Tulorekisteriyksikkö välittää ja luovuttaa tulorekisterin tietoja, jotka tiedon käyttäjä on salassapitosäännösten ja muiden tiedon saantia koskevien rajoitusten estämättä oikeutettu muun lain nojalla saamaan suorituksen maksajalta tai toiselta tiedon käyttäjältä, seuraavasti:
Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois
18) hyvinvointialueelle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetussa laissa (734/1992) tarkoitetun asiakasmaksun määräämistä varten, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelusetelistä annetussa laissa (569/2009) tarkoitetun palvelusetelin arvon määräämistä varten sekä sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (812/2000) säädetyn tiedonsaantioikeuden toteuttamiseksi;
19) kunnalle ja kuntayhtymälle varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista annetussa laissa (1503/2016) tarkoitetun asiakasmaksun määräämistä varten ja varhaiskasvatuslaissa (540/2018) tarkoitetun palvelusetelin arvon määräämistä varten;
Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois
23) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetussa laissa säädetyn palkkatuen, starttirahan ja muutosturvakoulutuksen toimeenpanoa varten;
Muuttamaton osa säädöstekstistä on jätetty pois
23 b) elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten sekä työ- ja elinkeinotoimistojen kehittämis- ja hallintokeskukselle sekä Kaakkois-Suomen työ- ja elinkeinotoimistolle rekrytointitukikokeilusta annetun lain (20/2022) toimeenpanoa varten;
24) Maahanmuuttovirastolle ulkomaalaislaissa (301/2004), kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä kausityöntekijöinä työskentelyä varten annetussa laissa (907/2017), kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä yrityksen sisäisen siirron yhteydessä annetussa laissa (908/2017) ja kolmansien maiden kansalaisten maahantulon ja oleskelun edellytyksistä tutkimuksen, opiskelun, työharjoittelun ja vapaaehtoistoiminnan perusteella annetussa laissa (719/2018) säädettyä ulkomaalaisen maahantuloa, maastalähtöä ja oleskelua koskevien asioiden käsittelemistä sekä niitä koskevaa päätöksentekoa ja valvontaa sekä kansalaisuuslaissa (359/2003) säädettyä kansalaistamisharkintaa varten;
25) työ- ja elinkeinotoimistolle sekä elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselle 23 kohdassa mainittuihin tarkoituksiin, palkkaturvalain (866/1998) ja merimiesten palkkaturvalain (1108/2000) toimeenpanoa varten sekä ulkomaalaislaissa säädetyn työntekijän ja yrittäjän oleskeluluvan osapäätöstä varten;
26) ulosottoviranomaiselle ulosottokaaressa (705/2007) tarkoitettua täytäntöönpanoa varten;
27) Harmaan talouden selvitysyksikölle Harmaan talouden selvitysyksiköstä annetussa laissa (1207/2010) tarkoitettujen ilmiöselvitysten laatimiseksi;
28) Tullille rikostorjunnasta Tullissa annetussa laissa (623/2015) ja esitutkintalaissa (805/2011) säädettyjen tullirikosten estämistä, paljastamista ja selvittämistä koskevan tehtävän hoitamista varten sekä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EU) N:o 952/2013 unionin tullikoodeksista ja tullilaissa (304/2016) säädetyn verotusta, verovalvontaa ja verojen perintää koskevan tehtävän suorittamista varten;
29) poliisille poliisilaissa (872/2011) ja esitutkintalaissa säädettyjen rikosten estämistä, paljastamista ja selvittämistä koskevien tehtävien hoitamista sekä sakon ja rikesakon määräämisestä annetussa laissa (754/2010) säädettyä sakko- ja rangaistusvaatimuksen antamista varten;
30) valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetussa laissa (477/2016) tarkoitetulle oikeusaputoimistolle ja Ahvenanmaan oikeusapu- ja edunvalvontatoimistolle oikeusapulain (257/2002) 10 §:ssä säädettyjen tehtävien hoitamista varten sekä talous- ja velkaneuvonnasta annetun lain (813/2017) 1 §:n 1 momentin 2—4 kohdassa säädettyjen tehtävien hoitamista varten;
31) haastemieslain (505/1986) 1 §:ssä tarkoitetuille haastemiehille mainitussa laissa säädettyä tiedoksiantotehtävää varten;
32) Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskukselle asuinrakennusten ja asuntojen korjausavustuksista annetussa laissa (1087/2016) ja valtionavustuslaissa (688/2001) säädettyjen tehtävien hoitamista varten;
33) Ahvenanmaan maakunnalle sekä sen viranomaisille ja kunnille niiden Ahvenanmaan itsehallintolaissa (1144/1991) tarkoitetussa maakuntalaissa säädettyjen tehtävien hoitamiseksi noudattaen, mitä siinä säädetään niiden oikeudesta saada tietoja.
Lisäksi Tulorekisteriyksikkö välittää ja luovuttaa salassapitosäännösten estämättä valtion oikeusapu- ja edunvalvontapiireistä annetussa laissa tarkoitetulle yleiselle edunvalvojalle niitä tulorekisterin tietoja, joita edunvalvojalla on oikeus saada holhoustoimesta annetun lain (442/1999) 89 §:n 1 momentin nojalla.