaation menot (UNMIL-operaatio) 189 000
04. Suomen Kosovon rauhanturvajoukon menot (KFOR-operaatio) 21 405 000
05. Yhteiset menot 2 251 000
06. Suomen Bosnia-Hertsegovinan rauhanturvajoukon menot (ALTHEA/EUFOR-operaatio) 10 110 000
07. YKSOS:n menot (UNMIS-operaatio) 257 000
08. SRJA:n menot (ISAF-operaatio) 7 385 000
09. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin rauhanturvaamisoperaatioihin sekä muihin rauhanturvamenoihin 2 039 000
Yhteensä 49 119 000

25. Siviilihenkilöstön osallistuminen kriisinhallintaan (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 14 411 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kriisinhallintatoimintaan ulkomailla osallistuvasta suomalaisesta siviilihenkilöstöstä aiheutuvien erityismenojen ja Suomen siviilikriisinhallintatoiminnasta aiheutuvien muiden menojen maksamiseen sekä muiden hallinnonalojen siviilikriisinhallintaan osallistuvien virkamiesten menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää myös siviilikriisinhallinnan projekteihin ja koulutukseen Suomessa, vaalitarkkailijoiden aiheuttamien menojen maksamiseen, siviilikriisinhallintatoimintaa harjoittavien järjestöjen toiminnan tukemiseen sekä siviilikriisinhallinnan tehtävissä toimivalle henkilöstölle otetun henkilövakuutuksen kustannusten maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää 4 000 000 euroa uusiin siviilikriisinhallintaprojekteihin tai käynnissä olevien siviilikriisinhallintaprojektien mahdollisiin lisämenoihin.

50. Eräät valtionavut (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 383 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhteisöille. Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotukseen varatusta määrärahasta osoitetaan Eurooppalainen Suomi ry:lle 219 000 euroa ja Vaihtoehto EU:lle Tiedotuskeskus ry:lle 51 000 euroa.

Käyttösuunnitelma euroa
Kansalaisjärjestöjen Eurooppa-tiedotus 505 000
Suomen YK-liitto ry 265 000
Suomen Pakolaisapu ry 202 000
Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi 84 000
Suomen YK:n lastenapu UNICEF ry 84 000
YK:n Naisten Kehitysrahasto, Suomen Yhdistys ry 50 000
Saamelaisneuvosto 47 000
Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin toimintaa tukevat järjestöt sekä ihmisoikeusjärjestöt 42 000
SPR:n kansainvälisen humanitaarisen oikeuden ja Geneven sopimusten tunnetuksi tekeminen Suomessa 54 000
Muut kansainvälistä toimintaa harjoittavat yhteisöt 50 000
Yhteensä 1 383 000

51. Hädänalaisten avustaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 39 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää konsulipalvelulain mukaan hädänalaisessa asemassa olevien henkilöiden kotiuttamisesta ja avustamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen, tileistä poistoihin sekä avustuksien maksamiseen ulkomailla.

66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 84 886 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkoasiainministeriön toimialaan liittyvien järjestöjen jäsenmaksujen ja vapaaehtoisten rahoitusavustusten maksamiseen.

67. Kansainvälisen ilmastosopimuksen alaisen yhteistyön menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisen ilmastosopimuksen alaiseen yhteistyöhön kehitysmaiden kanssa sekä Suomen Kioton joustomekanismeja koskevan koeohjelman kustannuksiin.

Vuoden 2006 aikana saa tehdä yhteistyötä koskevia sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2006 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 2 000 000 euron arvosta.

95. Kurssivaihtelut (arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 17 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkoasiainministeriön vahvistamien tilikurssien ja pankkien virallisten päivänkurssien välisten laskennallisten sekä muiden valuuttamääräisten ulkomaisten maksujen laskennallisten kurssierojen kattamiseen.

Pääluokka 25

OIKEUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Ministeriö ja sen yhteydessä toimivat viranomaiset

19. Oikeusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 39 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Oikeusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 23 969 000 euroa.

Valtioneuvoston säädösvalmistelun tehostamiseen ja ministeriön organisaation uudelleen järjestelyyn liittyen voidaan perustaa 1.3.2006 lukien osastopäällikön (A32) virka.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten yhteisöjen jäsenmaksujen ja maksuosuuksien maksamiseen.

22. Eräiden virastojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 17 143 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös Kriminaalipolitiikan instituutin apurahojen maksamiseen.

29. Erityismenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää onnettomuuksien tutkinnasta annetun lain (373/1985) mukaan onnettomuustutkintaa varten asetetuista tutkintalautakunnista sekä valtioneuvoston päättämässä laajuudessa kansainvälisenä yhteistyönä toimitettavasta tutkinnasta aiheutuvien palkkioiden ja muiden kulutusmenojen maksamiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää konkurssiasiamiehen vähävaraisessa konkurssipesässä ottamaan kuluvastuuseen liittyen ulkomaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa antamasta sitoumuksesta mahdollisesti johtuvan korvausvastuun toteuttamiseen.

51. Eräät valtion maksamat korvaukset ja avustukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 10 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain (935/1973) nojalla maksettaviin rikosvahinkokorvauksiin sekä syyttömästi vangituille tai tuomituille valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavista korvauksista annetun lain (422/1974) nojalla maksettaviin korvauksiin, rikosvahinkokorvauksiin ja syyttömästi vangittujen korvauksiin liittyvien vähäisten asiamiespalkkioiden maksamiseen, avustuksiin rikollisuutta ehkäisevää työtä tekeville ja rikosten uhreista huolehtiville yhteisöille, avustuksiin saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon ylläpitämiseen, avustuksiin Julkisen Sanan Neuvostolle ja säädösaineistoa julkaiseville yhteisöille. Määrärahaa saa käyttää myös avustuksiin maakuntien liitoille, jotka alueellaan huolehtivat lainopillisen asiantuntija-avun hankkimisesta kalatalousyhteisöille eräisiin laajoihin vesiasioihin liittyvissä kysymyksissä, sekä oikeusjärjestyksen kehittämistä ja tunnetuksi tekemistä tukevan toiminnan avustamiseen.

Määrärahaa saa lisäksi käyttää painavasta syystä avustuksiin ympäristövahingoista johtuvien oikeudenkäyntien korvaamiseen sekä ympäristönsuojelua koskevissa hallintoasioissa aiheutuneisiin tarpeellisiin edunvalvontakustannuksiin. Avustusta voidaan suorittaa, jos asialla voidaan katsoa olevan tärkeää merkitystä yleisen ympäristönsuojelun edun kannalta tai huomattavaa vaikutusta lukuisten henkilöiden oloihin ja asianosaiselle tai kantajalle aiheutuvia kuluja ei voida pitää kohtuullisina ottaen huomioon hänen maksukykynsä. Määrärahasta saa käyttää enintään 1 850 000 euroa muihin kuin rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoin annetun lain nojalla maksettaviin rikosvahinkokorvauksiin sekä syyttömästi vangituille tai tuomituille valtion varoista vapaudenmenetyksen johdosta maksettavista korvauksista annetun lain nojalla maksettaviin korvauksiin.

Käyttösuunnitelma euroa
Rikosvahinkokorvaukset sekä syyttömästi vangituille ja tuomituille maksettavat korvaukset 8 250 000
Avustukset rikollisuutta ehkäisevää työtä tekeville ja rikosten uhreista huolehtiville yhteisöille (enintään) 290 000
Avustukset saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon ylläpitämiseen (enintään) 1 300 000
Muut avustukset (enintään) 260 000
Yhteensä 10 100 000
10 Tuomioistuinlaitos

21. Korkeimman oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 7 000 000 euroa.

Voidaan lakkauttaa yksi oikeusneuvoksen virka ja yksi oikeussihteerin virka (T11) 1.1.2006 lukien.

22. Korkeimman hallinto-oikeuden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 8 500 000 euroa.

23. Muiden tuomioistuinten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 199 981 000 euroa.

Käräjäoikeuksien tuomiopiirijärjestelyihin liittyen (Loimaa, Nilsiä ja Haapajärvi) voidaan 1.1.2006 lukien perustaa kaksi käräjätuomarin virkaa (1 T11 ja 1 T13) ja 1.7.2006 lukien yksi käräjätuomarin virka (T11) edellyttäen, että 1.1.2006 lukien lakkautetaan kaksi laamannin virkaa (T15) ja 1.7.2006 yksi laamannin virka (T15).

Hovioikeuksiin voidaan 1.3.2006 lukien perustaa kolme hovioikeudenneuvoksen virkaa (T12) edellyttäen, että vastaavasti vähennetään määräaikaisia hovioikeudenneuvoksia ja viskaaleita.

Hallinto-oikeuksiin voidaan 1.3.2006 lukien perustaa neljä hallinto-oikeustuomarin virkaa (2 T13 ja 2 T11) edellyttäen, että vastaavasti vähennetään määräaikaisia hallinto-oikeustuomareita ja hallinto-oikeussihteereitä.

Vakuutusoikeuteen voidaan 1.3.2006 perustaa neljä vakuutusoikeustuomarin virkaa (2 T13 ja 2 T11) edellyttäen, että samasta ajankohdasta lukien vähennetään neljä määräaikaista vakuutusoikeustuomaria.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon maanmittauslaitoksen kiinteistötietojärjestelmän tuloista asetuksen perusteella oikeusministeriölle jakamat osuudet sekä EU:lta saatavat tulot.

29. Erityismenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 6 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää viranomaistoiminnasta lakien ja asetusten nojalla aiheutuvien oikeudenkäyntikulujen sekä valtion maksettavaksi vahingonkorvauslain (412/1974) nojalla määrättyjen korvausten maksamiseen.

30 Oikeudelliset palvelut ja julkinen oikeusapu

21. Oikeusaputoimistojen ja kuluttajavalituslautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 21 851 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon tulot oikeusapumaksusta, oikeusavun saajan osittaiset korvaukset samoin kuin hävinneen vastapuolen korvaukset oikeudenkäyntikuluista.

50. Yksityisille oikeusavustajille maksettavat korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 34 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää oikeusapulain (257/2002), yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993), oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain (689/1997) sekä konkurssilain (120/2004) soveltamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Käyttösuunnitelma euroa
Oikeusapu ja puolustus 30 400 000
Asianomistajan avustaminen 100 000
Yksityishenkilön velkajärjestely 1 700 000
Syytteestä vapautetun oikeudenkäyntikulujen korvaus 1 500 000
Konkurssilain mukaisten julkisselvittäjien ja pesänhoitajien palkkiot 700 000
Yhteensä 34 400 000
40 Maksuhäiriöt, ulosotto ja konkurssivalvonta

21.  Ulosottolaitoksen ja konkurssivalvonnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 79 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Konkurssiasiamiehen toimiston, kihlakuntien ulosottovirastojen ja Ahvenanmaan maakunnanvoudinviraston toimintamenojen sekä kihlakunnanvirastojen ulosotto-osastojen muiden kuin momentilta 26.07.21 (Kihlakunnanvirastojen yhteiset toimintamenot) rahoitettavien toimintamenojen maksamiseen. Momentin määrärahasta maksetaan myös ulosottolaitoksen keskitettyjen tietojärjestelmien käytöstä, ylläpidosta ja kehittämisestä aiheutuvat menot.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon Konkurssiasiamiehen toimiston erityistilintarkastuksista takaisin perittävät korvaukset.

50 Rangaistusten täytäntöönpano

21. Rangaistusten täytäntöönpanon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 190 230 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää vankeinhoitolaitoksen työtoiminnan liiketaloudellisten suoritteiden hintojen alentamiseen enintään 5 300 000 euroa ja vankeinhoitolaitoksen toiminnallisista tarpeista aiheutuvien henkilökunnan asuntojen vuokraosuuksien alentamiseen enintään 2 000 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa on otettu huomioon laitosmyymälöiden myyntitulot, Satakunnan vankilan toiminnan tulot, Vankeinhoidon koulutuskeskuksen tulot ja tulot mielentilatutkimuksista.

74. Avolaitostyöt (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 5 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös maarakennustöihin. Määrärahasta saadaan lisäksi käyttää enintään 1 500 000 euroa työsiirtolatöihin kunnan omistuksessa oleviin työkohteisiin, jotka ovat kulttuurihistoriallisesti arvokkaita tai joihin voidaan liittää kuntouttavaa toimintaa, jonka kustannuksiin kunta osallistuu.

60 Syyttäjälaitos

21. Syyttäjälaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 30 998 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtakunnansyyttäjänviraston, kihlakuntien syyttäjänvirastojen ja Ahvenanmaan maakunnansyyttäjänviraston toimintamenojen sekä kihlakunnanvirastojen syyttäjäosastojen muiden kuin momentilta 26.07.21 (Kihlakunnanvirastojen yhteiset toimintamenot) rahoitettavien toimintamenojen maksamiseen.

70 Vaalimenot

21. Vaalimenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 21 150 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vaalilain (714/1998), saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) ja menettelystä neuvoa-antavissa kansanäänestyksissä annetun lain (571/1987) mukaisesti eduskuntavaaleista, presidentinvaalista, kunnallisvaaleista, europarlamenttivaaleista, saamelaiskäräjävaaleista ja neuvoa-antavista kansanäänestyksistä sekä niiden tulosten kokoamisesta ja tietojenkäsittelystä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Pääluokka 26

SISÄASIAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Sisäasiainministeriö

19. Sisäasiainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 60 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös momentilta 26.98.63 hankittavaan työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen ja työllisyysperusteisiin valtion investointihankkeisiin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen.

21. Sisäasiainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 22 457 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien ja rahoittamien hankkeiden maksamiseen.

22. Tietohallinnon yhteiset menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 5 212 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sisäasiainhallinnon yhteisen tietoverkon ja yhteiskäytössä olevien tietojärjestelmien ylläpito- ja kehittämismenoihin.

23. Sisäasiainhallinnon palvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 7 103 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon muilta kuin sisäasiainministeriön hallinnonalan virastoilta ja laitoksilta saatavat tulot.

02 Ulkomaalaisvirasto

21. Ulkomaalaisviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 12 942 000 euroa.

05 Lääninhallitukset

21. Lääninhallitusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 51 415 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös hankkeisiin, joihin saadaan EU-rahoitusta.

Määrärahasta osoitetaan 600 000 euroa sihteerien virkojen perustamiseen alueellisiin romaniasiain neuvottelukuntiin.

06 Rekisterihallinto

21. Rekisterihallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 28 569 000 euroa.

07 Kihlakunnat

21. Kihlakunnanvirastojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 43 748 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kihlakunnanviraston yhteisen henkilökunnan palkkauksiin sekä yhteisiin toimitila- ja muihin menoihin.

75 Poliisitoimi

21. Poliisitoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 567 567 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin, rahoitus- ja maksuosuuksiin.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien ja rahoittamien poliisitoimeen liittyvien hankkeiden maksamiseen.

22. Maasta poistamis- ja noutokuljetuksista aiheutuvat menot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää poliisin vastuulla olevien maasta poistettavien henkilöiden maasta poistamiskuljetuksista ja turvapaikanhakijoiden tulkkaus- ja käännöspalveluista sekä Suomeen luovutettavien rikoksentekijöiden noutokuljetuksista aiheutuviin menoihin.

80 Pelastustoimi

21. Pelastustoimen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 60 594 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää maksullisen koulutustoiminnan liiketaloudellisten suoritteiden hintojen alentamiseen enintään 292 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös hankkeisiin, joihin saadaan EU -rahoitusta.

22. Erityismenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 090 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää pelastuslain (468/2003) 77 §:n 1 momentin nojalla suoritettavien korvausten maksamiseen ja toimintakustannuksiin, jotka aiheutuvat ilma-alusten käytöstä etsintä- ja pelastustehtäviin ja siihen liittyvän hälytys- ja johtamisjärjestelmän välittömien kustannusten korvaamisesta ilmailulaitokselle, sekä kustannuksiin metsäpalojen tähystystoiminnasta ja kansainvälisen hätäavun antamisesta ja vastaanottamisesta ja siihen varautumisesta. Määrärahaa voidaan käyttää myös pelastuslain 74 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilma-alusten käyttöä pelastustoiminnassa koskevan valmiuden ylläpitämiseen sekä pelastuslain 87 §:n 2 momentin mukaisten erityisten palon- tai onnettomuuden syiden tutkimusten aiheuttamien menojen suorittamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisen avun antamiseen EU:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen pelastuspalvelu- ja siviilikriisinhallintajärjestelmien puitteissa sekä YK:n alaisena toimivien katastrofien arviointi-, koordinointi- ja tukiryhmien (UNDAC, UNDAC-support, IHP), NATO:n Euro-Atlanttisen kumppanuusneuvoston (EAPC) asiantuntijoiden, Suomen pelastuspalvelun kansainvälisen komennuskunnan (FRF) kahden- tai monenvälisistä komennuksista johtuviin palkkaus-, varautumis- ja toimintakustannuksiin sekä sisäasiainministeriön määräämistä kuntien pelastustehtävistä lähialueilla aiheutuviin toimintakustannuksiin.

31. Valtionavustukset (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 710 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen alueen pelastustoimen valtionavustuksesta annetun lain (1122/2003) nojalla pelastustoimen hoidon kannalta tarpeellisen kaluston tai järjestelmän hankinnasta aiheutuviin huomattaviin kustannuksiin sekä kehittämishankkeisiin pelastustoimen alueille. Määrärahaa saa käyttää myös pelastuslain (468/2003) 77 §:n 2 momentin mukaisten avustusten maksamiseen väestönsuojelumenoihin kunnille ja pelastustoimen alueille.

90 Rajavartiolaitos

21. Rajavartiolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 197 124 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää meripelastuslain (1145/2001) 21 §:n 3 momentin nojalla suoritettavien korvausten maksamiseen sekä rajavartiolaitoksen ilma-alusten meripelastustehtävistä johtuvien lennonvarmistuspalvelujen ja meripelastustoimeen liittyvän lentopelastuksen hälytys- ja johtamistoiminnasta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen Ilmailulaitokselle.

Määrärahaa saa käyttää myös koneiden, laitteiden ja kaluston hankintamenojen maksamiseen sekä rakennusten, rakenteiden ja kiinteistöjen perusparannuksesta ja uudisrakentamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen silloin, kun hankkeen hankintameno tai kustannusarvio on alle 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n rahoittamiin hankkeisiin.

Rajavartiolaitokseen perustetaan 1.1.2006 lukien yksi kenraalin tai amiraalin virka (A31).

74. Rakentaminen (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 341 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vuoden 2005 rakentamisvaltuuden mukaisesti Rovaniemen asuinrakennusten perusparannukseen.

97 Avustukset kunnille

31. Kuntien yleinen valtionosuus, verotuloihin perustuvat tasaukset ja siirtymätasaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 199 676 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuntien valtionosuuslain (1147/1996) mukaisen kuntien yleisen valtionosuuden ja verotuloihin perustuvan tasauksen maksamiseen.

32. Kuntien yhdistymisavustukset ja kuntajako sekä kuntien yhteistoiminnan tukeminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 24 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuntajakolain (1196/1997) 38 §:n mukaisten laskennallisten yhdistymisavustusten maksamiseen, lain 39 §:n mukaisten valtionosuuksien vähenemisen korvaamiseen, lain 40 §:n mukaisten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeen sekä lain 8 §:n mukaisten erityisten selvitysten toimittamisesta aiheutuneiden kustannusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää kuntien valtionosuuslain (1147/1996) 13 a §:n mukaisten yhteistoiminta-avustusten maksamiseen.

Vuoden 2006 aikana tehtävien ja vuoden 2007 alusta voimaan tulevien kuntajaon muutosten yhteydessä voidaan sitoutua maksamaan vuonna 2007 investointi- ja kehittämishankkeiden tukea enintään 3 000 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää enintään 200 000 euroa kuntajakolain mukaisiin selvityskustannuksiin ja enintään 150 000 euroa avustuksiin kunnille niistä kustannuksista, joita niille aiheutuu yhdistymiseen liittyvistä esiselvityksistä.

Lisäksi määrärahasta saa käyttää enintään 1 000 000 euroa kuntien syvällisen, laaja-alaisen yhteistoiminnan tukemiseen muutosvaiheessa.

34. Kuntien harkinnanvarainen rahoitusavustus (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 26 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuntien valtionosuuslain 13 §:n mukaisten harkinnanvaraisten avustusten maksamiseen kunnille.

35. Holhoustoimen edunvalvonta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yleisen edunvalvonnan järjestämisestä annetun lain (443/1999) 6 §:ssä tarkoitettuihin edunvalvontapalvelun tuottajille maksettaviin korvauksiin.

98 Alueiden kehittäminen

43. Maakunnan kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 29 880 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lähinnä alueiden elinkeinotoiminnan omaehtoiseen kehittämiseen mukaan lukien osaamiskeskus-, aluekeskus- ja kaupunkipoliittiset toimenpiteet sekä seudullisiin yhteistyöhankkeisiin. Määrärahaa saa käyttää myös maakunnan kehittämisrahasta rahoitettavien ohjelmien ja hankkeiden toteuttamiseen tarvittavan enintään 24 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen.

Määräraha on alueiden kehittämisestä annetun lain 20 §:ssä tarkoitettu maakunnan kehittämisraha.

61. Euroopan aluekehitysrahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 125 097 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 113 981 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saadaan käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää EU:n ohjelmakauden 2000-2006 tavoiteohjelmia 1 ja 2 toteuttavien hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien toteutukseen liittyvään tekniseen apuun Euroopan aluekehitysrahastosta maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa yhdessä hallinnonalojen vastinrahoitusmomenttien määrärahojen kanssa käyttää myös Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään 105 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 5 147 000 euroa ja määrärahasta 4 200 000 euroa Kainuun maakuntaan.

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sisäasiainministeriön osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 31 162 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 26 294 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saadaan käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien, tavoite 1- ja 2 -ohjelmien sekä yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla 26.98.61 ja 34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa sekä EU:n ohjelmakauden 1995-1999 sitoumusten maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 3 859 000 euroa ja määrärahasta 3 600 000 euroa Kainuun maakuntaan.

63. Kainuun kehittämisraha (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 44 309 000 euroa.

Vuonna 2006 saa tehdä päätöksiä siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuosina 2007-2009 enintään 8 382 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Kainuun hallintokokeilusta annetun lain (343/2003) 6 ja 10 §:n mukaisten menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös aiempina vuosina momenteilla 34.06.51 (27, 29) ja 34.06.64 (77) tehdyistä päätöksistä vuonna 2006 aiheutuvien menojen maksamiseen siltä osin kuin ne ovat kohdistuneet Kainuun hallintokokeilu -alueelle.

Määrärahaa saa käyttää myös toimintamenojen maksamiseen. Momentille budjetoidaan toimintamenojen vakiosisällön mukaiset tulot sekä tiehallinnon toimenpiteissä ulkopuolisten rahoittajien maksamat maksuosuudet.

Määrärahaa saa käyttää enintään 35 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen sekä henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien tila- ja muiden kustannusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan suoriteperusteella siltä osin kuin määrärahasta maksetaan kulutusmenoja. Muilta osin määräraha budjetoidaan maksuperusteella.

Pääluokka 27

PUOLUSTUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Puolustuspolitiikka ja hallinto

19. Puolustusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 228 022 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Puolustusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 14 167 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös räjähtävän materiaalin turvallisuuteen keskittyvän järjestön (NIMIC/MSIAC) ja Euroopan puolustusviraston maksuosuuksien maksamiseen sekä ETY-järjestön luottamusta ja turvallisuutta lisäävien toimien täytäntöönpanosta sekä näistä johtuvista hallinnollisista toimista aiheutuvien menojen maksamiseen.

10 Sotilaallinen maanpuolustus

16. Puolustusmateriaalihankinnat (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 643 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää puolustusmateriaalin sekä puolustusvoimien muun kaluston ja välineistön hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen ja hankintaan välittömästi liittyvään tutkimus- ja kehittämistoimintaan, järjestelmien testaukseen ja käyttökoulutukseen. Määrärahasta saa käyttää 540 043 000 euroa aikaisemmin myönnetyistä tilausvaltuuksista ja niihin liittyvistä indeksi- ja valuuttakurssimuutoksista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä 39 600 000 euroa muihin puolustusmateriaalihankintoihin.

Sen johdosta, että aikaisemmissa talousarvioissa hyväksyttyjen tilausvaltuuksien perusteella ei kaikilta osin ole ollut mahdollista tehdä sopimuksia, saa vuoden 2006 aikana tehdä sopimuksia Helikopterien huolto- ja tukeutumisjärjestelmien kehittämisen (HTH), Merivoimien ja tiedustelun kehittämisen (PVKEH 2005) ja Raskaan raketinheitinjärjestelmän (MLRS) tilausvaltuuksien sitomatta olevaa määrää vastaavasti edellyttäen, että näistä sopimuksista aiheutuvat vuotuiset maksut eivät ylitä kyseisten tilausvaltuuksien rahoitussuunnitelmissa esitettyjä rahamääriä.

Vuonna 2006 saa tehdä puolustusvoimien integroidun tiedustelun, valvonnan ja johtamisen sekä merivoimien, ilmavoimien ja ilmatorjunnan kehittämiseen liittyen (Puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen tilausvaltuus, PVKEH 2006) sopimuksia siten, että niistä aiheutuu talousarvion voimaantulopäivän valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuosina 2006-2012 enintään 547 815 000 euroa. Valtuuden käytöstä saa aiheutua mainitulla valuuttakurssitasolla valtiolle menoja vuoden 2006 loppuun mennessä enintään 63 657 000 euroa, vuoden 2007 loppuun mennessä enintään 161 835 000 euroa, vuoden 2008 loppuun mennessä enintään 323 365 000 euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään 430 815 000 euroa, vuoden 2010 loppuun mennessä enintään 488 715 000 euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään 538 815 000 euroa ja vuoden 2012 loppuun mennessä enintään 547 815 000 euroa.

Uuden tilausvaltuuden enimmäismäärien mukaiset suoritukset voidaan sitoa alaa kuvaavaan hintakehitykseen vuoden 2006 ensimmäisestä vuosineljänneksestä alkaen.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet sekä indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

21. Puolustusvoimien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 328 898 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös ulkomaalaisille oppilaille annettavasta sotilaskoulutuksesta ja puolustusvoimien joukkojen kansainvälisestä harjoitustoiminnasta ja sen valmisteluista sekä muusta puolustusvoimien kansainvälisestä yhteistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen, palvelussuhdeasuntojen vuokrien alentamiseen sekä Vapaudenristin Ritarikunnan menoihin. Määrärahaa saa käyttää enintään 4 400 000 euroa puolustusvoimien toiminnallisista tarpeista aiheutuvien palvelussuhdeasuntojen vuokraosuuksien maksamiseen sekä enintään 336 000 euroa sotainvalideille ja sotaveteraaneille, maanpuolustustyölle sekä merkittäville urheilutapahtumille suoritettavan liiketaloudellisin perustein hinnoitellun maksullisen palvelutoiminnan hintojen alentamiseen.

Vuonna 2006 saa tehdä puolustusvoimien toiminnan edellyttämiä materiaalin ja palvelujen hankintaan liittyviä pitkäaikaisia sopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 2007 loppuun mennessä enintään 30 523 000 euroa ja vuoden 2008 loppuun mennessä enintään 38 469 000 euroa.

Vuonna 2006 saa tehdä NH90 -kuljetushelikopterin koulutuspalveluja (NH90 -koulutuspalvelut -tilausvaltuus) koskevia sopimuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja vuosina 2008-2028 enintään 63 000 000 euroa. Valtuuden käytöstä saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 2008 loppuun mennessä enintään 3 000 000 euroa, vuoden 2009 loppuun mennessä enintään 6 000 000 euroa, vuoden 2010 loppuun mennessä enintään 9 000 000 euroa, vuoden 2011 loppuun mennessä enintään 12 000 000 euroa, vuoden 2012 loppuun mennessä enintään 15 000 000 euroa, vuoden 2013 loppuun mennessä enintään 18 000 000 euroa, vuoden 2014 loppuun mennessä enintään 21 000 000 euroa, vuoden 2015 loppuun mennessä enintään 24 000 000 euroa, vuoden 2016 loppuun mennessä enintään 27 000 000 euroa, vuoden 2017 loppuun mennessä enintään 30 000 000 euroa, vuoden 2018 loppuun mennessä enintään 33 000 000 euroa, vuoden 2019 loppuun mennessä enintään 36 000 000 euroa, vuoden 2020 loppuun mennessä enintään 39 000 000 euroa, vuoden 2021 loppuun mennessä enintään 42 000 000 euroa, vuoden 2022 loppuun mennessä enintään 45 000 000 euroa, vuoden 2023 loppuun mennessä enintään 48 000 000 euroa, vuoden 2024 loppuun mennessä enintään 51 000 000 euroa, vuoden 2025 loppuun mennessä enintään 54 000 000 euroa, vuoden 2026 loppuun mennessä enintään 57 000 000 euroa, vuoden 2027 loppuun mennessä enintään 60 000 000 euroa ja vuoden 2028 loppuun mennessä enintään 63 000 000 euroa.

