sellaisina kuin niistä ovat 3 §:n 2 momentin
7 ja 8 kohta, 11 a ja 15 §, 16 §:n 2 ja 3 momentti,
20 §:n 4 momentti, 30 ja 39 § ja 40 a §:n
3 momentti laissa 935/2003,
3 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Tässä laissa tarkoitetaan:
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
7) lääkinnällisellä kuntoutuksella toimenpiteitä,
joilla pyritään parantamaan ja ylläpitämään
kuntoutujan fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista
toimintakykyä sekä edistämään
ja tukemaan hänen elämäntilanteensa hallintaa
ja hänen itsenäistä suoriutumistaan päivittäisissä toiminnoissa;
lääkinnälliseen kuntoutukseen sisältyvistä palveluista
säädetään lääkinnällisestä kuntoutuksesta
annetussa asetuksessa (1015/1991);
8) sairaalainfektiolla terveydenhuollon toimintayksikössä annetun
hoidon aikana syntynyttä tai alkunsa saanutta infektiota;
9) karanteenilla taudinaiheuttajalle altistuneen
tai perustellusti altistuneeksi epäillyn henkilön
määräämistä pysymään
kotonaan tai muussa viranomaisen osoittamassa paikassa taikka tartuttaviksi
epäiltyjen matkatavaroiden, konttien tai muiden tavaroiden
siirtämisen rajoittamista taikka erottamista muista tavaroista
tautia aiheuttavien mikrobien mahdollisen leviämisen estämiseksi;
sekä
10) eristämisellä sairastuneen
tai perustellusti sairastuneeksi epäillyn henkilön
määräämistä sairaanhoitolaitokseen.
9 a §
Kansanterveyslaitoksen tulee huolehtia siitä, että tartuntatautien
ehkäisyyn käytettäviä rokotteita,
vasta-aineita ja tutkimusaineita on saatavilla tarvittava määrä,
seurata tartuntatautien ehkäisyyn käytettävien
rokotteiden tehoa ja vaikutuksia sekä ryhtyä toimenpiteisiin
todetun tai epäillyn rokotuskomplikaation selvittämiseksi
ja huolehtia, että 25 §:ssä tarkoitetut
rokotteet tulevat asianmukaisesti jaelluiksi.
11 a §
Sosiaali- ja terveysministeriö voi päättää,
että kansanterveyttä välittömästi
uhkaavan tartuntatautiepidemian torjumiseksi sekä tartuntataudin ja
sen aiheuttamien jälkitautien hoitamiseksi voidaan lääkelain
(395/1987) säännöksistä poiketa
seuraavasti:
1) lääkevalmisteen käyttö on
sallittua ilman Lääkelaitoksen tai Euroopan unionin
toimielimen myöntämää myyntilupaa;
2) sairaala-apteekista ja lääkekeskuksesta voidaan
luovuttaa lääkevalmisteita muille sosiaali-
ja terveydenhuollon toimintayksiköille ilman lääkelain
62 §:ssä tarkoitettua Lääkelaitoksen
lupaa; ja
3) terveydenhuollon toimintayksiköstä voidaan
luovuttaa vastaanotolla käyneelle henkilölle hoidossa
tarvittavat lääkkeet.
15 §
Kun pikaiset toimenpiteet ovat tarpeen väestön
terveyttä vakavasti uhkaavan 4 §:n 2 momentissa
säädetyt edellytykset täyttävän
tartuntataudin leviämisen estämiseksi, voi sosiaali-
ja terveysministeriö ja läänin alueella
lääninhallitus tehdä niitä koskevat
välttämättömät päätökset.
Päätöksellä voidaan määräaikaisesti
toteuttaa toimenpiteitä, joita sovelletaan yleisvaarallisissa
tartuntataudeissa.
15 a §
Kun pikaiset toimenpiteet ovat tarpeen väestön
terveyttä vakavasti uhkaavan yleisvaarallisen tai 4 §:n
2 momentissa säädetyt edellytykset täyttävän
tartuntataudin leviämisen estämiseksi, sosiaali-
ja terveysministeriö, läänin alueella lääninhallitus
tai tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnan toimielin voi tehdä niitä koskevat
välttämättömät
päätökset. Päätöksellä voidaan määrätä karanteeniin
määräaikaisesti henkilö, joka
on altistunut tai jonka voidaan perustellusti epäillä altistuneen
edellä tarkoitetulle tartuntataudille, mutta joka ei terveydentilansa
vuoksi tarvitse sairaalahoitoa. Päätöksellä voidaan myös
määrätä matkatavara, kontti
tai muu tavara karanteeniin. Kiireellisessä tapauksessa
terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava lääkäri
voi tehdä päätöksen karanteeniin
määräämisestä. Päätös
on heti alistettava tartuntatautien torjunnasta vastaavan kunnan
toimielimen vahvistettavaksi.
Päätös karanteeniin määräämisestä voidaan tehdä:
1) jos taudin leviämisen vaara on ilmeinen;
ja
2) jos taudin leviämistä ei voida
estää muilla toimenpiteillä tai henkilö ei
voi tai halua alistua muihin 13, 14 ja 16 §:ssä tarkoitettuihin
taudin leviämisen estämiseksi tarpeellisiin toimenpiteisiin.
Henkilö voidaan määrätä karanteeniin
myös hänen tahdostaan riippumatta.
Päätöksellä voidaan määrätä 1
momentissa tarkoitettu henkilö karanteeniin enintään
yhden kuukauden ja tavara kahden kuukauden ajaksi. Hallinto-oikeus
voi päätöksen tehneen viranomaisen esityksestä jatkaa
henkilön karanteenia enintään kahdella
kuukaudella ja tavaran karanteenia kolmella kuukaudella, jos edellytykset ovat
edelleen olemassa.
