Viimeksi julkaistu 10.5.2021 19.21

Eduskunnan vastaus EV 43/2016 vp HE 125/2015 vp  Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenneturvallisuusmaksusta

HE 125/2015 vp
LiVM 5/2016 vp

Asia

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi liikenneturvallisuusmaksusta (HE 125/2015 vp). 

Valiokuntakäsittely

Valiokunnan mietintö: Liikenne- ja viestintävaliokunta (LiVM 5/2016 vp). 

Päätös

Eduskunta on hyväksynyt seuraavat lausumat: 

1.

Eduskunta edellyttää, että uudella liikenneturvallisuusmaksujärjestelmällä ja avustusten jakamisella mahdollisesti nykyistä laajemmalle hakijaryhmälle ei vaaranneta nykyisen vakiintuneen, arvostetun ja hyvin toimivan liikenneturvallisuustyön toimintaa ja jatkuvuutta. 

2.

Eduskunta edellyttää, että liikenneturvallisuusmaksuun liittyvien hakemusten käsittelyn ja avustusten myöntämisen järjestämisessä tulee huolehtia siitä, että mahdolliset esteellisyyskysymykset otetaan asianmukaisesti huomioon ja toiminta järjestetään kaikilta osin siten, ettei liikenteen turvallisuustyön riippumattomuudesta synny jatkossakaan mitään epäilyksiä. 

Eduskunta on hyväksynyt seuraavan lain: 