NH90 -koulutuspalvelut tilausvaltuuteen liittyvien indeksien noususta aiheutuvien lisämenojen maksamiseen käytetään puolustusvoimien toimintamenoihin vuosittain myönnettäviä määrärahoja.

Tilausvaltuuksien maksatusmäärärahat ja niihin liittyvät indeksien ja valuuttakurssien noususta aiheutuvat lisätarpeet sekä indeksien ja valuuttakurssien alenemisesta syntyvät vähennykset budjetoidaan talousarviossa varainhoitovuoteen kuuluviksi maksuperusteisina.

50.  27.99.50Maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukeminen (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 650 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen.

30 Sotilaallinen kriisinhallinta

21. Rauhanturvaamistoiminnan kotimaan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 6 242 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen kotimaisten toimintamenojen ja EU:n taisteluosastojen valmistelu-, koulutus- ja harjoitteluvaiheen palkkausmenojen maksamiseen.

22. Rauhanturvaamistoiminnan kalusto- ja hallintomenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 51 746 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää SALIS-sopimuksen mukaisen ilmakuljetusjärjestelyn Suomen maksuosuuden hallinnollisten kulujen, sotilastarkkailijoiden palkkojen ja kansallisen päivärahan, valmiusjoukon palkkaus-, koulutus-, ylläpito-, varustamis-, hallinto- ja muiden kulutusmenojen ja kansainvälisten rauhanturvakurssien menojen maksamiseen, Kosovossa, Afganistanissa ja Bosnia-Hertsegovinassa olevien suomalaisten rauhanturvajoukkojen sekä Liberiassa ja Sudanissa olevien suomalaisten esikuntaupseerien matkakustannusten, terveydenhoito-, kuljetus-, varustamis-, huolto-, edustus- ja hallintomenojen maksamiseen sekä kansainvälisen rauhanturvaamiskoulutuksen menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös Suomen kansainväliseen kriisinhallintaan nimeämien joukkojen kehittämisohjelmasta aiheutuviin menoihin.

Siinä tapauksessa, että Suomelle esitetään pyyntö uuden rauhanturvajoukon lähettämisestä kansainvälisiin rauhanturvaamistehtäviin ja Suomi päättää rauhanturvajoukon asettamisesta tai että Suomi päättää jatkaa osallistumistaan jo käynnissä olevan operaation seuraavaan vaiheeseen, saa näihin menoihin käyttää tälle momentille myönnettyjä määrärahoja.

Käyttösuunnitelma euroa
01. Suomen Kosovon rauhanturvajoukon menot (KFOR-operaatio) 11 970 000
02. Suomen Bosnia-Hertsegovinan rauhanturvajoukon menot (EUFOR/ALTHEA-operaatio) 6 900 000
03. Sotilastarkkailijatoiminnan menot 2 382 000
04. SRJA:n menot (ISAF-operaatio) 5 900 000
05. YKSOS:n menot (UNMIS-operaatio) 60 000
06. Liberian rauhanturvaamisoperaation menot (UNMIL-operaatio) 50 000
07. Rauhanturvaamisoperaatioiden yhteiset menot 2 285 000
08. Kriisinhallinnan joukkojen kehittämisohjelma 16 000 000
20. Varalla käynnissä olevien operaatioiden lisämenoihin ja niiden jatkamiseen, mahdollisiin uusiin rauhanturvaamisoperaatioihin sekä muihin rauhanturvaamistoiminnan menoihin 6 199 000
Yhteensä 51 746 000

95.  27.99.95Kurssivaihtelut (arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää suomalaisista rauhanturvajoukoista aiheutuvien puolustusministeriön hallinnonalan menojen laskutuksessa syntyviin kurssieroihin.

Pääluokka 28

VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Valtiovarainministeriö

19. Valtiovarainministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 42 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 742 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös vastikkeettomien menojen maksamiseen kansainvälisille yhteisöille. Määrärahaa saa käyttää myös koko hallintoa koskeviin hallinnon kehittämishankkeisiin sekä EU-yhteistyöhön hallinnon kehittämisessä.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon siirtyvän omaisuuden väliaikaisesta hallinnasta valtiovarainministeriölle saatavat tulot, EIPA:lta saatavat tulot yhteisrahoitteisesta toiminnasta sekä Julkishallinnon ja -talouden tilintarkastuslautakunnan (JHTT-lautakunnan) tulot.

22. Valtioneuvoston tietohallintoyksikön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 7 861 000 euroa.

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus valtiovarainministeriön osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 237 000 euroa.

Vuonna 2006 saa tehdä myöntämispäätöksiä yhteensä 44 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2004-2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien Interreg-yhteisöaloitteiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

89. Osakkeiden myyntijärjestelyt ja hankinnat (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 841 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää osake- ja muista omaisuusjärjestelyistä ja omaisuuden hallinnoinnista aiheutuvien sekä valtionyhtiöiden yksityistämiseen liittyvien menojen maksamiseen.

03 Valtion taloudellinen tutkimuskeskus

21. Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 762 000 euroa.

05 Valtiokonttori

21. Valtiokonttorin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 408 000 euroa.

22. Valtion eläkelautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 368 000 euroa.

07 Valtion maksamat eläkkeet ja korvaukset

05. Vakinaiset eläkkeet, perhe-eläkkeet sekä kuntoutustuet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 072 760 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää valtion eläkelain (280/1966) ja siihen liittyvän lainsäädännön mukaisten eläkkeiden, perhe-eläkkeiden, kuntoutustukien ja muiden kuntoutusetuuksien ja niiden lisien sekä viivästyskorotusten ja mahdollisten oikeudenkäyntikulujen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää valtion eläkelain muuttamisesta annetun lain (381/2001) nojalla viimeisen eläkelaitoksen periaatteesta johtuvien ennakkomenojen maksamiseen, jotka aiheutuvat siitä, että muut eläkelaitokset maksavat valtion puolesta myöntämiään valtion vastuulle kuuluvia eläkkeitä.

06. Ylimääräiset eläkkeet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 20 290 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää ylimääräisten eläkkeiden myöntämiseen voimassa olevien valtioneuvoston päätösten mukaisesti sekä aiemmin myönnettyjen ylimääräisten eläkkeiden maksamiseen.

Määrärahasta saadaan myöntää uusia ylimääräisiä eläkkeitä ja perhe-eläkkeitä Sotainvalidien Veljesliiton päätoimisille huoltotehtävissä toimiville toimihenkilöille, jotka siirtyvät eläkkeelle viimeistään vuonna 2006. Mikäli Sotainvalidien Veljesliiton omistamien laitosten, Kaunialan ja Kyyhkylän, omistuspohjassa tapahtuu muutoksia, saadaan ylimääräisiä eläkkeitä ja perhe-eläkkeitä myöntää myös uuden omistajan palvelukseen siirtyneille, aiemmin Sotainvalidien Veljesliiton päätoimisille huoltotehtävissä toimineille toimihenkilöille.

Eläkkeet myönnetään noudattaen soveltuvin osin valtion eläkelain ja valtion perhe-eläkelain säännöksiä sellaisina kuin ne olivat voimassa ennen 1.1.2005. Ylimääräisestä eläkkeestä vähennetään samasta palveluksesta työntekijäin eläkelain nojalla myönnettävä eläke.

Edelleen määrärahaa saa käyttää valtion palveluksesta aiemmin ylimääräisen eläkkeen saaneiden toimihenkilöiden määräaikaisten eläkkeiden jatkamiseen sekä heidän jälkeensä myönnettävien perhe-eläkkeiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää enintään 739 800 euroa ylimääräisistä taiteilijaeläkkeistä annetun valtioneuvoston päätöksen (75/1974) mukaisten taiteilijaeläkkeiden ja ylimääräisistä sanomalehtimieseläkkeistä annetun valtioneuvoston päätöksen (37/1977) mukaisten sanomalehtimieseläkkeiden myöntämiseen kuitenkin siten, että enintään saadaan myöntää täyttä eläkettä vastaavina 35 ylimääräistä taiteilijaeläkettä ja 10 ylimääräistä sanomalehtimieseläkettä. Lisäksi määrärahasta saadaan käyttää enintään 9 000 euroa eduskunnan kansliatoimikunnan myöntämien ylimääräisten eläkkeiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää ylimääräisten eläkkeiden ja perhe-eläkkeiden myöntämiseen Maatalousseurojen Keskusliiton, sittemmin Maatalouskeskusten liiton, ja niiden jäsenjärjestöinä toimineiden maanviljelys- ja talousseurojen päätoimisesta palveluksesta asutuslainsäädännössä annetun toimivallan käyttämistä varten muodostetuissa toimielimissä. Edellytyksenä on lisäksi, että henkilöllä on tai olisi ollut oikeus eläkkeeseen valtion varoista tai kunnallisesta eläkejärjestelmästä ns. lisäeläketurvan mukaisesti ja että eläketurva muuten jäisi olennaisesti pienemmäksi siitä, mitä se olisi ollut, jos asutustehtävissä palveltu aika olisi luettu eläkeajaksi mainittuja eläkkeitä varten.

07. Muut eläkemenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 27 710 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää korvausten maksamiseen Kuntien eläkevakuutukselle eri lakien nojalla valtion toimintojen kunnallistamisen yhteydessä suoritetuista eläkejärjestelyistä ja Eläkekassa Maalle siitä eläkemenojen lisäyksestä, mikä aiheutuu asutustehtävissä palvellun ajan huomioon ottamisesta eläkekassan myöntämässä eläkkeessä. Edelleen määrärahaa saa käyttää korvausten maksamiseen Nokia Oyj:lle, Vapo Oy:lle, Vammas Oy:lle ja Lapua Oy:lle siitä valtion eläkelain tasoisen eläketurvan säilyttämisestä syntyvästä lisärasituksesta, joka näille yhtiöille aiheutuu 31.8.1976 Televan, 31.12.1983 Valtion polttoainekeskuksen, 31.12.1990 Vammaskosken tehtaan ja Lapuan patruunatehtaan palveluksessa olleen henkilöstön siirrosta näiden yhtiöiden palvelukseen.

Määrärahaa saa käyttää myös korvausten maksamiseen yrityskauppojen tai vastaavien yritysten omistuspohjan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä tai konsernin sisällä yhtiöstä toiseen vanhana työntekijänä ennen 1.1.1994 siirretyn henkilön työnantajalle sekä Patria Vammas Oy:n tai Patria Lapua Oy:n palveluksesta yrityskauppojen, liikkeen luovutuksen tai vastaavien uudelleenjärjestelyjen yhteydessä vanhana työntekijänä siirretyn henkilön työnantajalle, jolloin vanhana työntekijänä tarkoitetaan 31.12.1990 Vammaskosken tehtaan tai Lapuan patruunatehtaan palveluksesta Vammas Oy:n tai Patruunatehdas Lapua Oy:n palvelukseen ja myöhemmin Patria-konserniin siirtyneitä henkilöitä. Valtiokonttori saa sopia vakuutusmatemaattisin perustein lasketusta eläkevastuiden kertasuorituksesta. Lisäksi määrärahaa saa käyttää eläkeoikeuden siirtämisestä Suomen työeläkejärjestelmän ja Euroopan yhteisöjen eläkejärjestelmän välillä suoritettuihin eläkeoikeuksien pääoma-arvojen siirtoihin valtion eläkejärjestelmästä asiaa koskevan lain mukaisesti.

50. Tapaturmakorvaukset ja muut vahingonkorvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 41 000 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää tapaturmavakuutuslain ja liikennevakuutuslain sekä mainittuihin korvausjärjestelmiin liittyvän muun lainsäädännön mukaisten korvausten maksamiseen, valtion palveluksessa olleiden henkilöiden ja eräiden heihin verrattavien henkilöiden kuoltua suoritettavan taloudellisen tuen maksamiseen, valtion virkamieslain ja eroraha-asetuksen mukaisten toistuvien korvausten maksamiseen sekä valtion palveluksessa oleville virantoimituksesta tai työtehtävien suorittamisesta aiheutuvien eräiden kustannusten ja vahinkojen korvaamiseen, valtion liikelaitosten vahinkoturvajärjestelmästä suoritettavien korvausten sekä rautatien käytöstä johtuvan vahingon vastuusta annetun lain mukaisten korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös tapaturma- ja liikennevahinkojen korvauksiin liittyvien asiantuntijalääkäripalkkioiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös valtioneuvoston erikseen päättäessä myös luonnonkatastrofien johdosta katastrofialueilla tehdyistä pelastus- ja evakuointitoimista, evakuointilennoista ja annetusta sairaanhoidosta sekä surmansa saaneiden kotimaahan kuljettamisesta aiheutuvien korvausten maksamiseen.

63. Muiden eläkelaitosten vastattavaksi kuuluvat eläkemenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 26 000 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää valtion eläkelain muuttamisesta annetun lain (381/2001) nojalla viimeisen eläkelaitoksen periaatteesta johtuvien Valtiokonttorin toisten eläkelaitosten puolesta myöntämien eläkkeiden maksamiseen.

95. Valtion maksettavaksi tulevat korot liikaa saaduista ennakkotuloista viimeisenä eläkelaitoksena (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 100 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää valtion eläkelain muuttamisesta annetun lain (381/2001) nojalla viimeisen eläkelaitoksen periaatteesta johtuvien Valtiokonttorin toisten eläkelaitosten puolesta myöntämien eläkkeiden maksamisesta aiheutuvien korkomenojen maksamiseen.

18 Verohallinto

21. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 347 487 000 euroa.

39 Eräät siirrot Ahvenanmaan maakunnalle

30. Ahvenanmaan tasoitusmaksu (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 176 110 000 euroa.

Määrärahaa saa Ahvenanmaan valtuuskunnan päätöksen mukaisesti käyttää Ahvenanmaan itsehallintolain mukaista tasoitusta ja tasoitusmäärää koskevien ennakkomaksujen suorittamiseen. Kun tasoitus lain mukaan suoritetaan jälkikäteen, saattavat tällöin vielä vahvistamattomien tasoitusten määrät nousta ennakkomaksuja suuremmiksi. Tämän johdosta määrärahaa saa käyttää ennen lopullisen tasoituksen vahvistamista myös lisäennakon myöntämiseen varainhoitovuotta edeltäneiden vuosien menoihin.

31. Verohyvitys (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 21 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Ahvenanmaan itsehallintolain 49 §:n mukaisen verohyvityksen maksamiseen Ahvenanmaan maakunnalle.

40. Arpajaisveron tuoton palauttaminen Ahvenanmaan maakunnalle (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää arpajaisveron tuoton palauttamiseen Ahvenanmaan maakunnalle.

40 Tullilaitos

21. Tullilaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 129 953 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat tulot pois lukien EU:lle kannettavista kolmansien maiden tulleista saatava kantopalkkio sekä huumekoiratoimintaan saatavat lahjoitukset.

52 Tilastokeskus

21. Tilastokeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 41 239 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös jäsenmaksujen maksamiseen ja EU:n jäsenyyteen liittyvien tilastohankkeiden rahoitukseen.

60 Senaatti-kiinteistöt
80 Hallinnon uudistaminen ja eräät henkilöstöhallinnon tukitoimenpiteet

21. Henkilöstön sopeuttamisen tukeminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 169 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää hallinnon rationalisoinnin yhteydessä tarvittavista henkilöstön uudelleen sijoittamisen tukitoimista aiheutuviin menoihin.

23. Työsuojelun edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 096 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työsuojelurahastosta annettua lakia (407/1979) vastaavan järjestelyn toteuttamiseksi valtionhallinnossa työsuojelututkimukseen, työsuojelukoulutukseen, työsuojelutietojen keräämiseen ja työsuojelua koskevaan tiedottamiseen sekä valtiotyönantajan ja sen palveluksessa olevan henkilöstön välisten työelämän suhteiden edistämistä tarkoittavaan tutkimukseen, koulutukseen ja tiedotukseen.

24. Työhyvinvoinnin tuki (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Valtiokonttorin antamien ohjeiden mukaisesti myönnettävien työhyvinvointia edistävien hankkeiden toteuttamiseen sekä kuntoutus- ja työhyvinvointitoiminnan kehittämisestä ja koulutuksesta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös tuettavien työhyvinvointihankkeiden virastokohtaisen toteuttamisen palkkauskustannuksiin kuuden henkilötyövuoden verran.

25. Valtion henkilöstöjärjestelyt (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 410 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lakkautuspalkkalain (182/1931) mukaisten lakkautuspalkkojen maksamiseen.

26. EU-puheenjohtajuus (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 15 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomelle vuonna 2006 tulevan Euroopan unionin puheenjohtajuuden johdosta välttämättömän lisähenkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin palvelussuhteisiin ja tehtäviin. Määrärahaa saa käyttää myös EU-puheenjohtajuudesta tai siihen valmistautumisesta johtuvien ylityökorvausten maksamiseen, lisähenkilökunnan tarvitsemista toimitiloista aiheutuviin menoihin, matka- ja edustuskustannusten maksamiseen, tiedotus-, käännös- ja postituskustannusten maksamiseen, julkaisu- ja tiedotusmateriaalin tuottamiseen sekä muihin EU-puheenjohtajuudesta tai siihen valmistautumisesta aiheutuviin menoihin, ei kuitenkaan kokousten, seminaarien ja muiden niitä vastaavien EU-puheenjohtajuuteen liittyvien tilaisuuksien järjestämisestä välittömästi aiheutuviin menoihin.

Määrärahaa saa käyttää myös Suomen EU-puheenjohtajuuteen valmistautumiseksi järjestettävän EU-avustajaohjelman järjestämiseen, ohjelman suunnittelu-, valinta-, valmennus- ja palkkausmenojen maksamiseen sekä ohjelman arviointiin.

60. Valtion maksu Koulutusrahastosta johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 210 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Koulutusrahastosta annetun lain (1306/2002) 13 §:n mukaisen valtion maksun maksamiseen Koulutusrahastolle.

81 Eräät hallinnonaloittain jakamattomat menot

01. Euroopan unionin kansallisten asiantuntijoiden palkkaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 177 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan unionin toimielimissä toimivien suomalaisten kansallisten asiantuntijoiden palkkaus- ja sosiaaliturvakustannusten maksamiseen. Määrärahalla saa palkata enintään 25 henkilötyövuotta vastaavan määrän henkilöstöä määräaikaisiin kansallisten asiantuntijoiden tehtäviin.

02. Eräät muut palkat ja virkasuhteen ehtoja koskevat päätökset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 168 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää välttämättömän lisähenkilökunnan palkkausten maksamiseen sellaisissa tapauksissa, joissa henkilöstön lisätarve ei ole ollut tiedossa varsinaista talousarvioesitystä laadittaessa, sekä valtiovarainministeriön tekemistä virkasuhteen ehtoja koskevista päätöksistä aiheutuvien menojen maksamiseen.

25. Euroopan unionin osallistuminen matkakustannusten korvauksiin (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n jäsenvaltioiden valtuuskuntien matkakulujen korvaamisesta annetun päätöksen mukaisten matkustusmenojen maksamiseen.

95. Lakiin tai asetukseen perustuvat menot, joita varten talousarvioon ei ole erikseen merkitty määrärahaa (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 17 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sellaisten lakiin tai asetukseen perustuvien menojen maksamiseen, joita varten talousarvioon ei ole erikseen myönnetty määrärahaa.

96. Edeltä arvaamattomat tarpeet (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sellaisten edeltä arvaamattomista tarpeista aiheutuvien välttämättömien menojen maksamiseen, joita varten talousarviossa ei ole määrärahaa.

82 Korvaukset rahastoille ja rahoituslaitoksille

44. Isäntämaakorvaus Pohjoismaiden Investointipankille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 5 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sen taloudellisen hyödyn korvaamiseksi, minkä Suomen Pohjoismaiden Investointipankin isäntämaana katsotaan saavan.

84 Kansainväliset rahoitusosuudet

66. Kansainvälisille rahoituslaitoksille annettujen sitoumusten lunastaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 170 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisille rahoituslaitoksille jäsenyyden perusteella vuosina 1982-1986 annettujen sitoumusten lunastamiseen sekä lunastamisesta aiheutuvien kustannusten maksamiseen. Määrärahaa saa myös käyttää vuoden 1986 jälkeen annettujen sitoumusten lunastamisen yhteydessä aiheutuvien valuuttakurssitappioiden ja lunastamiskustannusten maksamiseen.

68. Suomen maksuosuus Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiön pääomasta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 235 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Pohjoismaiden Ympäristörahoitusyhtiön peruspääoman korotuksen vuonna 2006 suoritettavan maksuosuuden maksamiseen.

90 Suomen maksuosuudet Euroopan unionille

69. Maksut Euroopan unionille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 540 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan unionille suoritettavien arvonlisäveropohjaan ja bruttokansantuloon perustuvien Suomen maksuosuuksien sekä Yhdistyneille kuningaskunnille myönnettävän maksuhelpotuksen rahoitusosuuden maksamiseen.

99 Muut valtiovarainministeriön hallinnonalan menot

41. Tuki työnantajille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 124 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion maksamaan tukeen työnantajille.

63. Verosta vapautuksen johdosta takaisin maksetut verot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 8 000 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää veron takaisin maksamiseen tapauksissa, joissa maksuvelvollinen on sosiaalisista tai muista veronhuojennussäännöksissä taikka verosopimuksissa tarkoitetuista syistä valtiovarainministeriön, Verohallituksen tai Tullihallituksen päätöksen nojalla oikeutettu saamaan takaisin jo maksetun veron. Lisäksi määrärahaa saa käyttää tuomioistuimen päätöksellä palautettavaksi määrättyjen verojen, korkojen ja oikeudenkäyntikulujen maksamiseen tapauksissa, joissa vastaavaa tulo- tai muuta momenttia ei ole käytettävissä.

95. Valtion saatavien turvaaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 55 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion laina- ja takaussaatavien perintään ja näiden sekä perintöomaisuuden turvaamiseen ja hoitoon samoin kuin aiheettomasti maksettujen etuuksien takaisin perimisestä ja valtion takautumisoikeuden käyttämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen sekä kiinnityksen haltijan vastuuvakuutuksen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kiinteistön tai muun omaisuuden ostamiseen konkurssi- tai pakkohuutokaupassa tai muussa realisointijärjestelyssä, kun se on valtion laina-, takaus- tms. saatavien turvaamiseksi tai takausvastuiden minimoimiseksi tarpeen, sekä valtiolle näin tulleen omaisuuden hoidosta ja realisoinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.

97. Verotukseen liittyvät korkomenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 50 000 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Määrärahaa saa käyttää tulo- ja varallisuusverotuksen toimittamiseen liittyvien korkojen, verontilityslain mukaisten korkojen sekä veronkantolain 27 b §:n ja siihen liittyvän voimaantulosäännöksen (568/2004), autoverolain (1482/1994) 65 §:n, valmisteverotuslain 39 §:n 1 momentin (569/2004) ja tullilain 39 §:n 2 momentin (570/2004) mukaisten sekä tullilaitoksen maksamien muiden verojen ja maksujen palautuskorkojen maksamiseen.

Pääluokka 29

OPETUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Opetusministeriön hallinnonalalla myönnettävät valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan vuonna 2006 myöntöpäätöksen perusteella poiketen tulojen ja menojen kohdentamista koskevista yleisistä määräyksistä. Valtuusmenettelyn piiriin kuuluvat valtionosuudet ja -avustukset budjetoidaan kuitenkin maksuperusteisesti.

01 Opetusministeriö

19. Opetusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 135 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Opetusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 22 275 000 euroa.

22. Kehittämistoiminta (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 694 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetusministeriön hallinnonalan kehittämis-,   kokeilu-, suunnittelu-, tuottavuus-, tutkimus- ja tiedotustoiminnasta, koulutuksen arviointitoiminnasta, niihin liittyvästä kansainvälisestä yhteistyöstä sekä eri hallinnonalojen yhteishankkeista aiheutuvien toimintamenojen ja avustusten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös sisältötuotannon edistämiseen, kulttuuriperinnön digitointiin, kirjastojen sisältöpalveluiden ja tekijänoikeusjärjestelmän kehittämiseen sekä opettajien täydennyskoulutukseen ja digitaalisen opetusmateriaalin tuotannon tukemiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus-, koulutus- ja kulttuurihankkeiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös enintään 11 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

26. Eräät kopiointi- ja käyttöoikeuskorvaukset (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 10 563 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tekijänoikeuslakiin (404/1961) perustuvien kopiointi- ja muiden käyttökorvausten sekä kopiointia, tallennusta ja käyttöoikeuksia koskevan tiedotus- ja selvitystoiminnan menojen maksamiseen.

50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 485 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää 475 000 euroa Svenska Finlands folkting -nimisestä järjestöstä annetun lain (1331/2003) mukaisen valtionavustuksen ja 10 000 euroa Paasikivi-Seuralle myönnettävän valtionavustuksen maksamiseen.

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus opetusministeriön osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 68 554 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 59 992 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää neuvoston asetuksen (EY) N:o 1260/1999 30 artiklasta (tukikelpoisuus) ja 39 artiklasta (varainhoitoa koskevat oikaisut) johtuvien velvoitteiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitys- ja sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelman sekä Equal-, Interreg- ja Urban-yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla 26.98.61 ja 34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

70. Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 50 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetusministeriön tilajärjestelyjen aiheuttamien kalusto- ja varustehankintojen sekä niiden suunnittelumenojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

Vuoden 2006 aikana saa tehdä sellaisia opetusministeriön kalustoa ja varustamista sekä suunnittelua koskevia sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuonna 2007 enintään 950 000 euroa.

05 Kirkollisasiat

21. Ortodoksisen kirkollishallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 809 000 euroa.

50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 755 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää käyttösuunnitelmassa yksilöityjen avustusten maksamiseen. Suomen Merimieskirkolle myönnettävästä avustuksesta saa käyttää enintään 152 000 euroa Hampurin merimieskirkon ja enintään 250 000 euroa Lontoon merimieskirkon rakennusavustuksiin ja rakennuslainojen hoitoon edellyttäen, että evankelisluterilaisen kirkon keskusrahasto suorittaa vähintään vastaavat osuudet.

Käyttösuunnitelma euroa
Eräät avustukset ortodoksisen kirkkokunnan seurakunnille ja laitoksille 152 000
Avustus Suomen Merimieskirkolle 485 000
- mistä Lontoon merimieskirkon rakentamisavustuksiin (enintään) 250 000
- mistä Hampurin merimieskirkon rakentamisavustuksiin (enintään) 152 000
- mistä yleisavustus toimintaan 83 000
Eräiden siirtoväen sankarihautojen hoito 18 000
Kaatuneiden muiston vaaliminen sekä luovutetun alueen hautausmaiden kunnostaminen 100 000
Yhteensä 755 000
07 Opetushallitus

21. Opetushallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 18 827 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös oppimateriaalin kehittämiseen sekä ruotsinkielisen ja muun vähälevikkisen oppimateriaalin tuottamiseen. Määrärahasta käytetään 258 000 euroa avustuksena saamelaiskäräjille jaettavaksi saamenkielisen oppimateriaalin tuottamista varten.

Opetushallitus saa vuoden 2006 aikana tehdä uusia toimitiloja koskevia sopimuksia siten, että niistä aiheutuva menojen lisäys vuodesta 2007 alkaen on vuositasolla enintään 160 000 euroa. Lisäksi Opetushallitus saa vuoden 2006 aikana tehdä sitoumuksia EU:n rakennerahastotoiminnan hallinnointiin tarvittavan henkilöstön palkkaus- ja muista menoista siten, että niistä aiheutuu menoja vuosina 2007-2008 enintään 400 000 euroa. Valtuutta saa kuitenkin käyttää vain siltä osin kuin rakennerahasto-ohjelmien teknisen avun tarkoitukseen varattuja myöntämisvaltuuksia ei ole käytettävissä.

08 Kansainvälinen yhteistyö

22. Venäjän ja Itä-Euroopan instituutin toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 806 000 euroa.

25. Kansainvälinen kulttuuriyhteistyö (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 5 966 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää menoihin, jotka aiheutuvat osallistumisesta kansainvälisten järjestöjen toimintaan ja pohjoismaiseen kulttuuriyhteistyöhön sekä kulttuurisopimusten ja vaihto-ohjelmien toimeenpanosta. Määrärahasta saadaan myöntää ulkomaille suuntautuvan kulttuuri- ja sivistystoiminnan edellyttämiin palkkaus- ja ohjelmamenoihin tarkoitettuja avustuksia ja apurahoja henkilöille ja yhteisöille, jotka edistävät opetus-, tiede- ja kulttuurivaihtoa sekä Suomen kulttuurin tunnetuksi tekemistä ulkomailla.

50. Eräät avustukset (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää eräiden kulttuuri- ja koulutusyhteistyötä tekevien ulkomaanyhdistysten toimintaan myönnettävien avustusten maksamiseen.

66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 943 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Unescon ja muiden hallitustenvälisten monenkeskisen sivistyksellisen yhteistyön järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen.

