sellaisina kuin niistä ovat 10 §:n
2 ja 3 momentti, 18 a §:n 1 momentti,
20 § ja 31 a §:n 1 momentti
laissa 596/2002, 18 ja 45 § osaksi laissa
596/2002 sekä 47 §:n 1 momentti
laissa 1215/2002, sekä
1 luku
Yleisiä säännöksiä
8 a §
Rekisteriviranomainen voi välipäätöksellä kehottaa
hakijaa näyttämään toteen 8 §:ssä tarkoitetun
etuoikeuden. Etuoikeuden saavuttamiseksi hakijan tulee
tällöin määräajassa
toimittaa rekisteriviranomaiselle etuoikeuden perustana
olevan hakemuksen vastaanottaneen viranomaisen antama todistus hakemuksen
tekemispäivästä ja hakijan nimestä sekä viimeksi
mainitun viranomaisen oikeaksi todistama jäljennös hakemuskirjasta
ja siihen liitetystä mallia esittävästä kuva-aineistosta.
Edellä 1 momentissa tarkoitettua määräaikaa ei
saa määrätä päättymään
ennen kuin kolme kuukautta on kulunut Suomessa tehdyn hakemuksen
tekemispäivästä.
Etuoikeutta ei saavuteta, jollei rekisteriviranomaisen 1 momentin
mukaan antamaa välipäätöstä noudateta.
8 b §
Etuoikeus voi perustua ainoastaan ensimmäiseen hakemukseen,
jossa malli on esitetty.
Mikäli ensimmäisen hakemuksen tekijä tai hänen
oikeudenomistajansa on samalle viranomaiselle myöhemmin
tehnyt samaa mallia tarkoittavan hakemuksen, voidaan myöhempi hakemus
esittää etuoikeuden perustaksi edellytyksellä,
että sitä tehtäessä aikaisempi
hakemus on peruutettu, jätetty sillensä tai hylätty
asiakirjojen tulematta julkisiksi eikä hakemuksesta ollut
jäänyt voimaan mitään oikeutta
eikä se ollut etuoikeuden perustana.
Jos etuoikeus on saavutettu myöhemmän hakemuksen
perusteella, ei aikaisempaan hakemukseen enää voida
vedota etuoikeuden perustana.
8 c §
Haettaessa 11 §:ssä tarkoitettua
yhteisrekisteröintiä voidaan etuoikeus saavuttaa
koskemaan yhtä tai useampia malleja.
Tällaisessa hakemuksessa voidaan etuoikeutta pyytää useiden,
myös eri maissa tehtyjen hakemusten perusteella.
2 luku
Rekisteröintihakemus ja sen käsittely
10 §
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
Hakemuksessa on ilmoitettava mallin luoja. Jos rekisteröintiä hakee
muu kuin mallin luoja, hakijan on hakemuksessa vahvistettava, että mallioikeus
on siirtynyt hänelle. Lisäksi hakemuksessa
on ilmoitettava tuote tai tuotteet, joita hakemus koskee.
Hakemukseen on liitettävä mallin esittävä kuva-aineisto.
Jos hakija antaa lisäksi mallikappaleen ennen
kuin rekisteröinnistä 18 §:n mukaisesti
kuulutetaan, tämän on katsottava esittävän
mallin.
12 §
Hakijalla, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa, tulee olla Euroopan
talousalueella asuva asiamies, joka on oikeutettu edustamaan häntä hakemusta
koskevissa asioissa.
15 §
Jos hakijan antaman lausuman jälkeen vielä on
olemassa este hakemuksen hyväksymiselle ja hakijalla on
ollut tilaisuus antaa lausumansa esteestä, hakemus
on hylättävä siltä osin kuin
on olemassa este sen hyväksymiselle, jollei ole aihetta
antaa hakijalle uutta välipäätöstä.
18 §
Jos hakemusasiakirjat ovat säännösten
mukaiset eikä estettä hakemuksen hyväksymiselle
ole, rekisteriviranomaisen on rekisteröitävä malli
ja rekisteröinnistä on kuulutettava.