Laki liikenneturvallisuusmaksusta 

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 
1 luku 
Yleiset säännökset 
1 § 
Lain tarkoitus 
Liikenneturvallisuuden edistämiseksi on valtiolle suoritettava liikenneturvallisuusmaksua siten kuin tässä laissa säädetään. 
2 § 
Määritelmät 
Tässä laissa tarkoitetaan: 
1) maksuvelvollisella vakuutusyhtiötä, joka harjoittaa liikennevakuutuslaissa ( / ) tarkoitettua liikennevakuutustoimintaa Suomessa; 
2) maksukaudella tammikuun, huhtikuun, heinäkuun ja lokakuun 1 päivänä alkavaa kolmen kalenterikuukauden jaksoa. 
3 § 
Toimivaltainen viranomainen 
Liikenneturvallisuusmaksun kannon toimittaa Liikenteen turvallisuusvirasto. Virasto voi tarvittaessa antaa yksityiskohtaisempia määräyksiä maksumenettelystä ja sille maksun määräämistä varten toimitettavista selvityksistä. 
2 luku 
Maksun määrääminen ja kanto 
4 § 
Liikenneturvallisuusmaksun määräytymisen perusteet 
Liikenneturvallisuusmaksun määrä on yksi prosentti maksuvelvollisen liikennevakuutuksen maksukauden kokonaisvakuutusmaksutulosta, joka määräytyy samoin perustein kuin vakuutusyhtiön tilinpäätöksen tuloslaskelman mukainen vakuutusmaksutulo. 
5 § 
Liikenteen turvallisuusvirastolle toimitettavat tiedot 
Maksuvelvollisen on annettava Liikenteen turvallisuusvirastolle kirjallinen ilmoitus kultakin maksukaudelta viimeistään maksukautta seuraavan kalenterikuukauden 15 päivänä. Ilmoituksessa on oltava maksun määräämistä varten tarvittavat tiedot. 
Lisäksi maksuvelvollisen on toimitettava Liikenteen turvallisuusvirastolle vuosittain tilinpäätös ja toimintakertomus. 
6 § 
Maksun määrääminen 
Liikenteen turvallisuusviraston on saamansa selvityksen perusteella viivytyksettä vahvistettava liikenneturvallisuusmaksun määrä. 
7 § 
Maksun suorittaminen 
Liikenneturvallisuusmaksu on maksettava viimeistään maksukautta seuraavan kalenterikuukauden 30 päivänä. 
Jos maksuvelvollinen ei ole saanut maksupäätöstä tiedoksi ennen 1 momentissa tarkoitetun määräajan päättymistä, maksu on suoritettava maksuvelvollisen kirjanpidon mukaisena. 
Jos maksuvelvollinen ei ole maksanut liikenneturvallisuusmaksua määräaikana tai on maksanut sitä vähemmän kuin maksupäätöksessä on vahvistettu, Liikenteen turvallisuusviraston on viipymättä pantava suoritettava maksu maksuvelvollisen maksettavaksi. 
8 § 
Maksupaikat 
Liikenneturvallisuusmaksu maksetaan rahalaitokseen. Maksamisesta aiheutuneista kuluista vastaa maksaja. 
Rahalaitoksen on suoritettava vastaanottamansa liikenneturvallisuusmaksut Liikenteen turvallisuusviraston tilille viimeistään maksupäivää seuraavana arkipäivänä. 
9 § 
Viivästymisseuraamukset 
Jos maksuvelvollinen ei ole suorittanut liikenneturvallisuusmaksua säädetyssä määräajassa, suorittamatta jääneelle maksulle lasketaan viivästymisseuraamukset. Viivästysseuraamusten laskemisesta säädetään veronlisäyksestä ja viivekorosta annetussa laissa (1556/1995). 
10 § 
Korotettu maksu 
Jos maksuvelvollinen on ilman pätevää syytä antanut ilmoituksen, muun asiakirjan tai tiedon virheellisenä tai olennaisesti vaillinaisena taikka jos hän on laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa kokonaan tai osittain, liikenneturvallisuusmaksua voidaan korottaa enintään 30 prosentilla. 
Jos maksuvelvollinen on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän ilmoituksen, muun asiakirjan tai tiedon tai jättänyt ilmoitusvelvollisuutensa täyttämättä ja mainitunlainen menettely on ollut omiaan aiheuttamaan sen, että maksuvelvolliselle olisi voinut jäädä liikenneturvallisuusmaksua määräämättä, liikenneturvallisuusmaksua voidaan korottaa enintään 50 prosentilla. 
11 § 
Maksun jälkikanto 
Jos maksuvelvollinen on kokonaan tai osittain laiminlyönyt ilmoittamisvelvollisuuden taikka antanut puutteellisen, erehdyttävän tai väärän ilmoituksen, muun asiakirjan tai tiedon ja maksu on sen vuoksi kokonaan tai osittain jäänyt määräämättä, on maksuvelvollisen suoritettavaksi määrättävä kantamatta jäänyt liikenneturvallisuusmaksu sekä säädetty maksunkorotus. Jälkikanto voidaan toimittaa kolmen vuoden kuluessa sitä seuraavan kalenterivuoden alusta, jolloin maksu määrättiin tai olisi pitänyt määrätä. 
3 luku 
Muutoksenhaku 
12 § 
Oikaisuvaatimus 
Liikenneturvallisuusmaksun määräämistä koskevaan päätökseen saa vaatia oikaisua siten kuin hallintolaissa (434/2003) säädetään. 
13 § 
Oikaisu maksuvelvollisen hyväksi 
Jos liikenneturvallisuusmaksun määräämisessä on tapahtunut virhe, jonka johdosta maksuvelvolliselle on määrätty liikaa maksua, Liikenteen turvallisuusvirasto oikaisee maksua maksuvelvollisen hyväksi, jollei asiaa ole valitukseen tai oikaisuvaatimukseen annetulla päätöksellä ratkaistu. Oikaisu maksuvelvollisen hyväksi voidaan tehdä kolmen vuoden kuluessa maksun määräämistä seuraavan kalenterivuoden alusta. 
14 § 
Oikaisu maksunsaajan hyväksi 
Jos maksuvelvolliselle on laskuvirheen tai siihen verrattavan erehdyksen vuoksi jäänyt määräämättä liikenneturvallisuusmaksu osaksi tai kokonaan, Liikenteen turvallisuusviraston on oikaistava maksupäätös, jollei asiaa ole valitukseen tai oikaisuvaatimukseen annetulla päätöksellä ratkaistu. Oikaisu maksunsaajan hyväksi voidaan tehdä vuoden kuluessa sitä seuraavan kalenterivuoden alusta, jolloin maksu määrättiin tai olisi pitänyt määrätä. 
15 § 
Muutoksenhaku hallinto-oikeuteen 
Maksuvelvollinen saa hakea muutosta oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen sekä Liikenteen turvallisuusviraston muutoin tekemään oikaisupäätökseen valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään. 
16 § 
Muutoksenhaku korkeimpaan hallinto-oikeuteen 
Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan. Valitusoikeus korkeimpaan hallinto-oikeuteen on maksuvelvollisella. Liikenteen turvallisuusvirastolla on valitusoikeus siinä tapauksessa, että hallinto-oikeus on muuttanut viraston tekemää maksupäätöstä tai kumonnut sen. 
17 § 
Palautettavalle määrälle suoritettava korko 
Jos liikenneturvallisuusmaksua palautetaan maksuunpanon oikaisun tai muutoksenhaun johdosta, palautettavalle maksulle maksetaan veronkantolaissa (609/2005) säädetty korko maksupäivästä takaisinmaksupäivään. 
4 luku 
Voimaantulo 
18 § 
Voimaantulo 
Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 . 
 Lakiehdotus päättyy 
Helsingissä 20.4.2016 

Eduskunnan puolesta

puhemies   
pääsihteeri