10 Yliopisto-opetus ja -tutkimus

21. Yliopistojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 258 053 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää täydennyskoulutuksen hintojen alentamiseen enintään 410 000 euroa yliopistojen omien päätösten mukaisesti. Määrärahasta saa käyttää myös muun liiketaloudellisen maksullisen toiminnan tukemiseen enintään 370 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää myös enintään 580 000 euroa opetusministeriön päätöksellä tarkemmin määrättävissä yliopistoissa ja päätöksessä tarkemmin osoitetuissa rajoissa yliopistolaissa yliopistojen tehtäväksi säädetyssä yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisessä ja erityisesti yliopistojen tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan kaupallisessa hyödyntämisessä samoin kuin yliopistojen koulutus- ja tutkimuspalveluiden kansainvälisen kaupallisen hyödyntämisen lisäämisessä tarvittavien, yliopiston yksin tai yhdessä muiden kanssa perustamien osakeyhtiöiden perustamisesta ja valtiolle kuuluvien osakkeiden merkitsemisestä, käynnistämisestä ja muista omistusjärjestelyistä aiheutuviin menoihin. Edellytyksenä määrärahan käytölle tähän tarkoitukseen on, että perustettava osakeyhtiö toteuttaa välittömästi yliopistolaissa yliopiston tehtäväksi säädettyä yhteiskunnallista vuorovaikutusta sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä tai vahvistamalla mahdollisuuksia hyödyntää yliopistojen koulutus- ja tutkimuspalveluita kaupallisesti myös kansainvälisesti ja että tämä on määrätty asianmukaisella tavalla yhtiön toimialaksi. Yliopistot oikeutetaan luovuttamaan hallinnassaan olevia valtiolle kuuluvia immateriaalioikeuksia apporttina edellä tarkoitetuille yhtiöille enintään 1 500 000 euron arvosta. Tässä tarkoitetuissa osakeyhtiöissä valtiolle kuuluvien osakkeiden hallinnointi on asianomaisen yliopiston tehtävänä. Yliopistot oikeutetaan hyväksymään tässä tarkoitettujen yhtiöiden valtiolle kuuluvien osakkeiden luovutus, merkitsemättä jättäminen tai muu vastaava osakejärjestely, joka aiheuttaa valtion määräysvallan tai määräenemmistövallan menetyksen taikka, muussa kuin valtionyhtiössä, määrävähemmistön hallinnan menetyksen. Toimialaltaan ja toiminnaltaan yliopistolaissa säädettyä yliopiston yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen sekä tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämistä välittömästi toteuttavien osakeyhtiöiden osakkeiden hallinnoinnista ja myynnistä saatavat tulot otetaan 5 000 000 euroon saakka nettobudjetoinnissa huomioon asianomaisen yliopiston tuloina.

Määrärahaa saa käyttää myös yliopistojen opettajille, tutkijoille ja opiskelijoille myönnettävien tutkimusta ja koulutusta edistävien apurahojen maksamiseen, opiskelijoille opintoihin liittyvän harjoittelun järjestämiseen sekä yliopistojen toimintaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuista ja rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Vuoden 2006 aikana saa tehdä sellaisia yliopistojen tiloja lisääviä vuokrasopimuksia, joista aiheutuu menoja vasta vuoden 2006 jälkeen siten, että nettomenojen lisäys on vuositasolla enintään 4 500 000 euroa.

22. Yliopistolaitoksen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 22 599 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yliopistoja koskevan tutkimus-, arviointi-, selvitys- ja kehittämistoiminnan, näihin liittyvän kansainvälisen yhteistyön sekä työllistymistä edistävän toiminnan ja opettajien kouluttajien täydennyskoulutuksen menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää yliopistojen käyttöön tarkoitetun oppimateriaalin kustannustoiminnan sekä opetuksen ja tutkimuksen toimintaedellytysten turvaamiseksi tarvittavien menojen ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös potilasvakuutusmaksujen maksamiseen.

Käyttösuunnitelma euroa
1. Tutkimus-, kehittämis- ja julkaisutoiminta 7 949 000
2. Yliopistojen yhteinen atk-toiminta ja tietoliikenneyhteydet 9 000 000
3. Yliopistojen aikuiskoulutuksen kehittäminen 2 650 000
4. Yliopistokeskusten kehittäminen 3 000 000
Yhteensä 22 599 000

Määrärahaa saa käyttää enintään 206 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

Yliopistojen aikuiskoulutuksen kehittämiseen tarkoitettua määrärahaa voidaan käyttää pitkäkestoisen täydennyskoulutuksen tuotekehitystyöstä aiheutuviin kustannuksiin yliopistojen esittämillä alueilla osana niiden yhteiskunnallista tehtävää.

Opetusministeriö saa vuonna 2006 tehdä uuden supertietokoneen hankkimiseksi sopimuksia siten, että niistä aiheutuu valtiolle menoja vuonna 2007 enintään 4 000 000 euroa, vuonna 2008 enintään 4 000 000 euroa ja vuonna 2009 enintään 2 000 000 euroa.

23. Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 7 931 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää 2 802 000 euroa opiskelija-, harjoittelija-, nuoriso- ja asiantuntijavaihtoon myönnettäviin stipendeihin, apurahoihin ja avustuksiin, 1 684 000 euroa ulkomaisissa yliopistoissa palvelevien suomalaisten ulkomaanlehtoreiden ja vierailevien professorien sekä muiden ulkomailla toimivien opetushallintoviranomaisten, yhteensä enintään 47 henkilöä, palkkoja varten soveltuvin osin ulkomailla työskentelevien Suomen kielen ja kulttuurin yliopisto-opettajien ohjesäännön mukaisesti ja ulkomailla tapahtuvan suomen kielen ja kulttuurin opetuksen järjestämiseen.

Määrärahasta saa käyttää enintään 144 000 euroa maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen.

24. Harjoittelukoulujen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 72 332 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös oppilasavustuksista aiheutuvien menojen sekä maksullisen kouluruokailun tarjoamisesta henkilökunnalle ja opetusharjoittelijoille aiheutuvien menojen maksamiseen.

20 Ammattikorkeakouluopetus

22. Ammattikorkeakoululaitoksen yhteiset menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 4 386 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ammattikorkeakoulujen tietoyhteyksien ja -verkon (FUNET), korkeakoulukirjastojärjestelmien, ammattikorkeakoulujen seurannan ja arvioinnin tietokannan (AMKOTA), ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintajärjestelmän sekä ammattikorkeakoulujen muiden vastaavien yhteisten menojen keskitettyyn rahoittamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

25. Ammattikorkeakoulujen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 068 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ammattikorkeakoulujen arvioinnista, ammattikorkeakoulututkimuksesta ja muista selvitys- ja kehittämishankkeista aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

30. Valtionosuus ja -avustus kunnallisten ja yksityisten ammattikorkeakoulujen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 358 704 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ammattikorkeakoululain (351/2003) ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisen valtionosuuden ja -avustuksen sekä ammattikorkeakoulujen opettajankoulutuksen valtionavustuksen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää ammattikorkeakoululain mukaisena hankerahoituksena toiminnan kehittämiseen ja tukemiseen enintään 15 100 000 euroa. Määrärahasta saa lisäksi käyttää enintään 9 249 000 euroa ammattikorkeakoulujen tuloksellisuusrahoitukseen, avoimen ammattikorkeakouluopetuksen tukemiseen sekä tietoyhteiskuntahankkeisiin ja ammattikorkeakoulujen aluekehitystyön edellytysten luomiseen ja kehittämiseen.

40 Yleissivistävä koulutus

21. Valtion yleissivistävän koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 43 202 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n Eurooppa-koulujen opettajien ja hallintohenkilökunnan palkkaus- ja eräiden muiden menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtion yleissivistävien oppilaitosten kansainvälistämiseen, maahanmuuttajien täydentävään opetukseen, vammaisten lasten koulujen palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan, avustuksina oppimisympäristöjen kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan hyväksikäyttöön opetuksessa ja opiskelussa.

Vuonna 2006 saa tehdä sellaisia vammaisten lasten koulujen tilajärjestelyistä aiheutuvia vuokrasopimuksia, joista aiheutuu menoja valtiolle vuoden 2006 jälkeen siten, että nettomenojen lisäys vuositasolla on enintään 450 000 euroa.

25. Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 149 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yleissivistävän koulutuksen kokeilu-, tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeista aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen ja avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 854 440 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää kuntien valtionosuuslain mukaisten verotuloihin ja valtionosuusuudistukseen perustuvien valtionosuuksien tasausten maksamiseen kunnille. Määrärahasta saa käyttää enintään 5 705 000 euroa avustuksina tieto- ja viestintätekniikan käyttöön opetuksessa ja opiskelussa, oppimisympäristöjen kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen, tietohuollon ja tietohallinnan kehittämiseen sekä tieto- ja resurssikeskusverkostojen kehittämiseen, yhteistoiminnallisten työmuotojen, tukitoimien, kodin ja koulun yhteistyön sekä opetuksen laatujärjestelmien kehittämiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään 8 241 000 euroa opetusministeriön määräämin perustein opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 42 §:n mukaisten avustusten maksamiseen oppilaitosten kokeilu- ja kehittämistoimintaan ja oppilaitosten kansainvälistämiseen, kunnalle tai rekisteröidylle yhdistykselle Ruotsissa rajakuntien yhteistoimintaan perustuvasta suomalaisoppilaiden koulunkäynnistä aiheutuviin kustannuksiin, ulkomailta muuttaneiden oppilaiden tukiopetuksen järjestämiseen sekä avustuksen maksamiseen saamenkielisten, romanikielisten ja vieraskielisten oppilaiden äidinkielen opetuksen järjestämiseen ja ulkomailta palaavien suomalaisten oppilaiden ulkomailla hankkiman kielitaidon ylläpitämiseen peruskoulussa ja lukiossa.

Määrärahaa saa käyttää myös opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta annetun lain (1137/2003) mukaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan valtionosuuksien maksamiseen. Valtionosuuden laskentaperusteena käytettävä ohjaustuntien määrä on enintään 3 751 600. Ohjaustunnin hinta on 20,95 euroa tuntia kohden.

Määrärahasta saa käyttää myös enintään 200 000 euroa aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevan lainsäädännön toimeenpanon tukemisesta, seurannasta ja toiminnan kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää Suomen, Norjan ja Ruotsin välillä yhteistyöstä ulkomaanopetuksen alalla tehdyn sopimuksen mukaisten menojen maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään 136 000 euroa taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten harkinnanvaraisiin valtionavustuksiin.

Taiteen perusopetuksen asukaskohtaisen valtionosuuden perusteena käytettävä yksikköhinta on 1,4 euroa asukasta kohti. Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä tuntimäärä on musiikin perusopetuksessa enintään 1 505 000 ja muussa tuntiperusteisen valtionosuuden piiriin kuuluvassa taiteen perusopetuksessa enintään 69 044 tuntia.

34. Valtionosuus yleissivistävien ja ammatillisten oppilaitosten sekä ammattikorkeakoulujen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 67 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää perusopetuksen, lukiokoulutuksen, taiteen perusopetuksen, ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulujen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) sekä peruskoulujen, lukioiden, musiikkioppilaitosten, ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (705/1992) mukaisten perustamishankkeiden sekä peruskoulun, lukion ja yleisen kirjaston valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain (1112/1978) mukaisten perustamiskustannusten valtionosuuksien maksamiseen.

Vuonna 2006 saa myöntää valtionosuutta yleissivistävän koulutuksen perustamishankkeille siten, että hankkeista aiheutuvat valtionosuudet ovat tammikuun 2006 kustannustasossa yhteensä enintään 56 000 000 euroa. Valtionosuuksista yhteensä enintään 28 500 000 euroa saa myöntää toteutusaikaisena. Vuonna 2006 saa edellisen lisäksi vahvistaa laajuuksia sellaisille perustamishankkeille, joille valtionosuus tullaan myöntämään vuonna 2007 tai sen jälkeen siten, että arvio hankkeista aiheutuvista valtionosuuksista vuoden 2006 tammikuun kustannustasossa on yhteensä enintään 65 000 000 euroa.

51. Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 521 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen kodin ja koulun yhteistyöstä huolehtiville järjestöille, Kerhokeskus - koulutyön tuki ry:lle, koulun vapaan harrastustoiminnan tukemiseen, Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry:lle, Ympäristökasvatuksen seura ry:lle, Kesälukioseura ry:lle ja eräiden vaihto-oppilasjärjestöjen toiminnan tukemiseen.

60 Ammatillinen koulutus

21. Valtion ammatillisen koulutuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 31 376 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös ammatillista koulutusta järjestävien valtion oppilaitosten kansainvälistämiseen, oppimisympäristöjen kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttöön opetuksessa ja opiskelussa, maahanmuuttajien tukiopetukseen, valtion erityisopetusta antavien oppilaitosten palvelu- ja kehittämiskeskustoimintaan, ammatilliseen lisäkoulutukseen sekä työnantajille maksettaviin koulutuskorvauksiin.

24. Työpaikalla tapahtuva oppiminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 026 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työssäoppimisen ja muun työpaikalla tapahtuvan oppimisen rahoittamiseen ja koulutuksen kehittämiseen.

25. Ammatillisen koulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 499 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ammatillisen koulutuksen kokeilu-, tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeista aiheutuvien suunnittelu-, käynnistämis- ja toimintamenojen sekä avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

30. Valtionosuus ja -avustus ammatillisen koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 500 397 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen.

Määrärahasta saa käyttää enintään 5 976 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 42 §:n 1 momentin ja opetusministeriön määräämin perustein 42 §:n 2 momentin mukaisten avustusten maksamiseen sekä Örebron kuulovammaisten oppilaitoksen suomalaisten ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden kustannusten kattamiseen.

Määrärahasta saa käyttää enintään 961 000 euroa avustuksina oppimisympäristöjen kehittämiseen ja tietoverkkojen rakentamiseen sekä tieto- ja viestintätekniikan käyttöön opetuksessa ja opiskelussa.

31. Valtionosuus oppisopimuskoulutukseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 101 727 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten valtionosuuksien maksamiseen. Oppisopimusopiskelijoiden enimmäismäärä ammatillisessa lisäkoulutuksessa vuonna 2006 on 22 085.

76. Kiinteistöjen hankinta (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 280 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion tekemän kauppasopimuksen perusteella kunnallistetun Vaasan teknillisen oppilaitoksen sekä Vaasan yliopiston yhteisten laboratoriotilojen kauppahinnan ja koron maksamiseen.

69 Ammatillinen lisäkoulutus ja vapaa sivistystyö

21. Opetusalan koulutuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 412 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Opetusalan koulutuskeskuksen palvelutoiminnan tukemiseen.

22. Opetustoimen henkilöstökoulutus ja eräät muut menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 14 004 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetustoimen henkilöstön lisäkoulutuksesta, ammattitutkintojen ja kielitutkintojen kehittämisestä sekä lähialueyhteistyöstä ja erityisryhmien koulutuksesta aiheutuviin menoihin ja avustuksiin.

25. Aikuiskoulutuksen kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 927 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutuksen kokeilu-, tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeista aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää EU:n muista kuin rakennerahastoista rahoittamista tutkimus- ja koulutushankkeista aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös enintään 11 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen.

30. Valtionosuus kansalaisopistojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 78 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää lain 14 §:n mukaisiin kehittämisavustuksiin, mukaan lukien tietoyhteiskunnan koulutushankkeet ja laatupalkinto sekä ylimääräisiin avustuksiin yhteensä enintään 2 150 000 euroa. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia tunteja on 2 038 000. Tuntikiintiön estämättä määrärahaa saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien valtionosuuksien maksamiseen.

31. Valtionosuus ja -avustus ammatilliseen lisäkoulutukseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 112 790 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää ammatillisten kurssikeskusten muuttumisesta ammatillisiksi aikuiskoulutuskeskuksiksi annetun lain (761/1990) mukaisten toimitiloista aiheutuvien vuokrien korvaamiseen sekä vuokratiloja korvaavien omien tilojen hankinnan valtionavustuksiin enintään 92 000 euroa. Määrärahasta saa käyttää enintään 7 253 000 euroa kehittämisavustuksina sekä edellisiin vuosiin kohdistuviin loppusuorituksiin ja oikaisuihin. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opiskelijatyövuosia on enintään 15 550. Opiskelijatyövuosikiintiön estämättä määrärahaa saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien valtionosuuksien maksamiseen.

34. Valtionavustus aikuisten koulutustason kohottamisohjelmaan (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 30 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikuisten koulutustason kohottamiseksi myönnettävän valtionavustuksen maksamiseen.

50. Valtionosuus kansanopistojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 46 847 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää yhteensä enintään 2 000 000 euroa lain 14 §:n mukaisiin kehittämisavustuksiin mukaan lukien tietoyhteiskuntahankkeet ja opintosetelikokeilu sekä ylimääräisiin avustuksiin. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opiskelijaviikkoja on 296 270, josta enintään 4 700 opiskelijaviikkoa suunnataan Snellman-korkeakoulu -nimiselle vapaan sivistystyön oppilaitokselle. Opiskelijaviikkokiintiön estämättä määrärahaa saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien valtionosuuksien maksamiseen.

51. Valtionosuus ammatillisten erikoisoppilaitosten käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 18 169 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia tunteja on enintään 360 765.

52. Valtionosuus ja -avustus aikuiskoulutuksen perustamiskustannuksiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten ammatillisen aikuiskoulutuksen ja vapaan sivistystyön perustamishankkeiden valtionavustusten maksamiseen.

Vuonna 2006 saa myöntää perustamishankkeisiin valtionavustusta yhteensä enintään 2 000 000 euroa. Edellisen lisäksi vuonna 2006 saadaan määrätä valtionavustuksen enimmäismääriä sellaisille perustamishankkeille, joille valtionavustus tullaan myöntämään vuonna 2007 tai sen jälkeen siten, että arvio hankkeista aiheutuvista valtionavustuksista on vuoden 2006 tammikuun kustannustasossa yhteensä enintään 2 500 000 euroa.

53. Valtionavustus järjestöille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 9 358 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:lle, Marttaliitto ry:lle ja Käsi- ja taideteollisuusliitto TAITO ry:lle ja niiden edelleen jaettavaksi piiri- tai jäsenjärjestöilleen, Finlands svenska Marthaförbund rf:lle, Sami Duodji ry:lle, Karjalan Liitto ry:lle, järjestöille vapaaseen sivistystyöhön, Naisjärjestöjen Keskusliitto ry:lle, Naisjärjestöt Yhteistyössä - Kvinno-organisationer i Samarbete NYTKIS ry:lle sekä Kriittiselle korkeakoululle.

55. Valtionosuus opintokeskusten käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 11 938 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää lain 14 §:n mukaisiin kehittämisavustuksiin, mukaan lukien tietoyhteiskuntahankkeet, ja ylimääräisiin avustuksiin yhteensä enintään 273 000 euroa. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opetustunteja on enintään 177 400. Tuntikiintiön estämättä määrärahaa saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien valtionosuuksien maksamiseen.

56. Valtionosuus kesäyliopistojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 511 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vapaasta sivistystyöstä annetun lain (632/1998) mukaisen valtionosuuden maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää lain 14 §:n mukaisiin kehittämisavustuksiin, mukaan lukien tietoyhteiskuntahankkeet, sekä ylimääräisiin avustuksiin yhteensä enintään 386 000 euroa. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opetustunteja on enintään 55 600. Tuntikiintiön estämättä määrärahaa saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien valtionosuuksien maksamiseen.

70 Opintotuki

22. Opintotuen muutoksenhakulautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 599 000 euroa.

52. Opintolainojen valtiontakaus ja korkotuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 27 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opintotukilain (28/1972) mukaisten opintolainojen korkotukeen sekä opintotukilain (65/1994) mukaisista valtiontakauksista aiheutuviin menoihin.

55. Opintoraha ja asumislisä (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 698 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opintotukilain (65/1994) mukaisten opintorahojen ja opintotuen asumislisien maksamiseen.

57. Korkeakouluopiskelijoiden ateriatuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 20 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksen maksamiseen opiskelijaravintoloille alempaa tai ylempää korkeakoulututkintoa tai ammattikorkeakoulututkintoa tai ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavien korkeakouluopiskelijoiden sekä opintotukeen oikeuttaviin ammatillisiin tai erikoistumiskoulutusohjelmiin taikka poikkeuskoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden aterioiden hinnan alentamiseksi. Ateriatuen määrä on 1,47 euroa ateriaa kohti. Muualla kuin korkeakoulun tiloissa sijaitsevan opiskelijaravintolan pitäjälle voidaan lisäksi myöntää ylimääräistä avustusta enintään 0,84 euroa sellaista ateriaa kohden, josta maksetaan ateriatukea, kuitenkin enintään opiskelijaruokailusta aiheutuvien tila- ja laitekustannusten määrä.

58. Avustus vuokrakustannusten korvaamiseen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 866 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksen maksamiseen Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiölle korkeakouluopiskelijoiden terveydenhoitoa varten tarvittavien tilojen vuokrakustannusten korvaamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös avustuksen maksamiseen opiskelija-asuntotarkoitukseen luovutettujen valtion maa-alueiden vuokrakustannusten korvaamiseen silloin, kun kiinteistöä käytetään lähinnä opintotuen asumislisään tai asumistukeen oikeutettujen opiskelijoiden asumiseen edellyttäen, että asianomainen kunta tukee opiskelija-asumista vastaavalla määrällä.

Käyttösuunnitelma euroa
Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö 2 618 000
Opiskelija-asuntoyhteisöt 1 248 000
Yhteensä 3 866 000

59. Lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 26 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lukiokoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden koulumatkatuesta annetun lain (48/1997) mukaisen tuen maksamiseen.

88 Tiede

21. Suomen Akatemian toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 31 827 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n tutkimuksen puiteohjelmista rahoitettaviin ETEY (eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä) -hankkeisiin osallistumista varten perustettavan osuuskunnan enintään 100 euron suuruisen osuusmaksun ja perustamisasiakirjojen laadinnasta aiheutuvien tavanomaisten palkkioiden ja julkisten maksujen maksamiseen.

22. Arkistolaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 13 843 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös arkistolaitoksen kansainvälisen yhteistyön järjestöjen ja ohjelmien jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien sekä EU:n hyväksymien hankkeiden maksamiseen.

Kansallisarkisto saa vuoden 2006 aikana tehdä Hämeenlinnan maakunta-arkiston uudisrakennusta koskevan vuokrasopimuksen siten, että siitä aiheutuva menojen lisäys on vuonna 2007 enintään 521 000 euroa ja vuodesta 2008 alkaen vuositasolla enintään 743 000 euroa.

23. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 788 000 euroa.

24. Varastokirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 522 000 euroa.

25. Eräiden teosten laatiminen ja hankkiminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää historiateossarjojen, elämäkertojen ja eräiden muiden teosten laadinta- ja hankintamenojen sekä laadintamenoihin myönnettävien avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkaamiseen.

50. Suomen Akatemian tutkimusmäärärahat (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 120 132 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tutkimusohjelmista, tutkimuksen huippuyksiköistä, tutkijankoulutuksesta, kansainvälisestä yhteistyöstä, muista tutkimushankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta, valtionavustuksista, apurahoista, arvioinneista, tieteellisestä julkaisutoiminnasta ja tieteen tunnetuksi tekemisestä sekä kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin liittyviin palkkaus-, eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin, laite- ja ohjelmistohankintojen menoihin ja yleiskustannuksiin.

53. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat tieteen edistämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 75 739 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tutkimusohjelmista, tutkimuksen huippuyksiköistä, tutkijankoulutuksesta, kansainvälisestä yhteistyöstä, muista tutkimushankkeista, tutkimuksen erityisrahoituksesta, arvioinneista, tieteellisestä julkaisutoiminnasta ja tieteen tunnetuksi tekemisestä sekä kansainvälisten järjestöjen rahoitusosuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimus- ja koulutushankkeiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimushankkeisiin ja ohjelmiin liittyviin palkkaus-, eläkemaksu- ja muihin kulutusmenoihin, laite- ja ohjelmistohankintojen menoihin ja yleiskustannuksiin.

Määrärahaa saa käyttää yksityisluontoisten arkistojen valtionavusta annetun lain (998/1974) mukaisten menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää 50 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen tutkimus-, keruu- ja sanakirjahankkeisiin sekä em. hankkeista aiheutuvien muiden kulutusmenojen ja apurahojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös tieteen edistämiseksi ja tutkimuksen näkyvyyden lisäämiseksi myönnettävien valtionavustusten, -palkintojen ja apurahojen sekä päätöksentekoa tukevaa yhteiskunnallista tutkimusta tekeville yhteisöille ja tutkimuslaitoksille myönnettävien valtionavustusten, tieteellisen kirjallisuuden kääntämis- ja painattamismenojen, tiedonjulkistamisen edistämismenojen, tutkimuksen tietohuollon menojen, kansainväliseen yhteistyöhön osallistumisesta aiheutuvien menojen sekä tieteen tukemiseen liittyvistä tutkimuksista, selvityksistä ja julkaisuista aiheutuvien menojen maksamiseen.

66. Rahoitusosuudet kansainvälisille järjestöille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 12 320 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen maksuosuuksien maksamiseen Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskukselle (CERN), Euroopan eteläiselle observatoriolle (ESO), Euroopan molekyylibiologian laboratoriolle (EMBL), Euroopan molekyylibiologian konferenssille (EMBC) ja Euroopan Yliopistoinstituutille (EUI) sekä vastaaville kansainvälisille tieteellisille järjestöille.

90 Taide ja kulttuuri

21. Taiteen keskustoimikunnan ja taidetoimikuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 357 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös taiteilijaprofessoreiden viroista aiheutuviin palkkausmenoihin, taiteen edistämistä tarkoittavien toimenpiteiden rahoittamiseen ja avustamiseen sekä taide- ja kulttuuripolitiikan tutkimus- ja tiedotustoiminnan menojen maksamiseen.

Määrärahasta myönnettävät apurahat budjetoidaan maksuperusteisina.

Määrärahasta saa käyttää maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen enintään 10 000 euroa.

22. Valtion taidemuseon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 948 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös siviilipalvelusmiehistä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahasta saa käyttää näyttelytoiminnan ja muun maksullisen palvelutoiminnan tukemiseen enintään 3 372 000 euroa.

23. Suomenlinnan hoitokunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 407 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös rakennusten perusparannustöihin.

24. Museoviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 743 000 euroa.

Käyttösuunnitelma euroa
Kansallismuseon toimintamenot 5 422 000
Museoviraston muut toimintamenot 11 321 000
Yhteensä 16 743 000

25. Näkövammaisten kirjaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 178 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää maksullisen palvelutoiminnan hintatukeen enintään 430 000 euroa.

26. Suomen elokuva-arkiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 464 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää esitystoiminnan ja muun maksullisen palvelutoiminnan hintatukeen enintään 101 000 euroa.

27. Valtion elokuvatarkastamon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 547 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää maksullisen toiminnan hintatukeen enintään 169 000 euroa.

30. Valtionosuudet ja -avustukset yleisten kirjastojen käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 51 274 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten kirjastojen valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää kuntien valtionosuuslain (1147/1996) mukaisten verotuloihin ja valtionosuusuudistukseen perustuvien valtionosuuksien tasauksen maksamiseen kunnille. Määrärahasta saa käyttää enintään 336 000 euroa kirjastojen sisältötuotannon kehittämiseen.

31. Valtionosuus ja -avustus teattereiden ja orkestereiden käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 13 667 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten teattereiden ja orkestereiden valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä henkilötyövuosien määrä on teattereilla enintään 2 469 sekä orkestereilla enintään 1 033. Valtionosuuden perusteena käytettävä yksikköhinta on teattereilla 30 948 euroa henkilötyövuotta kohden.

32. Valtionosuudet ja -avustukset museoille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 471 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten museoiden valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen. Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä henkilötyövuosien määrä on enintään 1 158.

Määrärahasta saa käyttää enintään 252 270 euroa avustusten maksamiseen museoiden kokoelmatietojen siirtämiseksi elektroniseen muotoon.

33. Valtionosuus ja -avustus kuntien kulttuuritoimintaan (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 5 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (728/1992) mukaista toimintaa varten. Valtionosuuden perusteena käytettävä yksikköhinta on 3,5 euroa asukasta kohden.

Kuntien kulttuuritoimintaan myönnettävästä määrärahasta saa käyttää enintään 106 000 euroa rahoituslain 42 §:n mukaisen valtionavustuksen maksamiseen.

34. Valtionosuus yleisten kirjastojen perustamiskustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 7 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (635/1998) mukaisten perustamishankkeiden sekä peruskoulun, lukion ja yleisen kirjaston valtionosuuksista ja -avustuksista annetun lain (1112/1978) mukaisten perustamiskustannusten valtionosuuksien maksamiseen.

Vuonna 2006 saa tehdä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisia valtionosuuden myöntämispäätöksiä perustamishankkeille tammikuun 2006 hintatasossa yhteensä enintään 5 000 000 eurolla. Vuonna 2006 saa lisäksi vahvistaa mainitun lain 36 §:n tarkoittamia laajuuksia sellaisille perustamishankkeille, joille valtionosuus tullaan myöntämään vuonna 2007 tai sen jälkeen siten, että arvio hankkeista aiheutuvista valtionosuuksista vuoden 2006 hintatasossa on yhteensä enintään 4 000 000 euroa.