Hakijan pyynnöstä voidaan mallin rekisteröintiä ja
sen kuuluttamista kuitenkin lykätä enintään
kuusi kuukautta siitä päivästä,
jona rekisteröintihakemus tehtiin, tai josta
etuoikeutta 8 §:n mukaan on pyydetty. Lykkäyspyyntö on esitettävä rekisteröintihakemuksessa.
18 a §
Väite on tehtävä rekisteriviranomaiselle
kirjallisesti kahden kuukauden kuluessa siitä, kun rekisteröinnistä on
kuulutettu Mallioikeuslehdessä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
19 §
Rekisteröintihakemusasiakirjat ovat julkisia, jollei
niitä hakijan tekemän 18 §:ssä tarkoitetun lykkäämistä koskevan
pyynnön johdosta ole pidettävä salaisina.
Jos lykkäämistä on pyydetty, tulevat
hakemusasiakirjat julkisiksi pyydetyn määräajan päätyttyä,
kuitenkin viimeistään kuuden kuukauden kuluttua
rekisteröinnin hakemispäivästä tai
siitä päivästä, josta etuoikeutta
8 §:n mukaan on pyydetty. Jos viranomainen tänä aikana
on päättänyt jättää hakemuksen
sillensä tai sen hylätä, asiakirjat
tulevat julkisiksi vain siinä tapauksessa, että hakija
pyytää hakemuksen uudelleen käsiteltäväksi
tai hakee muutosta.
20 §
Kun 18 a §:n 1 momentissa
säädetty väitteentekoaika on päättynyt,
mallin rekisteröintiä vastaan tehdyt väitteet
on otettava käsittelyyn. Käsittelyssä on
noudatettava 14—17 §:n säännöksiä soveltuvin
osin. Jos väitteentekijä peruuttaa väitteen,
asia voidaan kuitenkin tutkia, jos siihen on erityistä syytä.
Jos asiassa on tehty väite, se on annettava rekisteröinnin
haltijalle tiedoksi. Jollei väite ole ilmeisesti perusteeton,
on haltijalle lisäksi varattava tilaisuus lausuman antamiseen.
Väitteen käsittelyn jälkeen rekisteriviranomainen
kumoaa rekisteröinnin siltä osin kuin on olemassa
este rekisteröinnille. Kun päätös rekisteröinnin
kumoamisesta on saanut lainvoiman, päätöksestä on
kuulutettava.
Rekisteriviranomainen hylkää väitteen,
jos rekisteröinnille ei ole estettä.
21 §
Mallin rekisteröintihakemusta koskevaan rekisteriviranomaisen
lopulliseen päätökseen hakija saa hakea
muutosta, jos päätös on hänelle vastainen.
Rekisteriviranomaisen rekisteröintiä vastaan tehdyn
väitteen johdosta tekemään lopulliseen
päätökseen saa hakea muutosta se, jolle
päätös on vastainen. Jos väitteentekijä peruuttaa
muutoshakemuksensa, asia voidaan kuitenkin tutkia, mikäli
siihen on erityistä syytä.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
22 a §
Jos rekisteriviranomainen saa 44 a §:ssä tarkoitetulta
kansainväliseltä toimistolta ilmoituksen kansainvälisestä rekisteröinnistä,
jonka suojan alkamispäivä on aikaisempi kuin samaa
mallia koskevan suomalaista mallirekisteröintiä koskevan
suojan alkamispäivä ja kansainvälisen rekisteröinnin
tarkoittamat mallit ovat osittain tai kokonaan samat kuin suomalaisen
mallirekisteröinnin, rekisteriviranomaisen tulee
poistaa päätöksensä suomalaisesta
rekisteröinnistä ja ratkaista asia uudelleen.
23 a §
Mallille annetaan rekisterinumero, kun rekisteriviranomainen
ottaa sen mallirekisteriin. Yhteisrekisteröinnissä annetaan
kaikille rekisteröitäville malleille
sama rekisterinumero. Mallioikeuden haltijalle on annettava
todistus rekisteröinnistä.