Karanteeni on lopetettava heti, kun 1 momentin mukaisia edellytyksiä ei
enää ole. Lopettamisesta päättää terveyskeskuksen
tartuntataudeista vastaava lääkäri.
16 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos yleisvaarallisen tartuntataudin leviämistä ei
voida estää 1 momentissa mainituin toimenpitein,
tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnan toimielin voi määrätä tautiin
sairastuneen tai sairastuneeksi perustellusti epäillyn
olemaan poissa ansiotyöstään yhtäjaksoisesti
enintään kuuden kuukauden ajan. Kiireellisessä tapauksessa
terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava lääkäri
voi päättää työstä poissaolosta.
Päätös on heti alistettava tartuntatautien
torjunnasta vastaavan kunnan toimielimen vahvistettavaksi.
Tartuntatautien torjunnasta vastaava kunnan toimielin voi 2
momentissa tarkoitetuilla edellytyksillä määrätä henkilön
olemaan poissa päivähoitopaikasta tai oppilaitoksesta
yhtäjaksoisesti enintään kuuden kuukauden
ajan. Kiireellisessä tapauksessa terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava
lääkäri voi päättää päivähoitopaikasta tai
oppilaitoksesta poissaolosta. Päätös
on heti alistettava tartuntatautien torjunnasta vastaavan kunnan
toimielimen vahvistettavaksi.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
20 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Jos perustellusti voidaan epäillä 2 momentissa
tarkoitetussa työssä tai tehtävässä olevan
aiheuttavan tartuntataudin leviämistä, tartuntatautien
torjunnasta vastaava kunnan toimielin voi määrätä hänet
olemaan poissa ansiotyöstään sinä aikana,
jolloin taudin leviämisen vaara on olemassa, kuitenkin
enintään kuuden kuukauden ajan yhtäjaksoisesti.
Kiireellisessä tapauksessa terveyskeskuksen tartuntataudeista
vastaava lääkäri voi päättää työstä poissaolosta.
Päätös on heti alistettava tartuntatautien
torjunnasta vastaavan kunnan toimielimen vahvistettavaksi. Hallinto-oikeus
voi tartuntatautien torjunnasta vastaavan kunnan toimielimen esityksestä jatkaa
tätä aikaa enintään kuudella
kuukaudella kerrallaan, jos tartuntataudin leviämisen vaara on
edelleen olemassa.
27 §
Henkilöllä, joka tartuntataudin leviämisen
estämiseksi on määrätty olemaan
poissa ansiotyöstään, eristettäväksi
tai karanteeniin, on oikeus saada päivärahaa siten
kuin sairausvakuutuslaissa (1224/2004) päivärahasta
säädetään. Sama oikeus on lapsen
huoltajalla, jos alle 16-vuotias lapsi on edellä mainitusta
syystä määrätty pidettäväksi
kotona ja huoltaja tämän vuoksi on estynyt tekemästä työtään.
Henkilöllä on 1 momentissa tarkoitetun päivärahan
lisäksi oikeus saada siten kuin sairausvakuutuslaissa säädetään
korvausta hänelle aiheutuneesta ansion menetyksestä.
Jos 1 momentissa tarkoitettu korvaus on sairausvakuutuslain
7 luvun 4 §:n nojalla suoritettu työnantajalle
eikä korvaus peitä työnantajan siltä ajalta
suorittamaa palkkaa tai sitä vastaavaa korvausta, jonka
työstä poissaolo, eristäminen tai karanteeni
on kestänyt, työnantajalla on oikeus
saada myös puuttuvalta osalta korvaus siten kuin sairausvakuutuslaissa
säädetään.
Jos henkilö on jouduttu eristämään
hänen kieltäydyttyään alistumasta
muihin taudin leviämisen estämiseksi tarpeellisiin
toimenpiteisiin, hänelle ei suoriteta 2 momentissa tarkoitettua korvausta.
30 §
Päätökseen, joka koskee henkilön
määräämistä olemaan
poissa ansiotyöstään, hoidon antamista
henkilön tahdosta riippumatta, eristämistä tai
karanteeniin määräämistä,
saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen 30 päivän
kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Päätökseen, joka on 18 §:n
1 momentin mukaan alistettava tartuntatautien torjunnasta vastaavan
kunnan toimielimen vahvistettavaksi, ei kuitenkaan saa hakea muutosta
valittamalla.
32 §
Tässä laissa tarkoitetut henkilön
ansiotyöstä poissaoloa, eristämistä ja
karanteeniin määräämistä koskevat
alistus- ja muutoksenhakuasiat on käsiteltävä kiireellisinä.
Tahdosta riippumatta toteutettavaa hoitoa, eristämistä ja
karanteeniin määräämistä koskevat
alistus- ja muutoksenhakuasiat on käsiteltävä viimeistään
seitsemän päivän kuluessa.
39 §
Jos lääninhallitus, tartuntatautien torjunnasta vastaava
kunnan toimielin tai terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaava
lääkäri toteaa, että yleisvaarallisen
tartuntataudin leviämistä ei voida muulla tavoin
tehokkaasti estää, poliisin on annettava tämän
pyynnöstä virka-apua.
40 a §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Kansanterveyslaitoksella on oikeus pyynnöstä saada
viivytyksettä ja korvauksetta ilma-aluksen tai muun aluksen
omistajalta, haltijalta tai käyttäjältä ilma-aluksessa
tai muussa aluksessa matkustajana olleen henkilötunnus,
nimi, syntymäaika, sukupuoli ja yhteystiedot salassapitosäännösten
estämättä, jos se on väestön
terveyttä vakavasti uhkaavan tartuntataudin leviämisen estämiseksi
tai matkustajan oman terveyden suojelemiseksi välttämätöntä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 2006.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.