40. Korvaus Suomenlinnan Liikenne Oy:lle (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 252 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää korvauksen maksamiseen Suomenlinnan Liikenne Oy:lle tavaraliikenteen käyttötappioon ja lainanhoitomenoihin.

50. Eräät avustukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 8 315 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kulttuuri-instituuttien tukemiseen, rakennussuojelulain (60/1985) 19 §:n nojalla myönnettävien avustusten maksamiseen ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnossapitoa tai parantamista ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden alusten entistämistä ja korjausta varten myönnettävien avustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös maailmanperintökohteiden entistämiseen sekä kohteisiin liittyvään tutkimus- ja valistustoimintaan. Määrärahaa saa lisäksi käyttää perinteen tallentamistyöhön, avustusten maksamiseen yhdistysten ja järjestöjen seurantalojen korjaustöihin, korjaustoimintaan liittyvään selvitys- ja tarkastustyöhön, valistus- ja neuvontatoimintaan sekä kulttuurin tukemiseen liittyvien avustusten, apurahojen ja palkintojen sekä projekteista aiheutuvien menojen maksamiseen.

51. Apurahat taiteilijoille, kirjailijoille ja kääntäjille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 11 062 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää taiteilijaprofessoreiden viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annetun lain (734/1969) mukaisten 495 apurahavuotta vastaavien taiteilija-apurahojen maksamiseen. Vuonna 2006 saadaan myöntää kohdeapurahoina 50 taiteilija-apurahaa vastaava määrä. Määrärahaa saa käyttää myös aikaisemmin myönnettyjen pitkäaikaisten taiteilija-apurahojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös eräistä kirjailijoille ja kääntäjille suoritettavista apurahoista ja avustuksista annetun lain (1080/1983) mukaisiin apurahoihin ja avustuksiin. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

52. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat taiteen edistämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 186 380 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisten valtionosuuksien ja -avustusten maksamiseen museoille, teattereille ja orkestereille sekä kirjastoille. Teattereille ja orkestereille myönnettävästä rahoituslain mukaisesta määrärahasta saa käyttää enintään 3 134 000 euroa teatteri- ja orkesterilain muuttamisesta annetun lain (1277/1994) 6 a §:n mukaisten valtionavustusten maksamiseen. Kirjastoille myönnettävästä määrärahasta saa käyttää enintään 1 514 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain mukaisen avustuksen maksamiseen kirjastoille, enintään 110 000 euroa avustuksen maksamiseen yhteispohjoismaiseen kirjastoautotoimintaan, enintään 160 000 euroa avustuksen maksamiseen kirjastoalan järjestöille ja enintään 1 474 000 euroa yleisten kirjastojen valtakunnallisten tietoverkkopalvelujen ylläpitämiseen ja kehittämiseen sekä kirjastohenkilöstön täydennyskoulutukseen sekä enintään 207 000 euroa kuntien yhteisten kirjastolaitosten tukemiseen ja kirjastojen muihin avustuksiin.

Alueelliset taidetoimikunnat saavat palkata 49 määräaikaista ohjaavaa taiteilijaa.

Määrärahasta saa käyttää 841 000 euroa eräistä kuvataiteen tekijöille suoritettavista apurahoista annetun lain (115/1997) mukaisiin apurahoihin. Määrärahaa saa käyttää myös taiteen edistämisestä annetun lain (328/1967) mukaisiin taiteen keskustoimikunnan sekä valtion taidetoimikuntien myöntämiin apurahoihin ja avustuksiin ja alueellisten taidetoimikuntien myöntämiin taitelija- ja kohdeapurahoihin sekä muihin avustuksiin. Edellä mainitut apurahat ja avustukset budjetoidaan maksuperusteisina.

Määrärahaa saa käyttää taiteen ja kulttuurin edistämistä tarkoittavien toimenpiteiden rahoittamiseen, taide- ja kulttuuripolitiikan tutkimus-, selvitys- ja tiedotustoiminnan palkkaus- ja muiden menojen maksamiseen sekä taideteosten hankkimiseen valtion julkisiin rakennuksiin. Määrärahaa saa käyttää myös museo- ja perinnealan tukemiseen sekä EU:n ohjelmien mukaisten kulttuurihankkeiden rahoitusosuuksien maksamiseen ja tekijänoikeuslain (404/1961) 55 §:ssä säädetyn tekijänoikeusneuvoston toimintamenoihin sekä valtionhallinnon kulttuurialan kansainvälisen yhteistyön menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös yliopistojen ja muiden valtion laitosten kulttuuria koskeviin kokeilu- ja tutkimushankkeisiin.

53. Valtionavustus tilakustannuksiin (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 16 465 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksen myöntämiseen eräiden tiede- ja kulttuurilaitosten sekä -yhteisöjen tilakustannuksiin.

54. Valtionavustus Suomen Kansallisteatterin peruskorjauksen lainanhoitokuluihin (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 3 534 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksen myöntämiseen Suomen Kansallisteatterin peruskorjauksen lainan lyhennykseen sekä koron maksuun.

70. Kaluston hankinta (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Käyttösuunnitelma euroa
1. Valtion taidemuseo 145 000
2. Museovirasto 735 000
3. Suomen elokuva-arkisto 60 000
4. Näkövammaisten kirjasto 60 000
Yhteensä 1 000 000

Määrärahaa saa käyttää myös toiminta- ja näyttelyvarustuksen sekä niiden suunnittelumenojen maksamiseen.

72. Valtion taidemuseon kokoelmien kartuttaminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 589 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Valtion taidemuseon taidehankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen.

75. Perusparannukset ja talonrakennukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös enintään yhdeksää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin tehtäviin.

Käyttösuunnitelma euroa
1. Museoviraston perusparannukset ja pienet rakennushankkeet 1 000 000
2. Suomenlinnan perusparannukset 1 500 000
Yhteensä 2 500 000

Käyttösuunnitelman kohdan 1. hankkeita koskevia sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden 2006 jälkeen aiheutuvat menot ovat yhteensä enintään 600 000 euroa. Käyttösuunnitelman kohdan 2. hankkeita koskevia sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden 2006 jälkeen aiheutuvat menot ovat yhteensä enintään 1 000 000 euroa.

95. Kulttuuriympäristön suojelusta aiheutuvat menot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 17 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muinaismuistolain (295/1963) toteuttamisesta aiheutuvien menojen ja lain nojalla suoritettavien korvausten maksamiseen.

98 Liikuntatoimi

50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 95 077 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin (635/1998), liikuntalakiin (1054/1998) sekä vapaasta sivistystyöstä annettuun lakiin perustuvien valtionosuuksien ja -avustusten sekä muiden urheilun ja liikuntakasvatuksen edistämiseen tarkoitettujen avustusten ja apurahojen maksamiseen. Kuntien liikuntatoiminnan osalta valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä yksikköhinta on 10,8 euroa asukasta kohti. Määrärahaa saa käyttää myös liikuntapaikkarakentamisen tukemiseen, liikunta- ja vapaa-aikarakentamisen tutkimukseen, urheilijoiden ja valmentajien apurahoihin, tunnustuspalkintoihin, dopinginvastaiseen toimintaan, testaustoimintaan ja dopinginvastaisen kasvatuksen tehostamiseen, kansainvälisiin kongresseihin, valtion liikuntaneuvoston sekä sen jaostojen, läänien liikuntatoimen, yhteisöjen ja valtionhallinnon kansainvälisen liikunta-alan yhteistyön, kokeilu- ja kehittämistoiminnan sekä liikuntatieteellisen toiminnan menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten liikuntatieteellisten tutkimushankkeiden sekä näiden kanssa yhteistyössä toteutettavien tietojärjestelmä- ja muiden hankkeiden rahoittamiseen. Urheilijoiden ja valmentajien apurahat budjetoidaan maksuperusteisina.

Valtakunnallisten liikunnan koulutuskeskusten valtionosuuden perusteena olevien opiskelijavuorokausien enimmäismäärä on 269 900 ja alueellisten koulutuskeskusten opiskelijapäivien enimmäismäärä 51 000. Alueellisten liikunnan koulutuskeskusten yksikköhinta on 16,6 euroa (sis. alv) opiskelijapäivää kohti. Opiskelijavuorokausien ja opiskelijapäivien enimmäismäärän estämättä määrärahaa saa käyttää oikaisupäätöksistä aiheutuvien valtionosuuksien maksamiseen.

Määrärahasta saa käyttää enintään 715 000 euroa vapaasta sivistystyöstä annetun lain 14 §:n mukaisiin avustuksiin. Lisäksi määrärahasta saa käyttää enintään 320 000 euroa opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain 42 §:n mukaisen avustuksen maksamiseen Suomen Urheilumuseosäätiölle, mistä 85 000 euroa museon perusnäyttelyn uudistamiseen.

Määrärahaa saa käyttää enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

52. Valtionosuus liikunnan koulutuskeskuksille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 308 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vapaasta sivistystyöstä annetun lain mukaisten valtionosuuksien maksamiseen.

99 Nuorisotyö

50. Veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovarat nuorisotyön edistämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 34 228 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin (635/1998) ja nuorisotyölakiin (235/1995) sekä nuorisolakiin perustuvien valtionosuuksien ja -avustusten sekä muiden nuorisotyön ja -toiminnan tukemiseen tarkoitettujen avustusten ja apurahojen maksamiseen. Valtionosuuden laskennallisena perusteena käytettävä yksikköhinta on kuntien nuorisotyön osalta 13 euroa alle 29-vuotiasta asukasta kohden. Määrärahaa saa käyttää myös valtakunnallisten nuorisokeskusten sekä nuorisotilojen rakentamisen, peruskorjaamisen ja varustamisen tukemiseen, valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan ja sen jaostojen, valtakunnallisten nuorisojärjestöjen arviointi- ja avustustoimikunnan, läänien nuorisotoimen, yhteisöjen ja valtionhallinnon kansainvälisen nuorisoalan yhteistyön, koululaisten iltapäivätoiminnan, nuorison kansainvälisten toimintaohjelmien, ehkäisevän huumetyön, nuorisotutkimuksen, nuorisotyön verkkomedioiden, nuorison tieto- ja neuvontapalvelujen ja niiden kehittämistoiminnan menoihin, Avartti-toimintaohjelman sekä nuorten kulttuuritoiminnan tukemiseen.

Kansainväliseen yhteistyöhön varatusta määrärahasta nuorten kulttuuriryhmien ulkomaisiin esiintymismatkoihin tarkoitettu määräraha osoitetaan Kansainvälisen henkilövaihdon keskuksen käyttöön.

Määrärahaa saa käyttää enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

51. Nuorten työpajatoiminta ja ehkäisevä huumetyö (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 723 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää nuorten työpajatoiminnan tukemiseen ja vakinaistamiseen sekä ennalta ehkäisevään huumetyöhön.

Pääluokka 30

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

10 Maaseudun kehittäminen

50. Valtionapu maaseudun elinkeinojen kehittämiseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 11 370 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maaseudun neuvontajärjestöjen valtionavustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (244/2002) mukaisesti yleisavustuksena neuvontaan ja tutkimukseen myönnettävien valtionapujen maksamiseen lähinnä valtakunnallista, koko maan kattavaa neuvontaa harjoittaville rekisteröidyille yhdistyksille ja muille yhteisöille. Erikseen haettaessa määrärahaa voidaan myöntää myös erityisavustuksena. Määrärahaa saa käyttää myös vuonna 2004 Loimaalle perustetun maatalousmuseon vuokra- ja muihin toimintamenoihin enintään 852 000 euroa. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

54. Hevostalouden edistäminen totopeleistä valtion osuutena kertyvillä varoilla (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 7 532 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001) 18 §:ssä tarkoitetusta valtion osuudesta suoritettavien avustusten maksamiseen, totopelien tuottojen käyttämisestä hevoskasvatuksen ja hevosurheilun edistämiseen annetun lain (1055/2001) mukaisesti ja hevostalousneuvottelukunnan sekä hevostalouslain (796/1993) mukaisten menojen maksamiseen.

55. Valtionapu 4H-toimintaan (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 4 870 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maaseudun neuvontajärjestöjen valtionavustuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (244/2002) mukaisesti 4H-toiminnan tukemiseen.

61. Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston osallistuminen maaseudun kehittämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 70 862 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 23 051 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää EU:n ohjelmakauden 2000-2006 alueellista maaseudun kehittämisohjelmaa, tavoite 1-ohjelmia ja Leader+ -yhteisöaloiteohjelmaa toteuttavien hankkeiden Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR) maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien toteutukseen liittyvän teknisen avun EMOTR:n ohjausosastosta (EMOTR-O) maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa yhdessä vastinrahoitusmomentin 30.10.62 määrärahojen kanssa käyttää myös EMOTR:n ohjausosaston (EMOTR-O) osarahoittamien tavoite 1- ja Leader+-ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään 35 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen teknisen avun varoin. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 1 334 000 euroa ja määrärahasta 2 045 000 euroa Kainuun maakuntaan.

62. Valtion rahoitusosuus EU:n osaksi rahoittamasta maaseudun kehittämisestä (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 98 834 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 22 405 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää EU:n ohjelmakauden 2000-2006 Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahastosta (EMOTR) ja Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) rahoitettavien, alueellista maaseudun kehittämisohjelmaa, tavoite 1- ja tavoite 2-ohjelmia sekä Leader+ - ja Interreg III-yhteisöaloiteohjelmia toteuttavien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös tekniseen apuun yhteisön tukiedellytysten mukaisesti yhdessä momenteilla 30.10.61 ja 26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa sekä alueellisen maaseudun kehittämisohjelman, Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelman ja Leader+-yhteisöaloiteohjelman osalta kokonaan kansallisesti rahoitettavana osuutena sisältäen myös maaseudun kehittämistoimenpiteiden arviointiin tarvittavat varat. Määrärahaa saa käyttää kansallisena teknisenä apuna enintään 75 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen kokonaan valtion varoin. Määrärahaa saa käyttää myös neuvoston asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 30 (tukikelpoisuus) ja artiklan 39 (varainhoitoa koskevat oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan 24 (tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 959 000 euroa ja määrärahasta 1 718 000 euroa Kainuun maakuntaan.

63. Maaseudun kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 523 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999), maaseudun kehittämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (609/2000), maaseudun kehittämishankkeisiin myönnettävän tuen kohdentamisesta annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (1289/2002) ja maaseudun kehittämistoimenpiteitä tuettaessa noudatettavasta menettelystä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (129/2002) mukaisessa laajuudessa valtakunnallisten maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen mukaan lukien hankkeisiin sisältyvät kulutusmenot. Määrärahaa voidaan myöntää em. lainsäädännön edellyttämässä laajuudessa myös julkisyhteisöjen toteuttamiin hankkeisiin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.

20 Maatalous

21. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 31 929 000 euroa.

Maksullisen toiminnan tulot kertyvät Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen suoritteista perittävistä maksuista annetun asetuksen (1141/2004) perusteella. Maksullisen toiminnan tuloista saa käyttää maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen valiotaimituotannon osalta enintään 80 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen toiminnasta aiheutuviin sijoitusmenoiksi luettaviin talonrakennus- sekä maa- ja vesirakennustöihin sekä myös EU:n rakennerahastojen tuella toteutettavien tutkimus- ja kehittämishankkeiden valtion vastinrahoituksena.

22. Torjunta-ainetarkastukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 437 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää torjunta-aineasetuksen (515/1998) 18 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta aiheutuvien Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään 13 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen.

40. Maa- ja puutarhatalouden kansallinen tuki (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 608 620 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maa- ja puutarhatalouden kansallisista tuista annetun lain (1559/2001) mukaiseen tukeen. Määrärahaa saa käyttää myös ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen kansallisten lisäosien maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää vuonna 2006 ja sitä aikaisempina vuosina myönnettyjen tukien maksamiseen. Lisäksi vuonna 2006 saadaan tehdä tukipäätöksiä siten, että vuonna 2006 tehtävistä, uusista ympäristötuen ja luonnonhaittakorvauksen kansallisen lisäosan sitoumuksista saa aiheutua menoja vuosina 2007-2010 yhteensä enintään 30 000 000 euroa. Vuonna 2006 ja sitä aikaisemmin tehdyistä muista tukipäätöksistä saa aiheutua vuoden 2007 ja sitä seuraavien vuosien määrärahasta maksettavia menoja enintään 84 094 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

41. EU-tulotuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 543 486 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan unionin kokonaan rahoittamien suorien tukien ja niihin verrattavien muiden Euroopan unionin kokonaan rahoittamien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

42. Satovahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää satovahinkojen korvaamisesta annetun lain (1214/2000) mukaisten korvausten maksamiseen. Määrärahasta saa maksaa myös edellisiin vuosiin kohdistuvia korvauksia.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

43. Maatalouden ympäristötuki (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 264 629 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n komission vuosille 1995-1999 hyväksymän maatalouden ympäristöohjelman ja vuosille 2000-2006 hyväksymän horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten maatalouden ympäristötukien maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kokonaan kansallisesti rahoitettavaan useiden tilojen yhteisten vesitaloudellisten toimenpiteiden hankekohtaiseen suunnitteluun enintään 84 000 euroa, maatalouden ympäristötukeen liittyvän koulutuksen maksamiseen enintään 681 000 euroa ja ympäristötuen toimeenpanosta, seurannasta ja kehittämisestä valtiolle aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen enintään 320 500 euroa sekä luonnon monimuotoisuutta koskevien yleissuunnitelmien ja niiden arvioinnin laatimisesta aiheutuviin kulutusmenoihin enintään 260 000 euroa.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.

Vuonna 2006 saa tehdä maatalouden ympäristötukijärjestelmän mukaisia sitoumuksia ja sopimuksia siten, että niistä aiheutuu vuosina 2007-2015 menoja yhteensä enintään 90 000 000 euroa.

44. Luonnonhaittakorvaus (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 422 673 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n komission vuosille 2000-2006 hyväksymän horisontaalisen maaseudun kehittämisohjelman mukaisten luonnonhaittakorvausten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.

Vuonna 2006 saa tehdä luonnonhaittakorvausjärjestelmän mukaisia sitoumuksia siten, että niistä aiheutuu vuosina 2007-2010 menoja yhteensä enintään 30 000 000 euroa.

45. Luopumistuet ja -korvaukset ja pellonmetsitystuki (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 147 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää luopumiseläkelain (16/1974) ja luopumiskorvauslain (1330/1992) mukaisten korvausten maksamiseen sekä maatalousyrittäjien luopumistuesta annetun lain (1293/1994) mukaisten luopumistukien ja hoitokustannusten sekä vuosina 1995-1999 toteutetun maatalouden metsätoimenpideohjelman mukaisista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

46. Markkinoinnin ja tuotannon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 242 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin perustein yhdistyksille myönnettäviin avustuksiin maa- ja puutarhataloustuotteiden markkinoinnin ja tuotannon kehittämiseen sekä hunajan tuotannon ja markkinoinnin edistämiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää neuvoston asetuksen (EY 1221/1997) mukaisesti hunajan tuotannon ja markkinoinnin kehittämiseksi laaditusta ohjelmasta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Määrärahasta osoitetaan 300 000 euroa Luomukeittiökeskukselle lähi- ja luomuruokatoimenpiteiden suunnitteluun ja toteutukseen.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.

47. Laatujärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 313 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää elintarviketalouden laatustrategian toteuttamiseen liittyvien avustusten, ostopalvelujen ja kulutusmenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa voidaan käyttää myös julkisyhteisöjen toteuttamiin hankkeisiin.

Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.

48. Puutarhatalouden erityistoimenpiteet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 810 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n rahoitusosuuksien maksamiseen hedelmän- ja vihannestuottajaorganisaatioiden sellaisiin menoihin, jotka aiheutuvat hyväksyttyjen toimintaohjelmien mukaisista toimenpiteistä tai tuotteiden poistamisesta markkinoilta.

Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

49. Maaseutuelinkeinotoiminnan korkotuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 26 180 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999), porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain (45/2000), maa- ja metsätalouden rakennepoliittisista toimenpiteistä annetun lain (1303/1994), maaseutuelinkeinolain (1295/1990) ja maatilalain (188/1977) mukaisista korkotukilainoista, eräiden maatilatalouden luottojen vakauttamisesta annetun lain (511/1985) mukaisista lainoista sekä maaseudun pienimuotoisen elinkeinotoiminnan edistämisestä annetun lain (1031/1986) mukaisista korkotukilainoista luottolaitoksille suoritettavien korkohyvitysten maksamiseen.

Vuonna 2006 korkotukea saa hyväksyä enintään 400 000 000 euron lainapääomalle. Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

60. Siirto interventiorahastoon (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Maatalouden interventiorahastoon tarkoitetun siirron maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää Maatalouden interventiorahaston ottamien lainojen korkojen sekä muiden Maatalouden interventiorahastosta annetussa laissa (1206/1994), asetuksessa (843/2004) ja maa- ja metsätalousministeriön päätöksessä (1901/572/2002) tarkoitettujen menojen maksamiseen, joita ei rahoiteta EU:n maatalouden ohjaus- ja tukirahaston tukiosastosta.

61. Siirto Maatilatalouden kehittämisrahastoon (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 14 712 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Maatilatalouden kehittämisrahastosta annetun lain (657/1966) 2 §:ssä tarkoitetun siirron maksamiseen.

Rahaston varoja saa käyttää enintään 650 000 euroa rahaston maksuliikenteen, kirjanpidon ja perimistehtävien sekä rahaston toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen ja seurantaan liittyvien tehtävien hoitamisesta aiheutuviin menoihin.

30 Elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu

21. Elintarviketurvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 25 668 000 euroa.

Perustetaan pääjohtajan (A32) virka 1.5.2006 lukien.

Maksullisen toiminnan tulot kertyvät Elintarviketurvallisuusviraston suoritteista perittävistä maksuista annettavan asetuksen perusteella.

Määrärahaa saa käyttää myös tiloilla kuolleiden muiden kuin TSE-valvontaohjelmaan kuuluvien tuotantoeläinten hävittämisestä aiheutuvien valtionapujen maksamiseen kuitenkin enintään 700 000 euroa.

25.  30.90.25Eläinlääkintähuolto (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 680 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää eläintautien vastustamisesta ja ennalta ehkäisemisestä, eläinsuojelusta ja muusta eläinlääkintähuollosta, korvauksista, eräistä valtionavuista, koulutuksesta, eläinlääkäreiden erikoistumisesta ja toimituspalkkioista sekä tutkimusapurahojen myöntämisestä ja tilapäisen työvoiman palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määrärahasta saadaan käyttää enintään 100 000 euroa valtakunnallisille eläinsuojelujärjestöille myönnettäviin valtionapuihin.

Tutkimusapurahoja saa myöntää eläinkokeille vaihtoehtoisia menetelmiä selvittävään ja kotieläinten terveydenhuoltoon ja niiden elintarviketuotantoon liittyviin tutkimuksiin. Määrärahaa voidaan käyttää myös hankkeisiin, joihin saadaan EMOTR:n tukiosaston rahoitusta.

28.  30.71.28Rokotteet ja seerumit (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 330 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rokotteiden ja seerumien hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuviin menoihin.

41.  30.90.41Eräät korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 945 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain (702/2003) 30 §:ssä tarkoitettujen korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös enintään 66 000 euroa hukkakauran torjunnasta annetun lain (185/2002) mukaisiin tarkoituksiin. Määrärahasta saa maksaa myös edellisiin vuosiin kohdistuvia menoja ja korvauksia. Määrärahasta saa maksaa myös maaseutuelinkeinojen tukitehtäviä hoidettaessa noudatettavasta menettelystä annetussa laissa (1336/1992) tarkoitettuja korvauksia Ahvenanmaan maakunnalle.

47.  30.90.47Kasvinjalostustoiminnan edistäminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 673 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen kasvinjalostustoiminnan edistämisestä annetun lain (896/1977) mukaisesti kasvinjalostajille jalostukseen ja kotimaisen kasvinjalostustoiminnan edistämiseen.

40 Kala-, riista- ja porotalous

21. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 597 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kalanviljelylaitosten ja tutkimusasemien sijoitusmenoiksi luettavien perusparannuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

25. Kalakannan hoitovelvoitteet (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vesituomioistuinten ja ympäristölupavirastojen antamien lupapäätösten lupaehtojen edellyttämien kalakannan hoitotoimenpiteiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

41. Hirvieläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 6 §:ssä tarkoitettujen menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen ja enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

42. Petoeläinten aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää metsästyslain 87 §:ssä mainittujen maasuurpetojen aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta sekä näiden ja merihylkeiden aiheuttamien vahinkojen estämisestä, kysymyksessä olevien eläinkantojen seurannasta ja suojelemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Momentin määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen ja enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

43. Porotalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 857 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää porotalouden edistämiseen myönnettävien valtionapujen ja valtakunnan rajoilla sijaitsevien poroesteaitojen valtion vastuulla olevista tehtävistä aiheutuvien kulutusmenojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää porotalouden kannattavuuden edistämiseen tähtäävän neuvontatyön tukemiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

50. Metsästyksen ja riistanhoidon edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 7 122 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää riistanhoitomaksusta ja pyyntilupamaksusta annetun lain (616/1993) 3 §:ssä tarkoitettujen menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

51. Kalatalouden edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 6 128 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kalastuslain (286/1982) 91 ja 91 a §:n perusteella vesialueiden omistajille kalavesien käytöstä maksettaviin korvauksiin, kalastusaluetoiminnasta, kalastusalan järjestöjen toiminnasta, kalatalouden edistämisestä sekä valtiolle maksun kannosta ja kalastuksenhoitomaksurekisterin pidosta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen ja enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.

Määrärahasta osoitetaan avustuksena 50 000 euroa Suomen Ammattikalastajaliitto SAKL ry:lle.

52. Tenojoen kalastuslupamaksut ja viehekalastusmaksut (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 867 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Tenojoen kalastuslupatuloista vesialueen omistajille palautettavan osuuden maksamiseen sekä kalastuslain (286/1982) 89 a §:n mukaisesti viehekalastusmaksujen palautuksina vesialueiden omistajille ja vuonna 2006 kerättävien viehekalastusmaksujen kannosta aiheutuvien kulutus- ja muiden menojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena ja kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena.

62. Elinkeinokalatalouden markkinoinnin ja rakennepolitiikan edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 14 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää elinkeinokalatalouden kansallisesti rahoitettavista edistämistoimenpiteistä aiheutuvien menojen sekä kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineen (KOR) varoista rahoitettavien elinkeinokalataloutta koskevien toimenpiteiden EU:n rahoitusosuuden ja valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahasta on varattu 7 606 000 euroa EU:n osarahoittamien hankkeiden valtion rahoitusosuutta varten. Momentin määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen ja enintään 10 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Kainuun hallintokokeilusta annetun lain (343/2003) mukaisesti kohdistuu momentin määrärahasta 170 000 euroa Kainuun maakuntaan, mistä 85 000 euroa on EU:n rahoitusosuutta ja 85 000 euroa kansallista rahoitusosuutta.

77. Kalataloudelliset rakentamis- ja kunnostushankkeet (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 757 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää luonnonravintolammikoiden kunnostus- ja entistämishankkeiden, vaelluskalakantojen turvaamiseen ja elvyttämiseen tähtäävien kalataloudellisten kunnostushankkeiden sekä muiden kalataloutta edistävien rakennushankkeiden suunnittelu- ja toteuttamismenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös hankkeita koskevissa lupapäätöksissä määrättyjen velvoitteiden toteuttamiseen.

Momentin määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenojen ja enintään 15 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

50 Vesitalous

22. Vesivarojen käytön ja hoidon menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 6 459 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vesivarojen käyttöön ja hoitoon liittyviin erillismenoihin.

30. Vesihuoltolaitteiden rakentamisen korkotuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää luottolaitosten varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) mukaisten vesihuoltolaitteiden rakentamiseen myönnettyjen lainojen korkohyvitysten maksamiseen.

31. Avustukset yhdyskuntien vesihuoltotoimenpiteisiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 5 590 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten avustusten maksamiseen yhdyskuntien vedenhankintaa ja viemäröintiä edistäviin toimenpiteisiin.

43. Eräät valtion maksettavaksi määrätyt korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 420 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristölupavirastojen ja tuomioistuinten vesiasioista antamien päätösten ja lain tai valtioiden välisten sopimusten perusteella valtion maksettavaksi määrättyjen tai sovittujen korvausten sekä päätösmaksujen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksatuspäätösperusteisena.

48. Poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaaminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 841 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien vahinkojen korvaamisesta annetun lain (284/1983) 2 §:n mukaisten vahinkojen ja kustannusten korvaamiseen sekä metsäkeskusten asiantuntija-avusta aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös edellisiin vuosiin kohdistuvien menojen maksamiseen.