Rekisterin tulee sisältää:
1) rekisteröintihakemuksen hakemusnumero ja mallin
rekisterinumero;
2) mallioikeuden haltijan nimi, kotipaikka ja osoite sekä,
jos mallioikeuden haltijaa edustaa asiamies, tämän
nimi, kotipaikka ja osoite;
3) mallin luojan nimi ja osoite;
4) ilmoitus niistä tuotteista, joita varten malli on
rekisteröity, ja niistä luokista, joihin malli
on luokiteltu;
5) ilmoitus päivästä:
a) jona mallin rekisteröintihakemus on 10 a §:n
mukaan katsottava tehdyksi;
b) jona hakemusasiakirjat ovat tulleet julkisiksi;
c) jona malli on merkitty rekisteriin;
d) jona rekisteröinnistä on kuulutettu;
6) ilmoitus pyydetystä etuoikeudesta ja siitä, missä etuoikeuden
perustava hakemus on tehty, sen tekemispäivästä sekä hakemusnumerosta;
7) kuva-aineisto mallista;
8) ilmoitus, onko mallikappale annettu;
9) ilmoitus, onko mallia muutettu 25 a §:n nojalla;
10) ilmoitus mallin osittaisesta kumoamisesta 31 §:n
nojalla.
23 b §
Merkinnän, jota tarkoitetaan 27 §:ssä,
tulee sisältää oikeuden haltijan nimi,
kotipaikka ja osoite sekä mallioikeuden ja käyttöluvan
luovutuksen tai siirtymisen tai panttauksen päivämäärä.
Käyttöluvan osalta on pyynnöstä merkittävä,
onko mallioikeuden haltijan oikeutta myöntää muita
käyttölupia rajoitettu.
Jollei kysymystä merkinnän tekemisestä välittömästi
voida ratkaista, on rekisteriin kuitenkin merkittävä,
että merkintää on pyydetty.
Edellä 1 momentin säännöksiä on
vastaavasti sovellettava pakkoluvan ja 32 §:n
2 momentissa tarkoitetun oikeuden merkitsemiseen.
Milloin mallioikeus on ulosmitattu, tehdään siitä ilmoituksen
perusteella merkintä mallirekisteriin.
Rekisteriin merkitään myös ilmoitus
asiamiestä koskevasta muutoksesta.
23 c §
Jos mallioikeuden haltija ilmoittaa 33 §:n 1 momentin
mukaan luopuvansa mallioikeudestaan ja jos tätä mallioikeutta
koskeva käyttölupa on merkitty rekisteriin, on
käyttöluvan haltijalle ilmoitettava siitä ja
varattava hänelle kohtuullinen aika oikeutensa valvomiseksi
asiassa ennen kuin malli poistetaan rekisteristä.
31 a §
Kanne on 31 §:n 2 momentissa tarkoitetussa tapauksessa
pantava vireille vuoden kuluessa siitä, kun kantaja on
saanut tiedon rekisteröinnistä ja muista kanteen
perusteena olevista seikoista.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
8 a luku
Mallin kansainvälinen rekisteröinti
44 a §
Mallin kansainvälisellä rekisteröinnillä tarkoitetaan
Maailman henkisen omaisuuden järjestön kansainvälisen
toimiston, jäljempänä kansainvälinen
toimisto,
suorittamaa mallin rekisteröintiä, joka
on toimitettu teollismallien kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan
Haagin sopimukseen liittyvän 2 päivänä heinäkuuta 1999
tehdyn Geneven asiakirjan mukaisesti.
Patentti- ja rekisterihallitus huolehtii Suomessa rekisteriviranomaisena
kansainvälistä rekisteröintiä koskevista
tehtävistä ja pitää luetteloa
Suomessa voimassa olevista kansainvälisistä rekisteröinneistä.
44 b §
Suomen kansalainen tai se, jolla on Suomessa kotipaikka, asuinpaikka
tai todellinen ja käytössä oleva teollinen
tai kaupallinen liike, voi tehdä hakemuksen kansainvälisestä rekisteröinnistä kansainväliseen
toimistoon tai rekisteriviranomaiselle.
