1 §
Perustettava osakeyhtiö
Varustamoliikelaitoksen toiminta siirretään perustettavalle
osakeyhtiölle lukuun ottamatta väyläpalveluliiketoimintaa.
Valtio merkitsee osakeyhtiötä perustettaessa kaikki
sen osakkeet.
Yhtiön toimialana on jäänmurtopalvelujen, monitoimialusten
erikoispalvelujen ja yhteysalusliikennepalvelujen tuottaminen sekä muu vesiliikennettä
palveleva
toiminta Suomessa ja ulkomailla. Lisäksi osakeyhtiö harjoittaa
alusten hoitopalvelu- ja rahtaustoimintaa kotimaassa ja ulkomailla.
2 §
Luovutusvaltuutus
Valtioneuvosto oikeutetaan luovuttamaan Varustamoliikelaitoksen
hallinnassa oleva omaisuus, immateriaaliset oikeudet ja liiketoiminta 1 §:n
1 momentissa tarkoitetulle osakeyhtiölle ja väyläpalveluliiketoiminnan
osalta Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan muuttamisesta osakeyhtiöksi
annetun lain ( / ) mukaiselle perustettavalle
osakeyhtiölle.
3 §
Luovutuksen ehdot
Valtioneuvosto määrää luovutettavan
omaisuuden ja sen arvon sekä ehdot, joilla luovutus tapahtuu.
Valtioneuvosto määrää myös
muista omaisuuden luovuttamiseen ja osakeyhtiön muodostamiseen
liittyvistä järjestelyistä.
Valtioneuvosto määrää, mikä osa
omaisuudesta luovutetaan osakeyhtiöön osakkeita
vastaan.
Valtion laina yhtiölle voi olla vakuudeton pääomamäärään
saakka, joka vastaa valtion lainaa Varustamoliikelaitoksen omaisuudesta
luovutusajankohtana.
4 §
Verotus
Edellä 2 §:ssä tarkoitetut osakeyhtiöt
eivät ole velvollisia suorittamaan varainsiirtoveroa kiinteistön
tai arvopaperin luovutuksesta mainitussa pykälässä tarkoitettujen
luovutusten yhteydessä.
Tuloverotuksessa noudatetaan soveltuvin osin elinkeinotulon
verottamisesta annetun lain (360/1968) 52 d §:ssä tarkoitettua
liiketoimintasiirtoa koskevia säännöksiä.
5 §
Vastuu liikelaitoksen sitoumuksista
Edellä 2 §:ssä tarkoitetut osakeyhtiöt
vastaavat laina-, takaus-, hankinta- ja toimitussopimuksista sekä muista
sitoumuksista, joihin Varustamoliikelaitos on toimintansa aikana
sitoutunut ja jotka koskevat osakeyhtiölle luovutettua
omaisuutta ja liiketoimintaa.
Valtion toissijainen vastuu Varustamoliikelaitoksen ottamista
lainoista ja sitoumuksista jää voimaan.
6 §
Toiminnan jatkuvuus hallintoasioissa
Varustamoliikelaitoksen perustettaville osakeyhtiöille
luovutettuun omaisuuteen ja liiketoimintaan kohdistuvat oikeutta,
etua tai velvollisuutta koskevat hallinto- ja hallintolainkäyttöpäätökset
ovat voimassa siten, että ne kohdistuvat luovutettavaa
omaisuutta ja liiketoimintaa koskevilta osin perustettaviin osakeyhtiöihin
ilman eri päätöstä.
Vireillä olevissa hallintoasioissa perustettavat osakeyhtiöt
tulevat hallinto- ja hallintolainkäyttömenettelyssä Varustamoliikelaitoksen
sijaan ilman eri päätöstä.
7 §
Henkilöstön asema
Varustamoliikelaitoksen palveluksessa tämän
lain voimaan tullessa oleva henkilöstö siirtyy
1 §:ssä tarkoitetun osakeyhtiön palvelukseen
työsuhteeseen lukuun ottamatta väyläpalveluliiketoimintaa.
Varustamoliikelaitoksen väyläpalveluliiketoiminnan
palveluksessa tämän lain voimaan tullessa oleva
henkilöstö siirtyy Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan
muuttamisesta osakeyhtiöksi annetun lain mukaisen osakeyhtiön
palvelukseen työsuhteeseen.
Määräajaksi Varustamoliikelaitoksen
palvelukseen otetut henkilöt siirtyvät 1 §:n
1 momentissa tarkoitetun osakeyhtiön tai väyläpalveluliiketoiminnan
osalta Merenkulkulaitoksen tuotantotoiminnan muuttamisesta osakeyhtiöksi
annetun lain mukaisen perustettavan osakeyhtiön palvelukseen
vastaavaksi määräajaksi.
Työntekijöihin ja palvelussuhteen ehtoihin yhtiöissä sovelletaan,
mitä laissa säädetään
tai sen nojalla säädetään tai
määrätään ja mitä yhtiötä sitovassa
työehtosopimuksessa ja työsopimuksessa sovitaan.
8 §
Tilintarkastus ja tilinpäätös
Varustamoliikelaitoksen viimeisen toimintakauden tilintarkastukseen
ja tilinpäätökseen sovelletaan, mitä valtion
liikelaitoksista annetussa laissa (1185/2002) säädetään.
Tämän lain 1 §:ssä tarkoitettu
osakeyhtiö hoitaa näiltä osin liikelaitoksen
tehtävät.
9 §
Voimaantulo
Tämä laki tulee voimaan
päivänä
kuuta 20 .
Tällä lailla kumotaan Varustamoliikelaitoksesta
21 päivänä marraskuuta 2003 annettu laki (937/2003).
Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon
edellyttämiin toimenpiteisiin. Valtioneuvosto voi tehdä ennen
lain voimaantuloa 1 ja 2 §:ssä tarkoitettuja toimenpiteitä,
joihin sovelletaan myös 4 §:ää.