77. Vesistö- ja vesihuoltotyöt (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 13 388 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/1999) 15 §:n mukaisten vesistöhankkeiden ja vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten valtion työnä toteutettavien vesihuoltohankkeiden toteutuksesta, vesistörakenteiden peruskorjauksista, velvoitetöistä ja uppopuiden poistosta sekä vesistöhankkeiden suunnittelusta aiheutuvien menojen maksamiseen.

60 Metsätalous

21. Metsäntutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 39 318 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös talonrakentamisista, maa-alueiden ja rakennusten hankinnasta sekä metsien perusparannuksista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon maksullisen toiminnan tulot, EU:n osarahoittamien tutkimusten tulot, yhteishankkeina toteutettavien sopimustutkimusten tulot, muut sekalaiset tulot ja talousarvion ulkopuoliset tulot.

41. Metsäpuiden siemenhuolto (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 843 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää metsäpuiden siemenviljelysten perustamista ja nuoruusvaiheen hoitoa varten myönnettävien valtionavustusten maksamiseen.

42. Valtionapu metsätalouden edistämis- ja valvontaorganisaatioille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 44 179 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää metsäkeskuksille ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolle metsäkeskuksista ja metsätalouden kehittämiskeskuksesta annetun lain (1474/1995) perusteella aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös metsäkeskusten ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion valtionavustustoiminnan liiketaloudellisin perustein hinnoitelluista suoritteista perittävien maksujen alentamiseen sekä muuna julkisena rahoitusosuutena EU:n rakennerahastohankkeista metsäkeskuksille ja Metsätalouden kehittämiskeskus Tapiolle aiheutuviin menoihin siltä osin kuin näihin menoihin ei voida käyttää EU:n rakennerahasto-osuutta tai vastaavaa valtion rahoitusosuutta.

Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion osuus määrärahasta on 3 350 000 euroa ja metsäkeskusten osuus on 40 829 000 euroa. Metsäkeskusten osuus jaetaan alueellisesti työmäärää kuvaavien tekijöiden perusteella.

43. Eräät korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 50 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää metsän hyönteis- ja sienituhojen torjunnasta annetun lain (263/1991) perusteella aiheutuvien korvausten ja muiden menojen sekä laajuudeltaan ja taloudelliselta merkitykseltään huomattavien äkillisten metsätuhojen kartoituksesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää metsälaissa tarkoitetuista uhkasakkolain (1113/1990) mukaisista ja niihin verrattavista suorituksista aiheutuvien sellaisten menojen maksamiseen, jotka maksetaan etukäteen valtion varoista.

44. Tuki puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 62 880 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain (1094/1996) mukaisen valtiontuen maksamiseen sekä kokeilu- ja selvitystoiminnan kulutusmenoihin. Vuonna 2006 saa tehdä edellä mainitun lain mukaisia tukipäätöksiä enintään 67 000 000 eurolla.

45. Metsäluonnon hoidon edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 7 005 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain 19 §:ssä tarkoitetun ympäristötuen maksamiseen, 19 a §:ssä tarkoitetuista kokeiluhankkeista ja 20 §:ssä tarkoitetuista metsäluonnon hoitohankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä metsien ympäristönhoitoa ja biologisen monimuotoisuuden säilyttämistä tukevista valtakunnallisista ja maa- ja metsätalousministeriön erikseen määrittelemistä hankkeista ja toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen sekä Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelman viestinnästä aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös menojen maksamiseen, jotka aiheutuvat määräaikaisen henkilöstön palkkaamisesta määräaikaisiin tehtäviin. Määräraha budjetoidaan suoriteperustetta vastaavalla perusteella.

50. Eräät metsätalouden valtionavut (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 735 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen käyttösuunnitelmassa mainituille yhdistyksille ja säätiöille.

Käyttösuunnitelma euroa
Föreningen för Skogskultur rf 50 000
Työtehoseura ry 521 000
Metsämuseosäätiö 670 000
Mustilan Kotikunnas -säätiö 51 000
Suomen Metsäyhdistys ry 434 000
Euroopan Metsäinstituutti ry 1 009 000
Yhteensä 2 735 000

83. Lainat puuntuotannon kestävyyden turvaamiseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kestävän metsätalouden rahoituksesta annetun lain mukaisten lainojen maksamiseen.

63 Metsähallitus

50. Metsähallituksen eräät julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 5 830 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Metsähallitusta koskevan lain 6 §:n mukaisten Metsähallituksen julkisista hallintotehtävistä maa- ja metsätalousministeriön toimialalla aiheutuvien menojen maksamiseen.

70 Maanmittaus ja paikkatietojen yhteiskäyttö

21. Maanmittauslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 576 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös jäsenmaksujen maksamiseen.

22. Geodeettisen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 300 000 euroa.

40. Kiinteistötoimitusten tukemisesta aiheutuvat menot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää uusjakotoiminnan tukemisesta annetun lain (24/1981) ja vuokra-alueiden järjestelystä kaupungeissa ja kauppaloissa annetun lain (218/1962) mukaisten menojen, kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain (603/1977) 102 §:n mukaisten lainojen ja korkotuen rahoituksesta ja eräistä vesitilusjärjestelyistä annetun lain (31/1980) 19 §:n mukaisista lunastuksista aiheutuvien menojen maksamiseen, vesistöhankkeiden johdosta suoritettavista tilusjärjestelyistä annetun lain (451/1988) 21 ja 22 §:n mukaisten menojen maksamiseen sekä kiinteistönmuodostamislain (554/1995) 207 §:n 2 momentissa tarkoitettujen toimitusmenojen maksamiseen uusjakojen ja vesitilusjärjestelyjen osalta. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin ja enintään 12 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

71 Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitos

21. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 7 283 000 euroa.

Lakkautetaan ylijohtajan (A30) virka 1.5.2006 lukien.

Määrärahaa saa käyttää myös tiloilla kuolleiden muiden kuin TSE-valvontaohjelmaan kuuluvien tuotantoeläinten hävittämisestä aiheutuvien valtionapujen maksamiseen kuitenkin enintään 300 000 euroa.

72 Elintarvikevirasto

21. Elintarvikeviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 861 000 euroa.

Lakkautetaan ylijohtajan (A30) virka 1.5.2006 lukien.

73 Kasvintuotannon tarkastuskeskus

21. Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 509 000 euroa.

Lakkautetaan ylijohtajan (A30) virka 1.5.2006 lukien.

90 Hallinto

19. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 25 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 35 541 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös eräiden Suomen tekemien kalastusta koskevien sopimusten valvonnasta aiheutuvien menojen sekä kalastuslain (286/1982) 14 §:n mukaisten korvausten ja kasvilajikelautakunnan menojen maksamiseen.

22. Tietojärjestelmien kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 083 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maa- ja metsätalousministeriön tietojärjestelmien kehittämisestä ja ministeriön hallinnonalan yhteisistä tietohallinnon kehittämishankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen.

23. Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 13 857 000 euroa.

26. Kansainvälinen yhteistyö (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 729 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää niiden kulutusmenojen maksamiseen, jotka aiheutuvat yhteistyöstä kansainvälisten järjestöjen puitteissa, solmituista kansainvälisistä ja valtioiden välisistä sopimuksista ja muusta alan kansainvälisestä yhteistyöstä. Lisäksi määrärahaa saa käyttää maa- ja metsätalousministeriön toimialan lähialueyhteistyöhankkeisiin ja niiden valmistelusta ja hallinnoinnista aiheutuviin kustannuksiin sekä kansainvälisen taloudellis-teknologisen yhteistyön edistämiseen tähtäävien soveltuvuustutkimusten yms. selvitysten hankkimiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kansainväliseen toimintaan liittyviin valtionapuihin. Määrärahaa saa käyttää enintään kahta henkilötyövuotta vastaavan määräaikaisen henkilöstön palkkausmenojen maksamiseen. Määräraha budjetoidaan kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena ja siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

27. Yhteistutkimukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 5 820 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lähinnä eri virastojen, laitosten tai muiden organisaatioiden yhteistyönä suoritettavasta, maa- ja metsätalousministeriön toimialan strategista ohjaamista sekä kehittämistä tukevasta tutkimuksesta ja kehittämisestä sekä organisaatioiden arvioinnista aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää tutkimushankkeiden asiantuntija-arvioinneista ja valtion virastoihin tai laitoksiin tapahtuvista sijoitusmenoiksi luettavista laitehankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää menojen maksamiseen, jotka aiheutuvat määräaikaisen henkilöstön palkkaamisesta määräaikaisiin tehtäviin. Määrärahasta saa maksaa myös valtionapuja. Määräraha budjetoidaan kulutusmenojen osalta suoriteperusteisena ja siirtomenojen osalta maksatuspäätösperusteisena.

66. Eräät jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 690 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maa- ja metsätalousministeriön toimialaan liittyvien jäsenmaksujen ja vapaaehtoisten rahoitusosuuksien maksamiseen kansainvälisille organisaatioille sekä muihin kansainvälisten sitoumusten aiheuttamiin ulkomaille meneviin maksuihin.

91 Maaseutuelinkeinojen valituslautakunta ja eläinlääkintävahinkojen arviolautakunta

21. Lautakuntien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 728 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan ja eläinlääkintävahinkojen arviolautakunnan menoihin.

Pääluokka 31

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Liikenne- ja viestintäministeriö

21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 14 790 000 euroa.

Liikennepolitiikan osastolle sijoitettu merenkulkuneuvoksen virka muutetaan 1.1.2006 lukien viraksi, jota ei ole valtion talousarviossa eriteltävä.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon valtion televisio- ja radiorahastosta saatava rahoitus.

22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 5 850 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tutkimus- ja kehittämismenoihin sekä palkkioihin. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja kehittämishankkeiden maksamiseen ja niihin liittyvien tarjousten tekemiseen.

20 Ajoneuvohallintokeskus

21. Ajoneuvohallintokeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 996 000 euroa.

24 Tiehallinto

21. Perustienpito (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 586 243 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yleisten teiden perustienpidosta ja yleisiksi teiksi otettavien yksityisteiden kuntoonpanosta, maa-ainesalueiden hankinnoista, Tiehallinnon kiinteistönpidosta sekä muista tienpitäjän vastuulle kuuluvista tehtävistä aiheutuvien toimintamenojen maksamiseen. Momentin määrärahalla saa myös rahoittaa ns. lähialueyhteistyöhankkeita. Määrärahaa saa käyttää myös palvelussuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien vuokrien alentamiseen.

76. Tielain mukaiset maa-alueiden hankinnat ja korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 24 446 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yleisistä teistä annetun lain (243/1954) ja maantielain (503/2005) mukaisten maa-alueiden ja korvausten lisäksi myös näihin liittyvien välttämättömien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) mukaisten kiinteistötoimitusmaksujen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää tietä varten tarvittavien alueiden hankkimiseen ja korvaamiseen ennen tiesuunnitelman hyväksymistä.

78. Eräät tiehankkeet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 62 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin niitä valtuuksia ei ole käytetty. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan hankkeen vt 5 Joroinen-Varkaus aikaisempina vuosina myönnetyn enintään 28,0 milj. euron sopimusvaltuuden sijasta enintään 29,0 milj. euron sopimusvaltuus.

Määrärahaa saa käyttää myös hankkeesta vt 3 Tampereen läntinen kehätie, 2. rakennusvaihe aiheutuviin menoihin ja hankkeesta vt 2 Vihti-Pori aiheutuviin menoihin. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan sopimuksia hankkeen vt 3 Tampereen läntinen kehätie, 2. rakennusvaihe, toteuttamiseksi enintään 57 milj. euron määrästä, hankkeen vt 2 Vihti-Pori toteuttamiseksi enintään 45 milj. euron määrästä ja hankkeen vt 20 Hintta-Korvenkylä toteuttamiseksi enintään 25,7 milj. euron määrästä. Hankkeen toteuttamiseksi Oulun kaupungin kanssa saadaan tehdä sopimus, jonka mukaan Oulun kaupunki vastaa valtiolle kuuluvan tieosan parantamisen teettämisestä ja arvonlisäverottomista kustannuksista, jotka suoritetaan kaupungille korottomana vuonna 2009.

79. Jälkirahoitus-, kokonaisrahoitus- ja elinkaarirahoitushankkeet (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 21 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin niitä valtuuksia ei ole käytetty. Määrärahasta saa maksaa palkkausmenoja enintään yhden henkilötyövuoden verran.

25 Tienpidon valtionavut

50. Valtionapu yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 14 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yksityisistä teistä annetun lain (358/1962) ja asetuksen (1267/2000) mukaisten valtionapujen maksamiseen, yksityisten teiden kunnossapitoon ja parantamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös yksityisteiden tieisännöitsijöiden kouluttamiseen ja tiekuntien opastamiseen.

26 Tieliikelaitos
30 Merenkulkulaitos

21. Merenkulkulaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 94 674 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n TEN-hankkeiden tutkimus- ja selvitysmenoihin sekä rakennusten, rakenteiden ja kiinteistöjen perusparannuksesta ja uudisrakentamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen silloin, kun hankkeen hankintameno tai kustannusarvio on alle 1 000 000 euroa.

76. Maa- ja vesialueiden hankinta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 50 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää väylien ja muiden maa- ja vesirakennuskohteiden rakentamista varten tarpeellisten maa- ja vesialueiden hankintamenojen sekä vesilain (246/1961) mukaisten korvausten maksamiseen.

77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille ei myönnetä määrärahaa.

Merenkulkulaitos oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen Naantalin väylän 6,5 milj. euron ja Loviisan väylän 3,3 milj. euron sopimusvaltuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin sopimusvaltuuksia ei ole käytetty.

78. Eräät vesiväylähankkeet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 8 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Merenkulkulaitos oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin näitä valtuuksia ei ole käytetty asianomaisena myöntämisvuonna.

Määrärahaa saa käyttää myös Raahen väylän syventämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen. Merenkulkulaitos oikeutetaan solmimaan sopimus Raahen väylän syventämisestä enintään 30 000 000 euron kokonaiskustannusten määrästä.

32 Merenkulun ja muun vesiliikenteen edistäminen

41. Ulkomaanliikenteen kauppa-alusluetteloon merkittyjen lastialusten ja kolmansien maiden välillä liikennöivien matkustaja-alusten kilpailuedellytysten turvaaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 40 985 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain (1707/1991) mukaisen tuen maksamiseen ulkomaanliikenteen kauppa-alusluetteloon merkityille lastialuksille ja kolmansien maiden välillä liikennöiville matkustaja-aluksille.

42. Ulkomaanliikenteen matkustaja-alusten ja -autolauttojen kilpailuedellytysten turvaaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 21 483 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain (1707/1991) mukaisen tuen maksamiseen ulkomaanliikenteen kauppa-alusluetteloon merkityille säännöllisesti suomalaisesta satamasta liikennöiville matkustaja-aluksille ja matkustaja-autolautoille.

50. Lästimaksuista suoritettavat avustukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 953 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lästimaksuista annetun lain (189/1936) mukaisten avustusten maksamiseen ammatissaan toimivien merimiesten hyväksi tapahtuvaan huoltotoimintaan ja meripelastustoiminnan edistämiseen. Avustukset myönnetään Merenkulkulaitoksen määrittelemistä toiminnoista aiheutuviin menoihin.

51. Luotsauksen hintatuki (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 3 997 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Luotsausliikelaitokselle Saimaan alueen luotsaukseen Luotsausliikelaitoksesta annetun lain 4 §:n mukaisen hintatuen maksamiseen.

33 Varustamoliikelaitos
34 Luotsausliikelaitos
40 Ratahallintokeskus

21. Perusradanpito (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 291 392 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää radanpidon lisäksi kiinteistönpidosta aiheutuviin ylläpito- ja investointimenoihin.

76. Rataverkon maa-alueiden hankinnat ja korvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rautatielain (198/2003) mukaista toimintaa varten hankittavien maa-alueiden kauppahintojen ja korvausten sekä kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) mukaisten kiinteistötoimitusmaksujen maksamiseen.

77. Rataverkon kehittäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 6 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina momentilta aloitettujen radanpidon kehittämishankkeiden menojen maksamiseen.

78. Eräät ratahankkeet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 49 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Ratahallintokeskus oikeutetaan solmimaan myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuuksia ei ole käytetty.

Määrärahaa saa käyttää myös hankkeesta Ilmalan ratapiha aiheutuviin menoihin. Ratahallintokeskus oikeutetaan solmimaan sopimuksia Ilmalan ratapihan rakentamisesta enintään 100 milj. euron kokonaiskustannusten määrästä.

79. Radioverkon rakentaminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 6 300 000 euroa.

Hankkeen sopimusvaltuus on 40 000 000 euroa.

41 Rautatievirasto

21. Rautatieviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 000 000 euroa.

Rautatievirastoon perustetaan ylijohtajan (A31) virka 1.9.2006 lukien.

Ennen viraston toiminnan käynnistämistä voidaan ryhtyä valmisteleviin toimenpiteisiin.

50 Ilmailulaitos
51 Ilmailuhallinto

21. Ilmailuhallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 6 800 000 euroa.

Ilmailuhallintoon perustetaan ylijohtajan (A31) virka 1.1.2006 lukien.

52 Ilmaliikenteen korvaukset ja valtionavut

41. Valtionapu eräiden lentopaikkojen rakentamiseen ja ylläpitoon (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 1 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavun maksamiseen Seinäjoen (Rengonharjun) ja Mikkelin säännöllisen reittiliikenteen piirissä olevien lentopaikkojen rakenteiden ja laitteiden investointeihin sekä kenttien ylläpitomenoihin ja lentopaikkojen rakentamiseen otettujen lainojen korkokustannuksiin. Investointiavustus saa olla enintään 90 % investointimenoista. Muiden avustusten yhteismäärä saa olla enintään 70 % nettokäyttömenoista.

60 Joukkoliikenteen palvelujen ostot, korvaukset ja tuet

42. Valtionavustus koulutuksesta (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 841 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen rautatieliikenteen ammattikoulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin.

63. Joukkoliikenteen palvelujen osto ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 81 075 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää luvanvaraisesta henkilöliikenteestä annetun lain (343/1991) 23 ja 23 a §:n mukaisesti. Määrärahasta saa myöntää myös joukkoliikenteen valtionavustuksista annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen (64/2002) mukaisesti kunnille ja muille yhteisöille valtionapua. Määrärahaa saa käyttää myös matkojen yhdistelystä aiheutuviin kustannuksiin.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoitukseen.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtion osuutena Merenkurkun laivaliikenteen ostomenoihin.

64. Saariston yhteysalusliikennepalvelujen ostot ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 8 054 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää saariston yhteysalusliikennepalvelujen ja niihin liittyvien polttoaineiden ostoon. Määrärahasta saa myöntää myös avustuksia saariston kulkuyhteyksiä hoitaville liikenteenharjoittajille valtioneuvoston asetuksen (371/2001) mukaisin perustein.

Momentin määräraha budjetoidaan avustusten osalta maksupäätösperusteella.

70 Viestintävirasto

21. Viestintäviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 248 000 euroa.

Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut budjetoidaan maksuperusteisesti.

72 Viestinnän korvaukset ja avustukset

42. Sanomalehdistön tuki (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 13 614 000 euroa.

Määrärahan tarkoituksena on edistää kotimaisen lehdistön ja tiedonvälityksen moniarvoisuutta ja monipuolisuutta.

Määrärahasta saa käyttää 7 760 000 euroa valtioneuvoston erikseen määräämin ehdoin puolueille lehdistön ja sitä vastaavan sähköisen julkaisutoiminnan tukemiseen sekä Ahvenanmaan maakunnalle tiedotustoiminnan tukemiseen samojen jakoperusteiden mukaan kuin puoluelain (10/1969) 9 §:ssä tarkoitettu avustus.

Määrärahasta saa käyttää 5 854 000 euroa valtioneuvoston erikseen määräämin ehdoin avustusten maksamiseen sanomalehtien kuljetus-, jakelu- ja muiden kustannusten alentamiseksi sekä sanomalehtien sähköisten versioiden kehittämiseksi.

43. Poikkeusolojen viestintäverkot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää viranomaisradioverkon (VIRVE) rahoituksen tukemiseen siltä osin kuin asiakkailta perittävällä rahoituksella ei voida kattaa kustannuksia.

80 Ilmatieteen laitos

21. Ilmatieteen laitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 30 216 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös palvelussuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien vuokrien alentamiseen.

81 Merentutkimuslaitos

21. Merentutkimuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 10 280 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös Etelä-Manner-toiminnasta aiheutuviin menoihin.

99 Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan muut menot

19. Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 254 740 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös hankkeesta vt 20 Hintta-Korvenkylä aiheutuvien arvonlisäveromenojen korvaamiseen.

40. Eräät valtionavut (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 942 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen liikenne- ja viestintäalan yhteisöjen ja museotoiminnan tukemiseksi.

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus liikenne- ja viestintäministeriön osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 11 284 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 16 473 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien tavoite 1- ja 2 -ohjelmien, yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momentilla 26.98.61 olevan EU-osuuden kanssa. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

78. Vuosaaren sataman liikenneväylien rakentaminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 58 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyn Vuosaaren sataman liikenneväylien sopimusvaltuudesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnetyn valtuuden mukaisia sopimuksia siltä osin kuin valtuutta ei ole käytetty. Määrärahasta saa maksaa palkkausmenoja enintään yhden henkilötyövuoden verran.

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 505 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionenemmistöisten osakeyhtiöiden ja valtion liikelaitosten omistusjärjestelyistä ja selvityksistä, osakkeiden hankinnasta ja myynnistä sekä yhtiöomaisuuden hoidosta aiheutuvien menojen maksamiseen.

Pääluokka 32

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Luottolaitosten varoista myönnettävien eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) 4 §:n mukainen turvavarastointilainojen korkohyvityksen enimmäismäärä on 4 prosenttia. Uusia turvavarastointilainoja saa hyväksyä vuonna 2006 enintään 8 409 000 euroa.

Turvavarastolain (970/1982) 7 §:n mukaisia varastointiavustuksia saa myöntää vuonna 2006 enintään 34 000 euroa.

10 Hallinto

19. Kauppa- ja teollisuusministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 36 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Kauppa- ja teollisuusministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 23 401 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää enintään 17 000 euroa kuluttajatiedon julkistamispalkintoa varten.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden menoihin.

22. Työvoima- ja elinkeinokeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 78 318 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös euroneuvontakeskuksista ja Teknologian kehittämiskeskuksen projektiluontoisista tehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää työvoima- ja elinkeinokeskusten järjestämistä pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluista, pk-yrityksille suunnatuista neuvonta- ja informaatiopalveluista sekä näiden palvelujen kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös yritysneuvonnan asiantuntijapalvelujen ostamiseen ja yritysneuvontaa suorittaville henkilöille tarkoitettujen koulutuspalvelujen ostamiseen sekä porotilalain, luontaiselinkeinolain, kolttalain ja maatilalakia edeltävän lainsäädännön mukaisesti valtion hallinnassa olevien kiinteistöjen hoitomenojen maksamiseen.

Määrärahasta on varattu 1 682 000 euroa pk-yritysten osaamisen kehittämispalveluihin. Vuonna 2006 osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta peritään rahoitusosuus, joka on noin kuudesosa niistä erilliskustannuksista, joita palvelujen tuottamisesta aiheutuu.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon maksullisen toiminnan tulot sekä yhteisrahoitteisten hankkeiden tulot.

24. Tutkimus- ja selvitystoiminta (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 5 458 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kauppa- ja teollisuusministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa palveleviin tutkimus- ja selvityshankkeisiin, teknisen infrastruktuurin ja turvallisuuden sekä laadun kehittämiseen, kansainväliseen teknistaloudelliseen yhteistyöhön sekä kansainvälisten järjestöjen, rahoituslaitosten ja muiden yhteistyöorganisaatioiden kanssa valmisteltaviin ja toteutettaviin hankkeisiin.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien tutkimus- ja selvityshankkeiden toteuttamiseen ja niihin liittyvien tarjousten tekemiseen. Määrärahaa saa käyttää myös Outokumpu Oyj:n hallussa olevan geodatan ja -materiaalin siirrosta aiheutuviin menoihin sekä yrittäjyyden politiikkaohjelman hankkeisiin liittyviin avustuksiin.

Määrärahaa saa käyttää edellä mainituista tehtävistä aiheutuviin palkkaus- ja palkkiomenoihin, laite- ja ohjelmistohankintamenoihin sekä muihin mainituista toiminnoista aiheutuviin vastaaviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää enintään 17 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen.

66. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 7 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien sekä kansainvälisestä yhteistyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen.

92. Korvaus valtion ydinjätehuoltorahastolle (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 907 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ydinenergialain (990/1987) 52 §:n mukaisen korvauksen maksamiseen valtion ydinjätehuoltorahastolle.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

95. Maanomistajien osuus vanhoista kaivospiirimaksuista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 10 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kaivoslain (503/1965) perusteella maanomistajille suoritettavien puolustusmaksujen osuuksien maksamiseen.

20 Teknologia- ja innovaatiopolitiikka

21. Geologian tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 40 315 000 euroa.

Geologian tutkimuskeskuksen ylijohtajan virka muutetaan pääjohtajan viraksi.

22. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 69 732 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös niiden tutkimushankkeiden menojen maksamiseen, jotka jokin muu valtion virasto hankkeen toimeksiantajana rahoittaa.

Määrärahasta saa käyttää enintään 1 000 000 euroa teknologian hyödyntämiseen tähtäävien uusien osakeyhtiöiden sekä kehitysyhtiöiden osakepääomien merkitsemiseen. VTT saa käyttää tähän tarkoitukseen myös omistamiaan immateriaalioikeuksia kuten keksintöjä, patentteja ja oikeuksia tietokoneohjelmiin sekä toimintojen ulkoistamista koskevissa liikkeenluovutuksissa ja spin off -yrityksiä perustettaessa myös tutkimuslaitteistoja ja muuta käyttöomaisuutta.

Määrärahaa saa käyttää EU:n tutkimuksen puiteohjelmista rahoitettaviin ETEY (eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä) -hankkeisiin osallistumista varten perustettavan osuuskunnan enintään 100 euron suuruisen osuusmaksun ja perustamisasiakirjojen laadinnasta aiheutuvien tavanomaisten palkkioiden ja julkisten maksujen maksamiseen.

23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 738 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan huomioon yhteishankkeista muilta osapuolilta saatava rahoitus.

24. Kuluttajatutkimuskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 945 000 euroa.

25.  Mittatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 289 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoitukseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää mittayksiköistä ja mittanormaalijärjestelmästä annetun lain (1156/1993) mukaisesti kansallisen mittanormaalijärjestelmän yleisestä toteuttamisesta, kansallisten mittanormaalilaboratorioiden toiminnan ohjauksesta, kehittämisestä ja hallinnoinnista, kansallisen kalibrointipalvelun järjestämisestä sekä mittatekniikan ja akkreditoinnin edistämisestä aiheutuviin toimintamenoihin.

Määrärahaa saa käyttää EU:n tutkimuksen puiteohjelmista rahoitettaviin ETEY (eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä) -hankkeisiin osallistumista varten perustettavan osuuskunnan enintään 100 euron suuruisen osuusmaksun ja perustamisasiakirjojen laadinnasta aiheutuvien tavanomaisten palkkioiden ja julkisten maksujen maksamiseen.

26. Teknologian kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 27 991 000 euroa.

Nettobudjetoinnissa otetaan tuloina huomioon EU:lta saatavat muut kuin momentilta 28.81.25 maksettavat matkakustannusten korvaukset ja muut tulot sekä Teknologian kehittämiskeskuksen vastuulla toteutettavista kansainvälisistä ja muista yhteishankkeista tuloina saatavat muiden hankeosapuolten maksuosuudet.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden menoihin sekä ulkomaan rahaliikenteestä johtuviin kurssivaihteluihin.

Määrärahaa saa käyttää EU:n tutkimuksen puiteohjelmista rahoitettaviin ETEY (eurooppalainen taloudellinen etuyhtymä) -hankkeisiin osallistumista varten perustettavan osuuskunnan enintään 100 euron suuruisen osuusmaksun ja perustamisasiakirjojen laadinnasta aiheutuvien tavanomaisten julkisten palkkioiden ja julkisten maksujen maksamiseen.

27. Teknologinen tutkimustoiminta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 157 917 000 euroa.

Vuonna 2006 uusia rahoituspäätöksiä saa tehdä enintään 167 659 000 eurolla.

Valtuutta ja määrärahaa saa käyttää sellaiseen tutkimukseen ja kehitykseen, joka edistää teknologisen ja liiketoiminnallisen osaamisen syntymistä, kehittymistä ja hyödyntämistä tutkimus-, kehittämis- ja koulutusorganisaatioissa elinkeinoelämän ja yhteiskunnan kehittymiseen vaikuttavilla alueilla. Valtuutta ja määrärahaa saa käyttää:

- Valtion budjettitalouden piiriin kuuluvien tutkimuslaitosten, yliopistojen ja korkeakoulujen kansallisiin ja kansainvälisiin ohjelmiin ja hankkeisiin sekä hankkeiden valmisteluun.

- Viranomaisten välisenä yhteistyönä toteutettaviin klusterihankkeisiin ja muuhun yhteistyöhön.