Rekisteriviranomaiselle tehty hakemus on lähetettävä viipymättä kansainväliseen
toimistoon. Hakemusta jätettäessä hakijan
on suoritettava rekisteriviranomaiselle toimittamismaksu.
44 c §
Kansainvälinen rekisteröintihakemus on tehtävä kirjallisesti
siten kuin Geneven asiakirjassa määrätään.
Hakemuksessa tulee nimetä ne valtiot tai valtioidenväliset
järjestöt, joiden alueelle suojaa haetaan. Hakemusta
tehtäessä hakijan on suoritettava kansainväliselle
toimistolle Geneven asiakirjassa määrätyt
maksut.
44 d §
Mallioikeuden kansainvälisellä rekisteröinnillä,
joka koskee Suomea, on kansainvälisen toimiston antamasta
rekisteröintipäivästä lukien sama
vaikutus kuin tämän lain mukaisella kansallisella
hakemuksella. Kansainväliseen rekisteröintiin
sovelletaan soveltuvin osin tämän lain säännöksiä ja
sen nojalla annettuja säännöksiä.
Kansainvälinen rekisteröinti voidaan uudistaa
kansainväliseen toimistoon toimitettavalla hakemuksella.
44 e §
Kun rekisteriviranomainen saa kansainväliseltä toimistolta
ilmoituksen Suomea koskevasta kansainvälisestä rekisteröinnistä,
rekisteriviranomainen tutkii, onko rekisteröinnille
estettä.
Jos rekisteriviranomainen toteaa, ettei kansainvälinen
rekisteröinti täytä tämän
lain mukaisia rekisteröintiedellytyksiä, se ilmoittaa
perustellussa kieltäytymisilmoituksessaan kansainväliselle
toimistolle, ettei kansainvälinen rekisteröinti
ole voimassa Suomessa. Kieltäytymisilmoitus on
toimitettava kansainväliselle toimistolle kahdentoista
kuukauden kuluessa kansainvälisen rekisteröinnin
julkaisemispäivästä.
Kansainvälisen rekisteröinnin haltijalla on kieltäytymisilmoituksen
jälkeen mahdollisuus toimittaa rekisteriviranomaisen asettamassa määräajassa
huomautuksensa tai luopua kansainvälisestä rekisteröinnistä Suomen
osalta. Jos rekisteröinnin haltijan kieltäytymisilmoituksen johdosta
antamassa lausumassa ei ole esitetty sellaisia seikkoja, joiden
perusteella malli täyttäisi tämän
lain mukaiset rekisteröintiedellytykset, rekisteriviranomainen
tekee päätöksen, ettei kansainvälinen
rekisteröinti ole voimassa Suomessa tai se on voimassa
ainoastaan osittain. Lainvoimaisesta rekisteröinnin kokonaan
tai osittain kieltävästä päätöksestä on
kuulutettava Mallioikeuslehdessä.
44 f §
Jos kansainvälistä rekisteröintiä vastaan
on 18 a §:n mukaisessa määräajassa
tehty väite, rekisteriviranomainen lähettää siitä kansainväliselle
toimistolle ilmoituksen perusteluineen 44 e §:n
2 momentissa tarkoitetussa määräajassa.
Rekisteröinnin haltijalle on varattava mahdollisuus
antaa määräajassa lausuma väitteen
johdosta, minkä jälkeen rekisteriviranomainen
tutkii väitteen. Jos rekisteriviranomainen katsoo, ettei
rekisteröinti täytä tämän
lain mukaisia rekisteröinnin edellytyksiä,
se tekee päätöksen, ettei kansainvälinen
rekisteröinti ole voimassa Suomessa tai se on voimassa
vain osittain. Rekisteriviranomaisen on hylättävä väite,
jos kansainväliselle rekisteröinnille ei ole Suomessa
estettä.
Jos rekisteriviranomainen tehdyn väitteen nojalla
päättää, ettei kansainvälinen
rekisteröinti ole voimassa Suomessa tai se on voimassa ainoastaan
osittain, se tekee siitä merkinnän pitämäänsä luetteloon.