- Kansainvälisen yhteistyön ja ohjelmien sekä hankkeiden osallistumismaksuihin, laitetoimituksiin ja Tekesin puolesta tehtävistä matkoista muille kuin Tekesin henkilöstölle aiheutuviin matkakustannuksiin.

-Valtion laitosten sellaisten hankintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen, joilla tilaaja tavoittelee toimintansa tai palveluidensa laadun ja kustannustehokkuuden merkittävää parantamista ja jotka edellyttävät tarjoajilta uuden tuotteen, tuotantomenetelmän, palvelun tai muun innovatiivisen ratkaisun kehittämistä.

- EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden maksamiseen.

28. Hanke- ja ohjelmatoiminnan selvitys- ja kehittämismenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 13 490 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää teknologian siirtoa, teknologian hyödyntämistä ja uusien liiketoimintojen syntymistä edistävien palvelujen ja hanke- ja ohjelmatoimintaan välittömästi liittyvien tilaustutkimusten, selvitysten sekä asiantuntija-, arviointi- ja tiedotuspalvelujen hankintaan.

40. Avustukset teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 158 419 000 euroa.

Vuonna 2006 uusia avustuspäätöksiä saa tehdä enintään 192 287 000 eurolla.

Avustuksia saa myöntää valtioneuvoston asetuksella (435/2004) tarkemmin säädettävin perustein ja Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EY 69/2001) mukaisesti yrityksille ja yhteisöille tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä koskevaan teknologiseen ja liiketoiminnalliseen tutkimukseen ja kehitykseen. Avustuksia saa myöntää myös riskipitoisiin kehityshankkeisiin, joilla tähdätään uuden teknologian hyödyntämiseen ja energiatalouden sekä ympäristö- ja hyvinvointiteknologioiden kehittämiseen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosten liiketaloudelliseen hyödyntämiseen uusina liiketoimintoina ja alkavina teknologiayrityksinä sekä näiden syntymistä edistävien toimintojen parantamiseen. Lisäksi avustuksia saa myöntää kunnallisten organisaatioiden sellaisten hankintojen suunnitteluun ja toteuttamiseen, joilla tilaaja tavoittelee toimintansa tai palveluidensa laadun ja kustannustehokkuuden merkittävää parantamista ja jotka edellyttävät tarjoajilta uuden tuotteen, tuotantomenetelmän, palvelun tai muun innovatiivisen ratkaisun kehittämistä.

Ammattikorkeakoulujen ja kunnallisten organisaatioiden sekä voittoa tavoittelemattomien yritysten ja yhteisöjen tutkimus- ja kehittämishankkeista aiheutuviin kustannuksiin voidaan palvelun julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen vuoksi myöntää valtionavustusta täyttä kustannusmäärää vastaava määrä.

41. Valtionavustus eräille yhteisöille keksintö-, laatu- ja standardisointitoimintojen edistämiseksi (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 6 663 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kauppa- ja teollisuusministeriön toimialaan liittyvien keksintö-, laatu- ja standardisoimistoimintojen edistämiseen ja niistä aiheutuviin hallintomenoihin.

Keksintötoiminnan tukemiseen ja edistämiseen sekä sen hallintomenoista aiheutuviin kustannuksiin voidaan palvelun julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen vuoksi myöntää valtionavustusta täyttä kustannusmäärää vastaavasti.

Ministeriön päätöksellä määrätään avustuksen käytöstä ja käytön valvonnasta.

50. Avustus kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena kansainvälisen teknologiapalkinnon maksamiseen.

83. Lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehitykseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 62 500 000 euroa.

Vuonna 2006 uusia lainoja saa myöntää enintään 76 790 000 eurolla.

Lainoja saa myöntää valtion lainanannosta sekä valtion takauksesta ja valtion takuusta annetun lain (449/1988), Euroopan komission vähämerkityksistä tukea koskevan asetuksen (EY 69/2001) ja valtioneuvoston asetuksen (435/2004) mukaisesti. Lainoja saa myöntää joko vieraan pääoman ehtoisina (riskilainat) tai oman pääoman ehtoisina (pääomalainat) yrityksille ja yhteisöille teknologiseen kehitystyöhön, jonka tavoitteena on edistää kansainvälisesti kilpailukykyisten tuotteiden, tuotantomenetelmien ja palveluiden kehittämistä ja parantamista.

Lainoja saa myöntää myös riskipitoisiin kehityshankkeisiin, joilla tähdätään uuden teknologian hyödyntämiseen ja energiatalouden, ympäristö- ja hyvinvointiteknologioiden kehittämiseen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosten liiketaloudelliseen hyödyntämiseen uusina liiketoimintoina ja alkavina teknologiayrityksinä sekä näiden syntymistä edistävien toimintojen parantamiseen. Lainoja saa myöntää ensisijaisesti konkreettiseen riskipitoiseen tuotekehitykseen ja tuotteistamiseen lähinnä pk-yrityksille. Suurille yrityksille lainaa voidaan myöntää lähinnä silloin, kun lainan riskiehto on oleellinen hankkeen toteuttamiselle ja se voidaan etukäteen määritellä. Lainat voidaan myöntää vakuutta vaatimatta. Mikäli kehitystyö epäonnistuu teknisesti tai ei johda taloudellisesti hyödynnettävään tulokseen, Teknologian kehittämiskeskuksella on lainansaajan hakemuksesta oikeus antaa lainansaajalle valtioneuvoston asetuksen määrittelemien ehtojen puitteissa lisää takaisinmaksuaikaa, muuttaa takautuvasti alun perin vieraan pääoman ehtoisena myönnetty, Tekesin lainakannassa oleva laina tai osa siitä oman pääoman ehtoiseksi lainaksi tai poikkeustapauksessa jättää lainan maksamaton pääoma ja korot osittain tai kokonaan takaisin perimättä. Muiden kuin pk-yritysten kohdalla näin voidaan menetellä vain erityisen painavasta syystä.

Maksuvapautuksen piiriin tulevien lainojen enimmäismäärä on 20 000 000 euroa.

Osa rahoituksesta voidaan maksaa ennakkona. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

30 Yrityspolitiikka

21. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 189 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksuihin ja teknisen ja taloudellisen kehityksen edistämiseen, kansainväliseen toimintaan liittyviin projekteihin sekä InnoSuomi-toimintaan ja -palkintoihin. Momentille budjetoidaan hakemus-, ilmoitus- ja käsittelymenettelyistä johtuen tulot pääsääntöisesti maksuperusteella.

42. Finnvera Oyj:n korkotuet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 14 891 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yhtiön toiminnan rahoittamiseen myönnettävään korkotukeen valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain (445/1998) ja sitä edeltäneen Kera Oyj:stä annetun lain (65/1971) nojalla annettujen valtioneuvoston sitoumusten mukaisesti.

Alueellisen korkotuen piiriin kuuluvia lainoja erityisrahoitusyhtiö saa myöntää vuonna 2006 enintään 120 330 000 euroa ja elinkeinopoliittisin perustein tuettavien tukiohjelmien mukaisia erityiskorkotuen piirissä olevia lainoja yhteensä enintään 114 314 000 euroa. Valtioneuvosto voi tarvittaessa kysyntätilanteen niin edellyttäessä valtuuksien yhteismäärää ylittämättä muuttaa aluepoliittisten korkotukilainojen ja erityiskorkotukilainojen välistä jakosuhdetta sekä muuttaa korkotuellista valtuutta korkotuettomaksi.

43. Finnvera Oyj:n tappiokorvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 18 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Finnvera Oyj:n ja Kera Oyj:n luotonanto- ja takaustoiminnassa syntyneiden tappioiden korvaamiseen valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain (445/1998) ja sitä edeltäneen Kera Oyj:stä annetun lain (65/1971) nojalla annettujen valtioneuvoston sitoumusten mukaisesti.

44. Alueellinen kuljetustuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 540 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain (954/1981) sekä saaristokuljetusten tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen (449/2002) mukaisen kuljetustuen maksamiseen pk-yrityksille.

Määrärahasta saa käyttää enintään 6 000 euroa saariston kuljetustuen maksamiseen.

45. Yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukeminen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 18 235 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yritystoiminnan tukemisesta annetun lain (1068/2000) ja yritystuesta annetun lain (1136/1993) mukaisten tukien maksamiseen.

Yritystoiminnan tukemisesta annetun lain mukaista investointitukea, pk-yritysten kehittämistukea, yritysten toimintaympäristötukea sekä maataloustuotteiden jalostuksen ja markkinoinnin investointi- ja kehittämistukea saa vuonna 2006 myöntää yhteensä 12 519 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yritysten investointihankkeisiin, pk-yritysten kehittämishankkeisiin, yritysten toimintaympäristöä parantaviin hankkeisiin sekä maataloustuotteita jalostavien ja markkinoivien yritysten investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettäviin avustuksiin.

Määrärahaa saa käyttää myös julkisten yhteisöjen hankkeiden tukemiseen.

47. Valtionavustus kehittämispalvelutoimintaan ja eräille yhteisöille (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 4 361 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kauppa- ja teollisuusministeriön toimialaan liittyvien järjestöjen valtionapuun ja lähinnä pk-yritysten kehittämispalvelujen tuottamiseen sekä ulkomaisten investointien edistämiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää valtionavustusten maksamiseen pk-yritystoiminnan edistämisyhteisöille, pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen kehittämiseen sekä alueellisiin elinkeinojen kehittämishankkeisiin.

Momentin käyttötarkoituksessa mainittuihin ulkomaisten investointien edistämisestä aiheutuviin kustannuksiin voidaan palvelun julkishyödykkeeseen verrattavan luonteen johdosta myöntää valtionavustusta täyttä kustannusmäärää vastaavasti. Myös pk-yrityksille tarkoitettujen palvelujen kehittämiseen, yritysten eettisen vastuun edistämiseen sekä alueellisiin elinkeinojen kehittämishankkeisiin voidaan erityisissä tapauksissa niiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja tuloksellisuuden perusteella myöntää valtionapua kustannusten täyttä määrää vastaavasti.

Avustukset myönnetään valtioneuvoston tarkemmin päättämien perusteiden mukaisesti. Määrärahaa saa käyttää myös julkisten yhteisöjen hankkeiden rahoittamiseen.

48. Korkotuki julkisesti tuetuille vienti- ja alusluotoille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 12 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää julkisesti tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasauksesta annetun lain (1137/1996) mukaisen korkotuen maksamiseen. Määrärahaa voidaan lisäksi käyttää julkisesti tuettujen vienti- ja alusluottojen korontasausyhtiöstä annetun lain (1136/1996) tarkoittamalle yhtiölle Suomen Vientiluotto Oy:lle maksettavan hallinnointipalkkion suorittamiseen sekä Valtiokonttorille korontasaussopimuksista aiheutuvien korko- ja valuuttariskien suojaukseen tarvittavien toimenpiteiden ja kustannusten maksamiseen.

60. Siirrot valtiontakuurahastoon (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 20 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtiontakuurahastosta annetun lain (444/1998), vientitakuulain (479/1962) ja valtion vientitakuista annetun lain (422/2001) perusteella myönnettyjen takuiden aiheuttamiin korvausmenoihin. Määrärahaa saa käyttää myös valtiontakaustoimintaa koskevien lakien (375/1963, 573/1972 ja 609/1973) nojalla valtiontakaustoiminnasta annettujen takaussitoumusten ja perusraaka-ainehuollon turvaamiseksi annetun lain (651/1985), valtion vakauttamistakauksista annetun lain (529/1993) perusteella myönnettyjen takuiden ja takausten sekä valtion pääomatakuista annetun lain (594/1992) nojalla ennen vuotta 1999 myönnettyjen takuiden aiheuttamien korvausmenojen maksamiseen.

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus kauppa- ja teollisuusministeriön osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 84 732 000 euroa.

Vuonna 2006 saa tehdä uusia myöntämispäätöksiä yhteensä 69 134 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saadaan käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien rakennerahastokauden 2000-2006 tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelmien sekä Interreg III -yhteisöaloiteohjelmien valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla 26.98.61 ja 34.05.61 olevien EU:n osuuksien kanssa sekä EU:n ohjelmakauden 1995-1999 sitoumusten maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää neuvoston asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan 24 (tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Vuonna 2006 osaamisen kehittämispalveluihin osallistuvilta peritään rahoitusosuus, joka on noin kuudesosa niistä erilliskustannuksista, joita palvelujen tuottamisesta aiheutuu.

Määrärahaa saa käyttää lopulliselle edunsaajalle aiheutuvien arvonlisäverojen maksamiseen.

40 Kuluttaja- ja kilpailupolitiikka

21. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 849 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden hinnan alentamiseen enintään 100 000 euroa.

Nettobudjetoitavina tuloina otetaan huomioon myös EU:lta saatavat tulot.

26. Kilpailuviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 5 057 000 euroa.

31. Korvaus talous- ja velkaneuvonnan järjestämisestä (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 311 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain (713/2000) mukaisen korvauksen maksamiseen talous- ja velkaneuvontapalvelujen tuottajille.

Määrärahaa saa käyttää myös projektihenkilöstön palkkaukseen Kuluttajavirastoon sekä talous- ja velkaneuvojien koulutukseen ja materiaalin tuottamiseen.

50. Valtionavustus kuluttajajärjestöille (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 673 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustuksena kuluttajajärjestöjen ja Työtehoseura ry:n kotitalousosaston tukemiseen Kuluttajaviraston määrittelemistä toiminnoista aiheutuviin kuluihin.

50 Kansainvälistymispolitiikka

21. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 16 334 000 euroa.

40. Kansainvälistymisavustus yritysten yhteishankkeisiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 17 156 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yritysten kansainvälistymisen edistämiseen myönnettävästä valtionavustuksesta sekä yleisavustuksesta ulkomaankauppaa edistäville järjestöille annetun valtioneuvoston asetuksen (1155/2001) mukaisten yritysten yhteishankkeitten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää yritysten yhteisten kansainvälistymishankkeiden toteuttamiseen. Osallistujina hankkeissa on erityisesti pieniä ja keskisuuria kasvualoilla toimivia yrityksiä ja vientiään käynnistäviä yrityksiä. Määräraha suunnataan ensisijaisesti korkean teknologian aloilla toimivien yritysten yhteishankkeisiin. Määrärahaa saa käyttää myös palvelualojen yhteishankkeisiin, yrityslähtöisten kulttuurihankkeiden tukemiseen sekä matkailualan valtakunnallisiin hankkeisiin.

Avustusta voidaan myöntää yli 50 prosentin tukiosuuksin valtakunnallisiin ja alueellisesti merkittäviin hankkeisiin, joihin ei osallistu yrityksiä tai joiden kulut ovat vaikeasti yrityskohtaisesti kohdennettavissa tai jos tapahtuman hyödyn katsotaan koituvan laajalle yritysjoukolle tai hanke on luonteeltaan poikkeava ja riskialtis.

Uusia avustuksia saa vuonna 2006 myöntää 17 638 000 euroa.

41. Avustus ulkomaankauppaa edistäville järjestöille ja Finpro ry:lle (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 24 096 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkomaankauppaa edistävien järjestöjen ja Finpro ry:n tarjoaman perusneuvonnan ja asiantuntijapalveluiden tuottamiseen.

Yleisavustusta myönnetään yritysten kansainvälistymisen edistämiseen myönnettävästä valtionavustuksesta sekä yleisavustuksesta ulkomaankauppaa edistäville järjestöille annetun valtioneuvoston asetuksen (1155/2001) mukaisesti. Yleisavustusta voidaan myöntää yli 50 prosentin tukiosuuksin ulkomaankauppaa edistävien järjestöjen ja Finpro ry:n tavanomaista riskialttiimpiin toimintoihin.

60 Energiapolitiikka

21. Energiamarkkinaviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 701 000 euroa.

27. Energiansäästön ja uusiutuvan energian käytön edistäminen ja energiatiedotus (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 3 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää energiansäästöön, energian tehokkaaseen käyttöön sekä uusiutuvan energian käyttöön ja tuotantoon liittyvästä informaatiotoiminnasta ja selvityksistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös uuden säästöteknologian markkinoiden edistämisestä, muusta energia-alan tiedottamisesta ja tietohuollon järjestämisestä sekä kansallisen ilmastostrategian toteuttamiseen liittyvästä tiedottamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää EU:n hyväksymien muiden kuin rakennerahastoista rahoitettavien hankkeiden osarahoitukseen.

40. Energiatuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 27 318 000 euroa.

Vuonna 2006 tukea saa myöntää enintään 30 228 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää energiatalouden kehittämiseen ilmasto- ja ympäristömyönteisemmäksi, uuden teknologian käyttöönoton edistämiseksi sekä energiahuollon varmuuden ja monipuolisuuden edistämiseksi. Tukea voidaan myöntää energiansäästöä edistävien, energian tuotannon tai käytön ympäristöhaittoja vähentävien sekä energiahuollon varmuutta ja monipuolisuutta muutoin edistävien investointi- ja selvityshankkeiden tukemiseen. Etusija annetaan uuden teknologian kaupallistamista edistäville hankkeille. Energiatukea ei myönnetä valtionosuutta saaviin perustamishankkeisiin.

Energiatukea voidaan myöntää yrityksille, kunnille ja muille yhteisöille. Tuen enimmäismäärää harkittaessa ei oteta huomioon kunnan tai muun yhteisön rakentamissa ja omistamissa energiahankkeissa kyseisten tahojen oman rahoituksen osuutta, jos se ei sisällä sellaista taloudellista etuutta, joka olisi katsottava EY:n lainsäädännössä tarkoitetuksi valtiontueksi. Sama koskee kunnan tai muun yhteisön omistamien kiinteistöjen katselmustoiminnan tukemista. Rahoituksella, jonka ei katsota olevan valtiontukea tai muuta julkista tukea, tarkoitetaan esimerkiksi markkinaehdoin myönnettävää rahoitusta tai omarahoitusta.

Avustukset myönnetään valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin perustein. Kauppa- ja teollisuusministeriö voi antaa erikseen päätöksen muiden kuin valtioneuvoston asetuksessa mainittujen hankkeiden tai ohjelmien tukemisesta ja myönnettävän tuen enimmäismäärästä saatuaan valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan lausunnon asiasta. Määrärahaa saa käyttää lisäksi energiatuen myöntämisen yleisistä ehdoista annettujen valtioneuvoston päätösten (29/1999), (45/1996) ja energia-avustuksista annetun lain (1607/1991) nojalla aiemmin myönnettyjen tukien maksamiseen.

42. Kioton mekanismien käyttö (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 350 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ns. Kioton pöytäkirjan sallimien joustomekanismien hallintoon liittyvän konsulttitoiminnan rahoitukseen sekä joustomekanismien hankintaan.

50. Eräät energiataloudelliset avustukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 50 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen järjestöille ja yhteisöille energiapolitiikan tavoitteita tukevaan toimintaan. Tällä tarkoitetaan erityisesti sellaista toimintaa, jolla edistetään energiansäästöä ja uusiutuvien energialähteiden hyödyntämistä sekä kotimaisten polttoaineiden tuotantoa. Avustus on tarkoitettu ensisijaisesti pienet taloudelliset resurssit omaaville järjestöille ja muille yhteisöille. Avustusta voidaan myöntää joko yleisavustuksena järjestön sääntömääräisen toiminnan tukemiseen tai erityisavustuksena tiettyyn hankkeeseen.

Avustukset myönnetään valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin perustein.

70 Omistajapolitiikka

88. Osakehankinnat (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 382 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää niiden osakkeiden merkintähinnan maksamiseen, joita valtio merkitsee valtionyhtiöiden tai valtion osakkuusyhtiöiden osakeannissa. Määrärahaa saa käyttää myös muista tarpeellisista osakejärjestelyistä aiheutuvien menojen maksamiseen sekä valtionyhtiöiden yksityistämiseen ja omistajaohjaukseen liittyvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää vaihtovelkakirjalainojen merkintähinnan maksamiseen. Vaihtovelkakirjalaina saadaan merkitä vakuutta vaatimatta.

Pääluokka 33

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Sosiaali- ja terveysministeriö

19. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 15 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

21. Sosiaali- ja terveysministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 34 934 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kansallisen veteraanipäivän pääjuhlan järjestämiseen, lääkinnällisen pelastustoimen ja poikkeusolojen valmiudesta sekä näihin liittyvien laitteiden ja kalusteiden hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen.

Määrärahasta saa käyttää enintään 270 000 euroa työterveydenhuollon koulutuksesta ja työterveyshenkilöstön kehittämiseen liittyvien hankkeiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

29. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän edistäminen tietoteknologian avulla sekä siihen tarvittavan infrastruktuurin rakentaminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän kehittämiseen tietoteknologian avulla ja tietoteknologian hyödyntämisen edellyttämän infrastruktuurin rakentamiseen sekä hankkeen läpiviemisen edellyttämään koulutus- ja kehittämistoimintaan sosiaali- ja terveysministeriön erikseen määräämin perustein.

Määrärahaa saa käyttää enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös rahoitusavustusten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös terveydenhuollon kansallisen sähköisen arkiston tietojärjestelmäarkkitehtuurin määrittelyyn ja perustamiseen liittyviin menoihin ja sähköisen arkistopalvelun valtakunnallisen toimijan toiminnasta aiheutuviin menoihin.

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus sosiaali- ja terveysministeriön osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 5 457 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 4 849 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saadaan käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta rahoitettavien tavoite 1-, 2- ja 3 -ohjelmien sekä yhteisöaloitteiden Equal, Interreg ja Urban sekä innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla 26.98.61 ja 34.05.61 olevien EU-osuuksien kanssa. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

63. Eräät erityishankkeet (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 6 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sosiaali- ja terveysministeriön strategista suunnittelua ja päätöksentekoa tukevien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen sekä ministeriön toimialaan liittyvien ohjelmien ja kokeilujen toimeenpanosta aiheutuvien toimintamenojen ja rahoitusavustusten maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien puite- ja aihealueittaisten ohjelmien mukaisten hankkeiden rahoittamiseen.

Määrärahaa saa käyttää enintään 18 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen.

67. Kansainväliset jäsenmaksut ja maksuosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 210 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

02 Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus

21. Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 22 740 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös jäsenmaksujen maksamiseen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon tilastotietokannan käytöstä ja Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskuksen ulkopuolella toimeksiannosta tai yhteishankkeena toteutettavasta tutkimus- ja kehittämistoiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää Alkoholitutkimussäätiölle suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen ja Alkoholitutkimussäätiön toiminnasta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuvien menojen maksamiseen sekä täydennyskoulutuksen avustuksen ja ulkomailla toteutettavien projektien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös koulutusneuvolatoiminnasta kunnille maksettavien korvausten sekä äitiysavustuksen opaskirjojen toimittamisesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuvien menojen maksamiseen.

03 Työttömyysturvalautakunta

21. Työttömyysturvalautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 837 000 euroa.

04 Tarkastuslautakunta

21. Tarkastuslautakunnan toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 964 000 euroa.

06 Terveydenhuollon oikeusturvakeskus

21. Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 3 226 000 euroa.

26. Mielentilatutkimustoiminnan menot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää mielenterveyslain (1116/1990) 32 §:n mukaisten valtion korvausten maksamiseen valtion mielisairaaloille ja vankeinhoitolaitoksen sairaalayksiköille. Määrärahaa saa käyttää myös Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tilaamista mielentilalausunnoista maksettavien korvausten maksamiseen.

07 Työterveyslaitos

50. Valtionapu Työterveyslaitoksen menoihin (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 37 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain (159/1978) 3 §:n nojalla Työterveyslaitoksen toiminnasta aiheutuvista menoista suoritettavan valtionavun maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoittamiseen.

51. Valtion korvaus työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Työterveyslaitoksen toiminnasta ja rahoituksesta annetun lain (159/1978) 3 a §:n mukaiseen työterveyshuollon erikoislääkärin koulutuksesta aiheutuvien kustannusten korvaamiseen.

08 Kansanterveyslaitos

21. Kansanterveyslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 34 403 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden rahoitukseen.

26. Rokotteiden hankinta (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 9 722 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tartuntatautilain (583/1986) 25 §:n perusteella maksutta toimitettavien rokotustilaisuuksissa tarvittavien rokotteiden hankkimisesta ja edelleen toimittamisesta ja käytön ohjeistamisesta molemmilla kotimaisilla kielillä, velvoitevarastoinnista sekä muiden yleisen rokotusohjelman toteuttamisesta aiheutuvien menojen ja korvausten maksamiseen sekä Suomen lääkevahinkokorvausosuuskunnan jäsenmaksuun. Määrärahaa saa käyttää myös rokotteiden hankkimisesta ja edelleen toimittamisesta välitystoimintaan aiheutuvien menojen maksamiseen.

09 Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus

21. Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 5 055 000 euroa.

10 Säteilyturvakeskus

21. Säteilyturvakeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 11 562 000 euroa.

11 Lääkelaitos ja Lääkehoidon kehittämiskeskus

21. Lääkelaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 1 331 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös Lääkelaitoksen hyväksymien, laitoksen ulkopuolella toteutettavien tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen.

22. Lääkehoidon kehittämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 333 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös Lääkehoidon kehittämiskeskuksen hyväksymien, sen ulkopuolella toteutettavien koulutus- ja kehittämishankkeiden rahoittamiseen.

12 Valtion koulukodit

21. Valtion koulukotien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 588 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös koulukotien sisällölliseen kehittämiseen, toiminnan tukemiseen ja kysynnän vuosittaisen vaihtelun tasaamiseen sekä koulukotitoimintaan erikoistuvaan nuorisopsykiatriaan. Määrärahasta saa käyttää koulukotien maksullisen toiminnan hintojen alentamiseen enintään 300 000 euroa. Lisäksi määrärahaa saa käyttää perhetoiminnasta aiheutuvien palkkioiden ja muiden menojen maksamiseen, koulukotien maatila- ja metsätaloudesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä kansainväliseen ja lähialueyhteistyöhön. Lisäksi määrärahaa saa käyttää maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen sekä koulukotien yleishallinnosta ja ohjauksesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuviin kustannuksiin.

13 Työsuojelun piirihallinto

21. Työsuojelupiirien toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 24 310 000 euroa.

Määrärahasta saa käyttää maksullisen palvelupuhelintoiminnan hintojen tukemiseen enintään 90 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös ulkomailla olevien suomalaisten alusten tarkastustoiminnan ja työsuojelun valvonnasta ja muutoksenhausta työsuojeluasioissa annetun lain (131/1973) 15 §:n mukaisista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen.

14 Valtion mielisairaalat

21. Valtion mielisairaaloiden toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 607 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tieteellisestä tutkimustyöstä ja yliopisto-opetuksesta aiheutuneiden menojen sekä muiden toimintamenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös vaarallisten ja vaikeahoitoisten lasten ja nuorten psykiatrisen hoitoyksikön käynnistämisestä ja palvelujen kysynnän vaihtelusta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää maatalousavustuksia vastaavien menojen maksamiseen, sairaaloiden yleishallinnosta ja ohjauksesta Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskukselle aiheutuviin kustannuksiin sekä kansainväliseen lähialueyhteistyöhön.

15 Perhekustannusten tasaus

51. Äitiysavustus ja valtion tuki kansainväliseen lapseksiottamiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 11 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää äitiysavustuslain (477/1993) mukaisten äitiysavustusten suorittamiseen sekä tuen maksamiseen kansainvälisestä lapseksiottamisesta aiheutuviin kustannuksiin. Määrärahaa saa käyttää myös äitiyspakkauksista menevän arvonlisäveron ja yleiskulujen maksamiseen.

52. Lapsilisät (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 410 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lapsilisälain (796/1992) mukaisten lapsilisien maksamiseen.

53. Eräät valtion korvattavat perhe-etuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain (1128/1996) 9 §:n sekä elatusturvalain (671/1998) 4 a §:n mukaisten valtion korvausten maksamiseen.

16 Yleinen perhe-eläke

60. Yleinen perhe-eläke (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 38 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää perhe-eläkelain (38/1969) sekä maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) mukaisten eläkkeiden maksamiseen.

17 Työttömyysturva

50. Valtionosuus työttömyyskassoille (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 542 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain (1290/2002) mukaisten ansiosidonnaisten etuuksien rahoittamiseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa (555/1998) ja työttömyyskassalaissa (603/1984) on säädetty valtion osuudesta.

51. Työttömyysturvalain mukainen perusturva (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 59 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen peruspäivärahan ja siihen liittyvän lapsikorotuksen maksamiseen.

53. Valtionosuus koulutuspäivärahasta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 11 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen koulutuspäivärahana maksettavan peruspäivärahan, työmarkkinatuen ja näihin liittyvien lapsikorotusten maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain mukaisen koulutuspäivärahana maksettavan ansiopäivärahan rahoitukseen siten kuin työttömyysetuuksien rahoituksesta annetussa laissa ja työttömyyskassalaissa on säädetty valtion osuudesta.

54. Valtionosuus aikuiskoulutustuesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 22 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää aikuiskoulutustuesta annetun lain (1276/2000) mukaisen valtionosuuden maksamiseen.

55. Valtionosuus vuorottelukorvauksesta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 33 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vuorotteluvapaalain (1305/2002) mukaisen valtion osuuden maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää myös vuorotteluvapaakokeilusta annetun lain (1663/1995) mukaisten vuosien 1995-2002 valtion tuen maksatuksen oikaisuun.

18 Sairausvakuutus

60. Valtion osuus sairausvakuutuslaista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 107 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sairausvakuutuslain (1224/2004) sekä Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain (566/2005) mukaisten valtion osuuksien maksamiseen. Määrärahaa saa myös käyttää maatalousyrittäjien työterveyshuollon eräiden kustannusten korvaamisesta valtion varoista annetun lain (859/1984) mukaisen valtion osuuden maksamiseen. Kansaneläkelaitos saa käyttää Kansaneläkelaitoksen kuntoutusetuuksista ja kuntoutusrahaetuuksista annetun lain mukaiseen harkinnanvaraiseen yksilökohtaiseen kuntoutukseen enintään 85 900 000 euroa ja saman lain mukaisen yksilökohtaisen kuntoutuksen kehittämishankkeisiin, kuntoutuslaitosten perusparannuksiin ja käyttöavustuksiin sekä sairauksien ehkäisemiseen liittyviin tutkimus- ja kehittämishankkeisiin 12 700 000 euroa.

Määrärahan mitoitus perustuu harkinnanvaraisen kuntoutuksen yksilökohtaisen kuntoutuksen osalta suoriteperusteeseen.

19 Eläkevakuutus

50. Valtion osuus merimieseläkekassan menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 39 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää merimieseläkelain (72/1956) 4 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

51. Valtion osuus maatalousyrittäjien eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 435 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien eläkelain (467/1969) 13 §:n ja sukupolvenvaihdoseläkkeestä annetun lain (1317/1990) 41 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

52. Valtion osuus yrittäjien eläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 73 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää yrittäjien eläkelain (468/1969) 10 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

53. Valtion korvaus lapsen hoidon ja opiskelun ajalta kertyvästä eläkkeestä (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion varoista suoritettavasta eläkkeen korvaamisesta alle kolmivuotiaan lapsen hoidon tai opiskelun ajalta annetun lain (644/2003) mukaiseen valtion korvaukseen.

60. Valtion osuus kansaneläkelaista johtuvista menoista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 833 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansaneläkelain (347/1956) 59 §:n ja 62 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen ja lapsen hoitotuesta annetun lain (444/1969), vammaistuesta annetun lain (124/1988) sekä eläkkeensaajien asumistuesta annetun lain (591/1978) mukaisten etuuksien maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 16 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

20 Tapaturmavakuutus

53. Valtion osuus maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuksen kustannuksista (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 14 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien tapaturmavakuutuslain (1026/1981) 15 §:n ja sairausvakuutuslain mukaisen omavastuuajan korvaamisesta maatalousyrittäjille annetun lain (118/1991) 10 §:n mukaisen valtion osuuden maksamiseen.

21 Rintamaveteraanieläkkeet

52. Rintamalisät ja asumistuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 80 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rintamasotilaseläkelain (119/1977) ja rintamaveteraanien varhaiseläkelain (13/1982) nojalla suoritettavien rintamalisien, eläkkeensaajien asumistukilain (591/1978) nojalla rintamalisien saajille suoritettavien asumistukien sekä ulkomaille maksettavasta rintamalisästä annetun lain (988/1988) mukaisen rintamalisän maksamiseen.

22 Sotilasvammakorvaukset ja eräät kuntoutustoiminnan menot

50. Sotilasvammakorvaukset (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 230 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sotilasvammalain (404/1948) ja muiden siihen liittyvien lakien nojalla suoritettavien korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös sotainvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten käyttökustannuksiin suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.

56. Valtionapu sotainvalidien puolisoiden kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 760 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sotainvalidien puolisoiden ja vaikeavammaista sotainvalidia hoitaneiden leskien sekä sotaleskien kuntoutustoimintamenojen maksamiseen valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaan.

57. Rintama-avustus eräille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 130 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston vahvistamien perusteiden mukaan rintama-avustuksen maksamiseen eräille vaikeissa olosuhteissa Virossa ja muualla entisen Neuvostoliiton alueella eläville, Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939-1945 sotiin osallistuneille ulkomaalaisille vapaaehtoisille rintamasotilaille. Rintama-avustusta voidaan myöntää myös Suomessa pysyvästi asuville vapaaehtoisille rintamasotilaille.

59. Valtionapu rintamaveteraanien kuntoutustoimintaan (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 8 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien kuntoutuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös rintamaveteraanikuntoutuksen tutkimus- ja kehittämismenojen maksamiseen.

23 Muu sodista kärsineiden turva

30. Valtion korvaus sodista kärsineiden huoltoon (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sotasiirtolaisten yhteiskunnallisesta huollosta annetun lain (423/1940) 6 §:n nojalla kunnille suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.

28 Muu toimeentuloturva

50. Sotilasavustus (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 16 400 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sotilasavustuslain (781/1993) mukaisten sotilasavustusten maksamiseen.

51. Maahanmuuttajan erityistuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 18 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maahanmuuttajan erityistuesta annetun lain (1192/2002) mukaisen tuen maksamiseen.

60. Pitkäaikaisesti työttömien henkilöiden eläketuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 33 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää eräiden pitkäaikaisesti työttömien henkilöiden eläketuesta annetun lain (39/2005) mukaisen tuen maksamiseen.

32 Kuntien järjestämä sosiaali- ja terveydenhuolto

30.  33.32.30 ja 35Valtionosuus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon käyttökustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 4 021 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää eräiden sosiaali- ja terveydenhuollon lakien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) ja sen nojalla annetussa asetuksessa hyväksyttyjen käyttökustannusten valtionosuuksien maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kuntien valtionosuuslain mukaisten tasausten maksamiseen.

32. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille erikoissairaanhoitolain mukaiseen tutkimustoimintaan (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 48 747 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 47 ja 47 b §:n mukaisen tutkimustoiminnan valtion korvauksen maksamiseen.

33. Valtion korvaus terveydenhuollon yksiköille lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 87 170 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 47-47 b §:n mukaisen valtion korvauksen maksamiseen lääkäri- ja hammaslääkärikoulutukseen.

Määrärahasta saa käyttää enintään 58 421 000 euroa lääkärin ja hammaslääkärin perus- ja erikoistumiskoulutuksen korvausten maksamiseen yliopistollista sairaalaa ylläpitäville kuntayhtymille.

34. Valtion korvaus kunnille mielentilatutkimuspotilaista sekä potilassiirroista aiheutuviin kustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 370 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää mielenterveyslain (1116/1990) 32 §:n mukaisten valtion korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös Suomen ja Ruotsin välillä solmitun sopimuksen mukaisista potilassiirroista kunnille ja kuntayhtymille sekä Ruotsin valtiolle aiheutuviin kustannuksiin suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää pohjoismaisen sosiaalipalvelusopimuksen mukaisten potilassiirtojen tukemiseen kertaluonteisena 20 000 euroa siirrettyä potilasta kohden maksettavana korvauksena kunnille ja kuntayhtymille.

36. Valtionavustus kunnille sosiaali- ja terveydenhuollon hankkeisiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 55 230 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää eräiden sosiaali- ja terveydenhuollon lakien sekä sosiaali- ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta annetun lain (733/1992) ja sen nojalla annettavien asetusten mukaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon perustamis- ja kehittämishankkeisiin suoritettavan valtionavustuksen maksamiseen.

37. Valtionavustus sairaanhoitopiirien kuntayhtymille lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta sekä kuntien mielenterveyspalveluiden kehittämisestä aiheutuviin kustannuksiin (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 4 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseen sairaanhoitopiireille alle 16-vuotiaiden lasten ja nuorten psykiatrisesta hoidosta ja kuntoutuksesta sekä kuntien ja kuntayhtymien mielenterveyttä ylläpitävien ja mielenterveysongelmia ehkäisevien palvelujen kehittämisestä aiheutuviin kustannuksiin. Valtionavustuksen määrä on enintään 80 prosenttia toiminnan aiheuttamista kustannuksista.

Määrärahaa saa käyttää myös rikosten esitutkintaan liittyvien lasten ja nuorten oikeuspsykiatristen tutkimusten kustannuksiin.

38. Valtionosuus kunnille perustoimeentulotuen kustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 227 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää toimeentulotuesta annetun lain (1412/1997) mukaisen valtionosuuden maksamiseen perustoimeentulotuen kustannuksiin.

39. Valtionavustus sosiaalialan osaamiskeskusten toimintaan (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 2 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää sosiaalialan osaamiskeskustoiminnasta annetun lain (1230/2001) mukaisen valtionavustuksen maksamiseen sosiaalialan osaamiskeskuksille valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädettävin perustein.

33 Eräät sosiaali- ja terveydenhuollon menot

23. Oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen menot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 6 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuolemansyyn selvittämisestä annetun lain (459/1973) 12 §:n mukaisen oikeuslääketieteellisen kuolemansyyn selvittämisen menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää oikeuslääkeopillisista tutkimuksista suoritettavista korvauksista annetun asetuksen (862/2004) mukaisten palkkioiden ja korvausten maksamiseen.

31. Valtionavustus saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtionavustuksen maksamiseksi saamelaiskäräjien kautta saamelaiskäräjistä annetun lain (974/1995) 4 §:ssä tarkoitetuille saamelaisten kotiseutualueen kunnille saamenkielisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi.

32. Valtion korvaus rikosasioiden sovittelun järjestämisen kustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 5 250 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rikosasioiden sovittelun järjestämisestä annetun lain mukaisen valtion korvauksen maksamiseen sovittelun järjestämisestä aiheutuvien kustannusten korvaamiseksi.

53 Terveyden edistäminen ja terveysvalvonta

23. Terveysvalvonta (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 800 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää terveydensuojelulain (763/1994), elintarvikelain (361/1995), geenitekniikkalain (377/1995), kemikaalilain (744/1989) ja säteilylain (592/1991) edellyttämästä terveysvalvonnasta, terveysvalvontatutkimuksesta ja henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutuksesta sekä ionisoimattoman säteilyn valvonnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.

24. Tartuntatautien valvonta (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 1 360 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää tartuntatautilain (583/1986) edellyttämän ehkäisyn ja valistustoiminnan, yllättävien epidemioiden selvittämisen ja seurannan sekä näiden edellyttämän kansainvälisen yhteistyön aiheuttamien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös edellä mainittuihin tarkoituksiin myönnettävien harkinnanvaraisten valtionavustusten maksamiseen. Määrärahaa saa myös käyttää enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstömäärän palkkaamiseen ja siitä aiheutuvien muiden menojen maksamiseen.

50. Terveyden edistäminen (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 7 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää terveyskasvatuksesta sekä toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain (693/1976) 27 §:ssä tarkoitetusta toiminnasta ja raittiustyölain (828/1982) 10 §:n 1 kohdan nojalla päihteiden käytöstä aiheutuvien haittojen ehkäisemistä tarkoittavasta toiminnasta aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää alkoholitiedotuksesta ja -valistuksesta aiheutuviin menoihin sekä huumausaineiden käytön ehkäisystä ja huumausaineiden käyttäjien hoidon kehittämisestä aiheutuviin menoihin. Määrärahaa saa käyttää enintään neljää henkilötyövuotta vastaavan henkilöstötyömäärän palkkaamiseen sekä sosiaali- ja terveysministeriölle aiheutuvien muiden kulutusmenojen maksamiseen.

57 Maatalousyrittäjien lomitustoiminta

40. Valtion korvaus maatalousyrittäjien lomituspalvelujen kustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 192 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996) 35 §:ssä tarkoitettuihin lomituspalvelujen käyttökustannuksiin lain 37 §:n nojalla kunnille suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään 182 000 euroa maatalouslomittajien oppisopimuskoulutuksesta paikallisyksiköille aiheutuneiden nettokustannusten korvaamiseen.

50. Valtion korvaus Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle ja kunnille maatalousyrittäjien lomituspalvelujen hallintomenoihin (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 15 200 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maatalousyrittäjien lomituspalvelulain (1231/1996) 31 ja 32 §:n nojalla Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle ja kunnille lomituspalvelujen hallinnon järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään 55 000 euroa maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 12 §:n 3 momentin mukaisen harkinnanvaraisen lisäkorvauksen maksamiseen paikallisyksiköille.

92 Raha-automaattiyhdistyksen tuoton käyttö

50. Avustukset yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 295 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää arpajaislain (1047/2001) 17 §:n 2 momentissa ja 22 §:n 1 ja 3 momentissa mainittuihin tarkoituksiin.

55. Valtion korvaus sotainvalidien laitosten käyttökustannuksiin (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 59 707 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää arpajaislain 22 §:n 2 momentin ja sotilasvammalain (404/1948) 6 d §:n nojalla sotainvalidien kuntoutus- ja hoitolaitosten käyttökustannuksiin suoritettavan valtion korvauksen maksamiseen.

58. Eräät kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 2 950 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää arpajaislain 22 §:n 2 momentin ja eräissä Suomen sotiin liittyneissä tehtävissä palvelleiden kuntoutuksesta annetun lain (1039/1997) nojalla kuntoutuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

59. Rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan menot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 42 288 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää arpajaislain 22 §:n 2 momentin ja rintamaveteraanien kuntoutuksesta annetun lain (1184/1988) nojalla rintamaveteraanien kuntoutuksesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös rintamaveteraanikuntoutuksen tutkimus- ja matkakulumenojen maksamiseen.

Pääluokka 34

TYÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Työhallinto

19. Työministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 22 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten hallinnonalan virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös momentin 34.06.51 menoihin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen ja momentilta 34.06.64 rahoitettavien valtion investointihankkeisiin liittyvien arvonlisävero-osuuksien maksamiseen.

21. Työministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 22 494 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymiin ja muihin yksittäisiin yhteishankkeisiin. Määrärahaa saa käyttää myös arvonlisävero-osuuksien maksamiseen, jos ulkopuolisilta saataviin tuloihin sisältyy korvaus arvonlisäverosta.

22. Työvoimaopiston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 767 000 euroa.

23. Työelämäohjelmat ja työpoliittinen tutkimus (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 4 700 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Työelämän tuottavuuden ja laadun kehittämisohjelman (Tykes) eri kokeilu-, kehittämis- ja tutkimushankkeiden käynnistämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista aiheutuvien menojen maksamiseen.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää ohjelmien julkaisuista ja niihin liittyvästä tiedottamisesta, erillisselvityksistä, asiantuntijapalkkioista, seminaarien järjestämisestä, koti- ja ulkomaisten yhteistyöverkostojen luomisesta sekä enintään 14 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkauksesta ja ohjelmien hallinnointiin osallistuvan väliaikaisen henkilöstön palkkauksesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös työvoimapoliittiseen sekä työelämää koskevaan tutkimustoimintaan.

Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymiin ja muihin yksittäisiin yhteishankkeisiin.

63. Valtionavustus työelämäohjelmahankkeisiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 8 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen Työelämän tuottavuuden ja laadun kehittämisohjelman eri kokeilu- ja kehittämishankkeisiin sekä tällaisista hankkeista aiheutuvien menojen maksamiseen valtion virastoille ja laitoksille.

67. Kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksut ja maksuosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 530 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kansainvälisten järjestöjen jäsenmaksujen, maksuosuuksien ja velvoitteiden suorittamisesta sekä erityisohjelmien tukemisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

05 Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

61. Euroopan sosiaalirahaston osallistuminen EU:n rakennerahasto-ohjelmiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 137 242 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 128 661 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää EU:n ohjelmakauden 2000-2006 tavoiteohjelmia 1, 2 ja 3 sekä yhteisöaloiteohjelma Equalia toteuttavien hankkeiden EU-rahoitusosuuden maksamiseen sekä ohjelmien toteutukseen liittyvään tekniseen apuun Euroopan sosiaalirahastosta maksettavan EU-rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa yhdessä hallinnonalojen vastinrahoitusmomenttien määrärahojen kanssa käyttää myös Euroopan sosiaalirahaston rahoittamien ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan enintään 365 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 3 354 000 euroa ja määrärahasta 2 564 000 euroa Kainuun maakuntaan.

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus työministeriön osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 87 185 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 78 869 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää neuvoston asetuksen (EY 1260/1999) artiklan 39 (varainhoitoa koskevat oikaisut) ja neuvoston asetuksen (ETY 2082/1993) artiklan 24 (tuen vähentäminen, pidättäminen ja peruuttaminen) mukaisten Suomen velvoitteiden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan sosiaalirahastosta ja Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien tavoiteohjelmien 1, 2 ja 3 sekä Equal-, Interreg- ja Urban -yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momenteilla 34.05.61 ja 26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa sekä EU:n ohjelmakauden 1995-1999 mukaisten sitoumusten maksamiseen.

Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

Kainuun hallintokokeilusta annetun lain mukaisesti kohdistuu momentin myöntämisvaltuudesta 2 460 000 euroa ja määrärahasta 2 062 000 euroa Kainuun maakuntaan.

06 Työvoimapolitiikan toimeenpano

21. Työvoima-asiain paikallishallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 142 826 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös julkisen työvoimapalvelun kokeilu- ja kehittämishankkeiden menojen maksamiseen, lukuun ottamatta työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankkeita, jotka rahoitetaan momentilta 34.06.51. Lisäksi määrärahaa saa käyttää lähialueiden työhallintojen kehittämiseen.

Yhteispalvelupisteiden ja palvelukeskusten toimintaan tarkoitetun määrärahan käyttö edellyttää, että kunnat sijoittavat yhteisiin toimipisteisiin suunnilleen saman määrän virkailijoita kuin työvoimatoimisto. Työhallinto ja kunta vastaavat yhdessä toiminnasta aiheutuvista kustannuksista työministeriön tarkemmin määrittelemällä tavalla.

31. Valtion korvaus kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 6 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää kuntouttavasta työtoiminnasta annetun lain (189/2001) mukaisten valtion korvausten maksamiseen kunnille kuntouttavan työtoiminnan järjestämisestä. Määräraha budjetoidaan suoriteperusteisena.

50. Työvoimapoliittiseen aikuiskoulutukseen osallistuvien opintososiaaliset edut (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 149 234 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaisten koulutustukien ja ylläpitokorvausten maksamiseen työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa opiskeleville sekä työttömyyskassojen hallintokulujen maksamiseen.

51. Työllistämis-, koulutus- ja erityistoimet (kiinteä määräraha)

Momentille myönnetään 506 502 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) mukaisista julkisista työvoimapalveluista ja niitä täydentävistä palveluista aiheutuviin kustannuksiin, ei kuitenkaan työvoima-asiain paikallishallinnon toimintamenomomentilta 34.06.21 rahoitettaviin kustannuksiin, työmarkkinatukimomentilta 34.06.52 rahoitettaviin palkkatuen perustuen sekä starttirahan perustukea vastaavan osuuden kustannuksiin, 4 luvun 6 §:n kustannuksiin, 6 luvun 14 §:n työelämävalmennusta ja työharjoittelua koskevan vakuutusturvan kustannuksiin, 7 luvun 13 §:n 1 momentin 1 ja 2 kohtien, 9 luvun eikä 10 luvun 3-5 §:n ja 6 §:n 1 momentin 2 kohdan kustannuksiin. Määrärahaa saa käyttää eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1345/2002) mukaisiin kustannuksiin, ei kuitenkaan 1 ja 2 luvun kustannuksiin. Määrärahaa saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta annetun valtioneuvoston asetuksen (1344/2002) mukaisiin kustannuksiin, ei kuitenkaan 4 luvun kustannuksiin. Määrärahaa saa käyttää julkiseen työvoimapalveluun kuuluvista etuuksista annetun valtioneuvoston asetuksen (1346/2002) mukaisiin kustannuksiin, ei kuitenkaan 8 §:n kustannuksiin. Määrärahaa saa käyttää ennen työllisyyslain (275/1987) voimaantuloa palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin.

Yllä esitetty momentin määrärahan käyttötarkoitus ei sisällä kuitenkaan Kainuun hallintokokeilun piiriin kuuluvia määrärahoja, eli määrärahoja julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) 6 luvun 1 §:n mukaiseen työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintaan, määrärahoja 7 luvun mukaiseen työllistämistukeen ja lisätukeen, määrärahoja eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen (1345/2002) 3 ja 4 luvun mukaiseen työllisyyspoliittiseen projektitukeen ja omatoimisuusavustukseen eikä määrärahoja ennen työllisyyslain (275/1987) voimaantuloa palkattujen ja edelleen samassa työsuhteessa olevien vajaakuntoisten henkilöiden palkkaamisesta aiheutuviin menoihin.

Määrärahaa saa käyttää työvoimakoulutuksesta tiedottamiseen, tarjouspyyntö- ja hankintailmoitteluun sekä työvoimakoulutuksen suunnittelua ja hankintatoimintaa tukevasta kehittämis-, kokeilu- ja selvitystyöstä aiheutuvien menojen maksamiseen, koulutus- ja konsulttipalvelujen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen sekä enintään yhtä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen. Määrärahaa saa käyttää koulutuksen ja majoituksen hankkimiseen Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä.

Lisäksi määrärahaa saa käyttää enintään 437 000 euroa Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillisesta kehittämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen työministeriön tarkemmin päättämällä tavalla. Vuonna 2006 saa tehdä hankintasopimuksia siten, että niistä saa aiheutua valtiolle menoja vuoden 2006 jälkeen enintään 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin. Siirtomenoista työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintamenot, Pohjoiskalotin koulutussäätiöltä hankittavan koulutuksen ja majoituksen menot, Venäjän lähialueiden työvoiman ammatillisen kehittämisen menot, työllistämistukimenot kunnille ja kuntayhtymille sekä yksityiselle sektorille työllistämisen määrärahat budjetoidaan suoriteperusteisina.

Valtion virastoille ja laitoksille voidaan Kainuun hallintokokeilua lukuun ottamatta osoittaa julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 7 luvun 4 §:n mukaiseen työttömien työllistämiseen määrärahoja enintään 1 800 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen enintään 2 100 euron suuruisen kuukausipalkan mukaisesti.

Julkisten työvoimapalvelujen ja niitä täydentävien palvelujen hankinnasta saa aiheutua valtiolle Kainuun hallintokokeilun piiriin kuuluvia työvoimapoliittisen aikuiskoulutuksen hankintoja lukuun ottamatta menoja vuoden 2006 jälkeen enintään 110 200 000 euroa.

52. Työmarkkinatuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 735 971 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää työttömyysturvalain (1290/2002) sekä maahanmuuttajien kotouttamisesta ja turvapaikanhakijoiden vastaanotosta annetun lain (493/1999) perusteella maksettavan työmarkkinatuen ja ylläpitokorvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain (1295/2002) perusteella työnantajalle maksettavan palkkatuen perustuen osuuden maksamiseen niiden työmarkkinatukeen oikeutettujen osalta, jotka ovat saaneet 130 päivää työmarkkinatukea työttömyyden perusteella tai 500 päivää työttömyysturvaa, ja jotka ovat työllistettäessä työmarkkinatukeen oikeutettuja, ja jotka eivät ole olleet palkkatuen käyttöön oikeuttavan työttömyytensä aikana lainkaan työssä tai joiden työssäolo avoimilla työmarkkinoilla on ollut vähäistä tai satunnaista. Määrärahaa saa käyttää em. lain perusteella starttirahan perustukea vastaavan osuuden maksamiseen työmarkkinatuen saajalle. Määrärahaa saa käyttää lisäksi julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 10 luvun 3 §:n mukaisesti työelämävalmennuksessa ja työharjoittelussa olevien henkilöiden ylläpitokorvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain 6 luvun 14 §:n mukaisen työelämävalmennusta ja työharjoittelua koskevan vakuutusturvan kustannuksiin.

Nettobudjetoinnissa otetaan valtion talousarviosta annetun lain 3 a §:n 1 momentin 5 kohdan nojalla huomioon Kansaneläkelaitokselle maksettavat maksuvalmiussuoritukset vähennettynä Kansaneläkelaitoksen suorittamilla palautuksilla.

64. Työllisyysperusteiset siirtomenot investointeihin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 27 371 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää julkisesta työvoimapalvelusta annetun lain perusteella eräiden työllisyysmäärärahojen käytöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 1 luvun mukaisiin investointiavustuksiin sekä 2 luvun mukaiseen työllisyystyöohjelmaan. Määrärahaa saa käyttää myös investoinneiksi katsottavista valtion hankinnoista aiheutuvien menojen maksamiseen. Momentin määrärahan käyttötarkoitus ei sisällä kuitenkaan Kainuun hallintokokeilun piiriin kuuluvia määrärahoja.

Vuonna 2006 saa tehdä enintään 28 218 000 euron arvosta uusia sitoumuksia työllisyysperusteisiin investointeihin Kainuun hallintokokeilun piiriin kuuluvia investointeja lukuun ottamatta. Vuoden 2005 valtuuden käyttämättä jäävästä osasta saa tehdä sitoumuksia vuonna 2006.

Momentilta saa maksaa myös sijoitusmenoja, jotka budjetoidaan maksatuspäätösperusteisina.

07 Pakolais- ja siirtolaisuusasiat

21. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanottotoiminta valtion osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 8 826 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion vastaanottokeskusten toimintamenojen maksamiseen, pakolaisten maahantulomatkojen järjestämisestä, lähtömaassa suoritettavista terveystarkastuksista ja koulutuksesta sekä vastaanottoa edistävän koulutuksen ja tiedotustoiminnan järjestämisestä aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää vastaanoton toteuttamiseksi erityistilanteissa tarpeellisten palvelujen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen, turvapaikanhakijoiden vastaanoton neuvottelukunnan kustannuksiin sekä vastaanottokeskusten järjestämissä toimenpiteissä olevien tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutuksen maksamiseen ja Valtiokonttorin näistä perimien hoitokulujen maksamiseen.

Määrärahasta saa käyttää enintään 505 000 euroa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten oikeusapupalvelujen hankkimiseen. Määrärahaa saa lisäksi käyttää rasismin ja etnisen syrjinnän ehkäisemiseen, seurantaan ja syrjinnän vastaiseen koulutukseen. Määrärahaa saa käyttää enintään 123 henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen.

29. Paluumuuttajien muuttovalmennus (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ulkomaalaislain (301/2004) 48 §:n perusteella järjestettävästä paluumuuttovalmennuksesta sekä suomen tai ruotsin kielen taidon testaamiseksi laaditun kielitutkinnon järjestämisestä aiheutuvien asiantuntijapalkkioiden ja muiden menojen maksamiseen. Määrärahasta saa käyttää enintään 5 000 euroa asiantuntijapalkkioiden maksamiseen. Määräraha budjetoidaan suoriteperusteisena.

30. Valtion korvaus kunnille eräiden Suomeen muuttavien henkilöiden toimeentulotuen sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannuksiin (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 9 300 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston määräämin perustein (512/1999) entisen Neuvostoliiton alueelta Suomeen muuttavien henkilöiden toimeentulotuen kustannusten sekä heille annetun sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskustannusten korvaamiseen kunnille.

31. Syrjinnän vastainen toiminta (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää siirron maksamiseen kunnille EU:n syrjinnän torjumista koskevan toimintaohjelman hankkeiden kansallista rahoitusta varten.

63. Pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden vastaanotto (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 66 852 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtioneuvoston määräämin perustein (512/1999) pakolaisten kotoutumista tukevan toiminnan järjestämisestä, sosiaali- ja terveydenhuollosta kunnille aiheutuvien kustannusten laskennallisiin korvauksiin sekä toimeentulotuen, tulkkipalvelujen ja erityiskustannusten korvaamiseen, paluumuutosta aiheutuviin menoihin sekä kunnille, kuntayhtymille ja yhteisöille niiden ylläpitämien turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskusten, ryhmä- ja perheryhmäkotien, tulkkikeskusten sekä muihin tarvittaviin menoihin ja myös vastaanottokeskusten järjestämissä toimenpiteissä olevien tapaturmakorvausten ja ryhmävastuuvakuutuksen maksamiseen sekä Valtiokonttorin näistä perimien hoitokulujen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää toimeentulon ja huolenpidon järjestämiseen ulkomaalaisille, jotka on otettu säilöön ulkomaalaislain (301/2004) 121-123 §:n perusteella. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin. Vuoden 2006 pakolaiskiintiö on 750 henkilöä.

99 Työministeriön hallinnonalan muut menot

23. Siviilipalvelus (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 3 818 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää siviilipalveluksen ja täydennyspalveluksen toimeenpanosta siviilipalveluslain (1723/1991) nojalla aiheutuviin kustannuksiin sekä työhallinnossa palvelevien siviilipalvelusmiesten ylläpito- ja päivärahakustannuksiin.

50. Palkkaturva (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 22 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää palkkaturvalain (866/1998) ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) mukaisten menojen maksamiseen. Momentin määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin. Määrärahasta saa käyttää enintään 673 000 euroa palkkaturvamenettelyyn liittyviin viranomaismaksuihin ja oikeudenkäyntikuluihin sekä konkurssikustannusten maksamiseen.