Lainvoimaisesta rekisteröinnin kokonaan tai osittain
kieltävästä päätöksestä on
kuulutettava Mallioikeuslehdessä.
44 g §
Rekisteriviranomaisen on ilmoitettava kansainväliselle
toimistolle Suomea koskevissa kansainvälisissä rekisteröinneissä tapahtuvista muutoksista.
Jos malli poistetaan kokonaan tai osittain kansainvälisestä rekisteristä,
rekisteriviranomainen poistaa sen tarvittaessa pitämästään
luettelosta. Kansainvälisen rekisteröinnin voimassaoloa Suomessa
koskevista muutoksista on kuulutettava Mallioikeuslehdessä.
44 h §
Jos kansainvälisen rekisteröinnin haltija, jolla ei
ole kotipaikkaa Suomessa, haluaa antaa lausumansa rekisteriviranomaiselle,
hänen tulee käyttää Euroopan
talousalueella asuvaa asiamiestä.
45 §
Mallioikeuden haltijalla, jolla ei ole kotipaikkaa Suomessa,
tulee olla Euroopan talousalueella asuva asiamies, jolla on oikeus
hänen puolestaan ottaa vastaan haasteen tiedoksiantoja,
kutsuja ja muita asiakirjoja mallioikeutta koskevissa asioissa,
lukuun ottamatta rikosasioita koskevaa haastetta ja määräystä,
jolla asianosainen on velvoitettu henkilökohtaisesti saapumaan
oikeuteen. Asiamies on ilmoitettava mallirekisteriin merkittäväksi.
47 §
Mallin rekisteröintihakemuksen, rekisteröinnin
uudistamisen, mallin muuttamisen, yhteisömallihakemuksen
tai kansainvälisen rekisteröintihakemuksen jättämisen
yhteydessä on suoritettava hakemusmaksu, uudistamismaksu,
mallin muuttamismaksu, yhteisömallihakemuksen toimittamismaksu
ja kansainvälistä rekisteröintiä koskevan
hakemuksen toimittamismaksu sekä asian laadun mukaan seuraavat
lisämaksut: luokkamaksu jokaiselta tavaraluokalta
ensimmäisen jälkeen, yhteisrekisteröintimaksu
jokaiselta mallilta ensimmäisen jälkeen, säilytysmaksu
mallikappaleen säilytyksestä ja kuulutusmaksu
jokaiselta kuvalta ensimmäisen kuvan jälkeen sekä eri
maksu mallirekisteriin muista seikoista tehtävistä merkinnöistä.
Uudistamismaksu, joka suoritetaan kulumassa olevan rekisteröintikauden
jälkeen, on suoritettava korotettuna.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
48 §
Tarkemmat säännökset rekisteröintihakemuksesta,
hakemuksen jakamisesta, rekisteröintihakemuksen
käsittelystä, rekisteröinnin kuuluttamisesta,
mallirekisteristä sekä rekisteriviranomaisen
tehtävistä annetaan valtioneuvoston asetuksella.
Rekisteriviranomainen voi antaa tarkempia teknisiä määräyksiä rekisteröintihakemuksesta
ja
sen käsittelystä, rekisteröityä mallia
koskevista asioista, mallirekisteristä sekä mallioikeusasioissa
tehtävistä kuulutuksista sekä muista
niihin verrattavista teknisistä seikoista.
_______________
Tämän lain voimaantulosta säädetään
valtioneuvoston asetuksella.
Tämän lain voimaan tullessa vireillä oleviin mallin
rekisteröintihakemuksiin sovelletaan tämän
lain säännöksiä. Kuitenkin sellaiset
rekisteröintihakemukset, joista rekisteriviranomainen on
18 §:n mukaisesti jo kuuluttanut, käsitellään ja
ratkaistaan tämän lain voimaantullessa
voimassa olleiden säännösten mukaan.
Ennen tämän lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain
täytäntöönpanon edellyttämiin
toimenpiteisiin.