51. Eräät merimiespalvelut (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 800 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää merimiesten palvelu- ja opintotoiminnasta annetun lain (452/1972) nojalla merimiesten huoltotoimintaan suoritettavan valtion osuuden maksamiseen sekä merimieslaissa tarkoitetun työsopimuksen tekemisestä annetun asetuksen (783/1995) mukaisiin palveluihin, merimieslain (423/1978) ja merimiesten vuosilomalain (433/1984) nojalla merimiesten vuosiloma- ja vanhempainvapaamatkakustannuksiin sekä työsuhteen alkamiseen ja päättymiseen liittyviin matkakustannuksiin suoritettavan valtion osuuden maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kulutusmenoihin.

Pääluokka 35

YMPÄRISTÖMINISTERIÖN HALLINNONALA

01 Ympäristöministeriö

21. Ympäristöministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 23 612 000 euroa.

10 Ympäristön suojelu

27. Ympäristövahinkojen torjunta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 2 467 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljy- ja muiden ympäristövahinkojen torjunnan järjestämisestä, torjuntakaluston hankinnoista ja torjuntatoimenpiteistä sekä ympäristövahingon torjuntaan välittömästi liittyvistä tutkimuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös alan kansainvälisestä yhteistyöstä ja koulutus- ja kehittämistoiminnasta sekä oikeudenkäynneistä aiheutuvien menojen ja sivutoimisten varastonhoitajien ja torjuntatöihin osallistuvien palkkioiden maksamiseen. Torjuntakaluston hankintamenot budjetoidaan sitoumusperusteisina.

Määrärahaa saa käyttää myös niiden menojen maksamiseen, jotka aiheutuvat toimivaltaiselle viranomaiselle siitä, että laittomasti tehtyjä kansainvälisiä jätesiirtoja joudutaan palauttamaan eikä kaikkia kustannuksia aina saada heti perityksi aiheuttajalta.

60. Siirto öljysuojarahastoon (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun lain (894/1986) 7 §:n nojalla öljysuojarahastoon tehtävän siirron maksamiseen.

63. Ympäristönsuojelun edistäminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 750 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten avustusten maksamiseen yhdyskuntien ja haja-asutuksen vesiensuojelua edistäviin investointeihin.

Määrärahaa saa käyttää myös luottolaitosten varoista myönnettävistä eräistä korkotukilainoista annetun lain (1015/1977) mukaisiin yhdyskuntien vesiensuojeluinvestointeihin ennen vuotta 1995 myönnettyjen lainojen korkohyvitysten maksamiseen.

Yhdyskuntien vesiensuojelulainoille maksettavan korkohyvityksen määrä on kahdeksan ensimmäisen lainavuoden aikana neljä prosenttiyksikköä ja lainavuosina 9-16 kaksi prosenttiyksikköä. Kuudennentoista lainavuoden jälkeen korkohyvitystä ei makseta. Korkohyvitys on kaikissa lainoissa aina enintään luottolaitoksen perimän koron suuruinen.

65. Öljyjätemaksulla rahoitettava öljyjätehuolto (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 364 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää öljyjätemaksusta annetun lain 7 §:n nojalla öljyjätteistä ja niiden keräilystä, kuljetuksesta, varastoinnista ja käsittelystä aiheutuvien menojen maksamiseen öljyjätemaksuina kertyvien varojen käytöstä öljyjätehuoltoon annetussa valtioneuvoston päätöksessä (1191/1997) tarkemmin säädetyin perustein.

67. Ympäristöyhteistyön edistäminen Suomen lähialueen maissa (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 1 600 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Suomen lähialueilla, erityisesti Luoteis-Venäjällä, toteutettavien ympäristönsuojelun teknisen avun yhteistyöhankkeiden ja alueidenkäytön sekä asumisen ja rakentamisen kehittämishankkeiden tukemiseen. Määrärahaa saa myös käyttää YK:n ilmastosopimuksen Kioton mekanismien yhteistoimeenpanoon (JI) liittyviin hallinnon kehittämishankkeisiin Venäjällä. Lisäksi määrärahasta voi maksaa avustuksia yrityksille ja yhteisöille suunnittelu- ja toimeenpanokustannuksiin Luoteis-Venäjällä toteutettavissa pienehköissä ympäristönsuojelun investointihankkeissa.

Määrärahaa saa käyttää myös enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen ympäristöhallintoon lähialueyhteistyön hankkeiden valmisteluun, toteuttamiseen ja valvontaan liittyviin tehtäviin.

77. Ympäristötyöt (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 11 900 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristötöiden suunnittelusta ja rakentamisesta, peruskorjauksista ja rakentamisvelvoitteista aiheutuvien menojen maksamiseen sekä vesihuollon tukemisesta annetun lain (686/2004) mukaisten valtion vesihuoltotöiden ja jätelaissa (1072/1993) säädettyjen valtion jätehuoltotöiden toteuttamisesta aiheutuvien menojen maksamiseen. Valmistunut työ saadaan sopia luovutettavaksi kunnan tai muun yhteistyökumppanin omistukseen. Samalla on sovittava niistä ehdoista, joita työn vastaanottajan on luovutuksen jälkeen noudatettava. Uusia hankkeita koskevia sitoumuksia saa tehdä siten, että niistä vuoden 2006 jälkeen aiheutuva määrärahan tarve on enintään 5 500 000 euroa.

20 Yhdyskunnat, alueidenkäyttö ja luonnonsuojelu

22. Eräät luonnonsuojelun menot (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 100 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää muiden kuin Metsähallituksen hallinnassa olevien luonnonsuojelualueiden hoidon ja opastustoiminnan menoihin. Määrärahaa saa käyttää lisäksi luonnonsuojelualueilla uudisrakentamiseen sekä olemassa olevien rakennusten ja rakennelmien, teiden ja tieosuuksien perusparantamis-, korjaus-, kunnossapito- ja purkumenojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen, joiden hankintahinta on yli 8 500 euroa ja taloudellinen käyttöaika yli kolme vuotta.

Määrärahaa saa käyttää lisäksi yksityismaiden luonnonsuojelualueiden merkintään ja hoitomenoihin, suurten petolintujen pesäpuiden merkitsemiseen, uhanalaisten eliölajien ja maisema-alueiden hoitoon sekä luonnonsuojelusuunnitteluun ja maa-aineslain soveltamiseen liittyvän suunnittelun menoihin. Määrärahaa saa käyttää myös ennen maa-aineslain voimaantuloa syntyneiden ainestenottopaikkojen kunnostamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös vahingoittuneiden luonnonvaraisten eläinten sekä EU:n CITES-asetuksen edellyttämän eläinten hoidon järjestämiseen.

37. Avustukset kuntien kaavoitukseen ja maankäytön ohjaukseen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 925 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen aluearkkitehtitoiminnan menoihin sekä yhdyskuntakehityksen, luonnonsuojelun, maiseman, rakennetun kulttuuriympäristön ja virkistyskäytön kannalta valtakunnallisesti merkittävien alueiden yleiskaavojen laatimista varten. Lisäksi määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen kunnille ja kuntien virkistysalueiden hankintaa varten perustamille yhteisöille seudullisten virkistysalueiden hankintaan.

52. Metsähallituksen julkiset hallintotehtävät (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 24 038 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön ohjauksessa toteutettaviin Metsähallituksen julkisiin hallintotehtäviin. Määrärahaa saa käyttää myös menoihin, jotka aiheutuvat Metsähallituksen osallistumisesta luonnonsuojelun kansainvälisiin tehtäviin ja suojelualueiden hoitoon liittyvään yhteistyöhön Suomen lähialueilla. Määrärahaa saa käyttää Metsähallituksen hallinnassa olevien kansallispuistojen, muiden luonnonsuojelualueiden sekä erämaa-alueiden hoitomenoihin ja opastustoiminnan menoihin. Määrärahaa saa käyttää lisäksi luonnonsuojelualueilla uudisrakentamiseen sekä olemassa olevien rakennusten, rakennelmien, teiden ja tieosuuksien perusparantamis-, korjaus-, kunnossapito- ja purkumenojen maksamiseen samoin kuin luonnonsuojelualueilla sijaitsevien tai niitä varten tarvittavien rakennusten ostamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös sellaisten koneiden, laitteiden ja kaluston hankkimiseen, joiden hankintahinta on yli 8 500 euroa ja taloudellinen käyttöaika yli kolme vuotta.

63. Eräät luonnonsuojeluun liittyvät korvaukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 14 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää korvausten maksamiseen maanomistajille tai erityisen oikeuden haltijoille luonnonsuojelulain 24, 25, 29, 47 ja 49 §:n mukaisten päätösten tai sopimusten aiheuttamista taloudellisista menetyksistä. Määrärahaa saa käyttää Natura 2000 -verkoston toteuttamisesta aiheutuvien luonnonsuojelulain 53 §:n, maankäyttö- ja rakennuslain 197 §:n sekä yksityistielain 7 a §:n mukaan valtiolle määrättyjen korvausten maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää maa-aineslain 8 ja 26 §:n mukaisesti suojelusta aiheutuvien korvausten maksamiseen. Tämän lisäksi määrärahaa saa käyttää luonnonsuojelulain 55 §:n 2 momentin mukaisiin haitankorvauksiin sekä metsien suojeluun liittyviin luonnonarvokaupan, tarjouskilpailun ja yhteistoimintaverkoston kokeiluhankkeiden toteuttamiseen. Mahdollisten korvaustoimitusten kulut katetaan myös määrärahasta.

Määrärahaa saa käyttää myös alueellisten ympäristökeskusten maksamiin korvauksiin rauhoitettujen harvinaisten eläinten aiheuttamista vahingoista sekä vahinkojen estämisestä ja rauhoitettujen harvinaisten eläinkantojen suojelemiseksi tarvittavista toimenpiteistä aiheutuvien menojen maksamiseen. Lisäksi määrärahaa saa käyttää koron maksamiseen jaksotetuille korvausten maksuerille. Koron suuruus on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin mukainen.

Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toteuttamiseksi saa tehdä vuonna 2006 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2006 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 16 000 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2007 loppuun mennessä enintään 7 000 000 euroa, vuoden 2008 loppuun mennessä enintään 12 000 000 euroa ja vuoden 2009 loppuun mennessä yhteensä enintään 16 000 000 euroa.

64. Avustukset rakennusperinnön hoitoon (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 350 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää rakennussuojelulain (60/1985) 11 ja 13 §:n nojalla suoritettavien korvausten ja suojelun toteuttamisesta valtiolle aiheutuvien menojen maksamiseen sekä maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 57 §:n 3 momentin mukaisten avustusten maksamiseen kunnille.

Määrärahaa saa lisäksi käyttää avustusten maksamiseen yksityiselle omistajalle, rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille, kunnille ja kuntayhtymille kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden ja niiden välittömän ympäristön kunnossapitoon, suojeluun ja parantamiseen sekä säilyttämisen edellyttämiin selvityksiin ja tietopalveluun. Määrärahaa saa käyttää myös avustuksen maksamiseen merkittäviin maisema-alueisiin ja kansallisiin kaupunkipuistoihin kuuluvan rakennetun ympäristön hoitoon ja kunnostukseen.

Kunnille ja kuntayhtymille voidaan myöntää avustusta myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kohteen hankkimiseksi, jolloin avustus myönnetään niissä tapauksissa, kun hankinnasta aiheutuvat kustannukset muodostuvat kunnan tai kuntayhtymän taloudelliseen asemaan nähden kohtuuttomiksi.

Avustusta rakennusperinnön hoitoon saa myöntää enintään 50 prosenttia toimenpiteiden kustannuksista. Erittäin arvokkaaseen, rakennustavaltaan tyypilliseen tai ainutlaatuiseen kohteeseen, johon uusi käyttötapa on vaikeasti sovitettavissa tai jolla on valtakunnallista merkitystä, voidaan avustusta myöntää tätä enemmän, kuitenkin enintään 80 prosenttia kustannuksista.

76. Luonnonsuojelualueiden hankkiminen (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 25 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää maa- ja vesialueiden sekä rakennusten ostamiseen ja lunastamiseen luonnonsuojelutarkoituksia varten sekä erämaa-alueisiin liitettävien alueiden ostamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös valtiolle luonnonsuojelutarkoituksiin hankittavien alueiden arvioinnista, maanmittaustoimituksista ja hankintatehtävistä aiheutuvien menojen maksamiseen sekä ympäristöministeriön hallinnassa olevien alueiden kiinteistönhoidon kustannuksiin. Lisäksi määrärahaa saa käyttää koron maksamiseen jaksotetuille kauppahinnan maksuerille. Koron suuruus on kiinteän omaisuuden ja erityisten oikeuksien lunastuksesta annetun lain 95 §:n 1 momentin mukainen.

Valtioneuvoston vahvistamien luonnonsuojeluohjelmien toimeenpanoa varten saa tehdä vuonna 2006 sopimuksia ja antaa sitoumuksia, joista aiheutuu menoja vuoden 2006 jälkeisille vuosille yhteensä enintään 15 800 000 euroa. Valtuudesta saa aiheutua menoja vuoden 2007 loppuun mennessä enintään 5 000 000 euroa, vuoden 2008 loppuun mennessä enintään 10 000 000 euroa sekä vuoden 2009 loppuun mennessä yhteensä enintään 15 800 000 euroa.

30 Asumisen edistäminen

54. Asumistuki (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 433 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää asumistukilain (408/1975) mukaisten asumistukien maksamiseen.

55. Avustukset korjaustoimintaan (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 70 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää asuntojen korjaus-, energia- ja terveyshaitta-avustuksista annetun lain mukaisiin avustuksiin. Ennen vuotta 2006 korjaus- ja energia-avustuksista annetun lain (1021/2002) ja asuntojen korjausavustuksista annetun lain (1031/1998) nojalla myönnetyt tai varauspäätöksen saaneet avustukset maksetaan valtion asuntorahaston varoista.

60. Siirto valtion asuntorahastoon

Momentille ei myönnetä määrärahaa.

Aravalainat, korkotukilainat ja valtiontakaukset

Vuonna 2006 saa valtion asuntorahaston varoista myöntää aravalain (1189/1993) mukaisia lainoja sekä hyväksyä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (604/2001) ja omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain (1204/1993) mukaisia lainoja samoin kuin asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain (205/1996) mukaisia lainoja korkotukilainoiksi yhteensä enintään 790 000 000 euroa. Tästä määrästä saa aravalain mukaisia lainoja olla enintään 205 000 000 euroa. Vuonna 2006 ei myönnetä rakennusaikaisia lainoja, aravaperusparannuslainoja eikä omistusaravalainoja.

Pääkaupunkiseudun ja muiden suurimpien kasvukeskusten sekä niiden lähialueiden vuokra- ja asumisoikeusasuntotuotannon pitkäjänteisyyden ja suunnitelmallisuuden edistämiseksi voidaan tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuosina 2007-2009 myönnettävistä aravalainoista ja hyväksyttävistä korkotukilainoista. Ehdollisten ennakkopäätösten mukaan myönnettävien ja hyväksyttävien lainojen määrä saa kutakin vuotta kohden olla yhteensä enintään 145 000 000 euroa. Tästä määrästä saa aravalain mukaisia lainoja olla enintään 45 000 000 euroa.

Vuonna 2006 saa asumisoikeus- ja vuokratalotuotannon valtion ja kuntien takauslainoista annetun lain (126/2003) mukaisia lainoja hyväksyä takauslainoiksi siten, että niistä valtiolle aiheutuvien takausvastuiden määrä on yhteensä enintään 33 000 000 euroa.

Omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetun lain (204/1996) mukaisten valtionvastuiden kokonaismäärä saa vapaarahoitteisissa ja asp-lainoissa olla yhteensä enintään 2 400 000 000 euroa vuoden 2006 lopussa. Lisäksi vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain sekä omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain mukaisiin lainoihin tulee lainojen hyväksymisvaltuuden mukainen valtionvastuu.

Henkilökohtaisen aravalainan saajasta itsestään riippumattomista syistä aiheutuvien vaikeuksien lieventämiseksi voidaan vuonna 2006 aravalain 46 §:n ja arava-asetuksen (1587/1993) 28 §:n nojalla myöntää yhteensä enintään 400 000 euroa lykkäystä lainan korkojen, lyhennysten tai molempien maksamisesta.

Valtiokonttorilla on oikeus yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (57/1993) 78 §:ssä tarkoitetun vapaaehtoisen velkajärjestelyn yhteydessä luopua osasta Valtion asuntorahaston varoista myönnetyn asuntorahastoon takaisin maksettavan henkilökohtaisen asuntolainan pääomaa ja korkoa.

Purettaessa pysyvästi tyhjilleen jääneitä aravavuokrataloja väestöltään vähenevillä alueilla voidaan vuonna 2006 valtion vastuulle aravarajoituslain (1190/1993) nojalla jättää aravalainapääomia yhteensä enintään 3 500 000 euroa. Lisäksi voidaan, jos se on välttämätöntä suurempien luottotappioiden estämiseksi asuntotarpeeltaan supistuvilla alueilla, valtion vastuulle aravarajoituslain nojalla jättää aravalainapääomia yhteensä enintään 3 000 000 euroa.

Valtion asuntorahaston varoista maksetaan vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain, vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain (867/1980), asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain (1205/1993), omistusasuntolainojen korkotuesta annetun lain, asunto-osakeyhtiötalolainojen korkotuesta annetun lain ja oman asunnon hankintaan myönnettävien lainojen korkotuesta annetun lain (639/1982) mukaiset korkotuet, korkohyvitykset ja luottovarauskorvaukset. Lisäksi asuntorahaston varoista katetaan vuokra-asuntolainojen korkotuesta annetun lain 9 ja 9 a §:ssä, asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 10 §:ssä, vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetussa laissa, asumisoikeus- ja vuokratalotuotannon valtion ja kuntien takauslainoista annetussa laissa sekä omistusasuntolainojen valtiontakauksista annetussa laissa tarkoitetut valtionvastuut. Asuntorahaston varoista maksetaan myös asuntosäästöpalkkiolain (862/1980) mukaiset asuntosäästöpalkkiot.

Avustukset

Vuonna 2006 saa Valtion asuntorahaston varoista myöntää avustuksista erityisryhmien asunto-olojen parantamiseksi annetun lain (1281/2004) mukaisia avustuksia yhteensä enintään 45 000 000 euroa.

Vuonna 2006 saa Valtion asuntorahaston varoista myöntää eräistä Valtion asuntorahastosta maksettavista avustuksista annetun lain (657/2000) mukaisia vuokratalojen ja asumisoikeustalojen talouden tervehdyttämisavustuksia yhteensä enintään 2 600 000 euroa, josta Valtiokonttori saa käyttää enintään 300 000 euroa taloudellisissa vaikeuksissa olevien asuntoyhteisöjen talouden tervehdyttämistä ja kunnossapidon suunnittelua edistävistä selvityksistä ja toimenpiteistä aiheutuviin kustannuksiin.

Vuonna 2006 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla (688/2001) myöntää asuntojen purkuavustuksia yhteensä enintään 2 000 000 euroa siten kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään.

Vuonna 2006 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien lisäksi myös muiden kasvukeskusten kunnille uusien asuntoalueiden kunnallistekniikan rakentamiseen yhteensä enintään 10 000 000 euroa siten kuin valtioneuvoston asetuksella tarkemmin säädetään. Lisäksi saadaan tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuosina 2007-2009 mainittuun tarkoitukseen myönnettävistä avustuksista. Ehdollisten ennakkopäätösten mukaan myönnettävien avustusten määrä saa olla yhteensä enintään 5 000 000 euroa. Kasvukeskusten kunnallistekniikan rakentamiseen myönnettävän avustuksen kohteita saa laajentaa siten, että avustusta voidaan myöntää asuntoaluetta varten tarvittavien siirto- ja kokoojaviemärien sekä syöttö- ja yhdysvesijohtojen rakentamiseen noudattaen vesihuollon tukemisesta annettua lakia (686/2004).

Vuonna 2006 saa Valtion asuntorahaston varoista valtionavustuslain nojalla myöntää pääkaupunkiseudun kunnille (Helsinki, Espoo ja Vantaa) määräaikaisia asuntoaluekohtaisia avustuksia lähiöiden kehittämiseen erityisesti täydennysrakentamiseen liittyen yhteensä enintään 1 000 000 euroa. Avustettavan hankkeen kustannukset hyväksyy ja avustuksen myöntää Valtion asuntorahasto. Myöntämisen edellytyksenä on, että asuntoalueen kehittämisestä laaditaan kokonaisvaltainen suunnitelma. Avustusta voidaan myöntää asuinympäristön viihtyisyyden ja laadun kehittämiseen sekä turvallisuuden parantamiseen. Lisäksi avustusta voidaan myöntää edellä tarkoitettujen hankkeiden suunnitteluun ja organisointiin sekä asukkaiden yhteistilojen toteuttamiseen. Avustuksen määrä on enintään 10 prosenttia kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin. Lisäksi saadaan tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuosina 2007-2010 mainittuun tarkoitukseen myönnettävistä avustuksista. Ehdollisten ennakkopäätösten mukaan myönnettävien avustusten määrä saa olla yhteensä enintään 4 000 000 euroa.

Vuonna 2006 saa Valtion asuntorahastosta myöntää valtionavustuslain nojalla yhteensä enintään 400 000 euroa määräaikaisia hankekohtaisia avustuksia aravavuokra-asuntojen vähentyneestä kysynnästä kärsivien kerrostalovaltaisten alueiden kehittämiseksi. Alueiden tulee sijaita valtioneuvoston nimeämillä äkillisillä rakennemuutosalueilla tai kunnissa, joissa on runsaasti ylitarjontaa aravavuokra-asunnoista. Valtion asuntorahasto nimeää hankealueet ja myöntää avustukset. Avustuksen myöntämisen edellytyksenä on, että alueen kehittämisestä laaditaan kokonaissuunnitelma, joka kytkeytyy kunnan asunto-olojen kehittämiseen. Avustusta voidaan myöntää kunnille kehittämis- ja suunnittelukustannuksiin sekä niihin liittyviin hankekustannuksiin. Avustuksen määrä on enintään 35 prosenttia kustannuksista. Avustusta ei voida myöntää, jos avustuksen saajalle on myönnetty muuta avustusta samoihin kustannuksiin. Lisäksi saadaan tehdä ehdollisia ennakkopäätöksiä vuosina 2007-2010 mainittuun tarkoitukseen myönnettävistä avustuksista. Ehdollisten ennakkopäätösten mukaan myönnettävien avustusten määrä saa olla yhteensä enintään 1 600 000 euroa.

Varainhankintavaltuudet

Maksuvalmiudessa esiintyvien vaihtelujen tasaamiseen tarvittavaa lyhytaikaista lainaa asuntorahastolla saa kerralla olla yhteensä enintään 700 000 000 euroa.

40 Alueelliset ympäristökeskukset

21. Alueellisten ympäristökeskusten toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 65 426 000 euroa.

50 Ympäristölupavirastot

21. Ympäristölupavirastojen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 622 000 euroa.

60 Suomen ympäristökeskus

21. Suomen ympäristökeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 24 606 000 euroa.

70 Valtion asuntorahasto

21. Asuntorahaston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 4 650 000 euroa.

99 Ympäristöministeriön hallinnonalan muut menot

19. Ympäristöministeriön hallinnonalan arvonlisäveromenot (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 9 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää hallinnonalan muiden kuin erikseen arvonlisäverovelvollisten virastojen ja laitosten tavaroiden ja palvelujen ostoihin sisältyvien arvonlisäverojen maksamiseen.

22. Kehittäminen ja suunnittelu (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 12 930 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristöhallinnon tehtävien strategista valmistelua ja   kehittämistä palvelevasta kehittämis-, suunnittelu-, tutkimus-, seuranta- ja arviointitoiminnasta, kansainvälisestä yhteistyöstä sekä hallinnon ja elinkeinoelämän yhteistyöhankkeista aiheutuvien muita kulutusmenoja vastaavien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös EU:n hyväksymien tutkimushankkeiden kansalliseen rahoitukseen.

Määrärahaa saa käyttää enintään viittä henkilötyövuotta vastaavan henkilöstön palkkaamiseen määräaikaisiin projekteihin ympäristöministeriössä.

26. Eräät korvaukset (siirtomääräraha 2 v)

Momentille myönnetään 270 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan unionin ympäristömerkin myöntämisjärjestelmän mukaisten tehtävien hoitamisesta Suomen Standardisoimisliito SFS ry:lle aiheutuviin menoihin sekä CE-merkittyjen rakennustuotteiden markkinavalvonnasta Turvatekniikan keskukselle aiheutuviin menoihin.

62. EU:n rakennerahastojen valtion rahoitusosuus ympäristöministeriön osalta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 10 135 000 euroa.

Vuonna 2006 saa uusia myöntämispäätöksiä tehdä yhteensä 6 906 000 eurolla.

Mikäli vuoden 2005 myöntämisvaltuutta on jäänyt käyttämättä, saa käyttämättä jääneestä osasta tehdä myöntämispäätöksiä vuonna 2006.

Määrärahaa saa käyttää Euroopan aluekehitysrahastosta rahoitettavien tavoite 1- ja 2 -ohjelmien sekä Interreg- ja Urban -yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien hankkeiden valtion rahoitusosuuden maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää myös teknisen avun ja edellä mainittujen ohjelmien toteuttamiseen tarvittavan henkilöstön palkkaamiseen yhdessä momentilla 26.98.61 olevien EU-osuuksien kanssa. Määräraha budjetoidaan maksuperusteisena.

63. EU:n ympäristörahaston osallistuminen ympäristö- ja luonnonsuojeluhankkeisiin (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää EU:n komission hyväksymien LIFE-ympäristörahastosta osarahoitettavien hankkeiden sekä muiden pilottihankkeiden EU-rahoitusosuuksien maksamiseen.

Määrärahaa saa käyttää noin 80 henkilötyövuotta vastaavan henkilömäärän palkkaamiseen projektitehtäviin. Momentille nettoutetaan työnantajalle maksettavat sairaus- ja äitiyspäivärahat.

65. Eräät avustukset (siirtomääräraha 3 v)

Momentille myönnetään 2 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää avustusten maksamiseen valtakunnallisille luonnonsuojelu- ja ympäristöjärjestöille, valtakunnallisille asunto- ja rakennusalan järjestöille valistus- ja neuvontatoimintaan, saariston kehityksen edistämisestä annetun lain (494/1981) 12 §:n mukaisten avustusten maksamiseen saariston ympäristönhoitoa edistäviin hankkeisiin sekä avustusten maksamiseen saaristoalueiden ja tunturialueiden jätehuoltoa edistävään toimintaan. Määrärahaa saa käyttää myös kestävää kehitystä, kulttuuriympäristön vaalimista sekä muuta ympäristökasvatusta ja -valistusta edistävien valtakunnallisesti merkittävien projektiluonteisten hankkeiden tukemiseen sekä luonnontieteellisille seuroille luonnon monimuotoisuuden valtakunnallista seurantajärjestelmää tukevien selvitysten ja raporttien laatimiseksi.

66. Kansainvälisen yhteistyön jäsenmaksut ja rahoitusosuudet (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 1 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää ympäristöministeriön toimialaan liittyvien kansainvälisten järjestöjen ja sopimusten jäsenmaksujen ja rahoitusosuuksien maksamiseen sekä muihin kansainvälisten sitoumusten aiheuttamiin maksuihin ulkomaille.

Määrärahasta saa käyttää enintään 315 000 euroa muihin menoihin.

Pääluokka 36

VALTIONVELAN KOROT

01 Euromääräisen velan korko

90. Euromääräisen velan korko (arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 2 214 000 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää euromääräisen velan korkojen, vanhentuneiden korkojen ja myös lyhytaikaisesta tilapäisrahoituksesta aiheutuvien korkojen sekä velkasalkun korkoriskiaseman säätelemiseksi tehtyjen johdannaissopimusten menojen maksamiseen.

03 Valuuttamääräisen velan korko

90. Valuuttamääräisen velan korko (arviomääräraha)

Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valuuttamääräisen velan korkojen, vanhentuneiden korkojen ja myös lyhytaikaisesta tilapäisrahoituksesta aiheutuvien korkojen sekä velkasalkun riskiaseman säätelemiseksi tehtyjen johdannaissopimusten menojen maksamiseen.

09 Muut menot valtionvelasta

21. Palkkiot ja muut menot valtionvelasta (arviomääräraha)

Momentille myönnetään 19 500 000 euroa.

Määrärahaa saa käyttää valtion lainanoton ja velanhallinnan valmistelusta, lainojen ottamisesta ja liikkeeseenlaskusta, lainojen takaisinmaksusta ja johdannaissopimuksista aiheutuvien menojen, asiantuntija- ym. palkkioiden sekä muiden lainanoton ja velanhallinnan toteuttamiseen liittyvien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös lyhytaikaisen tilapäisrahoituksen hankkimisesta aiheutuvien menojen maksamiseen.

_______________

Eduskunta on päättänyt, että vuotta 2006 koskevaa talousarviota sovelletaan 1 päivästä tammikuuta 2006 alkaen.

Helsingissä 21 päivänä joulukuuta 2005